Mikä joissain ihmisissä ärsyttää

sdfghjkli

En aina osaa itsellenikään selittää mikä se jokin joissain ihmisissä on, joka ottaa päähän niin paljon ettei kestä kuunnella.

Jos nyt jätetään vaikka Räsäsen falskius tässä käsittelemättä, niin on monia julkisuuden henkilöitä, joiden olemus vaan tökkii niin paljon ettei sitä kestä.

Kyllä kai itselleni useimmat ärsytykset osuvat ihmisiin jotka vastoin parempaa tietoaan väittävät tietävänsä jumalansa tahdon ja sitten arvostelevat ihmisiä, jotka eivät joko sitä samaa uskoa jaa, tai eivät ole samaa mieltä siitä millaisessa parisuhteessa ihmiset saavat elää.

Mutta ei sekään ihmisen olemuksesta välttämättä ärsyttävää tee. Olen joissain keskusteluissa katsonut ja kuunnellut ihmisiä, jotka ovat uskovaisia ja puhuvat aika suoraankin asioista, jotka ovat heidän mielestään "syntiä" ja tuovat vahvastikin esiin sen, että eivät sellaista hyväksy. Silti heitä voi kuunnella.

Tänään katselin pressikubia, jossa keskustelijoina olivat Claes Andersson, Tapani Ruokanen ja Tuomas Enbuske, jotka eivät ärsyttäneet ollenkaan. Stiller sitten tapansa mukaan ärsytti.

Sitten erehdyin katsomaan tätä Suomen hotimpaa tyrkkyä, eli Helena Erosta Streamissa ja sen jälkeen vielä Korkojen kera-ohjelmassa. Oma vika, mitäs katsoin.

Ärsyttävää omahyväisyyttä, lapsellista kikattelua ja omien mokien selittelyä. No, ehkä se tuosta petraantuu, kun hän aikansa opettelee julkisuutta.

Niistä ärsyttävistä ihmisistä vielä. Breivikillä on sellainen olemus, jota en kestä enää katsella. Naama on kuin vahanukella, kylmä katse ja äärimmäisen itsetietoinen olemus.

11

357

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • >>Sitten erehdyin katsomaan tätä Suomen hotimpaa tyrkkyä, eli Helena Erosta Streamissa ja sen jälkeen vielä Korkojen kera-ohjelmassa. Oma vika, mitäs katsoin.

      Ehkä se Helena on tuleva Ilse, keskitysleirin kauhu.

    • hghiitrui

      diipadaapa huu hoo

      Katsojan oma luonne on syypää. Se kaikki toisesta kuviteltu paska on pöljän katselian mielikuvituksen tuotetta.

      Ärsyyntyjien pitää tarkistaa lääkitys.

    • Kuka mitä häh

      Minulle joku uskova kertoi,ettei kukaan ihminen voi väittää tietävänsä Jumalan tahtoa. Heti tämän jälkeen sama heppu kertoi minulle, mitä tietää Jumalan minusta tahtovan.

      Kun mainitsin ilmeisestä loogisesta ristiriidasta, tämä ihmetteli kovasti, eikä ymmärtänyt koko asiaa. Siis mikä ihmeen ristiriita missä??

      Jepjep. Uskovien kuuppajumien kanssa on sitten kiva keskustella...

      Ärsyttävää vai huvittavaa? No vähän molempia, riippuu mielentilasta.
      Surkuhupaisan säälittävää nyt ainakin, aina.

      • sdfghjkli

        Tuollaista juttua jossain ketjussa oli pari päivää sitten.

        Toisaalta "herran "tiet ovat tutkimattomat ja sitten nämä uskovaistulkit kuitenkin väittävät tietävänsä "herran" tahdon.


    • zyrt
    • Minua ärsyttää eniten liikaa pälpättävät ihmiset, sellaiset ADHD tyyppiset ylivilkkaat pälpättäjät ja tyhjännaurajat jotka eivät kuuntele muita eikä heiltä saa suunvuoroa. Sellaisen ihmisen seurassa on todella raskasta olla. Julkisuuden henkilöistä Arja Koriseva vaikuttaa sellaiselta, mutta en minä tiedä millainen hän IRL on.

      • kuvasi juuri sellain

        Itseäni voisivat vilkaana eloisana ärsyttää juuri sinunlaisesi synkännäköiset, murjottavat ja jotakin vihaisesti altakulmain mulkoilevat jopa ylpeätmustiinpukeutuneet nuoret. Saa tuskin vastausta jos jotakin kysyy.


      • kuvasi juuri sellain kirjoitti:

        Itseäni voisivat vilkaana eloisana ärsyttää juuri sinunlaisesi synkännäköiset, murjottavat ja jotakin vihaisesti altakulmain mulkoilevat jopa ylpeätmustiinpukeutuneet nuoret. Saa tuskin vastausta jos jotakin kysyy.

        Et sinä minua tunne. :D

        En minä sanonut että minua ärsyttää vilkkaat ulospäinsuuntautuneet ihmiset. Luehan uudelleen mitä kirjoitin. Jos olet tyyppiä joka pälpättää omaa asiaansa kuuntelematta toisia ja keskeyttämällä niin olet ärsyttävä

        Vilkkautesi ja eloisuutesi lisäksi olet tuntemattomia ihmisiä mollaava ja henkilökohtaisuuksiin menevä lapsellinen ja vittumainen tyyppi. :)


    • et ole sinut jonkin

      Jos uskoo psykologeja niin ärsyttää voi juuri se kipeä kohta, mikä on itselle arka paikka: joko pelko tai voi olla myös se oma heikko piirre, joka heijastuu tosessa ihmisessä. Toinen ihminen on peili?

      • Uskovia kovasti näyttää ärsyttävän homot ja heidän tekemiset...


      • sdfghjkli

        "et ole sinut jonkin"

        Jos sinua siis ärsyttää joku ihminen, niin se on järkeilysi mukaan sitä, että hän on kaltaisesi? Vai mitä yritit sanoa?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      20
      4988
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      63
      4006
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      72
      3584
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      73
      2678
    5. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      147
      2443
    6. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      59
      2328
    7. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      63
      2113
    8. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      27
      2077
    9. Mitä haluaisit sanoa kaivatullesi tänään?

      Mitä ajatuksia hänestä ja tilanteesta ylipäätään 💖
      Ikävä
      126
      1544
    10. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      36
      1495
    Aihe