Miksi aseriisunta on niin tehotonta?

Järviäkki

Tuntuu että asetekniikoiden kieltoja harkitaan erittäin hajanaisesti, sattumanvaraisesti ja harvoin. On kansainvälisiä sopimuksia kieltämässä vain kourallisen asetekniikoita. Tämä voi olla täydellinen lista kaikista kielletyistä asetekniikoista: kemialliset aseet, radiologiset aseet (likaiset pommit), jalkaväkimiinat ja sokaisulaserit.

Kyllä kai voisi keksiä paljon muutakin kiellettävää, jotta säästettäisiin kustannuksia ja jotta sotien todennäköisyydet ja seuraukset olisivat pienempiä.

Osa ongelmaa taitaa olla se että upseerit ovat keskeisessä asemassa kaikissa aserajoitusneuvotteluissa ja se luo intressikonfliktia. Iso osa kenraaleista menee eläkkeellä aseyhtiöiden palvelukseen.

Voisi esim. ajatella että stealth lentokoneet ja vaakalennossa ääntä nopeammat lentokoneet kiellettäisiin tai olisi pitänyt kieltää 1950-luvulla.

Kielloissa on yritettävä huomioida tekniikan mahdollinen johtaminen siviilikäyttöön. Joskus näytti olevan todennäköistä että ääntä nopeammista matkustajakoneista tulisi yleisiä. 1940-luvulla ei tiedetty fuusioenergian vaikeusasteesta eikä toteutustavoista ja vetypommi auttoi ymmärtämään fuusiota, vahvistamaan käsityksiä siitä ja demonstroimaan sitä ymmärrettävästi, joten vetypommi voitiin nähdä fuusiotutkimuksena joka auttoi fuusiovoimaloiden tuloa.

Nyt pitää harkita esim. kvanttitietokoneiden kieltoa koska jos sellainen olisi mahdollista toteuttaa niin suurena kuin on spekuloitu, se olisi tavallaan ase joka mahdollistaisi kaikkien niin sanottujen julkisten salausavainten purkamisen. Joka kerta kun url:ssä on https , julkisten avainten tekniikka on käytössä. Miksi pitäisi kehittää tekniikka joka pakottaa kävelemään pankkikonttoriin joka kerta ja ties mitä muuta? Jos kvanttitietokone on oikeassa tuottavassa käytössä optimoimassa jonkun teknisen rakenteen, se voi löytää täsmälleen optimaalisimman ratkaisun, mutta tavallinen tietokone osuisi todennäköisesti muutaman prosentin tai promillen päähän siitä.

13

299

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • no kuule siksi kun

      Ihmiset ja armeijat ja valtiot _haluavat_ sotia.

    • Kakka vaarassa?

      Älä suolla kakkaa en minä ainakaan halua sotaa.

    • Sodat pitäisi käydä paljain käsin niin ihmisten kunto kohenisi.

    • Ihana Fantasti

      Sodassa tehokkaampien aseiden osapuoli yleensä voittaa, siksi niitä kehitellään.

      Ydinasesopimuksissa ydinaseiden määrä on rajoitettu pariinkymmeneen tuhanteen kärkeen, mistä määrästä käytettynäkin kuvitellaan ainakin ihmiskunnan rippeiden selviävän hengissä. Kylmänsodan aikuinen satatuhatta kärkeä räjäytettyinä olisi ehkä tehnyt ihmislajista lopun.
      Perustietoa tästä aselajista
      http://fi.wikipedia.org/wiki/Ydinase

      Tilannetta suhteutetaan tähänastitehtyihin reiluun pariintuhanteen ydinkokeeseen, josta on mielenkiintoinen videokooste:
      http://www.tekniikkatalous.fi/viihde/video nayttaa kaikki ydinrajahdykset vuodesta 1945/a860737?s=r&wtm=-01122012&

      Suurvaltojen välisen sodan syttymiskynnystä on siirretty sopimuksilla kauemmaksi
      http://fi.wikipedia.org/wiki/INF-sopimus

      Muita kieltoja ja sopimuksia ovat m.m.

      Kemiallisten aseiden kielto
      Maamiinoja rajoittava sopimus
      Ulkoavaruuden aseistamisen kielto, esimerkiksi FOBS
      Ydinaseiden leviämisen rajoittaminen
      Biologisten aseiden kielto

      Valvonta on sitten eri asia. Syyrialla on esimerkiksi kaiketi suurimmat kemiallisten aseiden varastot maailmassa ja niiden läheisyydessä taistellaan koko ajan ja monelta taholta on uhattu puuttua tilanteeseen, jos niitä todistettavasti käytetään.

      Sotatilanteissa yleensä sääntöjä rikotaan, mutta nykyään rikkojat voidaan saattaa jälkikäteen edesvastuuseen ja rangaistuksiin.
      http://fi.wikipedia.org/wiki/Kansainvälinen_rikostuomioistuin

      • Nuo mainitsemasi kiellot ovat vain tahroja paperilla. Ei niitä kukaan noudata. Eikä sotatilanteen jälkeen voittajia panna vastuuseen koskaan eikä mistään. Pitäisihän sinun jo tietää se vanhastaan.


    • Järviäkki

      Eli kun listaan lisää bioaseet ja avaruusaseet, niin siinä kaikki mitä kokonaan kiellettyihin tulee.

      Nyt muistan, että lisäksi Kuuhun ei saa viedä sotilaallisia laitteita vaikkeivat ne olisi varsinaisesti aseita vaan vaikkapa viestintälinkkejä, radiotiedustelulaitteita tai kaukoputkia.

