Hei, te huonoitsetuntoiset ja pikkusieluiset häviäjät, joiden maailmankuva on rusinan kokoinen. Eli mm. Martina Aitolehden nälvijät ja moittijat. Olettehan tietoisia, että masennus ja ahdistus etsivät purkautumisteitään aggressiivisuuden ja selittämättömän vihamielisyyden kautta. Kannattaisi teidän ilkeämielisten kirjoittajien hakea apua lääkäriltä ensin omiin ongelmiinne, ennen kuin puskista nimettöminä huutelette haukkumapuheitanne muille ihmisille.
Avio/avoero raskauden aikana on erittäin kuluttava ja ahdistava negatiivinen kokemus, joka aiheuttaa tulevalle äidille depressiota, mikä ei puolestaan ainakaan edesauta tulevan pienokaisen hyvinvointia ja turvallisuuden tunnetta. Kenenkään ei tulisi joutua kohtaamaan synnytystä ja varsinkaan alkukuukausia pienen vauvan kanssa yksin. On todella raskasta prosessoida eroa samaan aikaan, kun kaikki energia tulisi suunnata uuteen tulokkaaseen.
Miksi tuomitsette ja solvaatte raskaana olevaa naista niin kovasti? Eroon tarvitaan kaksi osapuolta, myös Stefanin kyvyttömyys luoda ja rakentaa positiivista yhteiseloa.
Martina Aitolehti - julkinen oksennusastia
38
1203
Vastaukset
- Dubai ei tuo onnea
..kukaan ei varmaan sanoisi mitaan jos Martina olisi viela avioliitossa Eskon kanssa..kaikki ihailisi heidan perhetta ja uutta sisarta Victorialle..mutta ero ja nopeasti raskaaksi toiselle miehelle ..siina on jotain mika oksettaa ihmisia myos Esko karsii tilanteesta vaikka ei ole siihen syyllinen..varmaan Vikke karsii myos ravata
kodista toiseen..tama arsyttaa ja saa ihmiset pahoinvoimaan..ennen tata draamaa
ihailin tuota onnellista paria Martina&Esko aina hyvantuulisina kuvissa ..he nayttivat hyvalta yhdessa mutta nyt ihailu on mennyt ..Eskosta kukaan ei voi sanoa mitaan pahaa han yrittaa olla paras isa tyttarelleen..toivottavasti tama on hyva opetus Martinalle ja tekee parempia ratkaisuja elamassa myohemmin.. - hämmästynyt lukija
Yksi ja sama katkeroitunut ihminen suoltaa tuota samaa juttua eri näkökantilta. Miten joku voi olla noin kiinnostunut kaikesta mitä toinen ihminen tekee ja kertoo joka asiasta negatiivisia mielipiteitään. Vaikken fani olekkaan, niin joku raja se pitäisi nettikirjoittelullakin olla kun kunnianloukkauksen määritelmä on täyttynyt jo useamman kerran eikä ylläpito puutu asiaan lainkaan!
- realismia kehiin
Ei varmaan puutukaan, kun ei ole kunnianloukkauksen raja ylittynyt. Mitä olen itse seurannut, niin täällä on puhuttu ihan faktoiksi todistettuja asioita.
- Martina on voittaja
Ero on raskas prosessoida?
Ei ollut kovin raskasta prosessoida eroa ainakaan siellä Levillä. Hyvin nopeasti, konkreettisesti ja kevyesti Esko vaihtui random-poikaan. - Hah hah ja hah
HEH! Just! Ai ero on Martinalle RASKAS prosessoida! Eipä ollut Martinalla silloinkaan, kun tuosta vaan lähti nuoren pojan matkaan ja sinne jäi auvoisa perhe-elämä 1-vuotiaan lapsen ja Eskon kanssa!!!! Voi vttttu näitä aloituksia tällä palstalla... Mieti sinäkin aloittaja ennenkuin aloitat täällä mitään, toi sun aloitus kuuluu ehdottomasti palstan Top10 typerimpiin aloituksiin! Oikein nauruttaa!
