Voi ahdistus

Huokaus...

Meillä on nuoren uroskoiran kanssa ollut jo jonkun aikaa ongelmia muiden uroskoirien kohtaamisessa. Mm. kouluttamalla on päästy hyviin tuloksiin, mut tänään tuli kyllä niin takapakkia, että huh huijaa.. Pääsi hyökkäämään toisen koiran päälle, onneksi ei käynyt mitään. Itseä vaan ahdistaa taas tolkuttomasti, et saakohan tuosta koskaan yhteiskuntakelposta koiraa. Palleillakaan ei tosin mitään tehdä, mutta auttaako kastroiminen tässä vaiheessa enää jos on oppinut tuon muille räyhäämisen jo vaikkakin sitä yritetään koko ajan kitkeä pois?

10

102

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jos koirasi

      on kerran nuori, jatka vaan opettamista hyville tavoille. Rauhallisesti ja määrätietoisesti sekä nuorelle jonkin verran häröilyä anteeksiantaen ja ymmärtäen. Kyllä se nimittäin siitä rauhoittuu. Itellä oli melkoinen ongelmakimppu tullessa ja jonkun kerran mietein että haukkasinko liian ison palan paskaa kun tuolle kodin annoin. Mutta nyt kuusivuotiaana on ollut jo kolme hyvää vuotta ja koko ajan vaan paranee. Käänne parempaan tapahtui melkein heti kaksivuotispäivän jälkeen, mutta kolmanteen asti sai melko lujaa työstää. Nyt, kuten sanottu on ollut jo kolme varsin hyvää vuotta ja toivon mukaan vielä olisi liki kymmenen samanlaista ainakin.

      Eli jos koirasi on alle kolmevuotias niin anna ajan kulua mutta kouluta jatkuvasti ja etsi itsestäsi ne voimavarat millä keskinäinen luottamuksenne syntyy ja voimistuu.

    • tultajatappuraa

      Kyllä se kastroiminen kannattaa tuollaiselle. Koulutusta pitää jatkaa, mutta paremmat mahdollisuudet on selättää ongelma, kun kastroit.

    • M'om

      Kaverillani oli vastaavanlainen koira, se leikattiin, meteli jatkuu, vähän rauhottui tosin, mutta jos tavan on oppinut, leikkuu ei sitä poista, mutta saattaa hieman vähentää.

      • canis.familiaris

        Ei se leikkaus tosiaan koulutus tarvettta vähennä tai poista.
        Meidän leikattu brassi kävelee ja toimii kuin unelma ja nyt parina päivänä vaimolla taas ei, vaan pärisee vastaatuleville koirille. Muuten toimii kyllä.
        Itsellä oli vaikeuksia uskoa koko juttua, koska hän on kuitenkin kokenut koiran käsittelijä...Nyt on senkin saanut osittain pois, mutta reagoi "tietyntyylisiin" koiriin, kuten pysähtyjiin tai "kyttääjiin".

        Eli kai kyse on myös tavasta puuttua ongelmaan ja vaatia sitä hyvää käytöstä. (jos se koiralla tiedossa on, että mitä siltä odotetaan.)

        Leikkauksen kylkiäisenä voi taas tulle jotain peruuttamatonta muutosta tulee ns.nollakoira.


      • _suffeli_
        canis.familiaris kirjoitti:

        Ei se leikkaus tosiaan koulutus tarvettta vähennä tai poista.
        Meidän leikattu brassi kävelee ja toimii kuin unelma ja nyt parina päivänä vaimolla taas ei, vaan pärisee vastaatuleville koirille. Muuten toimii kyllä.
        Itsellä oli vaikeuksia uskoa koko juttua, koska hän on kuitenkin kokenut koiran käsittelijä...Nyt on senkin saanut osittain pois, mutta reagoi "tietyntyylisiin" koiriin, kuten pysähtyjiin tai "kyttääjiin".

        Eli kai kyse on myös tavasta puuttua ongelmaan ja vaatia sitä hyvää käytöstä. (jos se koiralla tiedossa on, että mitä siltä odotetaan.)

        Leikkauksen kylkiäisenä voi taas tulle jotain peruuttamatonta muutosta tulee ns.nollakoira.

        Nuo pysähtyjät ja kyttääjät on kyllä ikäviä. Moni pysähtyy räyhäävän koiran kanssa ja antaa sen kytätä. Ehkäpä ne ei vaan tiedä, että koira vetää entistä enemmän kierroksia silloin. Muuten en tällaista toimintaa ymmärrä.

        Näissä ohituksissa joutuu vain itse olemaan tarkkana, ettei omat koirat ala kytätä takaisin.


    • samanlaanen

      Miulla on samanlaanen ongelma. Reilu vuosikas poika, joka alkanu rähisemään kaikille vastaantuleville, etenki uroksille. Kimppuun kävisi varmasti jos pystyisi. Mikä olisi paras keino kouluttaa tästä tavasta pois? Pystyykö tälläiseen koiraan ikinä edes luottamaan? Mie oon voinu tähän asti huoletta pittää vapaana, kun totellut hyvin sama mitä tulee metsässä vastaan, mutta nyt ei voi kuvitellakkaan.

      • canis.familiaris

        Opeta hihnan kautta..Hihnakäytöksen/ kontakti harjoitusten kautta..Hallinta hommia.


    • canis.familiaris

      Vielä se asenne juttu. Oma kv-koira pärisee jonkin verran vaimon kanssa, jos kävelee, mutta minulla ei, koska pärinä ei ole vaihtoehto..Ei ole kuin yksi tapa, ja se on normaali suhtautuminen ympäristöön...Tapaan pitää puuttua riittävän määrätietoisesti.

    • vaikeita juttuja kyl

      Täällä harjoiteltu kuusi vuotiaan noutajan kanssa reilu neljä vuotta. Siitä asti, kun taloon koira tuli. Mikään hyvä ei vieläkään ole, mutta parempi. Riippuu paljon vastaantulijan käytöksestä ja ohitys etäisyydestä. Usein itse koitan kiertää vähän kauempaa, jos mahdollista.

      Outoa on huomata, että fleksin kanssa toimii paremmin. Ei ole tappelun haluinen ja välttelee itsekin mahdollisuuksien mukaan muita koiria kiinni ollessaan. Usein annan käskyn reunaan ja pysyy käskyn alla reunassa nuuskien maata. Silti niskä karvat pystyssä ja ihmeellinen pörinä, murina ja vinkuminen päällä.

      Miehelläni harrastaa kyttäilyä kyllä melko voimakkaasti. Kulkee käskystä vierellä, mutta kyttää kyttäämistään ja vasta ihan kohdalla hyökkää. Ongelma tulee useimmiten vastaan silloin, jos ohitusetäisyys on alle kolme metriä ja vähän koirakohtaista.

    • canis.familiaris

      "Outoa on huomata, että fleksin kanssa toimii paremmin"...ei sinänsä ole outoa, koska luottamus mitataan hihnassa ja käytös käskyn /opetetun mallin alaisena.

      Flexi antaa sitä kaipaamansa "tilaa" tai tilan tunnetta, mitä epävarma koira kaipaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      19
      4909
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      54
      3922
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      60
      3493
    4. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      94
      2858
    5. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      62
      2698
    6. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      73
      2658
    7. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      98
      2634
    8. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      136
      2386
    9. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      56
      2284
    10. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      58
      2084
    Aihe