Judo ja aikido

tuleva aloittelija

Kysyn tätä nyt täältäkin, vaikka judo-palstalla ollaan varmasti enemmän judon kannalla: Olen kuullut, että judo ja aikido perustuu samoihin periaatteisiin ja kumman tahansa lajin harrastamisesta on hyötyä myös toista ajatellen. Pitääkö se paikkaansa vai olenko saanut väärää tietoa? Olen kiinnostunut molemmista lajeista. En haaveile kilpailemisesta, mutta olisi mukavaa jos oppisin samalla jonkin verran itsepuolustustaitoja. Kannattaako lajit aloittaa samaan aikaan vai onko parempi käydä yksi peruskurssi loppuun ennen kuin aloittaa toisen? Paikkakunnallani olisi mahdollista osallistua molemmissa lajeissa 2 harjoituksiin viikossa. Jos kävisin treeneissä 3 kertaa viikossa, kumpaan lajiin kannattaisi panostaa enemmän?

6

490

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • molemmat ok, mutta

      vaikka judoka olenkin, niin suosittelen aikidoa. Siellä ei taida olla samanlaista katkeruutta ja kateutta niin kuin tämä kanava esille tuo.

    • Ikuinen aloittelija

      Judo ja aikido tosiaan perustuu osittain samoihin periaatteisiin, vastustajan voiman käyttämiseen häntä itseään vastaan ja kehon luonnollisten vipuvarsien hyödyntämiseen. Judossa on kuitenkin monta omaa, sen tehoa ratkaisevasti lisäävää juttua:
      1. Judossa myös hyökätään, hyökkäys kun on usein paras puolustus. Tarkoittaa että vastustajan voimaa ei pelkästään väistetä ja ohjata kun hän hyökkää vaan esimerkiksi että vastustajaa horjutetaan ja hänet provosoidaan reagoimaan ja tätä reaktiota käytetään sitten oman tekniikan voiman apuna. Toisaalta tekniikoita tehdään myös "aikidomaisesti" reagoimalla suoraan hyökkäykseen. Vaihtoehtoja on lukemattomia, kaikki on suurta kamppailijoiden peliä.
      2. Judossa käytetään myös omaa voimaa. Maksimaalinen oma voima otetaan käyttöön oikealla hetkellä ja oikeassa paikassa hyödyntäen oikeita vartalon vipusuhteita. Judoka "repii tammen maasta" kun paikka on pelattu oikein.Tekniikat on kehitetty niin että niitä voidaan turvallisesti tehdä täysillä ja varsinkin kisatason judossa näin myös tehdään. Toisaalta tosi mestari voi saada judon näyttämään kevyeltä ja helpolta.
      3. Judotekniikan tomivuus testataan otteluharjoituksissa ja kisoissa. Jossittelulle ei jää sijaa kun tekniikkaa sovelletaan kaveriin, joka panee hanttiin tai yrittää vastatekniikkaa jne. Judon suuri anti perinteiseen jujutsuun nähden oli nimenomaan otteluharjoituksen painottaminen jonka avulla judokan osaaminen kehittyy todelliseksi kamppailutaidoksi, ei teoreettiseksi tekniikkaosaamiseksi.
      Judoon liittyy myös luova puoli, kamppailustrategia ja omien tekniikkakombinaatioiden kehittäminen tai jopa omien heittojen ja sidontojen luominen, kunhan osaamista ja ymmärrystä tulee pikkuisen.
      Aikidolla budolajit aloittaneena sanoisin, että aikido on hyvä laji demonstroimaan joitakin toimivan budotekniikan perusasioita, mutta periaatteiden täytäntöönpanossa judo yksinkertaisesti toimii. Ja judossa opittavaa riittää niin paljon etten ehkä vaivaisi aikidolla päätäni.

    • uki-otoshi

      Aikido on verrattavissa judon kataan.

    • Jos IP taitoja

      hakee sekä kovaa kuntoa, niin Judo. Jos rytmistä liikuntaa, niin Aikido.

    • :DDDD

      Tämä kysely juontuu taas samaan aiheesenn Aikido vai Judo!

      Jos haluu hyvää kilpa urheilua ja oppia heittoja ja saada hyvää voimaa ja kuntoa... niin judo...Muttä judo on tosi rajoitettu eikä sisällä vaarallisia tekniikoita, koska se on kilpa urheilua.

      Jos ottaa Aikidon ei saa niin hyvää kuntoa ja voimaa kuin judossa, Mutta saa Maailman parasta itsepuolustus taitoa Ja sitä oikeaa Samurai taitoa ja kulttuuria

      Ehdottomasti Ehdotan Aikidoa!

      tassä linkkejä: http://www.youtube.com/watch?v=94sOPZ4WtyY

      http://www.youtube.com/watch?v=86OU9u7O5HI

      http://www.youtube.com/watch?v=fN7yn0XOSMQ

    • Morjens, itse moneen kamppailulajiin tutustuneena ja judossa pitkkään kilpailleena ja japanissakin asuneena, en ihan Aikidon toimivuudesta ole vakuuttunut. Aikido on kivaa ja hyödyllistä liikuntaa, mutta jos hakee itsepuolustus respektiä, niin jujutsu on verraton laji ja ihan moderni sellainen, esim Hokuto tai Brittijujutsu, tai saksalainen jj-2000, antavat eväitä, varsinkin judon rinnalla.. Judo taas on kilpalajina verraton ja sovellettuna, myös Ip:n käy.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      9
      3424
    2. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      58
      3263
    3. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      44
      2969
    4. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      93
      2836
    5. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      62
      2688
    6. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      73
      2638
    7. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      97
      2610
    8. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      113
      2317
    9. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      55
      2063
    10. Joskus tulee niin

      Yksinäinen olo. Ei ole tarpeeksi ihmisiä elämässä, jotka tuntuisivat välitttävän aidosti. Jos mä ny saisin sairaskohtauk
      Ikävä
      66
      1951
    Aihe