"Moni nuori on kesällä yksinäinen"

Mitä vittua on "osallistava toiminta"?

Hehheh, vähän sama kun sanois köyhälle että lähdepäs shoppailemaan. Niin, mistäs sitä rahaa??

kanssa :D

Jos yksinolo tuntuu pahalta, sitä voi Sydänmaanlakan mukaan yrittää karkottaa yksinkertaisilla välineillä. Pienten asioiden tekeminen riittää, kunhan yksilö saa tekemisensä kautta merkityksellisyyden tunteita.

- Lähde vaikka pyöräilemään tai kalaan jonkun kanssa, Sydänmaanlakka neuvoo.

HAH, MITEN YKSINOLEVA LÄHTEE MIHINKÄÄN KENENKÄÄN KANSSA,
KYLLÄ ON PELLEN KOMMENTTI!

Olen skitsofreenikko ja menin kalaan itseni kanssa.

Eli haluaisit itsellesi syövän? Jumalauta että siinä on taas yksi kermapersenuori! Millään muulla ei ole väliä kuin minä-minä-minä pillityksellä ja kun tulee itkupotkuraivari eikä äiti pystykään auttamaan niin sitten heitetään että "yksi syöpä kiitos". Tapa itsesi niin loppuu tuo nillitys, olet päästäsi vialla heitellessäsi tuollaisia herjoja. Mutta kun on kasvanut hopealusikka perseessä eikä ole koskaan tarvinnut kohdata elämän varjoisaa puolta niin mistäpä mitään tajuaisit. Veikkaan että todellisuudessa et kestäisi ensimmäisiäkään sytostaattihoitoja, luuseri.

Ei mikään ihme, että olette yksinäisiä, kun istutte vain kotona yksin ettekä käy missään kavereiden kanssa.

Suomi on siitäkin väkivaltainen maa,että täällä jätetään,hyljätään,syrjäytetään jotkut ihmiset.Ei yksinäisen tarvitse tehdä mitään,vaan niiden muiden,niiden kyynisten asiantuntijoidenkin,jotka aina sysäävät vastuun sille "uhrille",sehän on muutenkin yleinen käytäntö maassamme,syyllistetään "uhri",hänessä on aina syy ja vika.Todellisiin syihin ei paneuduta!Ällöttää tää kiero puhe syrjäytyneistä,ei ole syrjäytyneitä vaan syrjäytettyjä ja syrjittyjä.En ihmettele että "yksinäisten" määrä vain kasvaa!

No itseasiassa noi vinkit kyllä toimivat. juoksu ja pyöräily vievät ajatukset pois ikävästä ja kyllä psyykkinen ja fyysinen kunto ovat osittain yhteydessä toisiinsa. itselläni oli todella vaikeaa kun olin vuoden työttömänä. ahdisti kaikki asiat siihen liittyy myös se että olen lihava ja pelkään ainakin osittain sosiaalisia tilanteita. kun ei puhunut kenellekään ongelmistaan niin päässä tapahtuu kyllä outoja asioita. liikunta auttaa ja näin 30kiloa laihempana alan jopa löytää vaatteita ja olen alkanut pitämään kaupassa käynnissä kun en enää koe yhtä voimakkaasti itseäni rumaksi. melkein päinvastoin vaikka laihdutettavaa vielä onkin. mutta elämä on kuin labyrintti. välillä tuntuu että ei tästä mitään tule. mutta labyrintissa on aina muuttujia eli ulospääsyjä. yhtälailla elämässäkin on. no itse löysin kivan työn.

kukaan ei kotoa tule hakemaan, itse se vaan pitää lähteä hakemaan kaikkea jos ei halua olla yksin, näin se on ja ujoudesta pääsee kun menee ihmisten ilmoille, vaikka ei tuntis ketään, on vaan siellä missä muitakin...

Kumpi on pahempi... yksinäisyys, vaiko todella huonot kaverit, jotka vievät nuoren vain rikostenpoluille??
Paha se on lähteä ystävän kanssa ulos, jos sellaista ei ole, tai jos ystävä haluaa aina vaan ryypätä ja remuta.
Totta on, että takuulla jokaiselle löytyisi ystävä, niistä monista yksinäisistä.
Harva nuori kuitenkaan etsii sitä ystävää, vaan käpertyy omaan yksinäisyyteensä.
Eläimetkin on ihan kivoja "ystäviä", mutta niiden kanssa ei joka paikkaan voi mennä, eikä kaikkea tehdäkään (kuten esim pyöräillä, tai käydä elokuvissa tai pizzalla).

ja, kuinka kauan sitä kesälomaa onkaa? Ai jaa, että ihan kaksi kuukautta joutuu itse keksimään tekemistä ja joskus olemaan yksin itsensä kanssa. On ihme holhous yhteiskunta, kun kaikkeen paskaan riittää aikaa tutkia ja miettiä, mutta todellisiin ongelmiin ei.

