Pohjanmaa, Kainuu ja Lappi ovat umpikepulaisia alueita. Vähän joka kulmalla ovat ympäristöongelmat nousseet esiin (mm. Talvivaaran päästöt, Raahen lähistöllä olevan kultakaivoksen päästöt, Kemijärven altaan tila, Pyhäjoen ydinvoimala, maatalouden päästöt jne.). Paikalliset ihmiset ovat alkaneet vastustaa ympäristöä tuhoavia hankkeita.
Kepulaiset ovat vastustaneet kynsin hampain ympäristönsuojelua, jota he nimittävät turhaksi holhoamiseksi. Kepu on pyrkinyt saamaan Suomen Venäjän mallin, missä ympäristöministeriö lakkautetaan kokonaan ja ympäristökysymyksiä hoidetaan elinkeinopoliittisina asioina. Juuri näin kaivosasioita on meillä Suomessa hoidettukin eli kuten Kepu on halunnut. Ympäristöstä huolta kantavia ei saa päästää sotkemaan asioita. Juuri tämän takia nyt ihmetyttää, miksi Kepu-kannattajat ovat nyt alkaneet kitistä ympäristöongelmien vuoksi?
Vanhasen hallituksen ympäristöministeri Paula Lehtomäki toteutti kepulaista ympäristöpolitiikkaa. Häntä kiinnosti ihmisten kuseminen, muttei sitten juuri mikään muu. Talvivaaran koskemattomuus tietysti kiinnosti myös, onhan perheellä iso satsaus sen osakkeisiin. Pallastunturin luonnon koskemattomuus harmitti myös Lehtomäkeä.
Kepulaiset ymmärtänevät myös hyvin Venäjän suhtautumista suomalaisiin ympäristötutkijoihin. Vankilaan sellaiset vesien mittaajat pitää laittaa. Ottaahan Kepu muutenkin mallia Venäjän ympäristöpolitiikasta.
Miksi Kepu-kannattajat nyt kitisevät?
24
114
Vastaukset
- Osmium 76
Koitahan homo pysyä edes äitienpäivänä poissa kepupalstalta. Edes yksi päivä vuodesta.
Jatka sinä vaan nokisia siellä makin pohjalla ja muista panna kansi kiinni, etteivät naapurit kärsi.
- pool set
niin, mihinkä perustat väitteesi kepun ympäristö vihamielisyydestä?
Kirjoituksesi sisälsi vain valheellisia väitteitä väitteitä.Tietysti perusteena on faktat. Kepuhan on esittänyt ympäristöministeriön lopettamista kokonaan ja näiden asioiden siirtämistä elinkeinoministeriöön. Malli on otettu Venäjältä, missä näin on menetelty. Maatalouden, kaivosteollisuuden ja korpikylissä saastuttavien tehtaiden ympäristötuhoja on kepulaisittain aina vähätelty ja haluttu siivota ne maton alle. Kepulainen ajattelutapahan lähtee siitä, että koko Suomi pitää olla asuttuna ja tätä varten haja-asutusalueille tarvitaan työtä. Tämä on puolestaan johtanut siitä, että työtä tarjoavat ovat vastineeksi halunneet väljyyttä kaikenlaisiin reunaehtoihin, joista yksi on ympäristön tila. Ilmiö on tuttu kehitysmaista sekä Venäjästä ja Kiinasta.
Nämä asiat nousevat päivänvaloon vain sitä kautta, että paikalliset ihmiset alkavat näkyvämmin vastustamaan niitä. Siihen saakka niellään kaikki sonta ja hajut mukisematta. Vihreistä ja ympäristöaktiveista on tehty haja-asutusaleuille fanaattisia kummajaisia, jotka muka suojelevat vain joitain hyönteislajeja ymmärtämättä ihmisten taloudellisia etuja. Vasta kun paska kolahtaa oikein kunnolla omaan poskeen, herätään todellisuuteen.
Ydinvoimalupapäätöksessäkin Kepu suosi suurelta osin saksalaisomistuksessa olevaa Fenno-Voimaa vain sen vuoksi, että se oli valmis suosimaan kepulaista aluepolitiikkaa eli rakentamaan ydivoimalan Kepulandiaan.
Maatalouden päästöistä Kepu vaikenee tyystin ja sen poliitikot suorastaan loukkaantuvat, jos joku ottaa nämä asiat esille. Ministeri Lehtomäki teki kaikensa ihmisille tarkoitetun huusilain puolesta, vaikka hyvin tiesi, että maatalous saastuttaa vesistöjä sata kertaa enemmän kuin koko kunnan ihmislauma.
- On se Lehtomäki
ollut etevä ;))
Nyt Niinistö ja Häkämies tappelevat siitä, kenen vastuulla kaivosten luvat mahtavat olla. Ympäristöministeri Niinistön mukaan luvat myöntää valtiovarainministeriö ja Kyyttö Urpilainen on hiljaa kuin pissi pikkareissa.
