Synti on aina synti. Jumala ei erittele onko synti tehty tahattomasti tai tarkoitushakuisesti.
Esimerkki ei tarkoitushakuisesta synnistä voi olla kun kaima nikki alex-kasi esisttää oman määritelmänsä mitä synti on (kuolemattomuus jargonia) eikä nöyrry Jumalan tahtoon synnistä. Vain Jumala määrittelee synnin.
Meidän on tyydyttävä siihen mikä on syntiä Jumalan tahdon mukaan.Aaronin pojat tekivät erehdyksessä väärän uhritoimituksen ja Jumala poltti heidät elävältä koska se oli syntiä Jumalaa kohti, tämä oli tahaton synti mutta synnin palkka siitäkin oli kuolema.
Tämän hirvittävä episodi,jossa Aaronin oli katseltava poikiensa palamista elävältä ei ollut vielä kokonaan ohi.Mooses kielsi Aaronia ja tämän omaisia Herran nimissä suremasta vainajia tai Herra surmaisi vielä heidätkin.Vainajien sureminen olisi ollut syntiä ja siitä olisi seurannut Jumalan viha ja kuolema.
Mooses ei halunnut että Aaron ja hänen perheensä kuolisivat, siksi hän varoitti Aaronia tekemästä tätä tahatonta syntiä.
#Sitten Mooses sanoi Aaronille ja hänen pojillensa Eleasarille ja Iitamarille: "Älkää päästäkö tukkaanne hajalle älkääkä repikö vaatteitanne, ettette kuolisi ja ettei hänen vihansa kohtaisi koko seurakuntaa #
Jumala on voittaja
9
63
Vastaukset
- Valon Taikaa
Itku ja nauru hanuriin tai viikate käy ja korjaa omansa.
Amerikkaliset uususkonnot, joihin adventismi myös lukeutuu, pelottelevat kaikenlaisilla juutalaisilla nuotiotarinoilla ihmisiä.
Heikkohermoiset ottavat kaiken kirjaimellisesti.
Jeesus itse sanoi mm., ettei hän puhunut mitään kirjaimellisesti, vaan kaiken vertauskuvallisesti eli kuvakielellä.
Jotkut fanaatikot tulkitsevat Jeesuksen puheet kuitenkin kirjaimellisesti.- iita...
Koko maailma on Jumalan luoma, myöskin amerikka.
Sitäpaitsi adventismi on kristinuskoa puhtaimmillaan, mitään muuttamatta, mitään poisjättämättä.
Suurinosa suomenkin kirkkokunnista on uskonut saatanan valheen" ette te suinkaan kuole!" Vaikka Jumalansana sanoo selvääkin selvemmin, että synnin palkka on kuolema, eikä ikuinen elämä helvetin piinassa.
Sillä h e l v e t t i nimenomaan on TOINEN KUOLEMA, eikä toinen iankaikkinen elämä. Toinen-kuolema tarkoittaa elämän, siis tietoisuuden menettämistä iankaikkisesti.
Mutta he jotka syntyvät kahdesti(=uudestisyntymä) kuolevat vain yhdesti, sillä heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa.
Mutta jotka syntyvät vaan yhdesti(=ei vät siis nöyrtyneet ottamaan syntiensä sovitusta vastaan Kristuksessa) kuolevat kahdesti ja toinen kuolema on iankaikkinen, se on siis kaiken elämän iankaikkinen menetys. - pyh!
Miksi vääristelet asioita? Jeesus selitti vertaukset opetuslapsilleen ja siksi me tiedämme, mitä ne tarkoittavat. Eikä VT ole mikään vertaus. Se on historiaa.
Niin juu :)) ..
Anttiko se taas ? on vaihtanut nimimerkkiä ... vaihteeksi..
Todetaan synnistä näin - jos ihminen uskoo että Jeesus antoi >ruumiinsa< lunnaaksi synneistämme - silloin synnin palkka on >ruumiin kuolema< - mutta ei elämän loppu.
Jos ihminen uskoo että synnissä ei ole koskaan iankaikkista elämää - niinkuin minä uskon - niin silloin Jeesuksen uhrikin oli "kuolema joka tarkoittaa elämän loppua" - siis se syntisen kuolema joka on hänen syntiensä seuras - sen Jeesus otti päälleen.
---
Meillä on siis kaksi "kuolema" tulkintaa Raamatusta - sanotaan vaiklka helluntailasiten tulkinta ja adventistien tulkinta (johon minäkin voin yhtyä - koska sille löytyy n.s. KOKO Raamatusta tukea).
