Siis voiko tää olla totta? Meistä uhataan tehdä lastensuojeluilmoitus, koska neuvolan terkkarin mielestä olemme asennoituneet vanhemmuuteemme väärin. Syyksi mainitsi esim lapselle valitsemamme nimen, joka on hieman erikoinen mutta ei mitenkään loukkaava. Eikö lapsensa nimestä saakaan vapaassa maassa päättää itse? Lisäksi olemme hänen mielestä piittaamattomia suosituksista, koska perheessämme noudatetaan kasvisruokavaliota. Emme tokikaan vaaranna pojan kehitystä, vaan hän saa tarvittavat vitamiinit varmasti muista lähteistä. Kodistammekaan ei pitänyt, kun kävi synnytyksen jälkeen, oli kuulemma liian askeettista. No, eipähän ainakaan tarvinnut meillä valittaa liiallisesta tavarapaljoudesta tai epäsiisteydestä.
Mitä meille sitten seuraa jos lastensuojeluilmoitus tulee?
Lapsen nimen valinnasta lastensuojeluilmoitus!!!
35
1154
Vastaukset
- bea00
Terveydenhoitajanne on ollut liikaa huoli puheeksi koulutuksissa ym. Ja vetää huolta sieltä missä sitä ei ole. Voit kysyä onko hänellä mitään oikea huolta, koska lapsen nimi ei ole hänen asiansa. Kasvissyöjät ovat yleensä pakostakin aika hyvin selvillä ravintoaineista. Ja askeettinen asuntohan on helppo siivota. Jos perusteet ovat nuo niin järkevä stt kyllä oudoksuu ilmoitusta. Ettet vain asu rajakylässä siellä neuvolan terveydenhoitajan mielestä olin varmasti väsynyt kun olin yksinhuoltaja. Mitään kummempaa perustetta ei ollut huolelle.
- Kekkonen7
No se riippuu toki lapsen nimestä... Toisen mielestä joku nimi voi olla loukkaava kun ei tiedä se tarinaa ja jne...
Siis suomi on vapaa maa kunhan tekee niin kuin pakotetaan...
Vapaus on sitä että voi käydä toistaiseksi yksin kaupassa...
Jokainen päättää itse mitä suuhunsa tunkee, mutta toisaaltaa olen itse sitä vastaan että lapselle annetaan tarvittavat vitamiinit pillereinä ja tippoina kun ei muuten saa tarvittavaa määrää vitamiineja ja hivenaineita mutta tätäkään ongelmaa teillä ei ole jos kerta kasvissyöjiä ootte...
TÄMÄ SEURAAVA ON VAIN MINUN OMA MIELIPIDE, en ketään syytä enkä halua loukata:
Omasta mielestäni lasta ei saisi opettaa kasvissyöjäksi tai pizzan mättääjäksi tai hiilihydraattimattomalle linjalle tai millekkään vastaavalle ennen kuin lapsi voi tehdä itse päätöksen haluaako elää samalla linjalla kuin vanhemmat...
Itse olen tästä syystä joutunut tekemään kotona 2 eri ruuat että lapset saa perusruokaa ja itse syön sitten ituja sun muuta mutta siihen asti kun lapset ovat itse halukkaita päättään syökö kanssani ituja niin näillä mennään...
Ja se että millainen kenenkäkin koti on ei kyllä kuulu kellekkään jos siellä lattialla ny ei oo 100 kiloo paskaa tai lattian tilalla kukkamaata...
Kyllä viimeisen tiedon mukaan jokainen voi kotinsa sisustaa miten haluaa...
Käsittääkseni lastensuojeluilmoitus tarkoittaa sitä että teille tulee joku elämäänsä kyllästynyt tantta antamaan oman arvionsa näistä asioista mitä neuvolan täti on ilmoittanut...
