Äänestämisen aika on ohi Suomessa. Se on nyt nähty, mikään ei muutu äänestämällä.
Nyt on suoran kansalaisvaikuttamisen aika alkanut Suomessa. Oletko valmis ?
Äänestäminen vaaleissa
9
84
Vastaukset
- kirkasotsa
Mitkä ovat ne tärkeimmät asiat,joihin aiot vaikuttaa? Voin olla jollain tavoin mukana hyvissä ja rakentavissa hankkeissa.
- Saatiin Obama !
>
- Tuumitaas?
" Se on nyt nähty, mikään ei muutu äänestämällä."
Vanha sanontahan menee niin että, sitä saa mitä äänestää, se piti tälläkin kertaa paikkansa. Jos muutosta oltaisiin haluttu, oltaisiin toki äänestetty jotain muuta kuin hallituspuolueita, myös nukkuvat olivat edelleen tajuttomina unia nähden, nukkuvien puolue kasvoi, nukkuvien puoluen "ääniä" ei kuitenkaan huomioida missään, he siis antavat hiljaisen hyväksynnän harjoitetulle poliikalle.
Suomalaiset siis päättivät tälläkin kertaa asioistaan ihan itse, media toki vaikutti varmasti jonkin verran, liskäsi tutkittu on, että noin 600 000 ääänestysikäistä suomalaista ei ymmärrä politikasta juuri mitään, ehkä se osaltaan selittää äänestystuloksia.
"600 000 suomalaista
pihalla politiikasta
Pohjoismaissa ei eletä yhtä syvässä tietämättömyydessä. Kun Yhdysvalloissa on laskettu, että suurin piirtein kolmannes kansasta ei ymmärrä politiikasta käytännössä mitään, Suomessa päädytään vastaavin laskelmin 14 prosenttiin. Sekin on iso joukko: 600 000 äänioikeutettua yli 18-vuotiasta kansalaista.
– Yleiskuva on synkempi kuin yleensä annetaan julkisessa keskustelussa ymmärtää, Uschanov sanoo."
http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/2424700/tietamattomyys-heikentaa-demokratiaa
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suuri_kaalihuijaus:_Kirjoituksia_yhteiskunnallisesta_tietämättömyydestä
Ehkäpä onkin niin, että suomalaisten poliittista tietoa pitäisi lisätä äänestysaktiivisuuden kasvattamiseksi, siinä olisi mahdollisesti myös siementä muutokselle.
Suomalaisiahan alettiin takavuosina poliittisesti ja yhteikunnallisesti tyhmentää suunnitelmallisesti. Taustalla oli Vapaan koulutuksen tukisäätiö ja toiminnan tulokset ovat alkaneet näkyä.
" Oikeisto halusi säätiön kautta vastustaa koulutuspolitiikan vasemmistolaisina pitämiään päämääriä, kuten kansalaisaktiivisuuteen kasvattamista... Vuonna 1973 syntynyttä säätiötä alkoivat tukea pääasiassa Elinkeinoelämän valtuuskunta (EVA) ja Suomen teollisuuden keskusliitto (STK).
Vapaan koulutuksen tukisäätiön keskeisimpiä tavoitteita olivat kouludemokratian alasajaminen, yhteiskuntatiedon opetuksen vähentäminen ja peruskoulutuksen huomion siirtäminen kansalaiskasvatuksesta elinkeinoelämälle hyödyllisten aineiden opetukseen eli ns. tieto ja -taitoaineisiin. Kouludemokratia oli säätiön mielestä yksiselitteisesti haitallista. Säätiössä sovittiin, että sen toiminnasta ei puhuta ulkopuolisille. Tämä mahdollisti sen, että mukaan pyydetyt poliitikot ja virkamiehet uskalsivat tulla mukaan toimintaan ilman paljastumisen vaaraa."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Vapaan_koulutuksen_tukisäätiö- Tuloksia...
Tulee koko ajan. Laskua jo vuosia.
>Suomen koululaisten osaaminen romahti
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/64088-suomen-koululaisten-osaaminen-romahti-palkittu-opettaja-tietaa-miksi
- Suora kan-
salaisvaikuttaminen?
Demokratia = yksinkertaisen enemmistön tahdon laillistaminen, olipa se sitten miten moraalitonta tai absurdia tahansa. Kun 51% sanoo jotain, eivät loput 49% voi asialle yhtään mitään. Suomen valtion byrokraattiset prosessit johtavat ne harhaan, jotka oikeasti haluavat vaikuttaa asioihin joko väsyttämällä prosessien määrään tai yksinkertaisesti valehtelemalla ja olemalla pitämättä lupauksiaan.
Harmi, että n. 15% suomalaisista ei tiedä politiikasta pavosen heskaa, vaan joko kohauttaa olkapäitään tai sitten äänestää jotakin kahdeksasta suurimmasta puolueesta suvun sisäisen perinteen vuoksi.- Olen Idea
Jos ei olisi olemassa mahdollisuutta anarkiaan, ei sillä lopulla 49 % olisi demokratiassa edes ihmisoikeuksia tai muitakaan oikeuksia. Kaikki oikeudet ja etuoikeudet maailmassa on saavutettu kiristämällä vallankäytöllä ja valtio ja demokratia kohdistavat kiristämistä ja vallankäyttöään kansalaisiinsa kokoajan.
- Jeesus(telija)
Voin äänestää kokoomusta, jolloin äänestän markkinaliberalismia. Voin äänestää keskustaa, jolloin äänestän markkinaliberalismia. Voin antaa ääneni RKP:lle, jolloin äänestän markkinaliberalismia. Vihreitä äänestämällä äänestän markkinaliberalismia. Viime vaaleissa annoin ääneni demareille ja tulin äänestäneeksi markkinaliberalismia. Kristillisdemokraatteja äänestämällä äänestät markkinaliberalismia. Onneksi meillä on vasemmistoliitto, jota äänestämällä voit äänestää markkinaliberalismia.
Minä en halua äänestää markkinaliberalismia...- t r4t 443 rtrt
Höpö höpö ei suomessa voi äänestää muutakuin korkeampia veroja ja sosiaalitanttoja ei täällä mitään libertarismia ole
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 16912833
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1545458Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454780Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1493689Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska392788Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1201955Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1111706Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3661638Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1081538Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1361471