Täällä taas kaikki kaivosteollisuuden luvat ja ongelmat ovat punikkien mielestä Lehtomäen syytä?
Taisit jäädä taas eilen ilman pimperoa, niin on kaunaa maksa täynnä? - Mari Tappio
Paula Lehtomäkeä ajoi Talvivaaran kysymyksessä henkilökohtainen etu. Lehtomäki loi Talvivaaran osakkeiden nk. sisäpiirin kaupoilla perheelleen miljoonaomaisuuden. Kepulaiseen tapaan Lehtomäki näytti ympäristölle keskisormea.
- Vale, emävale,
punikkikoira?
Lehtomäen perhe osti lehtitietojen mukaan muutamalla kymmenellä tuhannella eurolla noin neljän euron keskikurssiin Talvivaaran osakkeita.
Kuten nyt lehdistä voi todeta, saa samoja osakkeita alle kahden euron hintaan parhaimmillaan. Minäkin olen ostanut niin perrkeleesti :)
Vielä innokkaammin on ostanut myös Suomen valtion omistama Solidium. Mahtaakohan sitäkin johtaa kepulaiset?
Kunhan nikkelin hinta taas nousee taivaisiin, rahaa tulee ja rumasti... Vale, emävale, kirjoitti:
punikkikoira?
Lehtomäen perhe osti lehtitietojen mukaan muutamalla kymmenellä tuhannella eurolla noin neljän euron keskikurssiin Talvivaaran osakkeita.
Kuten nyt lehdistä voi todeta, saa samoja osakkeita alle kahden euron hintaan parhaimmillaan. Minäkin olen ostanut niin perrkeleesti :)
Vielä innokkaammin on ostanut myös Suomen valtion omistama Solidium. Mahtaakohan sitäkin johtaa kepulaiset?
Kunhan nikkelin hinta taas nousee taivaisiin, rahaa tulee ja rumasti...Lehtomäen perheen 55 000 Talvivaara -osakkeen saaminen maksoi heille 230 000 euroa, joten määrä on kyllä noin kymmenkertainen siihen, mitä väität.
Toinen kysymys on sitten se, miten ympäristöministerin lähipiiri voi ympäristöministerin olematta jäävi omistaa tällaisen kaivosyhtiön osakkeita, kun samalla moni lupakysymys ja valvonta-asia on riippuvainen ympäristöministeriöstä.- punikkikoira?
Mielipidepankki kirjoitti:
Lehtomäen perheen 55 000 Talvivaara -osakkeen saaminen maksoi heille 230 000 euroa, joten määrä on kyllä noin kymmenkertainen siihen, mitä väität.
Toinen kysymys on sitten se, miten ympäristöministerin lähipiiri voi ympäristöministerin olematta jäävi omistaa tällaisen kaivosyhtiön osakkeita, kun samalla moni lupakysymys ja valvonta-asia on riippuvainen ympäristöministeriöstä.Toivottavasti ymmärsivät myydä ajoissa, muuten tuli rumasti takkiin...
Luvat Talvivaaran toimintaan oli myönnetty aikapäiviä ennen Lehtomäkien osakekauppoja. Ainoa vireillä oleva lupa-asia oli uraanilupa, jonka Käteisen punikkilauma myönsikin yhtiölle.
Se ettei yhtiö toimi saamiensa lupien puitteissa on sitten eri tarina.
Kirjoita Villelle, jotta hän ne luvat myöntää ;)))
Ei tunnu ite tietävän. - Mari Tappio
Mielipidepankki kirjoitti:
Lehtomäen perheen 55 000 Talvivaara -osakkeen saaminen maksoi heille 230 000 euroa, joten määrä on kyllä noin kymmenkertainen siihen, mitä väität.
Toinen kysymys on sitten se, miten ympäristöministerin lähipiiri voi ympäristöministerin olematta jäävi omistaa tällaisen kaivosyhtiön osakkeita, kun samalla moni lupakysymys ja valvonta-asia on riippuvainen ympäristöministeriöstä.Paula Lehtomäen osakekaupat Talvivaaran osakkeilla eivät kestä päivänvaloa. Finanssivalvontakin moitti niitä.
- Ääliön joka
Mari Tappio kirjoitti:
Paula Lehtomäen osakekaupat Talvivaaran osakkeilla eivät kestä päivänvaloa. Finanssivalvontakin moitti niitä.
mölisee miljoonakaupoista silloin kun mitään sellaista ei ole edes tapahtunut olisi viisasta pitää turpansa kiinni?
- Oikeusneuvosmies.
Mielipidepankki kirjoitti:
Lehtomäen perheen 55 000 Talvivaara -osakkeen saaminen maksoi heille 230 000 euroa, joten määrä on kyllä noin kymmenkertainen siihen, mitä väität.
