Totuus Münchenistä löytyy

tutkijoilta!!

Ketaleiden neuvostopropagandaan nojautuvat valeet eivät vakuuta ketään.

Tsh. tukeutui Ranskaan ja Englantiin, mutta E. ilmoitti, ettei sillä ollut keinoja käydä sotaa Saksaa vastaan. Ranska taas pelkäsi suojattomien kaupunkiensa puolesta, eikä halunnut ryhtyä sotaan, joka olisi vaatinut hyökkäyksen oman maan ulkopuolelle.
Puola ei halunnut olla missään tekemisissä asian kanssa, paitsi saada Teschenin puolalaisalueen itselleen.
NL sitoi osallistumisensa Ranskaan, mutta Tsh. ei halunnut NL:n apua. Italia oli Saksan kannalla ja halusi sovitella, ei sotia. Juuri Italia ajoi voimakkaimmin sudeettialueen luovutusta Saksalle. Englanti tarttui siihen keinona suursodan välttämiseen..
Näin selvittävät kaikki historioitsijat mm. maailmansotien tutkijana kaikkein arvostetuimpiin kuuluva A.P.J. Taylor kirjassaan "Toisen maailmansodan synty".

Englanti uskoi pelastaneensa maailman rauhan. MR sopimus osoitti, että Saksa ja NL halusivat sotaa ja saivat sen.

Englanti ajoi myöntyvyydellään itsensä mahdottomaan tilanteeseen. Siitä pelastumiseksi annettiin Ranskan kanssa takuut Puolalle uskoen Saksan sitä säikähtävän.

Saksa ei uskonut takuisiin ja aloitti NL:n kanssa liitossa 2. MS:n.
Suursotaa ei lännessä kukaan halunnut, mutta siinä nyt oltiin. Ei ihme, että epätietoisuus tulevaisuudesta vallitsi.

Aloite oli Saksalla ja se käytti sen aikanaan hyväkseen.

5

58

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • herodes kruger

      Ensimmäisen maailmansodan pelkurikäytöksen jälkeen oli ihme ettei jokainen sodan kokennut saksalaiskenraali pistänyt henkilökohtaisesti kuulaa jokaisen vastaantulevan tsekki retkun kalloon.

    • Tottahan tuo

      "Englanti uskoi pelastaneensa maailman rauhan. MR sopimus osoitti, että Saksa ja NL halusivat sotaa ja saivat sen."

      Mitä sitä koko ajan hoet? Uskoo sen vähemmälläkin.

      • Kaikki eivät

        näy uskovan, vaan väittävät sodan alkaneen Münchenistä. Tutkijat ovat eri mieltä, kaikki.


    • Monet uskovat

      yhä neuvostopropagandaan, jonka mukaan MR sopimus oli Stalinin neroutta, jolla hän osti aikaa puolustusvalmisteluja varten.
      Totuus on se, että NL oli 39-40 paljon paremmassa asemassa kuin -41.
      Stalin teki siis jättiläisvirheen, mutta propaganda on kääntänyt sen nurinpäin. Omaa ajattelua vaillaolevat uskovat tietenkin.

    • Näin kertoo

      Braun heti historiansa alkusivuilla.

      Hitlerille ilmoitettiin, että hänen vaatimuksensa tsekeille merkitsivät sotaa. Sitä ei kukaan halunnut, paitsi Hitler.

      Tällöin Chamberlain keksi ehdottaa neljän vallan konferenssia. jossa Italia toimisi välittäjänä. Englanti ja Ranska suostuivat siihen, että Saksa saisi miehittää sudeettialueen. Hitler lupasi tämän olevan hänen viimeinen vaatimuksensa ja länsivallat uskoivat, koksa halusivat uskoa.

      NL ja tsekit jätettiin tämän viimeisen kierroksen ulkopuolelle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      80
      5489
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      101
      4481
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      135
      4073
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      78
      2826
    5. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      202
      2822
    6. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      32
      2666
    7. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      83
      2524
    8. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      88
      2274
    9. Mitä haluaisit sanoa kaivatullesi tänään?

      Mitä ajatuksia hänestä ja tilanteesta ylipäätään 💖
      Ikävä
      182
      2093
    10. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      43
      1666
    Aihe