Jäykät ja ehdottomat naiset

Tuota...oliko se nainen omaishoitaja? Tarkoitatko siis sitä, että hänen olisi pitämyt laittaa se hoidettava sukulainen laitokseen sinun takiasi? Miksi et itse voinut muuttaa näiden naisten luokse jos et kerta itse ole ehdoton kotiseuturakkaudessa tmv?

Olen itse omaishoitaja, enkä heivaisi häntä minnekään miehen vuoksi. Mistä minä sitten voin tietää, että se mies ei häivy tai osoita niin huonoja luonteenpiirteitä muutaman vuoden päästä, että suhde häneen päättyisi. Veri on vettä sakeampaa.

Yleinen neuvoni on, että kaihda kaikkia äärimmäisyyksiä, oli kyse politiikasta, uskonnosta, mistä tahansa. Ehdottomuus omien arvojen vuoksi on tavallaan kiitettävää, mutta puusilmäisiä fanaatikkoja harva kestää. Yllättävää kyllä vegaanit ovat pahempia kuin uskovaiset.

Ööh, "kaksi viimeisintä naista"??? Siis et ole oikea neitsyt atm, vaan huoripukki, vitun liemissä kulliasi pyöritellyt ytm?? Huomaa, miten nopea olen omaksumaan alaluokan kielnkäytön...

Olet varmasti oikeassa tuon alun suhteen ainakin. Minulle seurustelukumppanin löytäminen on hyvin vaikeaa mutta näköjään miehen luonteesta kertoo paljon hänen asenteensa muihin elollisiis olioihin, sillä yhtään huonoa miestä ei ole sen seulan läpi päässyt.

Jos se on kotiseuturakas, muuta sen kanssa sinne sen kotiseudulle. Ja tykkää siitä sen kotiseudusta. Jos alat urputtaa ("miksi täällä kaikki" "miksi täällä ei kukaan" voi helvetti näitä juntteja") kotiseudusta, suhde on tuhoontuomittu. Jos nainen identifioituu kotiseutuunsa vahvasti, kotiseudun arvostelu on yhtä kuin sen naisen arvostelu.

Ehdottomuus yhdenasian suhteen on ihmisessä usein kuin palapelin pala joka on survottu kiinni maailmankuvaan väkisin. Ikäänkuin ihminen hakee täydellistä tasapainoa ja kun kaikki on viimeinkin saatu harmonisesti paikoilleen, ihminen huomaakin, että osia on jäänyt yli ja jotenkin nekin pitää saada kuvaan mukaan. Tätä ylimääräistä palaa voitaisiin varmaankin kutsua traumaksi.

Trauman myötä ihminen muuttuu ehdottomaksi fanaatikoksi. Koko hänen sisäinen tasapainonsa riippuu tämän yhden palan eli trauman varassa, jota hän ei saa sovitettua maailmankuvaansa ilman sisäistä väkivaltaa. Jos tuo traumaattinen pala liikahtaa tai irtoaa, koko palapeli kaatuu palasina maahan. Sitten muutoin niin järkevä ihminen saa hysteerisiä ja täysin suhteettomia kohtauksia kun törmää tähän tekijään.

Miksi ihmiset sitten tunkevat palapeleihinsä näitä paloja, joita he eivät saa sinne harmonisesti mahtumaan? Ehkäpä ihmiset haluavat olla ihailemiensa ihmisten hyväksyttyjä. Erään käsityksen mukaan, meillä jokaisella on traumoja egossa, ja vallanpitäjät hallitsevat meitä juuri näiden traumojen kautta, jopa tuottavat näitä traumoja tahallaan tarjoten samalla parannusta saadakseen valtaa.

Traumojen parannuskeinoihin liittyy suunnaton business, kuten mielialalääkkeet, terapeutit, kehitysapu- ja pakolais- business, mainonta, puhumattakaan poliittisesta vallasta joita traumat tarjoavat, vaikkapa Al Gore liittyen ilmastonmuutokseen sekä Bob Geldof ja Afrikan nälänhätä joka on vain kymmenkertaistunut väestönliikakasvun kautta miehen kampanjoidessa.

Jos taas ihminen vain hyväksyisi traumansa koko maailma pysähtyisi välittömästi ja ihmiset olisivat vapaita ideologioista ja kaikista näistä traumaterapeuteista jotka haluavat hallita meitä hallitsemalla janoamaamme lääkettä. Se joka hallitsee lääkettä ihmisen egon traumoihin hallitsee koko maailmaa. Me emme ole tälle yhteiskunnalle tärkeitä sisältäohjautuvina luovina yksilöinä. Meidän halutaan olevan täysin ulkoaohjautuvia, rooleihin sidottuja traumaattisia suorittajia, ikuisesti riiippuvaisia lääkitsijöistämme. Se pitää yhteiskunnan rattaat liikkeessä ja öljyttyinä.

Tässä ketjussa onkin näemmä kaksi mielenkiintoista kirjoitusta. Vastataanpa aloitukseen ensin.
Olen monissa asioissa aika ehdoton nainen, se on yksi vahvuuksistani sekä heikkouksistani. Jyrkät mielipiteet ovat usein kova kompastuskivi miehelle, mutta järkiperäisin perusteluin ne eivät ole kiveen hakattuja. Kykenen hiomaan näkemyksiäni, jos toinen näkemys osataan riittävän hyvin perustella ja se käy järkeen ja toimii paremmin kuin oma vanha näkemykseni.

Mikäli minä tunnen tarpeeksi voimakkaasti jotain miestä kohtaan, niin hänen vuokseen olen valmis taipumaan melkein mille mutkalle hyvänsä, mutta muiden suhteen onkin sitten vastassa järkkymätön muuri.
Siltä sydämeni mieheltä odottaisin samaa järkkymätöntä tunnetta minua kohtaan mikä sisältää kaikinpuolisen uskollisuuden ja toisen hyväksymisen. Molemminpuolista rehellisyyttä ja avoimuutta. Luottamusta ja luottamuksen arvoisena olemista. Kunnioitusta ja toisen arvostamista. Siinäpä ne tärkeimmät. Kaikki loput asiat mitä mieleeni tulee ovat yhteisesti sovittavia asioita ja hioutuvat arkea eläessä.

Ystävyyssuhteissani noudatan hyvin pitkälle samaa kaavaa, mutta seurustellessani menee kumppani tietysti edelle, jos ystävien ja hänen etunsä menisivät ristiin. Niin ei ole tosin vielä koskaan käynyt, sillä ystäväni kohtelevat minua samoin, kun minä heitä ja kunnioittavat silloin myös parisuhdettani ja seurustelukumppaniani.

Mikä oli kaiken opetus? Paskatikeistä jää aina kiinni ennemmin tai myöhemmin? Olisikohan sinun kannattanut toimia toisin? Tyhmästä päästä kärsii koko kroppa? (live-elämässä tulee nenäkin kipeäksi) Potut saa aina pottuina takaisin, kun jatkaa tarpeeksi kauan?
Tanelle muuten terveisiä. Muista mainita sekin antenniosastolla.
Niin ja ps. Virkavallalla on jo yhteystietosi.