Ai niin, eihän olemattomista tapahtumista voi olla todisteita. Ellei todisteeksi katsota sitä että ihmisestä syntyy uusi ihminen joka on samaa lajia kuin vanhempansa ja esi-isänsä. Mutta eihän se ole evoluutiota.
Evoluutioon voi kyllä uskoa ihan vapaasti mutta sitä ei kannata väkisin tyrkyttää ihmisille jotka oikeasti tietävät sen olevan pelkkä harhaoppinen uskonto.
Evoluution todisteet
7
339
Vastaukset
- E#5
Evoluutio on biologiaksi nimetyn tieteen yksi tutkimushaara. Vain täysin tietämätön tai aivopesty ihminen voi kieltää evoluution todisteet. Eikä kukaan evoluutiota "väkisin tyrkytä", jos et nyt tarkoita lukion oppimäärän suorittamiseen vaadittavaa tietotasoa. Eihän kukaan fysiikkakaan sen paremmin tyrkytä. Vai oletko nähnyt kaduilla ihmisiä jakamassa lappuja "Evoluutio on totta" ja onko ovellasi useinkin käynyt evoluutiosaarnaajia.
Vanha sananlasku sanoo: "Itsestään hyvä mies asian arvaa". Taidat itse olla harhaoppisen lahkolaisuuden sokaisema ihminen, joka tyrkyttää vääristynyttä "kristillisyyttään" ihmisille. Evoluution todisteita on aivan silmittömästi, maailman eri museoissa varmaan kymmeniä hyllykilometrejä, mutta ne kaikki ovat kevyttä kauraa verrattuna uusimman tekniikan, DNA-tutkimuksen avaamaan kokonaan uuteen maailmaan, jossa voidaan esittää ihan kirjalliset todisteet siitä, miten lähisukulaisia tietyt eliölajit ovat ja kuinka pitkä aika on kulunut lajin eriytymisestä toiseksi. Voiko evoluution kieltäjä enää harhaisempi ollakaan?
"Ai niin, eihän olemattomista tapahtumista voi olla todisteita. Ellei todisteeksi katsota sitä että ihmisestä syntyy uusi ihminen joka on samaa lajia kuin vanhempansa ja esi-isänsä. Mutta eihän se ole evoluutiota.
Evoluutioon voi kyllä uskoa ihan vapaasti mutta sitä ei kannata väkisin tyrkyttää ihmisille jotka oikeasti tietävät sen olevan pelkkä harhaoppinen uskonto. "
Olisiko sinulla tarjota jotain muuta kuin turhaa verbaalista oksennusta? Miksi puluilet?- AnMän
Tässä olisi kootuna muutamia todisteita. Esimerkiksi evoluution perusteella voisimme ennustaa, että tietyt ominaisuudet periytyvät alenevassa polvessa, Siksi vain nisäkkäillä on karvoitusta ja kaikki nisäkkäät eivät mitkään muut lajit ruoki pienokaisiaan maidolla. Millään matelijalla ei ole höyheniä.
Tässä linkki
http://www.youtube.com/watch?v=8OrveFSJS4M
Toteutus on ärsyttävän räiskyvä, mutta muuten amerikkalaiseksi se on mallikas esitys.
>>Ai niin, eihän olemattomista tapahtumista voi olla todisteita.
VOIPAS ! Evoluutiosta on todisteita ja on todisteita evoluutiota vastaan. Kummallallakin ajatuksella on kannattajana järkeviä ihmisiä. Mutta jos tarkastellaan kriittisesti kumpiakin todisteita, niin evoluutio voittaa tarkastelun 3-1. Sitä varten minulla on tuolla sivullani kuva oikosarven ja ammoniitin fossiilit. Kaksi eri lajia. Mutta elivät samankaltaisissa olosuhteissa. Ammoniitit kehittyivät myöhemmin. Mutta fossiileissa on silti nähtävissä samat ilmanpainetta säätelevät onkalot. Siinä ainakin yksi. - Molemmat nykyisten helmiveneiden ja mustekalojen sukulaisia. Yhtäläisyyksiä löytyy paljon. Myös DNAn perusteella.
- Kalle Tarvinen
Evoluutio tarkoittaa kehittymistä, jossa jälkeläiset perivät vanhemmiltaan ominaisuuksia ja ne joilla on paremmat ominaisuudet pärjäävät paremmin ja saavat näin enemmän jälkeläisiä, jolloin nämä paremmat ominaisuudet lisääntyvät populaatiossa.
Eläinlajit ovat joko kehittyneet aiemmista eläinlajeista tai sitten ne ovat yht'äkkiä vain ilmestyneet valmiina maailmaan. Mikään ei anna viitteitä siihen, että maailmaan vain yht'äkkiä ilmestyisi uuden lajin yksilöitä tyhjästä. Jos kieltää evoluution olemassaolon, tarkoittaa se sitä, että maailmaan vain silloin tällöin ilmaantuisi jostain valmiita täysikasvuisia lajeja, jotka sitten alkavat saada jälkeläisiä. Tällaisesta yksilöiden tyhjästä ilmaantumisesta tai, jos hauat, jatkuvasta luomisesta, ei ole mitään merkkejä.
Nykyiset lajit ja kaikki menneet lajit yhdessä muodostavat yksiselitteisen ja selvän todisteen evoluutiosta. Tätä todistetta ei tietenkään usko, jos päättääkin uskoa sellaiseen satuun, että lajit vain kasaantuvat jostain maan mullasta itsestään tai jonkin henkiolennon voimasta täysin valmiiksi yksilöiksi. Itse en moiseen höpönpöpöön usko. - froggi
Nyt selvisi miten sammakko kehittyy ihmiseksi.
Heitä sammakko seinään, pläts.
http://www.piksu.fi/fairytales/sadut/sammakkoprinssi/sammakkoprinssi.html
Mitähän kretupellet nyt sanoo? Taisi tulla hiljaista. Selvääkin selvempi vertaisarvioitu evoluutiotodiste.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its4129066Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.1883652- 202113
- 831302
- 271115
Sylikkäin.
Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta661102- 751100
Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!
"Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss791075- 551033
- 66982