Sen raamatuntulkinnan mukaan on synti todella on ELÄMÄN TUHOAMISTA - ei siitä pääse yli eikä ympäri - joka viimein vie elämän kuolemaan. Synnin palkka on kuolema ..Se tarkoittaa että kaikki mikä tuhoaa elämää on syntiä - Raamattu kertoo meille paljon siitä mikä todellisuudessa tuhoaa elämäämme, kuten epäoikeudenmukaisuus, valhe rakkaudettomuus a niin edelleen..
alex- maxi-leka-X
Ainoastaan Jumalalla on kyky määritellä synti.Sinun oma tulkintasi määritellä synti vaikuttaa vahvasti etikettivirheeltä jonka johdosta Jumala tuhoaa ja surmaa sinut.
Jumala ei jostain syystä Raamatun esimerkkien mukaan yhtään erittele onko synti tahaton vai tahallinen, vaan synnin seuraus,palkka tästä on aina kuolema.
Etikettivirhe voi tappaa,tästä syystä kaikki spekulaatiot ovat vastoin sitä nöyrtymistä jolla ihmisen tulisi mennä viimeiselle tuomiolle. maxi-leka-X kirjoitti:
Ainoastaan Jumalalla on kyky määritellä synti.Sinun oma tulkintasi määritellä synti vaikuttaa vahvasti etikettivirheeltä jonka johdosta Jumala tuhoaa ja surmaa sinut.
Jumala ei jostain syystä Raamatun esimerkkien mukaan yhtään erittele onko synti tahaton vai tahallinen, vaan synnin seuraus,palkka tästä on aina kuolema.
Etikettivirhe voi tappaa,tästä syystä kaikki spekulaatiot ovat vastoin sitä nöyrtymistä jolla ihmisen tulisi mennä viimeiselle tuomiolle.Kuules maxi .. kyllä se nyt niin on että synti on elämän tuhoamista .. sen nyt tajua pieni lapsikin. Jos synnin palkka (siis seuraus) on kuolema.. Tai jos tämä on ihan liian vaikeata sinunelle niin asian helpottamiseksi sanotaan vaikka näin.
Raamattu sanoo että "synnin palkka on kuolema" - siis synnin tekeminen on "kuolettamista" - eikö - siis elämän tuhoamista.
OK?
alex
Hei !
Synti on Jumalan lain rikkomista. Room 3:20.
Jumalan Henki itse eli Jumala itse puhuttelee ihmisen tuota lakia vasten.
Ihmisen oman tiedon määrä on luonnollisesti pohjana.
Oikeinmukaiseksi rakastavaksi isäksi Jumalaa luonnehditaan. Ilm 3:19.
Siis jos poika on tupakalla nurkan takana oikeudenmukainen isä huomioi onko vetääkö poika siksi tupakkaa että isotkin pojat niin tekevät vai tietoisena että tekee väärin.
Jumala ei ole ollut milloinkaan armoton. Aina on ollut ensin mahdollisuus parannukseen. Varmaan tapauksen taustalla oli muutenkin vääränlainen asenne ja tavat. Kyse ei ollut hirskaan miehen erehdykestä aivan puhtaassa vahingossa vaan syntisessä katumattomassa tilassa tapahtunut uhraaminen jolla siis ei siksi ollut mitään arvoa. Se oli hyvin vakava synti ottaa uhraaminen vain tavaksi jossa sitten unohtuu kokonaan tilanteen merkitys ja asiaan kuuluva parannuksen teko.
Näin äkkiseltään ajattelen, en etsi ja lue tarkemmin asiaa raamatusta.
Sitten toiseksi voi lähteä hakemaan alkukielen merkityksiä sanoille. Kielissä on samalla sanalla tusinan verran erilaisia merkityksiä asiayhteyksistä riippuen joskus ja niille löytyy selitystä käännösvaihtoehdoistakin joskus. Minulla on hebrean sanakirja että myös kaksi kreikan sanakirjasarjaa joilla pääsee alkukielen jäljille miten joku sana on joka paikassa asiayhteyksissä raamatussa käännetty niitä hyvä vertailla keskenään ja mitä merkitystä yhdellä sanalla on niin pääsee joskus jäljille toisenlaiseen ajatteluun kuin sana jota suomenkielisessä käännöksissä on käytetty.
Kyllä aina ennen kuoleman tuomioita on ollut katumuksen mahdollisuus poikkeuksetta eli en muuta voi ajatella kuin että takana oli valmiiksi jumalaton meno ja uhraaminen oli käynyt muotomenoksi jossa ei asiaan kuuluvaa henkeä ja tarkoitusta ollut enää. Sitten ei oli joku vahinko mutta ei se ollut asiassa rangaistava.
Aurinko paistaa niin hyville kuin pahoille taivaan kannen alla armonajan päättymiseen asti. Uuden liiton aikana kaikki rötösherrat saavat mennä hautaan aina odottamaan viimeistä ylösnousemusta joka tapahtuu kahdessa erässä
Ilm 20 luvun mukaan. Jokainen joutuu myöntämään silloin että kyseessä on ollut oma ratkaisu eikä mikään epähuomiossa tapahtunut asia.