Nyt on ikävä kyllä se tilanne että lastensuojelua yms. on julkisesti rieputettu niin paljon että ne vissiin haluaa "näyttää" että he oikeesti tekevät jotain muutakin ku istuu pöytänsä takana...
Muistan vielä 90 luvulla kun riitti että naapuri soitti lastensuojeluun että naapuris itkee lapsi niin sie oli tantta heti oven takana...
Viime vuosina meininki on ollu se että vaikka lapselta löytyy mustelmia sun muuta niin ne ei saata persettään liikauta...
Eli yhteenveto... enpä usko että teillä mitään hätää on...
Kyllä kaikki oli kekkosen aikaan paremmin... - menkää yksityiseen
Voi rähmänkäpälä.
"Askeettisuus" taitaa kuulostaa hienolta :D
-Taidatte kuulua ryhmään "boheemi" : se on huono valinta näinä kahden lapsen ja labradorinnoutaja -tyyppien aikoina. - ...........
Oikeesti niin uskomatonta tämä suomen lastensuojelun ympärille kietoutunut lapsibisnes
ettei kukaan enää usko että tähän näin
uskomattomaan lastensuojeluilmoitus/huostahulluus -tilanteeseen on tultu.
Laitappa viestiä ministerille Guzeninalle asiassanne. Laita selkeästi eriteltynä kohtakohdalta lista
miten teitä on verovaroilla ylläpidetyssä lapsiperheen terveydenhuollon toimipisteessä
tuoreen pienen vauvan vanhempina kohdeltu.
Voipi kysyä neuvoa myös asiansa osaavilta lakimiehiltä (voi saada neuvoja ilmaiseksi tai sitten maksaa niin ....i),
että mitä asiassanne pitäisi oikein tehdä
ja miten teidän pitäisi lapsiperheenä kyseiseen neuvolatätiin terveydenhuollon viranomaisen ominaisuudessa suhtautua.
Vaikuttaa ihan kylän juorumummo-meiningiltä, missä ollaan arvostelemassa
toisen perheen lapsen nimeä,
vanhempien elämäntapaa (kun ei ole sama kuin itsellä)
sekä vielä kodin sisustamistakin... oi aikoja ja oi tapoja.
Ei todellakaan tarvitse ihmetellä tälläisten lastensuojeluilmoitusten jälkeen (siis oikeestihan osa virkamiehistä ja yksityisistä kansalaisista tälläiselle p... ilmoittelulla lasten suojelun viranomaisiamme työllistää!)
että osa tämän maan lapsista tapetaan ja otetaan hengiltä lastensuojelun asiakkuudessakin,
kun lastensuojeluviranomaisen työaika menee
lapsiperheiden sisustamisen tutkimiseen ja vauvojen nimien ihmettelyyn....
oi aikoja ja siis ennenkaikkea näitä tapoja.- oikea osoite
Siis jos apua haluat, unohda Guzenina. Mgr on vain ympäripyöreitä puhuva omaa virkaansa varmisteleva huono poliitikko.
- juttuvinkki
Jopas kuulostaa naurettavalta ja samalla törkeältä! On minusta iltalehtiin sopivan kuuloinen juttu, että jos teillä on antaa faktaa niin laittaisin sinuna jutun lehteen! Olisi hyvä koko kansan kuulla näistä urpoiluista missä mennään!!!!
- juttuvinkki
Jatkan vielä. Nimittäin mitä enemmän näitä pöyristyttäviä ls-ilmoitus ym. lastensuojelujuttuja tulee kansan tietoisuuteen, sitä enemmän on mahdollisuus siihen että jossain vaiheessa koko systeemiä aletaan muuttamaan. Kyllä se vahvimmankin kamelin selkä joskus katkeaa kun lasti on tarpeeksi suuri!
