Mikähän oikein on kun

selvännäkijä

ei enää jaksaisi elää.Itsetuhoinenkaan en ole mutta maailma on vain niin tyhjänpäiväinen ja ruma.Ihmiset välinpitämärrömiä ja pinnallisia.

Kaikki on arvoitettu maallisilla perusteilla ihmisuhteet läheiset kaukaiset puolitutut.
Kaikki todellinen aito tunteet kiellettyjä mahdottomia poissuljettua.Ihmiset elävät kummallista tyhjämpäiväistä rutiinia suhteissa joissa ei oikeasti välitetä ja rakasteta toisiaan.Kulisseja ideaalista elämää.

Kummallisia parisuhteita perustettuna titteleihin ja ulkoisiin merkkeihin, ainakin siltä näyttää.

Voi miten vähästä se ihmisarvo meneekään ja miten paljon maallista rakastuminen vaatii nykyaikana.Liekkö se rakastamista ollenkaan vaan maailman rakastamista ja itsensä.

Sitten kun olisi joku jota rakastaa niin se ei sitten olekkaan mahdollista.Jokainen tarvitsee ja kaipaa parisuhdetta yhteisymmärrystä sielujen sukulaisuutta yhteenkuuluvaisuutta hyväksytyksi tulemista omana itsenään ollakseen ehjä sisäisesti.Niin yhteiskunnallisesti kuin lähimmäistensä keskellä kuin parsuhteessakin.

Kai ihminen on luonnostaan itsekäs olento pohjimmiltaan.

Joskus sen oikean tuntee löytäneensä aivan väärästä paikasta ja väärään aikaan.

0

89

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Kela tukee virallisesti Pride-liikettä

        Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k
        Maailman menoa
        130
        4478
      2. Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa

        Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k
        Maailman menoa
        78
        3236
      3. Kävisikö tällainen sopimus?

        Olisitko valmis juttelemaan jo ensi viikolla kahden kesken?
        Ikävä
        102
        1530
      4. Nyt kerrot mies mitä ajattelet minusta

        Ihan suoraan ja suodattamatta.
        Ikävä
        88
        1375
      5. Odotatko vielä vastausta...

        Siihen viestiin? 🤔
        Ikävä
        95
        902
      6. Ehkä se on niin

        Ettet vaan uskalla lähestyä tämän jälkeen. Ehkä haluaisit. En osaa sanoa.
        Ikävä
        77
        774
      7. Omasp hakenut Fincapia ja Gapconia konkurssiin perjantaina 5.6

        Ilkka ei ole vielä ehtinyt uutisoida, mutta Omasp on jättänyt 5.6 konkurssihakemuksen Fincapia ja Gapconia koskien. Ilka
        Seinäjoki
        18
        752
      8. Mitä kirjainta haluaisit

        Ra kastella mahdottomasti?
        Ikävä
        42
        710
      9. Lähes kaikki keskustelut kasvotusten

        on olleet tärkeitä. Hänen luonne ja ulkokuori, niiden yhdistelmä. Se kaiken keskellä oleva osa on minulle hänessä kaikk
        Ikävä
        21
        706
      10. Tämän palstan naiseksi esittäytyvät

        Ovatkin kuulemma oikeasti sukupuoleltaan miehiä. Pitääkö paikkansa?
        Sinkut
        111
        688
      Aihe