I'Podilaisen pyynnöstä jatkokäsittely Värioppi Kuvataiteissa.
Tässä tämä viimeinen postaukseni.
Tuon Franz Marc;kin maalauksen valitsin juuri siksi esimerkilliseksi, koska se oli niin puhdas maalaus missä värit muodostavat selvän loogisen valon huomioivan järjestyksen joskin tuo suuri valkopitoisuus ehkä paljastaa sen alkupään tuotteeksi.
Jos tuollaisella kyvyllä varustettu henkilö tulisi kysymää, että pääseekö oppilaaksi niin heti hänelle varmaan avautuisi mikä tahansa koulu.
Joku tuossa esitti, että Vapaan linja olisi jotenkin ahdas, mutta kyllä sen käyneillä on monenlaisia tyylisuuntia sekä takana, että edessä sillä ei se rajoita mitään eikä ketään.
Valokuvaukseen viittaukseni oli johdannainen seuraus siitä, että olen koko nuoruuteni katsellut niitä ruskeita valokuvia ja myöskin ruskeata vanhaa taidetta Savoldosta Rembrandtiin jne. kyllästymiseen saakka.
Olen kyllä itsekin sellaisen tekemiseen joskus syyllistynyt, kun olen halunnut kokeilla esim. muotokuvan tekoa sekoittamalla paksuöljyä ja väriä sekä lapannut sitä kankaalle siirappimaisena tahnana, jota sitten käsitellyt veitsellä ja pensselillä, sekä lopuksi pysäyttänyt prosessin kemiallisesti. Jälki muistutti noita vanhoja maalauksia. Olen myös tehnyt realismiin suuntautuvaa maalausta alkuperäisin keinoin jopa jauhanut akaattikupissa värit itse ja nykyäänkin pohjustan kankaat perinteisesti luu-liima, vernissa ja hohkakivijauhetta, sekä sinkkivalkoista ripaus sekaan.
Se, että nykyään maalataan niin monenlaista tyylisuuntaa kaiketi johtuu tästä aikakaudesta. Tähän kaaokseen on kuitenkin ilmestynyt abstrakti maalaus johon on liitetty foto-realistinen kuva ja näitä olen ihmetellyt, että johtuuko tämä siitä, että kansa kaipaa jotain selkeätä kuvaa tähän muuten vaikeasti käsitettävään tyylisuuntaan?
Lopuksi kjwh: lle älä nyt turhaan revi niitä peli-housujasi, kun sinulla on vielä pitkä matka tällä taiteen polulla. Kyllä ne sinunkin mielipiteesi tärkeitä on ja voihan se olla, että tuo realismi tulee uudestaan ja tekee vallankumouksen taiteessa.
VÄRIOPPI KUVATAUTEISSA osa 2
"Koulutettu"
0
90
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve482982Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi922808On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole612666Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.712626Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä952590Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1072175Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl522039Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1431900Joskus tulee niin
Yksinäinen olo. Ei ole tarpeeksi ihmisiä elämässä, jotka tuntuisivat välitttävän aidosti. Jos mä ny saisin sairaskohtauk611852Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?231737