- rohkeesti ei
Jos tämä olento itse PILAA elämänsä, niin vika ei ole sillon MUISSA. Ei pitäs hankkia lasta "korjaussarjaksi", kun se oman elämän hallinta pissii pahasti.
Vinkki tällä neiti rouva M:lle: Poistu julkisuudesta, eli lopeta se tyrkky elämä.
Jos olis ees kaunis, mut kun ei oo ees sitä. Ehkä muutaman sex-päkin jälkeen mihen ja naisen harkintakyky on mennyt ja linnunpelätin alkaa olla hyvin haluttava. - Daijut
Aloittaja on Martina tai joku sen sukulainen. Teksti yhtä naiivia ja typerää ja huonoa mitä niiltä tulee.
- hjlkhlkh
Tuleva lapsi on siis tyttö? Viittaan tähän: "... kaikki ihailisi heidan perhetta ja uutta sisarta Victorialle..".
- Mielenkiintoista!!!
Hupsista, taisi käydä kirjoittajalla aikamoinen moka, kun ei tuota lapsen sukupuolta ole vielä kerrottu julkisuuteen... ;) Varmaan vain Martina ja lähipiiri tietää sen! :D
- Aloittaja syyllistyy
Mennäänkös tässä kunnianloukkauksen puolelle (viittaan Stefanista kommentointiin - Stefanhan on yksityishenkilö, jolla on huomattavasti suurempi yksityisyyden suoja takanaan, kuin julkisuuden henkilöillä.)
- ++o0++
Aha ok, eli tyttö tulossa.
- Huhhuh...
No onhan se raskasta, mutta jos yksipuolisesti haluaa raskautta ja Stefu on sen jo monta kertaa jättänyt ennen sitä, niin ihan Martinan omaa tyhmyyttä tuo tilanne. Martina täyttää kohta 30v joten pitäisi osata jo vastata omista teoistaan ja valinnoistaan. Onhan se tietenkin helpompaa vierittää syy esim. palstalaisten kommentteihin, jotka ovat vain faktoja.
Pää poius pensaasta Aitolehdet ja alkaa elämään oikeassa maailmassa fantasioiden sijaan...- tuntematon.....
Varsinkin silloin, kun on julkisuuden henkilö, niin kannattaisi elää niin, ettei tule sanomista. Turha se on meille tuntemattomille itkeä, jos täällä ihmiset päivittelevät, että mites nyt noin.
- Lohisoppa
Veikkaan että aloituksen on väsännyt Maran homobestis Alex. Kun tuntuu kuuluvan sisäpiiriin, eikä ole Aitolehdille tyypillisiä kirjoitusvirheitä ja sossuröökisidukkapartsi-uhoamista. Muita ystäviähän Maralla ei enää taida edes olla jäljellä, kuin oma mamma ja tanssijansa Alex...
- 0bh87tuh
Typerä aloitus.
Martina itse työntää kaiken julkisuuteen. Sen takia kaikki tietävät jo kaiken.
Senkun lopettaa juorulehtiseiska bimboilun! Mutta ei, minkäs pelle itselleen voisi! - beeessssi
MAAILMAN TYPERIN ALOITUS. ONNISTUU SIIDERILTÄ ESIM. HYVIN.
- Voi voi
On päivänselvää, että vauva ei voi hyvin, jos äiti ei voi hyvin. Mutta eikö aikuisen naisen, ja jo yhden lapsen äidin tämä tulisi ennalta tietää? Olisiko kenties riskejä kannattanut harkita etukäteen? Saako pienokainen parhaan mahdollisen alun elämälleen, jos parisuhde on näin epävakaa, ja isäkandidaatti vastahakoinen pojankoltiainen? Ei noin suurta päätöstä kuin lapsen hankintaa voi noissa asetelmissa tehdä. Martina suorastaan kerjäsi ongelmia lyhytnäköisellä itsekkyydellään. Ei voi enää mitään.
- Siksi
"On todella raskasta prosessoida eroa samaan aikaan, kun kaikki energia tulisi suunnata uuteen tulokkaaseen."