On se vaan niin, että järjenkäyttö on jossain kohtaa loppunut ja alkanut vaivata tätä yhteiskuntaa.

Kun edes yhden päivän sais´ olla yksin olisin rauhoittunut ja tasoittunut !

Yksinäisyys on kieltämättä äärimmäisen vaikea pulma ratkaistavaksi. Tätä on ajassa. Eikä lohduta sekään, että joilla näyttää olevan paljonkin kavereita, ovat lopulta yksinäisiä. Ken jolla 500 facebook-kaveria on todennäköisesti yksinäinen, todella hyviä ystä voi olla ainoastaa pari, muuuten mukavia ystäviä vähän enemmän. Toki voimi vois saada hyvänpäiväntutuistakin, pelkästtä moikkaamisesta.

On mentävä jonkin, on harrastettava jotain, sitä mitä osaa. Kun yksinäisyys jatkuu, voimat hupenevat ja pelkokin muiden kohtaamista kasvaa. Tämän me tiedämme. Eikä ns. ammattiauttajistakaan apua.

Muutakaan konstia ei ole kuin yrittää keksiä jotain, millä kohdata muita ihmisiä. Miten saada tähän voimaa. Kävely sopii yksille, baari toisille, seurakunta kolmansille, opiskelu(yhteisö) neljänsille. Kavereita löytyy yleensä sieltä, missä on jokin mikä näitä ihmisiä yhdistää, yhteinen nimittäjä. Ehkä töväen- tai nkansalisopiston tai avoimen yliopiston kurssi on sellainen. Itse pitää se oma juttu keksiä. Jotkut tekevät vapaaehtoistyötä, mitä on montaa sorttia, yksi laji on auttaa muita yksinäisiä.. Vaikeassa yksinäisyydessä pitää ikävä kyllä myös hyväksyä, että on yksin, antaa ajan kulua. Josko sattumoisin niitä voimia löytyisikin.

Ei elämä helppoa ole, useimmiten kärsimystä kaikki tyynni... mutta ehkä sittenkin...

Opi elämään sen kanssa. Ite oon eläny niin kauan yksin että tarvii enää ketää. En edes osais "hengailla" kenenkään kanssa.

Ajatus siitä että istuskellaan jossain ja jauhetaan pafkaa on vaan niin puuduttavan tylsää että no thanks :D

En oo ennenkää ketään tarvinnu,miks nyt tarttisin?

Olin yläastella yksinäinen, olin ammattikoulussa yksinäinen ja nyt olen jo 37 vuotta kohta ja yhä yksinäinen. Ei ole siis kavereita tai mitään.Ei ole töitä ja eikä muutakaan elämää. Haluaisin tappaa itseni jotta pääsisin pois tästä hel.vetistä.
Olen maailman huonoin ihminen. Kukaan ei halua olla mun ystävä. Vanhemmatkin jätti kun olin 7 vuotias ja sukulaiset ei välitä pas.kaakaan.

On todella kurjaa olla yksin. Murhaajilla ja raiskaajillakin on enemmän kavereita kun mulla. Mulla ei ole yhtään. Kukaan ei ole soittanut mulle vuosiin, ei tullut käymään tai mitään. Minusta ei vaan tykätä yksinkertaisesti vaikka en ole tehnyt mitään rikoksia tai muutakaan pahaa. Toivoisin olevani vankilassa niin olis varmasti edes juttukaveri. Olen harrastanut vaikka mitä ja siltin harrastuskavrit ei ole oikieta kavereita. ei ne ikinä ole soittanut tai muutenkaan pitäneet yhteyttä.

Kaikilla o myös seurustelu kumppani. Jopa mun juopolla veljelläni on ja se saa lapsen kuukauden päästä. Ihmettelen et kuka nainen tekee juopon kanssa lapsen. Ei niillä ole edes varaa elättää sitä lasta kun sillä naisella on ennestään jo yksin lapsi.

Mies juo kaikki rahat ja sitten joutuvat ottamaan lainaa et saavat ruokaa. Itse en juo pahemmin ja olisin paljon parempi ja huolehtivampi mies. Mut kukaan nainen ei halua tutustua. Baareissa kävin vuosia ja ihan turhaan. Rahaa meni mut naiset ei halunneet tutustua. luulen et se johtuu mun ulkonäöstä. Ei naiset rumaan halua tutustua. Sellasta se on ..

Kyllä on naurettavaa arviointia. Nykyään pitäisi vanhempien jo hakea nuorille
kaveritkin valmiiksi. Käsittämättömiä arviointia mukamas ammattilaisilta ?
Nuoret hakevat omat kaverinsa ja osallistuvat omiin tapahtumiin ja piste.