- MILLOIN tää loppuu
juttuvinkki kirjoitti:
Jatkan vielä. Nimittäin mitä enemmän näitä pöyristyttäviä ls-ilmoitus ym. lastensuojelujuttuja tulee kansan tietoisuuteen, sitä enemmän on mahdollisuus siihen että jossain vaiheessa koko systeemiä aletaan muuttamaan. Kyllä se vahvimmankin kamelin selkä joskus katkeaa kun lasti on tarpeeksi suuri!
Niimpä. Sostyöntekijät, ne hyvät, voisivat pikkuhiljaa järjestäytyä oikeesti ja ruveta pitämään kunnolla ääntä lapsien puolesta ja vaatia johtoa plus huonoja kollegoitaan eroamaan! Vaitonaisuus on skandaalimaista!
Anteeksipyyntöä odottaa uskomaton määrä "Haaveihin" ja "Haravoihin" joutuneita.
VOISI koko viranomaispataljoona jo kääntää sen katseen niihin
Moderneihin
Huoli-Työvälineisiinsä:
että MINKÄLAISET ne onkaan
kun saaliiksi joutuu
tolkuttomasti
kelpo kansalaisia.
JA USEIN sen takia kun heiltä on evätty perusturvan saanti.
Millähän perusteella tuollanenkin neuvolantäti saa olla vauvojen ja äitien ja perheiden elämää sörkkimässä >: ( - yksityisneuvolaan!
MILLOIN tää loppuu kirjoitti:
Niimpä. Sostyöntekijät, ne hyvät, voisivat pikkuhiljaa järjestäytyä oikeesti ja ruveta pitämään kunnolla ääntä lapsien puolesta ja vaatia johtoa plus huonoja kollegoitaan eroamaan! Vaitonaisuus on skandaalimaista!
Anteeksipyyntöä odottaa uskomaton määrä "Haaveihin" ja "Haravoihin" joutuneita.
VOISI koko viranomaispataljoona jo kääntää sen katseen niihin
Moderneihin
Huoli-Työvälineisiinsä:
että MINKÄLAISET ne onkaan
kun saaliiksi joutuu
tolkuttomasti
kelpo kansalaisia.
JA USEIN sen takia kun heiltä on evätty perusturvan saanti.
Millähän perusteella tuollanenkin neuvolantäti saa olla vauvojen ja äitien ja perheiden elämää sörkkimässä >: (Neuvolantädin ilmoittamat perusteet eivät lain mukaan riitä ls- asiakkuuteen mutta lastensuojelu ei valitettavasti noudata voimassaolevia lakeja eikä heidän toimintaansa valvo mikään instanssi. Suomessa pitkäaikaisiin huostaanottoihin ovat riittäneet pelkät tekaistut ja todistamattomat epäilyt ja huolet, epäsiistiksi katsottu koti, koiraharrastus, lasten leikit ja piirustukset, lapsen tai vanhemman avunpyyntö koulunkäyntiongelmiin, taloudellisen tuen tarve, väsymys, fyysinen sairaus, lievä vammaisuus, lapsen tai vanhemman joutuminen rikoksen uhriksi , vanhemman lapsuudenaikainen ls-asiakkuus , aiempi masennus, vuosientakainen psykoterapia jne..
Jos ls- ilmoitus tehdään, älä suostu yhteenkään palveriin ilman tukihenkilöä ja ota heti yhteys juristiin. Sinuna vaihtaisin myös neuvolan yksityiseen.
- Missä tällaista?
Kerro paikkakunnan/kaupunginosan nimi, että muutkin osaavat varoa ko. neuvolaa.
Minäkin olen kasvissyöjä, vastustan tavarahamstraamista ja lapsillani on erikoiset nimet.- Mimosa1981
Neuvolantäti vissiin lukee näitä palstoja, koska se väitti mun kirjoitelleen netissä hänestä. En kuulemma ole "lainkaan edesauttanut omaa asemaani". En kyllä uskalla sanoa paikkakuntaa, kaduttaa että kirjoitin mitään.
- no.huh.h.uh.