"Eroon tarvitaan kaksi osapuolta, myös Stefanin kyvyttömyys luoda ja rakentaa positiivista yhteiseloa. "
Niin, elämän raskauttahan ei tarvi miettiä lainkaan silloin, kun pettää omaa puolisoaan tai osallistuu jonkun toisen liiton rikkomiseen. Ne raskaat prosessit kävivät läpi aivan muut henkilöt aina silloin, kun tämä "tuomittu ja solvattu" vain liihotti onnessaan kukasta kukkaan. En muista lukeneeni yhtään juttua, jossa hän itse olisi pahoitellut tekojaan, saatika osoittanut mitään sympatiaa loukkaamiaan ihmisiä kohtaan. Pikemminkin voitonriemua ja julkisia hehkutuksia omasta onnestaan, mitään kohteliaisuutta osoittamatta loukatuille ja petetyille osapuolille. Nyt sitten peräänkuuluttaa luottamusta, aika tekopyhää.
Se riittäköön syyksi sinulle aloittaja, miksi minä ainakin olen vahingoniloinen ja säälimätön tätä ihmistä kohtaan. Saat pitää minua mielenvikaisena, agressiivisena, masentuneena, pikkusieluisena tai ihan minä vain haluat. Joskus sitä vain nauttii, kun paha saa palkkansa tai joutuu maistamaan omaa lääkettään.- 8
Kyllä se sananlasku pitää paikkansa, että "pilkka osuu omaan nilkkaan". Eipä huutele enää Seiskassa., että on salarakas, kun ei kelpaa edes siihen.
- HyväHyväHyvä
HYVÄ nikki "Siksi" Loistava kommentti!!
- samat sanat!!!
Nimimerkki "Siksi" kiteytti juuri sen, mitä minäkin ajattelen. Juuri näin!
- Aivan pihalla
Ahaa, nyt mä tajuun, miksi täällä kirjoitetaan vain tästä ms. nobodysta, kun se tekee itte tänne nää aloitukset.
- normielli
Uran kaatuessa, eron sattuessa, aina, on Martinan elämä niin SUPERIA ja NAMIMAISKISTA, että vaikea sitä masennusta on nähdä. Kumpa itsellänikin riittäisi tuollaista optimismia!
Empatiaa Martina saisi sillä, että sanoisi, että on rankkaa ja että ei jaksa. Että sydän on särkynyt ja rahavaikeudet piinaavat. Mutta mimmi se vaan shoppailee ja nauttii elämästä ja uskoo tekevänsä tärkeitä töitä, vaikka ura valui alas viemäristä, ulosottomies kolkuttaa ovella ja mies vissiinkin petti ja jätti.
Martina on aina halunnut olla julkkis. Varmasti niin hyvässä kuin pahassakin. Vaikka ei osaa kirjoittaa, niin naiivi ei voi olla, etteikö tietäisi mitä julkisuus tuo mukanaan. Se haluttu, himoittu julkisuus. - Säälin, mutta ketä..
Narsisti ei kykene tuntemaan masennusta - hän on sen kaiken yläpuolella. Tässä tapauksessa hän jatkaa vain shoppailua ja uhoaa, kuinka miehistä ei ole mihinkään. Itsessään ei näe mitään kehitettävää ja omat valinnat ovat aina oikein. Kuten esim. se, että petti miestään ja otti varatun miehen - jo toistamiseen! Ties kuinka monta varattua hänellä on ollut ennen sitä, kun ilmouttatui vapaaehtoisesti salarakkaaksi ja tuli julkisuuteen sillä.