Työpaikka on todella tärkeä,siellä tutustuu ihmisiin eri tavalla kuin jossain
muualla, yleensä työporukat järjestävät jotain yhteisiä retkiä ja muuta ohjelmaaa,
ja siinä on se hyvä puoli että tutustuu siihen arkiihmiseen, eli aitoon, monet
ihmiset esittävät muissa yhteyksissä jotain muuta kuin mitä ovat.
Sinulle työtön mies sanoisin että jos et pääse palkkatyöhön niin mene noihin
vapaaehtoishommiin, kyllä siellä tapaat muitakin yksinäisiä ja pitää itse olla
valmis aloittamaan juttelu, huomaat kyllä ellei joku halua puhua kanssasi,
kemiat ei aina toimi, mutta ihmisiä riittää, jos yhden ystäväksi ei sovi niin toisen
kyllä. Älä itse vetäydy kuoreesi.
Ole ystävällinen ja avulias, siitä se lähtee.
Kaikki ihmiset kaipaa juttuseuraa, joten et ole yksin.
Sukulaiset ovat nykyisin vieraantuneet toisistaan, joten heistä ei ole apua.

Lähde opiskelemaan - pitää olla itse sosiaalinen, ei kukaan himasta tule hakemaan, pitää mennä ihmisten luo, kirppareille, erilaisiin tapahtumiin, työväenopistoon, iltakouluihin jne, kursseille - löytyy myös paljon ilmaisia tapahtumia ja tekemistä, jos itse vain haluaa, kaikkeen ei tarvitse rahaa. Helsingin kaupunki ainakin järjestää kaikenlaista todella edullista tekemistä nuorille, mutta itse pitää olla aktiivinen. Eikä siitä yksinäisyydestä tarvitse itselleen ongelmaa tehdä. Tietysti jos on sosiaalisesti estynyt, sosiaalisiin tilanteisiin meneminen ja osallistuminen voi olla ongelmallista, mutta siitä ei pääse muulla tavalla kuin uskaltautumalla mukaan vain.

Jos ihminen on aikuinen, eikä ole yhtään kaveria, kyllä vika löytyy peilistä. Enkä tarkoita ulkonäköä. Itse olen 30kg ylipainoinen ja mulla on ystäviä ja kavereita ja tuttavia.
Olen ns. elämän päähän potkima, koulukiusattu, lastenkodit ja sijaisperheet kokenut. ASunut aikoinaan pienssä kylässä, josta en aluksi tuntenut, kuin lasteni isän.
Maalla kaikki tuntevat kaikki, ei luulisi olevan vaikeaa tehdä tikusta asiaa, pyytää vaikka naapuria avuksi renkaanvaihtoon, jos ei muuta keksi. Kaupungeissa on erilaisia työttömien ja opiskelijoiden yhdistyksiä, tapahtumia ja tiloja, joihin voi mennä.
Jos itkee kotonaan, ettei kukaan soita tai käy, niin kyllä on vika itsessä, opettelee itse sen puhelimen käytön ja kyläilyn.

Hei jee mun aloitus pääsi etusivulle. En olis uskonut kun oon tämmönen häirikkö. Nyt ainakin selvis, että noi ei keksi noita etusivun juttuja päästä.

Ala rettelöimään ja tekemään pikkurikoksia. Hakeudu johonkiin rikollis- tai narkkarijengiin. Jo alkavat yhteiskunnan huolehtijat kiinnostua. Tai hanki useampi työpaikka. Aika kuluu ja teet rahaa. Sitten ehkä jo kelpaat jollekin.

Pienten asioiden kanssa nysvääminen päin vastoin saa ihmisen tuntemaan elämän entistäkin tarkoituksettomaksi. Huomaa kyllä, kuka on todellista yksinäisyyttä kokenut ja kuka ei.
Omalla kohdallani menetin sen viimeisenkin ystävän jo varhain ja sen jälkeen jonkunmoista pseudoseuraa sai sukulaisista, niiden kanssa tuli roikuttua kaiket ajat. Tämän jälkeen "keksittiin" internetti normaali-ihmistenkin ulottuville ja voi kun niissä sen ajan chateissa tuli roikuttua tuntikaudet ja päivät pitkät. Siinä kehittyi harjaannus sekä itsevarmuutta toisten kanssa jutusteluun, vaikka puhe ei ollutkaan siis oikeaa.
Jossain vaiheessa lähdin ulkomaille töihin, ihan tosta vaan. En osannut edes kunnolla kieltä. Olin opiskellut parisen vuotta sosiaaliseen ammattiin ja yllättäen löysin itseni höpöttämässä työkaverien ja potskujen kanssa, jossain vaiheessa jopa naapurien ja kylännaisten. Kas, yksinäisellä ei vieläkään ole ketään varsinaista ystävää, mutta sitä ei ehdi kaikelta muulta toiminnalta suremaan. ;)

