Hei!
Olen 16v nuori tyttö, jolla on jo pitkään ollut anemia. Se ei ole haitannut minua lainkaan, mutta nykyään olen alkanut huomata uutta. Olen lihonnut jonkun verran, väsyttää koko ajan, aina välillä on heikko olo ja useammin nälkä. Kävin terveydenhoitajalta tarkistamassa hemoglobiinini, mutta se oli normaali. Harrastan kyllä kaksi kertaa viikossa jääkiekkoa jotkut pelit. Sekä suvussani ei ole pahemmin mitään sairauksia. Joten ihmetyttää vähän mistä nyt tuulee /: Olen myös jutellut terveydenhoitajan kanssa, mutta he pistävät kaiken vain anemian piikkiin. Haluaisin ottaa selvää mistä on kyse, kun ei ole kivaa mennä harkkoihin vaikka ei jaksaisi tai olla koulussa väsynyt tai katsoa kun kiloja rapisee lisää vaa'alle. Painoltani olen kyllä normaali, mutta niinkuin sanottua olen hieman myös lihonnut. Niin, onko muilla nuorilla samaa ongelmaa vai mikä minulla nyt on?
Terveyteni on huonontunut, mistä se johtuu?
5
158
Vastaukset
- voi voi sentään
Rokotuksesta se johtuu. Narkoleptikotkin väsyvät tosi herkästi ja painoa kuuluu tulevan. Hypotalamuksessa sijaitsee kylläisyydenkeskus, jonka tuhoaminen on testeissäkin saanut aikaan hormoonihiiriä.
- Yks vaan
Onkos kilpirauhasen toiminta tutkittu kunnolla?
- toinen vaan
Miten voi olla anemia, jos HB on normaali?
Käyhän lääkärillä, niin pääset labraan.
Sulla voi olla kilpparissa ongelmia tai jotain?
Syötkö D-vitamiinia riittävästi. Sen puute väsyttää ja masentaa.
http://personal.inet.fi/koti/remeli/kilpirauhanen.htm - Ei aina anemiaa
Kilpirauhasen vajaatoimintaa minäkin vähän epäilisin, kuten joku muukin jo mainitsi kilpirauhasen. Sen oireisiin kuuluu mm. lihominen, väsymys, masennus, haluttomuus tehdä mitään, asioiden unohtelu yms. Kysypä kouluterveydenhoitajalta.
- vajis.
No jos hb on normaali niin ei silloin mitään anemiaa ole!
Kilpparikokeisiin!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama837371Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä1136052Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve1364185Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu2222898Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.782846Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?352808Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta842550Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl902298- 1842152
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko431686