Narsisti ei osaa katua, koska hän on täydellinen, muut pahansuopia, ilkeitä ja kateellisia. Surullista näiden lasten kannalta, mutta miehille tällaisesta ihmisestä eroon pääseminen on helpotus pidemmän päälle. Paitsi jos on lapsi heidän kanssaan. Joten kyllä nyt säälittää ensi sijassa Esko ja vähän Stefukin. Narsistin kanssa on vaikea huoltaa ja hoitaa lasta yhdessä. Narsisti manipuloi ja manipuloimalla tämä uusikin tulokas on saatu alulle. Stefu on yrittänyt irtiottoja jo ennen raskautta, mutta ei ehkä ole ollut tarpeeksi kokenut ja lujatahtoinen vetämään kerrasta poikki. Näin tämän casen tulkitsen. Martina itse päätti aloittaa suhteen varatun miehen kanssa ja häntä varoitettiin, että ko. mies ei ole uskollisimmasta päästä, mutta taas kuvitelma omasta erinomaisuudesta ja kova tahto saada uusi lapsi vei voiton.- 26
Itseasiassa narsisti tuntee melkein koko ajan masennusta. Mutta yrittää peittää sen kaikin tavoin ja kompensoida sitä tunnetta vakuuttelemalla, että kaikki on paremmin kuin muilla.
Pakenee todellisuutta harhaisiin kuvitelmiin itsestään ja omasta erinomaisuudestaan. Narsistille totuuden hyväksyminen on liian tuskallista ja siksi tuota valheellisuutta on jatkettava niin pitkään kuin mahdollista. Itsetunto on todellisuudessa olematon.
- Narsismista
Aihe on niin kiinnostava, että tässä on muutamia asioita, mistä narsistin tunnistaa:
"Narsisti reagoi raivoisasti ja närkästyneesti jos hänen toiveensa kielletään ja jos häntä kohdellaan tasa-arvoisesti niiden kanssa, joita hän pitää alempiarvoisina."
"Narsisti kerskailee lakkaamatta. Hänen puheensa mausteina ovat jatkuvasti "minä", "minun", "minä itse" ja "minulle". Hän kuvaa itsensä älykkäänä, rikkaana, vaatimattomana, intuitiivisena tai luovana - mutta aina kohtuuttomasti, liioitellusti ja vaikeasti uskottavana."
"Narsisti on ylipäänsä hyvin kärsimätön, helposti pitkästyvä, ja hänen keskittymiskykynsä on hyvin heikko - ellei hän itse ole keskustelun aiheena."
"Narsistit puhuvat itsestään mielellään mekaanisin termein, tehokkaina automaatteina tai koneina."
"Empatian puute, kylmäkiskoisuus, ylenkatse, erityisoikeuksien vaatiminen, ahdas huumorintaju, epäoikeudenmukainen kohtelu ja vainoharhaisuus tekevät narsistista sosiaalisesti sopeutumattoman. Narsisti kykenee herättämään ympäristössään, satunnaisissa tuttavuuksissaan, ja jopa psykoterapeutissaan valtavan vahvaa, ahnasta ja raivoisaa vihaa ja inhoa. Omaksi järkytyksekseen, kiukukseen ja tyrmistyksekseen hän herättää muissa poikkeuksetta hillitöntä aggressiota."
http://www.healingeagle.net/Fin/Vaknin/faq58.html - Oksu tulee
Taitaa tää "julkinen astia" olla klassinen esimerkki narsistista. Jos jotain positiivista pitää löytää asiasta, niin kerrankin hän on "hyvänä" esimerkkinä jossakin ;)
- Koulukirjaesimerkki
Narsistin läheisenä ja jonkin verran koulutksenikin takia asiaan perehtyneenä, täytyy todeta, että Martina on selkein narsistitapaus Suomen tyrkkyjulkisuuskentällä. On niitä muutamia muitakin, mutta tämä tapaus on antanut viitteitä jo siitä lähtien kun tuli väkisin julkisuuteen salarakkaana. Epäilykseni vahvistui, kun katsoin sitä Eskon kyykyttämistä pari jaksoa. Kun lähti pettämään lapsensa ollessa vuoden, juuri hehkutetttuaan perheonnea ja uuden lapsen hankkimista (Eskon kanssa)...ja sitten omahyväinen ja epärealistinen hehkutus laulu-urastaan ja uudesta rakkaudestaan, niin homma oli ihan selvä. Tähän kun lisää raivarit, ylimielisyyden, muiden syyttelyn, velkakierteen ja pahoinpitelyt (säännöt ja normit eivät koske narsistia). Ai niin: kamalin asia on silti tuo lapsen merkkivaatteiden esitely ja muutenkin jatkuva lapsen esittely itsensä jatkeena. Ei säälitä muu kuin lapsi - ja tuleva lapsi. Rankkaa varmasti tulee olemaan yh:na ja luksusta hamuavana velallisena, mutta muuta ei voi olettaa, kun kyykyttää muita mennen tullen.