Kaikki Suomen yksinäiset huom! Aktivoidutaan ja ruvetaan keskenämme kimppaan! Eka suurtapaaminen vois olla vaikka Särkänniemessä ens lauantaina klo 10. Punanen narunpätkä ranteen ympärillä merkiksi, että oon yksinäinen mut haluun kavereita, tuu jutskaamaan, mennään jädelle ja laitteisiin. Mut varatkaa sen verran fyffee mukaan, että voitte olla yötä kaupungin hotelleissa ja yöelämässä. Jos meitä menee vaikka 10 kahden hengen hotellihuoneeseen niin yksinäisyys loppuu siihen, sit vaihdetaan osoitteita ja feisbookkikaveruudet ja syödään pizzaa ja juodaan kaljaa porukalla. Seuraavana päivänä Tampereella harrastetaan jotain vaikka keilausta tai mennään joen varteen vetelehtimään porukalla. Odotan, että paikalleilmestyy ainakin 10000 yksinäistä, niin että kivaa tulee olemaan.
Eli ens lauantaina Särkänniemessä klo 10. Eikä livetä porukasta! Yhdistytään!

Minua ja kavereitani kiusattiin 3 vuotta yläasteella. ne oli pitkiä vuosia ne ja välillä tuntu et koulu on pelkkää helvettiä. Luokanvalvojalle yritettii puhuu asiasta, mutta se oli nii säälittävä et hyvä ku sai ees luokkaa pidettyä kurissa. eli kute arvata saa ni mitäähä ei tapahtunu, mainitsi asiasta parille opettajalle ja siihen se sit jäi. Liikunnankiopettaja vaa alko syrjii meit enemmä koska ne mei kiusaajat oli sen suosikkeja ja hyvii liikassa. :) Oon niin katkera tälle opettajalle ja vieläki v*tuttaa mite epäreilusti se käyttäyty meit kohtaaa. kiva viettää tätä kesälomaa suurimmaks osaks iha yksin.....

Siis pitäiskö yhteiskunnan järjestää ihmisille vielä kavereitakin? Eiks siinäkin ole jo kova homma, että yritetään saada ihmisille töitä tai opiskelupaikkaa. Ikävä kyllä julma tosiasia on se, että ihmisen pitää olla jossain määrin valmis tekemään asioita myös itse.

En tajua, että miksi muka joka juttuun pitäisi aina olla rahaa tai pitäisi aina olla kaveri, jonka kanssa tekee asioita. Miksi ei voi tehdä asioita ihan itse yksinkin? Minä käyn kävelyllä tai lenkillä. Olen myös tarjoutunut ulkoiluttamaan naapurin koiraa ja se onkin ollut pari kertaa minun luonani viikonlopun (huom! Olen allerginen koirille, mutta pärjään lyhyitä aikoja koiran kanssa). Jos olet eläinihmisiä, niin esim. kissoja saa ilmaiseksi tai pientä maksua vastaan.

Minä kävelen joskus kaupungilla näyteikkunaostoksilla, käyn kirjastossa lukemassa lehtiä tai kävelen järvenrantaan katselemaan maisemia. Jos on kuivahtanutta leipää, niin ruokin sorsia. Tällaisia pikkuasioita voi tehdä ihan ilmaiseksi ja yksin. Kun kunto kasvaa eikä koko ajan tuijottele omaan napaansa, niin se elämäkin on mielekkäämpää.

Jos olet työtön, niin monissa kunnissa on esim. työväenopistoon koulutusseteleitä, jolloin koulutus on ilmaista/lähes ilmaista. Myös työttömien yhdistyksellä ja seurakunnalla on ilmaista toimintaa. Myös hyväntekeväisyystoimintaa on olemassa esim. mummojen ulkoilutusta vanhainkodissa. Samoin maahanmuuttajat kaipaavat suomalaisia ystäviä.

Yksin voi myös nauttia musiikista, lukemisesta, liikunnasta, elokuvista yms. Tuntuu siltä, että nykyään ei olisi yksinäisellä ihmisellä mitään muuta tekemistä kuin nököttää neljän seinän sisällä ja roikkua netissä.

Vaikkei sydänystävää olisikaan, niin voisiko aloittaa siitä, että saisi tuttavia? Voisi vaikka tervehtiä naapuria ja pitää hänelle ovea auki. Samoin voisi pitää yhteyttä vanhempiinsa, sisaruksiin, kummitätiin ja serkkuihin. Ehkä myös voisi soittaa vaikka entiselle työpaikalle ja kysyä, että mitä sinne kuuluu. Sitä puhumistakin voi harjoitella ja sanoa vaikka kassalle, että "moi mitä kuuluu, kaunis ilma tänään". Tuolla tavalla tulee harjoiteltua sitä, että pystyy olemaan vähitellen sosiaalisissa tilanteissa suhtkoht normaalisti. Jos ei edes halua opetella tuon tyyppistä sosiaalisuutta, niin aika vaikeaa voi olla sen työn löytäminenkin.

enää mikään huvita, kun kännykät ovat tuhonneet niiden aivot.