      On jännä kysymys että millaista sotilaskäyttöä Kuulle on sitten mietitty ja mitä etua laitteiston Kuun pinnalle laitosta olisi, verrattuna Maan kiertoradalle laittoon? Luulisi että tähän on vastauksia jos kerta vaivauduttiin tekemään sopimus Kuun sotilaskäytön kiellosta.

    • Järkiintykää Nuijat!

      Eikö jo olisi aika korvata sodat internetissä pelattavilla sotapeleillä?

      Pelin päätyttyä valtakuntien rajoja ja omaisuuksia siirrettäisi kuten oikeankin sodan jälkeen, mutta mitään ei tahallaan tuhottaisi, eikä kukaan kuolisi!

      Kuvitelkaa kuinka valtavat määrät rahaa ja muita resursseja vapautuisi käytettäväksi ihmiskunnan hyvinvoinnin edistämiseen!

      Ei surua, ei murhetta, ei itkua, ei parkua, koska ketään ei tahallaan järjettömästi tapettaisi!

      • loisvirtala

        Sotaintoisia nuoria miehiä on riittävästi työttöminä tykinruuaksi, päättävät poliitikot istuvat turvallisesti kaukana ja nauttivat kivoja taskurahoja aseteollisuudelta.


      • jhvbvbv

        Veikko Huovinen esitti jo kauan sitten, että Saharasta erotettaisiin isohko alue, jossa kaikki sodat käytäisiin. Sotivat armeijat mitotettaisiin oikeassa suhteessa maiden todellisiin armeijoihin. Näin saataisiin tarvittaessa "sotilaallinen ratkaisu" ilman, että siviiliväestö ja infrastruktuuri joutuisivat kärsimään.


    • terve mmenoa!

      Ne jotka haluavat sotia muuttavat pian Marsiin sotimaan. Rauhaisat jäävät maahan.

    • VanityOfHumanity

      Tai ne rauhaisat muuttavat marssiin ja jättävät sivistymättömät jatkamaan sotimista tänne maapallolle.
      Sota on aina se viimeinen merkki epäonnistuneesta politiikasta, yhteiskunnasta ja diplomatiasta. Sota on siis epäonnistumisen aiheuttama ilmiö.
      Mitään järjellistä syytä ei sodalle ole koskaan ollut eikä tule.
      Oli kyse sitten uskonnosta, yksittäisen diktaattorin egosta, resursseista tai mistä tahansa, on sotiminen ja tappaminen täysin turhaa.
      Ihmiskunta ei ole koko olemassaolonsa aikana kokenut globaalia rauhaa, kertoo jotain meistä. Aina on jossain jokin pieni sota tai kriisitilanne jossa ihmisiä kuolee täysin turhaan. Nyt kun kuvittelemme olevamme vähän viisaampia kuin esi-isämme ja voisimme ehkä jopa tehdä asialle jotain. Emme kuitenkaan tee koska emme ole sen viisaampia.

      Eräs hyvin vanha kirja tuolta aasiasta sanoo näin: "Suurin soturi on se joka voittaa sodan vuodattamatta verta"

      Ihmiskunta todennäköisesti sotii itsensä lopulta sukupuuttoon, ehkä parempi niin. Vähintään tämä nykyinen tuntemamme ihmissivilisaatio tulee katoamaan sotien kautta. Ehkä tuhannen vuoden kuluttua on jäljelle jääneiden jälkeläiset sitten rakentaneet vähän viisaamman yhteiskunnan, tai sitten jatkavat esi-isien kaavan mukaan.

    • Arrakis

      Luulen, että aseistariisunta on vaikeata siksi, että aina löytyy ihmisiä jotka hyötyvät aseiden kehittämisesta, valmistamisesta ja myös kansojen välisestä vihanpidosta.

      Turhaa on kaiketi kiistää sitäkään, että jopa tiede ja teknologia ovat hyötyneet valtavasti aseiden kehittämisestä. Otetaan vaikka ydinaseiden kehittäminen aikoinaan.

      Tiedemiehenä olet ehkä rauhan puolella, etkä haluaisi kehittää aseita, mutta sitten valtio tarjoaa sulle elämäsi diiliä: saat käytännössä lähes rajattoman budjetin ja rajattomat resurssit jos kehität meille ydinaseen. Moniko fyysikko muka kieltäytyisi diilistä? Fyysikko haluaa nimittäin tietää onko pommin rakentaminen mahdollista, puhumattakaan siitä miten sen rakentaminen lisää tietoa fysiikasta, lisäksi saat nimesi historiaan ydinpomin kehittäjänä, ehkä nobelin palkintokin odottaa nurkan takana. Jälkeenpäin ehkä vastustat ydinpommin käyttämistä aseena, mutta hei olitko vähän tyhmä? Luulitko tosiaan, että olit muka kehittämässä uutta leivänpaahdinta? Täytyihän sinun tajuta, että olit kehittämässä asetta ja että sitä asetta myös käytettäisiin!

    • kyllä Obama osaa

      Aseriisunta on just niin tehokasta kuin sen halutaankin olevan, eli niin tehokasta kuin aseita omistavat haluavat.

      Eli kun kalusto alkaa vanhentua ja oirehtia, niin se täytyy uusia ja tätä nimitetään aseriisunnaksi. Heitetään vanhat romut menemään että saadaan uusia ja parempia aseita tilalle. Ja kaikkea tätä touhua sitten nimitetään "aseriisunnaksi" koska se on poliittisesti niin hyvältä kuulostava sana.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      20
      4988
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      63
      4006
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      72
      3584
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      73
      2678
    5. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      147
      2443
    6. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      59
      2328
    7. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      63
      2113
    8. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      27
      2077
    9. Mitä haluaisit sanoa kaivatullesi tänään?

      Mitä ajatuksia hänestä ja tilanteesta ylipäätään 💖
      Ikävä
      126
      1544
    10. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      36
      1495
    Aihe