- hah.
Erityiskiitos Stefan ja Stefanin äti.
- bumsibum
Siinähän martti miettikööt!!!Ihan oikein.Hävetköön..Hyi ku haisee....
- 12343211
Eiköhän martalle tule nyt ankeat ajat. sossu kutsuu...
- huhhhhhll
Mun isä oli selvä narsisti ja kieltämättä Martinan käytös on kuin suoraan isältäni aikoinaan... samoin Tuksussa on paljon samaa... pelottavaa.
- Voimia.......
huhhhhhll, voimia sulle! Itselläni kokemusta narsistista työkaverina ja hyvällä ystävälläni puolestaan kokemusta narsistista miehenä. Se hyvä puoli siinä on, että sellaiseen kerran törmättyään oppii tietämään niiden tavat toimia ja osaa vältellä niitä jatkossa.
- visionerist
Vilkaisin tämän poplaulaja/malli/juontaja/sisustajaoppilas/kotiäidin blogia ja varsin silmiinpistävää on ettei hän edes tiedä miten yhdysanat kirjoitetaan, eikä sitä että mitä ne ovat...Kirjoittavalle ihmiselle edes pientä opettelua, jooko?
Ja by the way; kuka jaksaa olla Martina Aitolehdelle kateellinen? Onko hauskempaa kuultu!- väli lyönti , pilkku
Ja muutenkin tuo blogimateriaali on jotenkin taantunut entisestään. Ihan kuin joku ala-astelainen kirjoittaisi ainetta tai kaverikirjaan. "Tykkään sisustaa plaa plaa plaa, olen kyllä aika kova kotihiiri plaa plaa plaa jne."
Jotenkin tuntuu siltä, että on vain edelleen hirveä tarve pitää kulissit pystyssä, lässyttää niitä näitä, ottaa "Stockan" kuvia, jauhaa veneilystä jne.
Todellisuudessa kaikki kuitenkin on päin helevettiä, mutta ei vain luonto anna myöten myöntää, että joskus se salarakaskin voidaan heivata yli laidan.
Kaikki Seiskan kuvatkin olivat niin väkinäisiä poseerauksia ja itkuisen punaiset silmät kertoivat aivan jostain muusta kuin rakkauslomasta.
Onko se tosiaan niin vaikea myöntää julkisesti, että suhde on karilla ja sydämeen sattuu? Se tekisi salarakkaasta edes vähän inhimillisemmän olennon, vaikken sääliä tunnekaan.
- maya
Täällä keittiöpsykologit näköjään vauhdissa!
Miten on esim. oma empatiakykynne ja muutamat muutkin piirteet?
Terveellä itsetunnolla varustettu ihminen kykenee empatiaan, ei nauti kiusaamisesta, eikä toisten onnettomuudesta vaan toivoo kanssaihmisille hyvää, ei pahaa!- P O Liisi
Palstan ohjeistuksessa kerrotaan mm.:
Jaa havaintosi, kerro ja kommentoi viihdetähtien elämänmenoa!
Ei tuossa ainakaan esitetä vaatimusta mistään empatiakyvystä.
Olisiko sinunkin syytä pysyä palstan ja viestien aiheissa ja jättää kirjoittajien arvostelu vähemmälle? - Oikeasti näin
Terveellä oikeudentajulla varustettu ihminen myös erottaa oikean väärästä ja on tyytyväinen, kun oikeus toteutuu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama194919Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä543935Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve603513Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi942858On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole622698Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732658Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä982634Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1362397Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta572289Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl582084