Jumala ei anna kenellekään mahdollisuutta sanoa etteikö Jumala olisi oikeudenmukainen tuomiossaan sitten. Ihminen on itse tehnyt ratkaisunsa.
Näin koko universum todistaa Jumalan oikeudenmukaisuuden.
Room 6:23
Vanhan liiton aikana oli lopullisia pikaoikeudenkäyntejä joskus mutta ei enää uuden liiton aikana.
yst. jariNiin se on Jari - synti on Jumalan tahdon (eli lain) rikkomista tai sitä voisi sanoa vaikkapa elämiseksi ilman Jumalan vanhurskautta - minäkin ymmarrän Raamatun juuri siten.
Ei iankaikkista elämää ole -eikä voi olla - kuin Jumalan varhurskaudessa . Sitähän Jeesus kehoitti meitä etsimään - Jumalan vanhurskautta - sitä jossa syntiä ei ole.
Synti tappaa - ei kukaan syntinen voisi elää iankaikkisesti synnissä - ei yksikään syntinen voi saada iankaikkista elämää ilman Jeesuksen lunastusta - asia mikä on hyvä ymmärtää Raamattua lukiessa .. koska se samalla tarkoittaa että ei Jumalan tarvitse tuhota syntisiä siksi että he muuten eläisivät iankaikkisesti.. kyllä synti pitäisi huolen siitä ihmiset kuolevat - jos ei Jumala Poikansa kautta heitä auta.
Kun Jumala kerran poistaa synnin ja pahuuden - tekee tehtävänsä - se ei siis tapahdu ensisijaisesti siksi että Jumala haluaisi tappaa syntiset - vaan >>> Jumala poistaa pahuuden - tavalla tai toisella - ja ne jotka itsepäisesti haluavat riippua siinä kiinni - tuhoutuvat hekin _ valitettavasti - eikä heistä jää mitään jäljelle - sitä Raamattu kutsuu toiseksi kuolemaksi .
alexalex.kasi kirjoitti:
Niin se on Jari - synti on Jumalan tahdon (eli lain) rikkomista tai sitä voisi sanoa vaikkapa elämiseksi ilman Jumalan vanhurskautta - minäkin ymmarrän Raamatun juuri siten.
Ei iankaikkista elämää ole -eikä voi olla - kuin Jumalan varhurskaudessa . Sitähän Jeesus kehoitti meitä etsimään - Jumalan vanhurskautta - sitä jossa syntiä ei ole.
Synti tappaa - ei kukaan syntinen voisi elää iankaikkisesti synnissä - ei yksikään syntinen voi saada iankaikkista elämää ilman Jeesuksen lunastusta - asia mikä on hyvä ymmärtää Raamattua lukiessa .. koska se samalla tarkoittaa että ei Jumalan tarvitse tuhota syntisiä siksi että he muuten eläisivät iankaikkisesti.. kyllä synti pitäisi huolen siitä ihmiset kuolevat - jos ei Jumala Poikansa kautta heitä auta.
Kun Jumala kerran poistaa synnin ja pahuuden - tekee tehtävänsä - se ei siis tapahdu ensisijaisesti siksi että Jumala haluaisi tappaa syntiset - vaan >>> Jumala poistaa pahuuden - tavalla tai toisella - ja ne jotka itsepäisesti haluavat riippua siinä kiinni - tuhoutuvat hekin _ valitettavasti - eikä heistä jää mitään jäljelle - sitä Raamattu kutsuu toiseksi kuolemaksi .
alexHei
Joku muukin istuu yöllä koneella. Olipa mukava yllätys saada postia klo 2.30 yöllä.
Teen virtuaalimatkaa tässä koko ajan kesän matkanuotteja suunnittelen.
On ympärivuorista lystiä. Käy katsomassa koepakkaamossani; http://jarinhotelli.blogspot.com/search/label/kuvia2
Istun tässä vielä jonkun ajan ja menen petiin uudelleen kun alkaa väsyttämään.
yst. jari
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama987761Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä1366483Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve1764608Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu2363145Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta962693Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut
Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh572087- 1461768
Vihreät REPEÄMÄSSÄ oijoijoi....Virran sekoilut on liikaa
Jo ennestään vihreiden kannatus on suossa vaikka puolue istuu oppositiossa, nyt tuli Virran temppu kun häipyi tuosta vaa131618Yhteydenotto
Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?1971584Ruoan arvonlisävero menee käytännössä tukijussille
Ilman juomia elintarvikkeiden myynti vuonna 2025 oli reilut 15 miljardia euroa. Tuolla tasolla arvonlisävero pyörii pari31487