menetti Suomen Venäjälle 1809-sodassa. Kansallislaulussa lauletaan vielä siitä kiimasta jota Ruotsi ja ruotsalaisuus koki saadessaan nöyryytyksen Venäjältä. Ruotsilla on siis tosissaan kova kiima saada suurvalta-asemansa takaisin ja jota ryöstely ympäri Eurooppaa pönkitti taloudellisesti.
yksi säe ihan vapaasti käännettynä:
Sinä mahtailet muistoilla suuruuden ajoilta
kun kunnioitetusti Sinun nimesi kiisi maan ääriin.
Minä tiedän, että Sinä olet ja Sinä pysyt sinä mikä Sinä olit.
Ruotsin kansallislaulun kiima entiseen loistoon kun Ruotsi
2
81
Vastaukset
- Niin ?
Melkoista mahtipontisuutta! Ja suorastaan koomista on tuollainen haikailu.
Tuostakin huomaa, että riikit ovat aina kärsineet korostetusta itsetunnosta. - Siirtomaa Suomi
Tämä on kyllä tietääkseni aivan totta. Ruotsi oli aivan allapäin ja masentunut, kun niin sanotut Itäiset maakunnat eli Suomen alue menetettiin Venäjälle. Voi kauheaa. Kyllä siellä kovasti haluttiin takaisin mennyttä suurvalta-aikaa ja suurvallan mahtia.
Sitä varten rekrytoitiin kuninkaaksi kenraali Bernadotte Ranskan Pausta (kaupunki Etelä-Ranskassa), jonka jälkeläsiin nykyiset Bernadottet ovat.
Tämän taitavan Napoleonin sodissa ansioituneen kenraalin uskottiin palauttavan Suomen (sotimalla ?) pian takaisin Ruotsin siirtomaaksi.
Siirtomaahan Suomen alue oli tosiasiassa ollut, sillä maamme resursseja hyödynnettiin estoitta Ruotsin rakentamiseksi ja hyväksi.
Suomen alueen kehittäminen annettujen resurssien vastineeksi ei ollut mitenkään systemaattista tai voimaperäistä.
Esimerkiksi kunnallinen kehtiys ja koululaitos sekä oma raha tulivat vasta 1860-luvulla tsaari Aleksanteri II aikana.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama1217920Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä1516648Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve1834765Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu2443239Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta1012744Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut
Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh1072256Ruoan arvonlisävero menee käytännössä tukijussille
Ilman juomia elintarvikkeiden myynti vuonna 2025 oli reilut 15 miljardia euroa. Tuolla tasolla arvonlisävero pyörii pari121906- 1501895
Vihreät REPEÄMÄSSÄ oijoijoi....Virran sekoilut on liikaa
Jo ennestään vihreiden kannatus on suossa vaikka puolue istuu oppositiossa, nyt tuli Virran temppu kun häipyi tuosta vaa291710Yhteydenotto
Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?1971614