Talouspäättäjien muotoileman "virallisen totuuden" mukaan Kreikan talous on suuressa vaarassa romahtaa, jos maa eroaa eurosta. Ei kai paljon puutu, että maan kamara halkeaisi ja Kreikka suistuisi maan uumeniin.
Ainakin talous suistuisi polvilleen, työttömyys räjähtäisi silmille ja konkurssiaalto pyyhkisi yli yritysten ja pankkien. Siitäkin varoittajat varoittavat, että eron jälkeen Kreikalla ei olisi mitään toivoa ulkomaisesta rahoituksesta.
Mutta hetkinen, miten uhkakuva poikkeaa siitä jamasta, jossa Kreikka on jo nyt?
Ei mitenkään. Maan talous on polvillaan ja heikkenee kaiken aikaa, työttömyys on hirmuinen ja pahenee ja konkurssiaalto on sekin täyttä totta. Yksityinen pääoma kiertää Kreikan kaukaa ja rahaa pyrkii maasta poispäin minkä ehtii.
Talouden romahtamisesta on hivenen hoopoa tai jopa tahditonta varoittaa maata, jonka talous on jo romahtanut.
KATAISEN HALLITUKSEN KREIKKATUKIPOLITIIKASTA FIASKO
2
<50
Vastaukset
- No nyt hyvät veljet
Uppoavaa laivaa ei enää yleensä pelasteta, ehkä yritettiin ennen uppoamista, mutta epäonnistui. Onneksi jollakin valtionvarainministerillä edes leikkasi sen verran, että pisti kampoihin Renille ja Kataiselle ja EU:lle.
Kataisella riittää selittämistä seuraaviksi vuosiksi...
http://www.google.fi/url?sa=t&rct=j&q=valtionvarainministeriö kreikan lainat&source=web&cd=3&sqi=2&ved=0CK0BEBYwAg&url=http://www.vm.fi/vm/fi/04_julkaisut_ja_asiakirjat/03_muut_asiakirjat/Vakuudet_4.pdf&ei=19izT8eOH9Da4QS59pC3CQ&usg=AFQjCNHPiHu-lBAOW9cXqygoTxzDu_1Tjw&cad=rja - Varma kanta
Et ainakaan sinä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama275080Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä644071Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve773637Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732708Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1492497Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta602358Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl792179Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?272137- 1351674
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko371525