Ihan yksinkertainen syy Nokian alasmenoon

Olen viattomasti hankkinut 3 Nokia-puhelinta ja kaksi näistä on ns. "modernimpaa" mallia (eivätkä ihan halpoja) ja juuri ne ovat olleet syy hermoromahdukseen: sähköä kuluu niin paljon, että on syntynyt uusi "lankapuhelinmalli". On joka päivä pidettävä latauksessa, jotta toimivat jotenkin. Kosketusnäyttö on niin "hieno", että kun yrittää vastata puhelimeen, ei auta, vaikka kuinka koskettaisi vihreää osiota, puhelin ei reagoi. Kun asiakas kerran pettyy, ei voi odottaa, että hän enää hankkisi Nokiaa! Nokian alasmeno johtuu ihan siitä, ettei toimivia puhelimia osata tehdä. Ei ole kyse markkinoinnista, vaan tuotteista. Olisiko jo syytä tunnustaa tosiasiat: jos ei ostata tehdä toimivia, nykyaikaisia mobile-puhelimia, niin ei voi odottaa, että asiakkaat sietävät sitä. Kerran voi pettää asiakkaan, mutta sillä ei pitkälle liike-elämässä pääse. Herää, Nokia, todellisuuteen!
On huvittavaa todeta, että vanha nk. "traktorimalli", jolla voi soittaa ja lähettää tekstareita, on luotettavin, ei vie hulvattomasti sähköä ja tuntuu toimivan asiallisesti. Se ei tosin ole mikään "älypuhelin", mutta toimii sentään perustoiminnoissa. Koska tämä firma siis myöntää tosiasiat ja alkaa suunnitella YHTÄ toimivaa nykyaikaista puhelinmallia kymmenien surkeiden sijasta?

2

92

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nokiamenijo

      Nokialainen käynyt jo 2 krt huollossa.... ja huoltoon ottaja kertoi että älä välitä jonkun toisen puhelin on käynyt jo 4 krt huollossa....

      että näin

    • kuivat sormet

      niin ei toimi kosketusnäyttä olen huomannut

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      104
      7838
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      146
      6582
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      183
      4715
    4. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      242
      3207
    5. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      101
      2734
    6. Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut

      Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh
      Maailman menoa
      89
      2198
    7. Ruoan arvonlisävero menee käytännössä tukijussille

      Ilman juomia elintarvikkeiden myynti vuonna 2025 oli reilut 15 miljardia euroa. Tuolla tasolla arvonlisävero pyörii pari
      Maailman menoa
      12
      1886
    8. Tunnustusten lauantai

      Mitä haluat sanoa kaivatullesi?
      Ikävä
      148
      1832
    9. Vihreät REPEÄMÄSSÄ oijoijoi....Virran sekoilut on liikaa

      Jo ennestään vihreiden kannatus on suossa vaikka puolue istuu oppositiossa, nyt tuli Virran temppu kun häipyi tuosta vaa
      Maailman menoa
      23
      1675
    10. Yhteydenotto

      Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?
      Ikävä
      197
      1614
    Aihe