Ihmiselle iskostetaan lapsuudesta lähtien mieleen käsikirjoitus elämälle ajatusten muodossa, ja miten tässä suuressa teatterissa tulee esittää kunnon miestä ja hienoa naista. Näitä rooleja hiotaan ja niistä väitellään sekä luodaan uusia "sopivia" tapoja joiden mukaan kaikkien tulisi toimia, olla tai vaikkapa pukeutua.

Alkaessaan tuohon ympäristön määrittelemään teatteriin, ihminen menettää itsenäisyytensä, oman tahtonsa ja itsensä, sillä hän alkaa esittämään jotakuta muuta, ja koska hän esittää jotakin muuta, kyseessä on valhe. Se on valehtelua itselleen (vaikkakin yleensä tiedotonta sellaista) mikä tietenkin näkyy myös valehteluna muille, ja siksi hän kokee itsensä yksinäiseksi, vaikka olisi seurassakin.

Olen lukenut uutta elämäntietokirjaa Alkuajatus - Elämän pieni käsikirja (Hannu 2010). Kirjan avulla oppii tarkastelemaan ajatuksia mielessään, ja kun ajatus paljastuu, siitä tulee tietoiseksi ja siksi sen voi valita pois. Sitä ennen se vaikuttaa toimintaan tiedottomuudesta, eikä sitä edes huomaa, eli henkilö esittää roolia huomaamattaan. Ajatuksia paljastaessa tietoisuus omasta itsestä kasvaa koko ajan aina kunnes tuo opittu rooli on kadonnut kokonaan, jolloin jäljelle jää aito oma itse. Tällöin myös valinnat alkavat tapahtumaan alkuperäisestä omasta tahdosta.

Kirjasta lisää täällä www.alkuajatus.org

Suosittelen tutustumaan, kirja todella toimii!

Mitä tehdä kun ei jaksaisi elää??

Ainoastaan luuserinuoret on yksinäisiä. Monesti syynä on absolutismi tai muu täysin järjenvastainen perseperiaate. Vinkki nuorille: jos haluat ystäviä, LÄHDE DOKAAMAAN ja anna viinan virrata!!! Kaupungilla ja kylillä on paljon nuoria juomassa, sinne vain sekaan! Ihan turha itkeä yksinäisyyttä jos hauskanpito ja nuoruudesta nauttiminen ei kiinnosta. Menetetty nuoruus johtaa lähes poikkeuksetta myös menetettyyn elämään!

Olen ollut yksinäisiä kausia useasti, mutta olen aina pyrkinyt pääsemään siitä eroon, vaikkakin se on ollut yleensä väliaikaista. Luonne pitkälti määrittää kavereiden saannin ja säilymisen. Toisaalta se on myös sattumaa, ku ei ikinä tiedä uuden tuttavuuden kohdalla tuleeko siitä kaveri, ystävä, vihollinen vai hyvänpäivän tuttu.

Itse olen kesällä yksinäinen. En saanut kesätöitä ja asun tyttöystäväni kanssa paikkakunnalla, josta en ole alkujani kotoisin eikä minulla ole täällä kavereita kuin tyttöystäväni kautta.

Opiskelin ensin toisella paikkakunnalla, jossa sain muutamia kavereita. Siirryin kuitenkin tälle nykyiselle paikkakunnalle, koska tyttöystäväni tuli tänne opiskelemaan. Täällä en ole saanut koulukavereista vapaa-ajan kavereita osittain siitä syystä, että tulin tänne ns. "kesken kaiken" kun kaveripiirit muodostuvat yleensä parin ensimmäisen vuoden aikana. Toki olisin voinut saada heistäkin kavereita, mutta aika harva heistä oli sellainen, josta olisin voinut saada hyvää kaveria. Nyt valtaosa luokkalaisistamme on jo valmistunut ja osa on muuttanut poiskin enkä tapaa heitä enää missään yhteydessä.

Kotipaikkakunnallani minulla on muutamia kavereita, mutta valtaosa heistäkään ei enää asu siellä eikä minulla ole oikeastaan mitään syytä sinne takaisinkaan muuttaa edes kesän ajaksi.

Tyttöystävän kavereista on jotain seuraa, mutta he eivät ole kovin urheilullisia ja kaipaisin seuraa nimenomaan urheilullisiin harrastuksiin, koska niitä olen tottunut harrastamaan. Harrastan paljon urheilua yksinkin, mutta ei se riitä saamaan päiviin sisältöä. Hyvällä ilmalla on enemmän tekemistä, mutta sateisina päivinä on vaikea keksiä tekemistä yksikseen.

