En tiedä mikä minun on, mutta jotenkin minua vtuttaa persejalkojen ulkoinen olemus ja asenne. He ovat jotenkin kauheassa pätemisentarpeessa aina ja matkivat muita, kun oma pieni identiteetti on hukassa. Pitää olla hienot autot velaksi ja kauhea tarve heillä on treenata ollaakseen jotakin. Eniten minua ehkä ärsyttää se, kun persjalka on totta kait kasvanut pallerona lapsuuden, niin se olemus, käytös ja luonne on jotenkin sellainen - miten sen ilmaisisi- tökerö! Heillä ei ole luontaista itsetuntoa, eli he sitten esittävät jotain roolia joka on kpsattu jostakin tietysn tyypin ihmisryhmstä kuten bodareista. Pää vedetäään kaljuksi, hankitaan piilolinssit ja tihrustetaan niillä tollon näköisenä, laitetaan samanlaisia autoja ja vaatteita kuin "idoleillaan". Mutta kun asia on niin, että pyllyjalka ei näytä millekkään tekipä mitä vain. Autollakin kun tämä ajaa, niin hyvä kun silmät näkyy koelaudan yli ja pallopää pyörii, nokka menee kippuraan kun se kurkistelee ulos autostaan vaikka peruuttaessaan. Hirveän inhottavan näköistä.
Olen primitiivinen tyyppi, eli minusta maailmassa on nokkimisjrjestys: Isot auttavat vahvoina henkisinä ja ruumiillisina olentoina näitä pienempiä, mutta pienemmät tukevat isoja. Me isot olemma laumanjohtajia, koska meillä on syntymässä tullut se geeniperimänä jo. Johtajuutta ei rakenneta, johtajaksi synnytään!
Olen hyvin kiltti ihminen ja auttajatyyppi, eli siksi pikkupalleroinen tarve päteä ja pyrkiä evoluutiossa eri asemaan on ärsyttävää.
Anteeksi kun sanon, mutta en tykkää persejaloista. Näen heidän lävitseen. Muutenkin pieni ja räksyttävä uhoajakoirakin on ärsyttävä! Iso taas herättää kunnioitusta.
Persejalkojen ulkonäkö saa minut provosoitumaan
Terapiako auttaa?
4
192
Vastaukset
- Pellejä ovat
totta tuo on, ärsyttää kun joku 160cm pitkä pallero uhoaa ilmapallo-lihaksillaan ja yrittää jatkuvasti todistaa olemattoman miehisyytensä.
- Macho192cm
Yhdyn edelliseen kirjoittajaan, varsinkin jos hän on nainen.
- Sua auttaa
ainoastaan, kun laitat kuulan kalloosi.
- Terapiako auttaa?
"ainoastaan, kun laitat kuulan kalloosi."
- Ok, saattaisi auttaa. Antaisiko se sinulle jotenkin enemmän reviiritilaa pikkukaveri?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama295089Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä644081Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve773647Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732708Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1502506Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta602368Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl792189Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?272137- 1351674
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko391537