Avomies vai lapsenvahti?

Olen ollut jo kohta 2 vuotta suhteessa (jos tätä enää voi suhteeksi kutsua) itseäni hieman vanhemman naisen kanssa. Hänen miehensä kuoli kolarissa 6 vuotta sitten, ja hänellä on tästä avioliitosta 3 lasta; nyt 10-vuotias poika ja 7-vuotiaat kaksoset. Suhteeni tämän naisen kanssa oli minulle kuin unelmaa. Aluksi satunnaista tapailua, joka muuttui nopeasti kiihkeäksi seurusteluksi. Jännitin hänen lapsiinsa tutustumista, mutta iloisena yllätyksenä hekin ottivat pienen vierastamisensa jälkeen melkein avosylin vastaan.

9kk sitten muutin lopulta heille asumaan. Aluksi kaikki tuntui olevan hyvin, puhetta oli naimisiin menosta, yhteisestä lapsesta jne. Lastenkin kanssa lähennyimme entisestään, ja he kutsuvat nykyään jo minua isäksi. Viime kuukausien ajan tilanne on kuitenkin ollut todella omituinen. Avovaimoni on ollut oma iloinen itsensä, eikä minkäänlaista puhetta erosta tai minun poismuuttamisestani ole käyty, mutta olemme viettäneet aina vain vähemmän aikaa kahden kesken. Hänellä on muutaman ystävän kanssa joku tyttöporukka, jonka kanssa he käyvät elokuvissa, syömässä tms. Hän viettää periaatteessa n. 70% vapaa-ajastaan ystäviensä kanssa, ja 30% minun ja lastensa kanssa. Seksiä on hyvällä lykyllä ollut kerran kuukaudessa, sillä hän on muulloin liian kiireinen tai väsynyt.

Suurin loukkaus tapahtui viime viikolla. Suunnittelin kesälomaksi lapsille noin viikon reissua vanhempieni luokse. He ovat kerran käyneet vanhempieni luona, ja viihtyivät siellä todella hyvin, sillä vanhempani asuvat maalla. Sovin vanhempieni kanssa sopivasta viikosta, kysäisin lapsilta heidän mielipidettään, ja kun ajatus tuntui heistä kaikista mukavalta, niin lopulta kerroin ajatuksesta avovaimolleni. En voinut aluksi uskoa, mitä hän teki; kiitteli ensin minua vuolaasti, ja juoksi sitten mitään minulta kysymättä puhelimeen soittamaan ystävilleen, ja alkoi kaavailla heidän kanssaan lomamatkaa kyseiselle viikolle. Kun kerroin, että olin ajatellut meidän viettävän kyseisen viikon kahdestaan, niin hän tokaisi ettei enää voi peruuttaa reissua ystävien kanssa, kun muut ovat jo niin innoissaan, ja suunnitelmat muka jo niin pitkällä. Tämän takia päätin sanoa suoraan, miltä hänen toimintansa on minusta jo jonkin aikaa tuntunut, ja nyt olen hänen mielestään vain turhan omistushaluinen.

Olen miettinyt, että hän ehkä tahtoo vain vähän nauttia enemmästä vapaa-ajasta, jota suhteemme alettua on saanut. Mutta toisaalta hän ei tunnu haluavan viettää sitä juurikaan minun kanssani, joten pelko hänen kyllästymisestään minuun on pikku hiljaa kasvanut. Mitä minä voisin tehdä? En ole enää kovin varma tunteistani häntä kohtaan, mutten haluaisi muuttaa pois saatikka erota, koska rakastan hänen lapsiaan ihan kuin omiani, ja he minua. Enkä oikein usko, että saisin eron jälkeen enää tavata heitä. Mutta en halua myöskään jättää tilannetta tälläiseksi. Onko kenelläkään mitään neuvoja?