Mua on naiseudessa aina inspiroinnut sen potentiaalinen ristiriitaisuus Tarkoitan tällä sitä että naiseus sinällään jo visuaalisena ilmentymänä saattaa hämmentää sanattomaksi, ja ikään kuin taluttaa minut kahtaalle yhtä aikaa. Tunne on hyvin syvä ja kiehtova, joten en osaa sitä sen suuremmin verbaalisesti määritellä.
Otan esimerkikseni kuvan. Kuvassa on hopeanharmaa kaunotar leuka ylhäällä huulissaan muutama pullo punaviiniä. Meikki on äärimmäisen minimalistinen ja väritön, lähes kalvakka. Hän katsoo kuin ravintolan ruokalistaa, joka on teipattu kyseisen raflan mainosikkunaan, uskomatta alkuunkaan mitä siinä lukee. Hän vähän tihrustelee. Hänellä saattaa olla silmälasien tarvetta, mutta hän on hieman liian "nuori" tätä faktaa hyväksymään. Kuitenkin hän on häikäisevän kaunis kaikessa tässä arkipäiväisyydessään.
Pohjia on.
http://www.ukhairdressers.com/style/hairstyles/10654/2.jpg
(naurua pohjallisista)




Aloitetaan siitä mikä tuo ristiriita on.
Lyhyesti sen voisi määritellä elämänvietin ja tuhon ristiriidaksi. Nokkelimmat jo huomaavat, että olen onnistunut jo ensimmäisessä lauseessa jakaa naiseni osiin. Tämä on silkka munaus. Eli minun olisi löydettävä ristiriita ilman tekijöitä, ilman ristiriitaa, ollakseni selväpuheinen. Ja jos keksin yhdistää tuossa alkulauseessa olevat sanat uudella tavalla, niin minne minä joudun?
Viettien tuhoon, elämään.
Nyt alan olla lähellä, sillä kuolema, syntymä, kärsimys ja halu kaikessa monitasoisuudessa ja merkityshierarkiassa ovat naisen makrokosmoksessa miehelle näkymättömiä tekijöitä, vaikka mies on ja elää, toimii tuon kaiken sisällä.
Mutta naiset eivät toimi ja elä toistensa makroissa. Eivät. Heillä on kaikilla omat makronsa mikroissa.
Eli tässä pohdin naisen suhdetta naiseen universaalilla tasolla. Sillä en ymmärrä kuinka maailmankaikkeuteen mahtuu niin paljon jumalia ilman sen suurempaa riitaa ja häslinkiä. Ehkä tämä juuri on vastaus. Siis vastaus ihan kaikkeen.
(naurua divine)
(naurua roskalaatikosta)