Avomies vai lapsenvahti?

Kohta YH-isäpuoli

Olen ollut jo kohta 2 vuotta suhteessa (jos tätä enää voi suhteeksi kutsua) itseäni hieman vanhemman naisen kanssa. Hänen miehensä kuoli kolarissa 6 vuotta sitten, ja hänellä on tästä avioliitosta 3 lasta; nyt 10-vuotias poika ja 7-vuotiaat kaksoset. Suhteeni tämän naisen kanssa oli minulle kuin unelmaa. Aluksi satunnaista tapailua, joka muuttui nopeasti kiihkeäksi seurusteluksi. Jännitin hänen lapsiinsa tutustumista, mutta iloisena yllätyksenä hekin ottivat pienen vierastamisensa jälkeen melkein avosylin vastaan.

9kk sitten muutin lopulta heille asumaan. Aluksi kaikki tuntui olevan hyvin, puhetta oli naimisiin menosta, yhteisestä lapsesta jne. Lastenkin kanssa lähennyimme entisestään, ja he kutsuvat nykyään jo minua isäksi. Viime kuukausien ajan tilanne on kuitenkin ollut todella omituinen. Avovaimoni on ollut oma iloinen itsensä, eikä minkäänlaista puhetta erosta tai minun poismuuttamisestani ole käyty, mutta olemme viettäneet aina vain vähemmän aikaa kahden kesken. Hänellä on muutaman ystävän kanssa joku tyttöporukka, jonka kanssa he käyvät elokuvissa, syömässä tms. Hän viettää periaatteessa n. 70% vapaa-ajastaan ystäviensä kanssa, ja 30% minun ja lastensa kanssa. Seksiä on hyvällä lykyllä ollut kerran kuukaudessa, sillä hän on muulloin liian kiireinen tai väsynyt.

Suurin loukkaus tapahtui viime viikolla. Suunnittelin kesälomaksi lapsille noin viikon reissua vanhempieni luokse. He ovat kerran käyneet vanhempieni luona, ja viihtyivät siellä todella hyvin, sillä vanhempani asuvat maalla. Sovin vanhempieni kanssa sopivasta viikosta, kysäisin lapsilta heidän mielipidettään, ja kun ajatus tuntui heistä kaikista mukavalta, niin lopulta kerroin ajatuksesta avovaimolleni. En voinut aluksi uskoa, mitä hän teki; kiitteli ensin minua vuolaasti, ja juoksi sitten mitään minulta kysymättä puhelimeen soittamaan ystävilleen, ja alkoi kaavailla heidän kanssaan lomamatkaa kyseiselle viikolle. Kun kerroin, että olin ajatellut meidän viettävän kyseisen viikon kahdestaan, niin hän tokaisi ettei enää voi peruuttaa reissua ystävien kanssa, kun muut ovat jo niin innoissaan, ja suunnitelmat muka jo niin pitkällä. Tämän takia päätin sanoa suoraan, miltä hänen toimintansa on minusta jo jonkin aikaa tuntunut, ja nyt olen hänen mielestään vain turhan omistushaluinen.

Olen miettinyt, että hän ehkä tahtoo vain vähän nauttia enemmästä vapaa-ajasta, jota suhteemme alettua on saanut. Mutta toisaalta hän ei tunnu haluavan viettää sitä juurikaan minun kanssani, joten pelko hänen kyllästymisestään minuun on pikku hiljaa kasvanut. Mitä minä voisin tehdä? En ole enää kovin varma tunteistani häntä kohtaan, mutten haluaisi muuttaa pois saatikka erota, koska rakastan hänen lapsiaan ihan kuin omiani, ja he minua. Enkä oikein usko, että saisin eron jälkeen enää tavata heitä. Mutta en halua myöskään jättää tilannetta tälläiseksi. Onko kenelläkään mitään neuvoja?

7

224

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Raikuliäitejä :(

      Huoh. Akkasi on vetänyt tukan taakse ja hameen korviin. Isäpuolta _ei_ käytetä lastenhoitajana... olet alistunut liian paljon. Nyt kun akkasi ei ole sinua orjuuttanut vielä yhteisen lapsen kautta, suosittelisin siirtymään ihan omaan elämään. Et näe niitä lapsiansa, mutta semmoista se on uusperseessä. Et lopulta merkitse niille mitään, eivätkä ne merkitse sinulle mitään.

    • mnbvrgurtfgghb

      Mikä teitä yhdistää?

    • 16+17

      Siis melko kusipään kuuloinen akka..

      MUTTA...

      Millä ihmeellä sinä suunnittelet loman kysymättä ENSIN avovaimolta!!! Ja viikoksi meinaat lykätä lapset paikkaan jossa ovat olleet kerran??

      Tekisit toiveesi selväksi. "Ajattelin että viettäisimme viikon kahdestaan, vanhempani ottaisivat lapset silloin mielellään. Kävisikö tämä sinulle? Mennään kysymään lapsiltakin heidän mielipidettään" Ehkäpä ei muodostuisi väärinkäsityksiä.

    • olet saavutettu etu

      Olet ensi sijassa avokillesi hänen lapsiensa palkaton lastenvahti.

    • Kohta YH-isäpuoli

      16 17:lle SELITYS!

      Halusin kaiken olevan iloinen yllätys avovaimolleni. Suunnittelin asiaa huolellisesti, sillä aiemmat lomahaaveet ovat kaatuneet erilaisiin kiireisiin ja muihin esteisiin, ja siksi aloin jo olla epätoivoinen. Vanhemmilleni ja lapsille kerroin suunnitelmistani ensin, koska halusin pitää huolta, ettei idea myöhemmin kaatuisi siihen, että jollakulla heistä olisi jotain sitä vastaan. Sen kyllä myönnän, että olisi pitänyt ehkä ensin kertoa avovaimolleni suunnitelmista meidän kahdenkeskisen lomamatkamme suhteen, ja sitten vasta mainita, mitä ohjelmaa olin kaavaillut lapsille sen ajaksi. Luulin vain, että hän kuuntelisi minua loppuun, eikä karkaisi kesken kaiken tekemään muita suunnitelmia.

      • lellu..

        Entäpä jos vielä kerran kertoisit avokillesi että järjestit viikon nimenomaan teidän kahdenkeskistä lomaa varten ja hänen käytöksensä tässä tilanteessa ei ole sinusta reilua. Siitä mitä saat vastaukseksi voit päätellä jo hyvin paljon.

        Sinun kannattaa avoimesti käynnistää keskustelu suhteenne tilasta. Kertomasi ei vaikuta 'rakastuneen' naisen toiminnalta.


    • Omaa lääkettä?

      Avokkisi on alkanut pitää sinua itsestäänselvyytenä. Hän on huomannut myös kuinka kiintynyt olet lapsiin. Mitäs, jos alkaisit viettää myös aikaa omien kavereidesi kanssa?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      19
      4919
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      54
      3925
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      60
      3503
    4. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      94
      2858
    5. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      62
      2698
    6. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      73
      2658
    7. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      98
      2634
    8. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      136
      2397
    9. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      57
      2289
    10. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      58
      2084
    Aihe