Päällikön kyllästymisen syy

Chief Rules!

Syy miksi Päällikö kyllästyi leikittelemään kämyjen kanssa varmistui. Kuntavaaliehdokkaaksi lähtevä Päällikkö avautui tänään vaaliteemoistaan FB:ssä näin:

"ennen kaikkea haluan parantaa suunnilleen itseni kanssa samassa viitekehyksessä seikkailevien ihmisten asioita. Tarkoitan siis ihmisiä, jotka pyrkivät parhaansa mukaan hoitamaan omat asiansa ja lapsensa. Käyvät koulut, töissä, maksavat verot jne. Sossuelättien yms. rupuporukan ongelmista en ole niinkään kiinnostunut".

Päällikkö on varsin looginen mies: hän ei halunnut roskasakkia puolueeseensa eikä Suomeen. Eikä halua näemmä edelleenkään.

Hyvä Päällikkö!

9

141

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ruskea adressi

      Hoh hoh, hyvinhän muistissamme vielä on aika, jolloin Päällikkö oli hirmuisen huolissaan siitä, että Suomi on kohta islamilainen maa, jolloin Päällikkö teki palkatonta työtä Mestari Halla-aholle kuin pastori Jeesukselle ja jolloin Päällikkö öyhötti netissä kuinka joku Mikko Elillä on vainottu toisinajattelija. Muistamme myös, kuinka Päällikkö teki uutterasti tutkintapyyntöjä samoista vihervasemmistotyypeistä joita Päällikkö nykyisin netissä mielistelee.

      Kerran kämy, aina kämy. Myös Päällikkö. Takki voi kääntyä, mutta ruskea väri ei lähde siitä pois. Päällikkö oli osa skeneä. Niinpä Päällikkö on ikuisesti osa skeneä, vaikka ei sitä tahtoisikaan. Miksi Päälliköstä muuten edelleen puhuttaisiinkaan täällä isänmaallisuuspalstalla?

      • Kikko Kellilä

        Siksi kun täällä puhutaan paskaa ihan mistä asiasta vaan (paska=ruskea).


      • ei pakotietä
        Kikko Kellilä kirjoitti:

        Siksi kun täällä puhutaan paskaa ihan mistä asiasta vaan (paska=ruskea).

        Kerran skenessä, aina skenessä.

        Kerran Päällikkö, aina Päällikkö.

        Kerran Mestari, aina Mestari.

        Kerran Komentaja, aina Komentaja.

        Kerran Ruhtinas, aina Ruhtinas.

        Kerran Kreivi, aina Kreivi.

        Kerran Valtakunnanjohtaja, aina Valtakunnanjohtaja.

        Kerran Aluekomentaja, aina Aluekomentaja.

        Kerran Suojeluskuntamies, aina Suojeluskuntamies.

        Kerran Valelääkäri, aina Valelääkäri.

        Kerran Rotuliberaali, aina Rotuliberaali.

        Kerran Menninkäistalkkari, aina Menninkäistalkkari.

        Kerran Plösönaama, aina Analder.

        Kerran Kummitustalon Herra, aina Kummitustalon Herra.

        Kerran Hörökorva, aina Hörökorva.

        Kerran Aluepalauttelija, aina Aluepalauttelija.

        Kerran Reino, aina Vasikka.


      • JM-K, Tre

        Pieni korjaus:

        En ole kansallismielinen. Olen AIDOSTI ja OIKEASTI ISÄNMAALLINEN. Ja sitä kautta luonnollisesti myös umpi hetero. En siis kansallismielinen.

        Ei muuta.

        Jatkakaa!!!!1!


      • Busted again
        JM-K, Tre kirjoitti:

        Pieni korjaus:

        En ole kansallismielinen. Olen AIDOSTI ja OIKEASTI ISÄNMAALLINEN. Ja sitä kautta luonnollisesti myös umpi hetero. En siis kansallismielinen.

        Ei muuta.

        Jatkakaa!!!!1!

        Hahaahh, lausuit kuin lausuitkin tutun kansallismielisen koodin:

        "Olen........................................umpi hetero."

        Tämä koodihan on kuultu aikojen saatossa julkisesti kuta kuinkin kaikilta kansallismielisiltä merkkihenkilöiltä, useimmilta vieläpä juuri tällä nimenomaisella palstalla.


      • Päällikkö kauhistui
        Busted again kirjoitti:

        Hahaahh, lausuit kuin lausuitkin tutun kansallismielisen koodin:

        "Olen........................................umpi hetero."

        Tämä koodihan on kuultu aikojen saatossa julkisesti kuta kuinkin kaikilta kansallismielisiltä merkkihenkilöiltä, useimmilta vieläpä juuri tällä nimenomaisella palstalla.

        Yrittäkää nyt edes ymmärtää. Päällikkö järkyttyi oikeasti tosissaan siitä mitä hän näki Turun Ruskeassa Talossa miesten välillä tehtävän. Ei ole tainnut toipua traumaattisesta kokemuksesta vieläkään.


      • Ruskea SUPO
        Päällikkö kauhistui kirjoitti:

        Yrittäkää nyt edes ymmärtää. Päällikkö järkyttyi oikeasti tosissaan siitä mitä hän näki Turun Ruskeassa Talossa miesten välillä tehtävän. Ei ole tainnut toipua traumaattisesta kokemuksesta vieläkään.

        Jos on noin pitkään "alalla" toiminut källittäjä, luulisi kyllä jo nähneen kaikenlaista niin ettei järkyty juurikaan mistään.


    • fsedghjkhghytrytuyik

      fhgjklölkyutretyuiklölkjyttryuiiuytutiy

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      130
      8063
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      156
      7165
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      184
      4923
    4. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      250
      3327
    5. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      102
      2814
    6. Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut

      Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh
      Maailman menoa
      134
      2399
    7. Tunnustusten lauantai

      Mitä haluat sanoa kaivatullesi?
      Ikävä
      153
      2010
    8. Ruoan arvonlisävero menee käytännössä tukijussille

      Ilman juomia elintarvikkeiden myynti vuonna 2025 oli reilut 15 miljardia euroa. Tuolla tasolla arvonlisävero pyörii pari
      Maailman menoa
      18
      1935
    9. Vihreät REPEÄMÄSSÄ oijoijoi....Virran sekoilut on liikaa

      Jo ennestään vihreiden kannatus on suossa vaikka puolue istuu oppositiossa, nyt tuli Virran temppu kun häipyi tuosta vaa
      Maailman menoa
      47
      1775
    10. Yhteydenotto

      Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?
      Ikävä
      206
      1726
    Aihe