Alan olla todella kyllästynyt kaverini avomieheen. Koko sen ajan, kun he ovat seurustelleet, mies on harrastanut jatkuvaa piikittelyä minun suuntaani. En ole koskaan lähtenyt vittuileman takaisin, koska ensinnäkin hänen piikkinsä ovat juuri sen verran hienovaraisia ja "huumoriin" verhottuja, ettei mistään yksittäisestä jutusta oikein voi suuttua, ja toisekseen olen halunnut olla kohtelias häntä kohtaan ystäväni vuoksi. En ole halunnut mitään avointa sotatilaa. En tiedä, mistä hänen käytöksensä johtuu. Hänen "läpänheittoonsa" sisältyy kaikenlaisia juttuja, mutta yleensä ne perustuvat sellaisiin epäsuoriin väitteisiin, että olen tyhmä, viinaanmenevä, kovaääninen, mauton jne. Väitteissä ei nähdäkseni ole juurikaan perää, koska tämä ihminen on aikoa, joka näitä jaksaa viljellä. Ja alkoholia ainakin käytän paljon kohtuullisemmin kuin hän itse.
Nyt viimeisimmällä kerralla huomasin, että mulla on näiden useiden vuosien jälkeen alkanut vihdoin ns. kuppi täyttyä. Osa sen miehen kettuiluyrityksistä on jo niin ala-arvoisia, että tällä kertaa katsoin häntä pari kertaa jo aika pitkään ja vakavana, tehden selväksi, ettei hän ole minusta hauska. Olen helvetin kyllästynyt siihen, että mua pidetään vitsailun varjolla jonain **tun sylkikuppina.
Ystävän kettuileva avomies
3
148
Vastaukset
- veeeeeeee
Toiset pitää vittuilua hauskana siihen asti kunhan se ei kohdistu itseen. Jossain vaiheessa se hyvän maun raja ylittyy. Vitsaileeko kukaan hänestä? Mitenköhän hän mahtais siihen suhtautua...
- huonoa huumoria ehkä
Parasta on sanoa että "tuo ei ole hauskaa, et kai haasta riitaa?" Tilanne menee ehkä hetkeksi vakavahenkiseksi, mutta sen jälkeen suhde joko korjaantuu normaaliksi tai tilanne tulee selvästi näkyvämmäksi pelkän piilovinoilun sijaan.
Joskus läpänheittäjä ei tajua että kiusauksen kohde ei pidä kiusaamisesta, vaan luulee sitä flirtiksi. - omenamena
Jep, tuttu tilanne omasta kaveripiiristä. Ainoa vain, että vittuilu ei kohdistunut vain minuun, mutta kaikkiin ihmisiin, jotka tämä mies aisti olevan itseänsä "heikompia".
Miehen tyttöystävältä (eli minun ystävältäni) ei tullut mitään kommenttia, katsoi vain poispäin ja oli kuin ei kuulisi, kun sanoi jotain sopimatonta. Itse hänen sijassaan huomauttaisin, ettei tuolla tavoin saa puhua ystävilleni, mutta toisaalta ymmärrän häntä, sillä eihän ystäväni voi olla vastuussa aikuisen miehen sanomisista.
Nykyään vuosien jälkeen tilanne on se, että näen ystävääni kyllä mielelläni, mutta olen jo parin vuoden ajan vältellyt menemästä heille kylään, sillä siitä ei seuraa kuin itselleni paha mieli.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama194919Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä543925Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve603503Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi942858On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole622698Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732658Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä982634Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1362397Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta572289Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl582084