Toki tyttöystävästäkin on jotain seuraa, mutta ei sellaista seuraa, jota kaipaisin ja johon olen tottunut. Minulla oli kuitenkin jossain vaiheessa liikaakin kavereita ja osittain siitä syystä välit joihinkin ovat katkenneet. Pidän kuitenkin yksin olemisestakin, mutta nyt siitä on tullut liian vallitsevaa elämässäni.

Avaaja jatkaa:

YRitin tehdä vitun hyvän idean. oman nettikaupan Inrenettiin siis.

NYT VITTU HUOMASIN, ETTÄ PERKELEEN KUSIPÄISET HALLITUKSEN VITUN KOMMARI VITUN PELLET OVAT KIELTÄNEET SEN LAILLA SAATANA!

JOS TEET YRITYKSEN, NIIN SE ON SUOMEN ARPAJAISLAIN VASTAISTA VITTUUUUUUUUUUUUUU!!!!!!

PERKELEEN VASTAAJAT AUTAKAA BOIKOTOIMALLA VEIKKAUST A JA RAY:TA JOTKA KOMMARI VITUN LAILLA SORTAVAT MEITÄ NUORIA!!!!!

VASTATKAA TÄHÄN KIITOS, TAI POISTAN VIESTINNE ASIATTOMANA

TOIVOEN AVAAJA : yksi syöpä kiitos

kun vittu olisin saanut oman yrityksen internettiin!!!!!!! Olisin voinut tehdä haluamaaani työtä kotoa ... !!!!! omasta yksinäisyydestäni ja kaupoissa tavaraa haalieasseni en olisi ollut enää yksin, koska kavereit olisin kans tarvinnut tämän Senttihuutokaupan kaveriksi työllistää

Onko tällä vitun kusipäähallkituksella paskaa perseessä, korvasssa ja päässä KUN SORTAVAT MEITÄ NUORIA SAATANAN LAUMA KOMMARIN ULOSTETTA VITUN RAHAA JAKELEVAT KREIKAN VITUN NUOLIJAT EDUSKUNNAN LOISET JUOPOT HOMO HAKKARAISET PERKELE

Nettiin on tehty aiemmin paikkoja joissa yksinäiset voivat kohdata. Suosio oli nolla. Minusta pitäisi netissä olla riittävän houkutteleva paikka uusien ystävien etsintään. Myös aikuisille !! Eivät nuoret ole ainoa ryhmä jotka kaipaavat uusia tuttavuuksia. On ulkona toki paikkoja tai harrastuksia osalle, mutta kun paikkakunnat ovat sisäsiittoisia ja pienet piirit pyörii.. Siksi se netti mukaan. Siellä ei tarvitse korostaa yksinäisyys sanaa, vaan uusien tuttujen hakua... Toivottavasti turvallisesti, eikä niin että joku käyttää hyväksi sitä yksinäisyyttä, kuten on joillekin käynyt. On rikollisia (nuoriakin) miehiä jotka tekevät tätä. Eli varokaa niitä jotka käyttävät toisten yksinäisyyttä hyväksi, ja haavoittuvuutta. Tai kumppanin puutetta.

Myös chatissä ja nettitreffeissä on enemmän outoa väkeä, kuin että siellä olisi uusiin aidosti tutustuvia. Harmi. Toivottavasti tulee fiksumpaa väkeä jatkossa!

Minäkin kärsin yksinäisyydesta ja olen nyt yrittänyt tutustua ihmisiin koiraharrastuksen kautta. Itsellä sosiaalisia pelkoja jonkin verran, mutta kun on oma koira mukana niin ei tarvii ihan yksin harrastuksiin mennä. Netissäkin olen tutustunut moniin ihmisiin, samoin kuin opiskelun kautta.

Olen siinä iässä että lapsuudenkaverit ovat etääntyneet perheiden perustamisen yms. takia. Lisäksi olen aina ollut jonkinlainen introvertti ja viihdyn hyvin myös yksikseni. En myöskään jaksa mitään smalltalkia vääntää vaan kiinnostaa enemmän syvällisemmät keskustelut.

Itsellä ainakin semmoiset sosiaaliset pelot ja ahdistus, että kehoitukset mennä ihmisten ilmoille ja tapahtumiin tutustumaan ihmisiin kuulostavat lähinnä pahimmalta kauhuskenaariolta. Josko kohta pääsis tästä edes kauppaan, että sais ruokaa jääkaappiin niin siinä jo saavutus. Pitkittynyt masennus ja yksinäisyys aiheuttanut sen, etten enää edes usko että joku haluaisi tutustua minuun, saatikka osaa seurustella normaalisti ihmisten kanssa. Olen aina surullisen ja jännittyneen oloinen, ja usein tuntuu että ihmiset haluavat lähinnä mahdollisimman nopeasti pois seurastani. Että siitä vaan hankkimaan uusia ystäviä.

Miten ihmeessä lukiolainen voi olla yksinäinen?

Minulla oli lukioaikoinani valtavasti ystäviä, vaikka en edes juonut!