Toinen kysymys on sitten se, miten ympäristöministerin lähipiiri voi ympäristöministerin olematta jäävi omistaa tällaisen kaivosyhtiön osakkeita, kun samalla moni lupakysymys ja valvonta-asia on riippuvainen ympäristöministeriöstä.Lehtomäki perheineen syyllistyi sisäpiirikauppoihin. Se on fakta, joka pysyy.
- Älä jauha sontaa..
Oikeusneuvosmies. kirjoitti:
Lehtomäki perheineen syyllistyi sisäpiirikauppoihin. Se on fakta, joka pysyy.
Yksikään Lehtomäen suvusta ei ole lähelläkään Talvivaaran sisäpiiriä. Sisäpiirikaupoista rapsahtaa nykyään ravakka tuomio. Eipä ole syytettä näkynyt?
Punikkikoirat jaksavat loukuttaa? - Oikeusneuvosmies.
Älä jauha sontaa.. kirjoitti:
Yksikään Lehtomäen suvusta ei ole lähelläkään Talvivaaran sisäpiiriä. Sisäpiirikaupoista rapsahtaa nykyään ravakka tuomio. Eipä ole syytettä näkynyt?
Punikkikoirat jaksavat loukuttaa?Odottele kärsivällisesti. Tutkimukset etenevät...
- Tiedätkö sinä
Oikeusneuvosmies. kirjoitti:
Odottele kärsivällisesti. Tutkimukset etenevät...
ääliö edes mitä sisäpiirikauppa tarkoittaa?
Jutuistasi päätellen et. - kepu pettää aina
Mielipidepankki kirjoitti:
Lehtomäen perheen 55 000 Talvivaara -osakkeen saaminen maksoi heille 230 000 euroa, joten määrä on kyllä noin kymmenkertainen siihen, mitä väität.
Toinen kysymys on sitten se, miten ympäristöministerin lähipiiri voi ympäristöministerin olematta jäävi omistaa tällaisen kaivosyhtiön osakkeita, kun samalla moni lupakysymys ja valvonta-asia on riippuvainen ympäristöministeriöstä.Finanssivalvonta antoi Lehtomäelle huomautuksen sisäpiirikaupoista.
- Otto-Wille
Hulluhan sinä olet, onhan sen kaikki sinun punikin sekoja lukeneet, mutta en ihan noin hulluksi olisi uskonut.
Ps. Painu runkille punikkihomo, naistahan sinä et ole koskaan lihallisesti lähestynyt- Kuhmon Urho
Kyllä me kepulaisetkin runkataan. Naapurissa asuu Lehtomäki ja kun sen näkee, niin ei enää seiso. Jos meillä tähän tahtiin kuolee päästöihin porukkaa, niin kuka tänne maalle enää muuttaa. Persuja en äännestä, keskusta maksaa paremmat tuet.
- Missä KRP?
KerroMielipidepankki kuinka paljon Junger väärensi SPN:n opiskelijajärjestön jäsenmääräää?
- Keskustaporvari
"Vanhasen hallituksen ympäristöministeri Paula Lehtomäki toteutti kepulaista ympäristöpolitiikkaa."
Minun mielestä hän toteutti cityvihreää ympäristöpolitiikkaa. Siinä yksi syy puolueen vaalitappioon viime eduskuntavaaleissa. - seriffitt
Toukokusssa jo asiat tiettiin tarpeeksi tarkkaan. Entä toimenpiteet?
- Rauhoitu nyt
Mielipidepankki näyttää käyvän nyt maanista vaihettaan kohti. Mieshän alkaa muistuttaa kaikkien sekopäisen komentajaa, Kapi Korhosta.
Otappa nyt ja rauhoitu ennenkuin valkotakit joutuvat puuttumaan asiaan, vai olisiko ne sinitakkiset jotka joutuvat taas takiasi töihin. Poliisithan ovat jo ennenkin olleet tutkimassa kirjoituksiasi. Alat lähestyä taas tuota sekopäisyyden tilaa jossa joku viranomainen joutuu sinua rauhoittamaan - koeta ryhdistäytyä
Kun lukee Mielipidepankin aloitusta niin ei voi muuta sanoa kuin että ottipa pojalla koville Keskustan torjuntavoitto kunnallisvaaleissa.
Sinun kannattaisi pitää kunnon stressiloma. Eihän Vanha Erkkikään usko sinun täysin överiksi hurahtaneita aloituksiasi.
Niistä paistaa vain keskustavihaajan yksisilmäinen ja vainoharhainen suhtautuminen Suomen kolmanneksi (mahdolliseti jo toiseksi suosituimman) puolueen kannattajiin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama235025Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä634036Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve733603Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732688Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1472463Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta602348Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl692136Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?272107- 1351644
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko371505