Usein kuvataan elämän parhaaksi ajaksi. Millaista se sinulla oli, vastasiko odotuksia?
Opiskeluaika
15
294
Vastaukset
- ATM opiskeli
Ei vastannut odotuksia. En saanut pillua kertaakaan koko aikana.
- 09837852854
Vietin opiskeluaikanani kaiken aikani omissa oloissani, enkä käynyt missään opiskelija tapahtumissa tai baarissa muiden kanssa. Kolme ja puoli vuotta tuli asuttua samassa opiskelijakämpässä, jonka aikana suoritin paskan AMK-tutkinnon. Eipä ollut kovin hääviä elämää, kun ei olut paljoa rahaa käytettävissä, eikä ollut mitään sosiaalista elämää. Nykyään olen varsinainen erakko ja työttömänä tulee vietettyä kaikki aika omissa oloissa. Opiskeluaika oli siis minulle aika *askaa aikaa kaiken kaikkiaan.
- Yhyy!
Ikävää oli ettei saanutkaan töitä opiskelun aikana. Olisi ollut mahtavaa päästä sisään työelämään heti. Tutustua eri-ikäisiin samanmielisiin ja saada ystäviä.
Samoin se tuntui huijaukselta ettei ollutkaan mitään me henkeä. Luulin että yliopistossa kaikki on kavereita. Ehei, samanlaista kuin aina aiemminkin. En puhu mistään kiusauksesta vaan ihan siitä ettei tosiaan ollut sopivaa istua ruokalassa vieraiden pöytään jne. Bileet oli samaa kaljankittausta kuin ennenkin. Ei vastannut odotuksia. - sdfdsffdgd
Aika sekavaa ja erikoista, edelleen vielä pari kolme vuotta edessä. Paljon bileitä, ihmisiä ja seurusteluakin ollut. Vaihtoon lähdössä ensi kevääksi. Kyllä, parasta aikaa sikäli kun miettii että saa olla vapaa, nuori, menossa paikkoihin ja tavata ihmisiä :) Otan tästä ilon irti niin että ihan kyllästyttää sitten kun valmistun eikä tarvitse takasin haikailla!
- Onnea
Olitko jo aiemmin onnellinen vai vapauduitko vasta yliopistossa?
- ,,,,
Eli aiot jakaa holtittomasti vittuasi ja "kun juoksut on juostu" vakiintua jonkun aisurin kanssa?
- Hukkaan meni se aika
Veronmaksajien rahojen tuhlausta koko touhu: en pässyt panemaan kertaakaan koko aikana.
- Annan arvosanaksi 7+
Kivaahan tuo noin päällisin puolin oli, sain paljon uusia kavereita joista osa on yhä läsnä elämässäni vaikka valmistuin jo useampi vuosi sitten. Opin paljon uutta, näin maailmaa ja kasvoin ihmisenä.
Mutta kyllä siinä myös paljon huonoja puolia oli. Oman alani töitä sain odotella vielä valmistumisenkin jälkeen parin vuoden ajan ja opiskeluaikana jouduin tekemään todella turhauttavaa työtä että sain edes vähän rahaa. Puutteellisen opinto-ohjauksen takia "hukkasin" myös yhden vuoden lähes kokonaan, kun en pystynytkään valmistumaan ns. vanhan tutkintorakenteen mukaisesti vaikka niin minulle oli aiemmin lupailtu.
Vaikka ympärilläni oli paljon kavereita ja muitakin ihmisiä, niin olin myös koko korkeakouluajan sinkkuna ja se yksinäisyyden tuska tuntuu yhä vielä näin vuosien ja parin avoliitonkin jälkeen minussa melko viiltävästi. Niitä vajaata 10 pakkoselibaatissa ja sinkkuna vietettyjä nuoruuden vuosia (lukio yliopisto) ei ihan noin vain pyyhitä mielestä. Toki olen siitä jo päässyt yli, mutta ajattelen yhä aina silloin tällöin niitä pitkiä yksinäisiä öitä ja jopa viikkoja kun mielessäni pyöri vain se että mistähän minä löytäisin sen naisen elämääni.- Right on
Viestisi voisi olla jotakuinkin omasta suustani, joskin olen vasta äskettäin valmistunut. Erityisen masentavaa on lukea mediasta, kuinka mukamas korkeastikoulutetuille naisille ei löydy korkeastikoulutettua miestä, vaikka tiedän, että tällaisia tapauksia on kyllä paljon. Ei auta vaikka olisi urheilullinen ja sosiaalinen. Aika näyttää kuinka viiltävästi omalle kohdalle käy.
- nainen 23v
No melko surkeaa tuo on: ei ole yhtään rahaa ja kiusataan, minkä takia en viitsi yrittääkään kaveerata ihmisten kanssa. Olen sinkku ja kiusaaminen on saanut minut vakuuttumaan siitä etten edes kelpaisi kenellekään.
Kirjoitin siis ettei ollut kovin kummoista (k:lla) mun opiskeluaika. Ja että joskus mietin mitä vanhoille opiskelutovereille kuuluu, toivottavasti hyvää.
- Rottweil
Ihan OK. Opiskelijaelämä jäi vähän vähemmälle, kun seurustelin jo opiskelemaan lähtiessäni. Krooninen rahapula ei ollut kivaa eikä kesäloman puuttuminen. Kesät kun meni töissä. Parhaat kaverisuhteet tuli kuitenkin solmittua silloin.
- jgfjfhjfhjhjf
Bileitä oli joka viikko, naisia riitti ihan sopivasti ja seurustelin parin eri naisen kanssa pidmpäänkin. Joka kesä olin töissä, mutta aina oli rahapula ja vitutti kun ei rahat riittäneet, koska olin tuhlari.
Oi niitä aikoja. Nykyisin olen työtön runkkari. - asfx89
Olen opiskelija ja tämä on ollut täysin sitä mitä odotin. Ylopistossa kaikki tuijottavat omaa napaansa, suurin osa alan opiskelijoista on persoonattomia rumiluksia (teknillinen yliopisto) ja päivät kuluvat rutiinilla. Ainakin olen suosittu koska saan edes muutaman sanan suustani.
- miehenkuvotus
Suhteellisen raskasta aikaa. Kesät töissä, töitten takia tenttien tekeminen vaikeaa. Ei lomaa missään vaiheessa. Hyviä kavereita kyllä sain, ja välillä juopottelu oli jopa liian kovaa. Mutta kun teknisellä alalla olin niin eipä naisista saanut kuin muutamia kavereita.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi842727On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole582634Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.702594Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä952551Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu892075Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl502012Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1411866Joskus tulee niin
Yksinäinen olo. Ei ole tarpeeksi ihmisiä elämässä, jotka tuntuisivat välitttävän aidosti. Jos mä ny saisin sairaskohtauk521539Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?161476Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve351467