Näissä nuortenauttamisjutuissa on ongelmana se, että usein auttamisen ohella nuorelle tuputetaan auttajien keskiluokkaisia arvoja ja maailmankatsomusta. Tuputtaminen ei tapahdu suoraan eikä avoimen väkivaltaisesti, vaan hitaasti ehdollistamalla ja suostuttelemalla. Auttaminen ei ole ideologisesti neutraalia, vaan siihen sisältyy tietyllä tapaa itsekkäitä motiiveja.

Jos nuoria halutaan tukea elämässä, sen pitäisi tapahtua nuoren erilaisuutta ja omaa maailmankuvaa kunnioittavasti. Valitettavasti sossutätiasenteella saadaan moni nuori vain ahdistumaan ja tuntemaan itsensä entistä yksinäisemmäksi ja marginalisoidummaksi.

Minä olen ollut yksin ja yksinäinen koko elämäni. Luulin, että seurakunnat olisivat viimeinen oljenkorsi. Mikä pettymys: pitää olla uskossa (tai ainakin olevinaan) että kelpaa niille nirppanokille. Olen pettynyt! Kirkollisveroeuroilla pyörivän kirkon ja seurakuntien pitäisi olla kaikille! Ja saada olla sellainen kuin on. Ja ilman tuputusta kiitos.

Tämä ketju ja sen kommentit on kuin myrkkyä aivoille, älkää lukeko tätä, ja jos luette niin älkää samaistuko.

Mitä hyötyä tuosta ylimenevästä itsesäälistä muka on näille yksinäisille?

Aivan tolkutonta epätoivoa monissa kommenteissa, eikä mitään yritystä tehdä asioille mitään muuta kun säälipisteiden kerjääminen.

Pahimmat valittajat saisi ihan rehellisesti vaan myöntää, etteivät todellakaan ole valmiita vastaanottamaan mitään ratkaisuja ongelmiinsa. Heidän ainoa tarkoitus on yrittää vakuuttaa ettei ole mitään ratkaisua, koska he ovat niin erillaisia kun jotkut toiset joilla ei ole sitä samaa ongelmaa.

Kyllä lukiossakin voi olla yksinäinen. Minua koulukiusattiin ala-asteelta yläasteelle, lukiossa pyöri edelleen hyvin paljon samoja naamoja, joiden kanssa en tuolloin halunnut olla tekemisissä, vaikka kiusaaminen loppuikin.

Nykyään minulla on muutamia hyviä ystäviä opiskelupiireistä, mutta kärsin edelleen ajoittain yksinäisyyden tunteesta.

Olen urheillut koko ikäni ja käyttänyt siihen vapaa-aikaani aikaisemmin hyvinkin paljon. Paha loukkaantuminen on muuttanut elämäni, en ole pystynyt jatkamaan harrastuksiani, ja kärsin päivittäin kroonistuneesta kivusta. Vapaa-ajalla olen erittäinkin yksinäinen välillä. Kaipaan myös elämänkumppania, en ole koskaan seurustellut.

Mehän kaikki olemme tavallaan "yksinäisiä" jollakin tavalla ?

Minä olen ollut koko ikäni yksin. Vanhemmat erosi kun olin 7v. Ala-asteella oli aluksi kavereita mutta sitten tuli kiusaaminen ja syrjiminen. Yläaste oli yhtä helvettiä, tuntui että koko koulu oli minua vastaan. Yläaste oli ihan hirveää aikaa enkä ole vieläkään päässyt siitä yli. Meinasin tehdä jopa itsari pari kertaa, hypätä junan alle ja hirttäytyä. Kaikki huipentui siihen kun melkein tapoin pahimman kiusaajani, siinä kävikin niin.

Aloin juomaan jo 13 vuotiaana yksinäisyyteeni ja tuskaan. Pidin välivuoden yläasteen jälkeen ja silloin tapasin yhden naishenkilön joka kanssa seurustelin jokin aikaa. Sen jälkeen olikin monia lyhyempiä suhteita. Ammattikoulu oli sekä hyvää että huonoa aikaa. Sain siellä kyllä kavereita joiden kanssa tuli oltua ja tehtyä kaiken näköistä (mm. päihteiden käyttöä ja rikoksia). Koulut jäi sen takia kesken mutta toisaalta se helpotti todella paljon että oli edes jotain kavereita, ihmisiä ympärillä. Sitten olikin kohta niin että kun asuin ekassa kämpässä en saanut hetkeäkään olla rauhassa!

Muutin toiselle paikkakunnalle että pääsisin päihteistä eroon, siinä kävikin päinvastoin. Taas olin yksin ja päihteet seurana. Baareissa yöt päivät, pilven polttoa ja sen myymistä, yhdenillan juttuja ja sekoilua. Sain pari kaveria joiden kanssa tuli vietettyä aikaa. Yhteydenpito loppui kun toinen muutti toiselle paikkakunnalle ja toinen kuoli viinaan ja lääkkeisiin.

