Minulla on noin 1,5 vuotias kummityttö.
Viime jouluna hän oli vielä niin pieni ettei tarvinnut lahjaa. Mutta tämä joulu on jo eri. Pääni on vain aivan tyhjä. Pikkuiselta ei puutu materiaalisesta mitään, vaatteita, leluja tms. Itse olen opiskelija joten rahaa minulla ei hirveästi ole,lahjan max on 50e. Onko ideoita mitä antaa lahjaksi? Mielelläni antaisin jotain "kestävää". Vanhemmille hankin lahjan erikseen.
Ensimmäinen joululahja
5
272
Vastaukset
- Niisku-10
Miten olisi Ensimmäiset rahani-sarja?
- Jep.
Ei tuonkaan ikäinen vielä lahjaa tarvitse, tuskin edes ymärtää joulua. Kysy vanhemmilta, mitä tarvitaan. Turha mitään leluja yms. ostaa.
- nii-in2012
Anna yhteislahja! Lahjakortti siihen, että hoidat lasta yhden päivän. Vanhemmille tosi mukava ja lapselle tärkeä. Kun lapsi on isompi, on helppo esimerkiksi antaa hoplopin tms. lahjakortti, eli luvata viedä lapsi sinne, niin ei jää vanhempien päänvaivaksi. Nyt pienemmälle ihan leikkiminen, kaupassa käynti, metsäretki on mahtavaa.
- Asiaa miettivä
Mielelläni tämän tekisinkin, valitettavasti vaan asumme eri puolella Suomea :( En uskalla "antaa" hoitolahjaa kun en tiedä koska sen voisin toteuttaa. Yhteydenpito on tiivistä mutta tapahtuu sähköisesti.
Mutta kiitti vinkistä! Ton HopLopin muistan kun lapsi kasvaa :)
- kummitättä
Jep, yhteinen aika olisi varmaan kiva. Tai sitten voisit ihan kysäistä vanhemmilta, että mitä tarvitaan. Itselläni on sama tilanne, olen 18-vuotias, eikä budjetti ole mikään suurensuuri. Mutta ostan 1,5v kummipojalle vaatteita, koska vanhempansa sanoivat, että niitä tarvittaisiin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve573119Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä402918Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi932826On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole622678Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732638Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä972610Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama42427Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1122312Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl522049Joskus tulee niin
Yksinäinen olo. Ei ole tarpeeksi ihmisiä elämässä, jotka tuntuisivat välitttävän aidosti. Jos mä ny saisin sairaskohtauk651920