Vanhaa siirtomaaisäntäänsä. Turpaan tulee kuitenkin Lähi-Idän valloitusreissulla vaikka käyttäisivät Israelia tukikohtana. Aivan varmasti.
Amerikka leikkii
5
72
Vastaukset
- Koroljov
Yhdysvaltoja odottaa paitsi ideologisen veljesmaansa Neuvostoliiton, myös geopoliittisen edeltäjänsä brittiläisen imperiumin kohtalo. Atlanttiset, anglosaksiset, Washington-Lontoo-Tel Aviv -akselin hallitsemat merivallat ovat ajautumassa globaalien hegemoniapyrkimystensä haaksirikkoon. Anglojuutalaisen imperialismin uhka on tehnyt Venäjästä ja Kiinasta yhteistyökumppaneita niiden pyrkiessä säästämään Syyrian ja ennen kaikkea Iranin Serbian, Irakin ja Libyan kaltaisten maiden kokemalta kohtalolta.
Rintamalinjat ovar selkiytyneet. Suurvallat ovat ryhmittyneet pysyvien intressiensä mukaisesti. Euraasian Sydänmaa vastaan valtamerten suurvallat. Maa vastaan meri. Ideologisesti voisi sanoa: raha ja kauppa vastaan veri ja maa, demokratia mandaatti vastaan taivaan mandaatti. Mutta kuten kylmän sodan (tai maailmansotien) aikana, ideologiset seikat, aatteelliset vastakkainasettelut ovat suurimmaksi osaksi vain verhoa ja huntua. Kaiken takana on geopolitiikka, taistelu alueiden hallinnasta.- hsitor rikoo
Tiää häntä. Eri aikakausi. Minä taas ennustan että kun se romahtaa niin Lähi-Idän oligarkit pilkkoo kiinalaisten ja venäläisten kanssa sen palasiksi. Etelä-Amerikan porukalla ei Carlos Slim Helusta ja muista kovanaamoista huolimatta ole vielä rahoja käydä niille apajille. Voi tulla tukala paikka amerikkalaisille maalaistytöille kun joutuvat napatanssimaan jonku öljysheikin hikisessä haaremissa Dubaissa. Bush nauraa höröttää kun on eläke ja öljyrahat varmistettu eikä mistään tarvitse enää huolehtia.
- näin se menee
hsitor rikoo kirjoitti:

Valtiot valvovat etujaan, näin on ollut aina ja näin tulee aina olemaan.
USA ei poikkea muista valtioista mitenkään, miksi sen pitäisi poiketa.
USA:lla on velvollisuus valvoa omia etujaan, kuten on kaikilla muillakin valtioilla.
Lähi-itä on pysyvä painekattila, väestö kasvaa nopeammin kuin talous, tästä seuraa yhä pahemmin vääristyvä tulonjako, osa porukasta on tuomittu elämään yhä köyhemmin, historia osoittaa että siitä seuraa aina hyvin epävakaat poliittiset olot.
Öljysheikit istuvat pommin päällä. - lorvari coms görng
näin se menee kirjoitti:
Valtiot valvovat etujaan, näin on ollut aina ja näin tulee aina olemaan.
USA ei poikkea muista valtioista mitenkään, miksi sen pitäisi poiketa.
USA:lla on velvollisuus valvoa omia etujaan, kuten on kaikilla muillakin valtioilla.
Lähi-itä on pysyvä painekattila, väestö kasvaa nopeammin kuin talous, tästä seuraa yhä pahemmin vääristyvä tulonjako, osa porukasta on tuomittu elämään yhä köyhemmin, historia osoittaa että siitä seuraa aina hyvin epävakaat poliittiset olot.
Öljysheikit istuvat pommin päällä.Seemiläiset ihan kuten muutkin aasialaiset slaavit mukaanlukien on opetettu ehdottomaan kuuliaisuuteen johtajaa kohtaan. Toki tilanteita löytyy kuten Rabin ja Sadat jossa on poikettu perinteistä tai Venäjällä Tsaari mutta johtaja on enemmistölle aina ykkönen sielläpäin.
- tai noogh
näin se menee kirjoitti:
Valtiot valvovat etujaan, näin on ollut aina ja näin tulee aina olemaan.
USA ei poikkea muista valtioista mitenkään, miksi sen pitäisi poiketa.
USA:lla on velvollisuus valvoa omia etujaan, kuten on kaikilla muillakin valtioilla.
Lähi-itä on pysyvä painekattila, väestö kasvaa nopeammin kuin talous, tästä seuraa yhä pahemmin vääristyvä tulonjako, osa porukasta on tuomittu elämään yhä köyhemmin, historia osoittaa että siitä seuraa aina hyvin epävakaat poliittiset olot.
Öljysheikit istuvat pommin päällä.Ehkä ne on uskollisia vahvalle johtajalle. Taisivat mongoolienkin keskuudessa myrkyttää heikot ja pehmot johtajat,
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama245037Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä634046Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve743612Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732698Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1472473Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta602348Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl762159Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?272117- 1351664
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko371515