Sitten otin yhteyttä menneeseen, yhteen naisihmiseen jonka kanssa oli jäänyt kaikki kesken. Muutettiin yhteen, hän tuli raskaaksi. Nykyään meillä on lapsia ja toisemme, samoin lapsilla isovanhemmat, tosin melko kiireisiä aina. Meillä kummallakaan ei ole silti yhtään kunnon kaveria.

22-vuotias yksinäinen susi täällä. Itse olen ollut hyvinkin itsetuhoinen juurikin yksinäisyyden takia, joten tunnen ongelman hyvin. Voisin jaaritella siitä millaisia tunteita tunsin, mutta ne joille tämänviestin kohdistan tietää jo mistä puhun.

Itse pääsin ongelmastani eroon opettelemalla olemaan hauska ja hyvää seuraa. Ihan googlettamalla. Kaikille se ei ehkä sovi, mutta kun näin vaivaa ongelmani eteen, se palkittiin. Sain tyttöystävän, joka avasi minulle ovet uuteen kaveripiiriin. Itse löysin baarista, mutta erottuani olen uskaltautunut mennä ihan selvinkinpäin ja julkisilla paikoilla juttelemaan ihmisille (näyttämättä yksinäiseltä ja surulliselta). Masennuksen takaa on vaikeaa olla hauska ja hyvää seuraa, kun sinulle (tarkoitan silloiselle minälle) tärkeät asiat eivät useimmiten ole kiinnostavia muiden mielestä. Tärisin pelosta ennen ensimmäistä yritystä ja sen takia kusinkin sen homman. Sitten yritin uudestaan. Ja uudestaan. Ja jossain vaiheessa lopetin pelkäämisen, koska ei ketään muuta kuin itseäsi kiinnosta sen tilanteen lopputulos. Ihan oikeasti. Niinki surulliselta ku se kuulostaa, nii se on totta. Kokemuksen kautta voittoon!

tl;dr
Jos et tee töitä sen eteen, et pääse mihinkään. Lopeta pelkääminen, koska ei ketään kiinnosta.

Menkää pitämään seuraa vanhuksille niiin ette ole enää yksinäisiä!

ylläpidon provoilua taas
keksitty trolli
eikö ylläpidolla ole tosiaankaan muuta tekemistä jne...

Ei muuta kuin seuratoimintaan mukaan, vaikka useampaan seuraan (urheilu yms).
Sinne voi mennä ihan yksin ja takuuvarmasti tulee kavereita samanhenkisistä tyypeistä.
Kuntosali on myös hyvä paikka tutustua ihmisiin pidemmällä tähtäimellä.

Tottakai jos mikään ei kiinnosta niin silloin on vähän hankala auttaakaan.

mooi

Palstan yksinäiset pitämään toisilleen seuraa - problem solved! :)

Taidanpa soittaa tolle Sydänmaanlakalle ja kysyä että millos lähetään.

Mitä minun olisi pitänyt tehdä? Olin lapsi, olin yksin. Vihasin itseäni, luulin, että muut tuntevat samoin minua kohtaan. Luulin että olin huono ihminen. Olin vain lapsi.
Mistä olisin voinut tietää, mitä pitäisi tehdä, kun kukaan ei opastanut?
Miksi kukaan ei kertonut, etten olekaan niin huono ja inhottava ihminen kuin luulin? Pieni lapsi jäi yksin, ilman ystäviä, vailla neuvoja ja tukea.
Miksi minua ei estetty luisumasta tähän helvettiin? Miksi en itse ymmärtänyt sitä ennen kuin oli liian myöhäistä? Miksi kukaan ei auttanut minua ymmärtämään?

Saattaa vaikuttaa siltä, että syytän tästä vain muita ihmisiä. Eniten kuitenkin syytän itseäni; miksi annoin sen tapahtua, miksi vain katselin kuinka ystäväni kaikkosivat vähitellen? Miksen ottanut itseäni niskasta kiinni ja saanut ystäviäni takaisin? No, tähän tiedän itsekin vastauksen; olin niin järjettömän ujo.

Te, jotka sanotte että yksinäisyydestä pääsee jos vain haluaa, tai että yksinäisyys on oma syy, ette ilmeisesti ole asioihin perehtyneet.
Jos todella on vajonnut sinne yksinäisyyteen, sieltä ei pääse pois ilman apua.

Mielestäni on erittäin typerää kehottaa yksinäistä ihmistä viettämään aikaa kavereiden kanssa. Jos ei ole ketään kenen kanssa sitä aikaa viettää, tuollainen puhe voi sattua pahasti.

En tiedä, eksyinkö nyt aiheesta ihan totaalisesti, mutta ainakin olen suurinpiirtein sanonut sen, mitä mielessäni on. Sekavuuden laitan väsymyksen piikkiin.