Mimosa1981 kirjoitti:
Neuvolantäti vissiin lukee näitä palstoja, koska se väitti mun kirjoitelleen netissä hänestä. En kuulemma ole "lainkaan edesauttanut omaa asemaani". En kyllä uskalla sanoa paikkakuntaa, kaduttaa että kirjoitin mitään.
Ei kannata missään nimessä mitään neuvolatädin
"sinä siis kirjoitit nettiin -juttuja" uskoa!
Kuka missäkin kirjoittelee tai on kirjoittelematta,
sehän jokaisen yksityisasia,
ei siitä ny juma..a tarvi kenellekään neuvolatädille todellakaan mitään
tilitystä tehdä.....
Perustuslaki takaa meille suomalaisille ainakin toistaiseksi vielä oikein
Sanan Vapaudenkin!
Lukeekohan tämä kyseinen n.täti näitä nettipalstoja virka-ajallaan
(jos on siis pätevä ja virassaan)
vaiko ihan on kiinnostunut muutoinkin ihmisten elämästä
eli siis suorastaan jopa u t e l i a s
että täytyy tietää lasten nimiä ja huusholleja ja elämäntapoja
jotta voi sitten virka-ajalla keskittyä ihan johonkin muuhun kuin terveydenhuollollisiin asioihin lapsia neuvolassa tavatessaan....
ei itselle mieluisiin
sisustamiseen, lasten nimiin,
vanhempien ja perheen ruokavalioihin ja elämäntapoihin jne jne.
Mitään ei kannata katua, on todella erittäin hyvä, että kirjoitit asiastanne, muutoinhan tässä h...hullussa maassa ei kukaan kansalainen tiedä
mitä täällä meillä Suomessa verovaroin kustannetuissa
eri hallinnon alojen palveluiden piirissä ja virkamiesten toimesta todella todellisuudessa nykymaailmassa oikeastikin tapahtuu. - 19 + 9 = 28
Mimosa1981 kirjoitti:
Neuvolantäti vissiin lukee näitä palstoja, koska se väitti mun kirjoitelleen netissä hänestä. En kuulemma ole "lainkaan edesauttanut omaa asemaani". En kyllä uskalla sanoa paikkakuntaa, kaduttaa että kirjoitin mitään.
Nomutta! Eikös se ollut hän, joka antoi aihetta neuvojen kysymiseen? Asiallinen ihminen ko toimessa, jos olisi itsensä tunnistanut, olisi pahoillaan jos on aiheuttanut sinulle pelkoa.
Tämä "oman aseman edesauttaminen" on jotenkin kumma ilmaisu. Mitä se tarkoittaa siis? Tuo "oma asema"?
On varsin tiedetty tosiseikka, että livenä näistä asioista on vaikea jutella. Täällä ihan todella välitetään lapsen psyykestä ja miten hirviömäisiä välineitä suositellaan lapsiperheiden parissa työskenteleville.
Täältä hävisi se ketju, missä Aula esittää kuntia tarkastuttamaan olemassa olevia asetuksia perheitten oikeuksista.
Hän siis aikoo kostaa. Voit tulostaa nämä kirjoitukset (minä jo tulostin nämä varalta) ja jos tulee ls-ilmoitus, niin se johtuu siitä, että et ole massan mukana kulkeva aivoton ja mielikuvitukseton vanhempi ja terkkari kirjaa tuollaisen seikan "vanhemmuuteen väärin asennoitumiseksi".
Ota lakimies hyvissä ajoin, niin moni tekee. Pyydä tähänastiset kirjaukset heti itsellesi. - 19 + 9 = 28
19 + 9 = 28 kirjoitti:
Nomutta! Eikös se ollut hän, joka antoi aihetta neuvojen kysymiseen? Asiallinen ihminen ko toimessa, jos olisi itsensä tunnistanut, olisi pahoillaan jos on aiheuttanut sinulle pelkoa.
Tämä "oman aseman edesauttaminen" on jotenkin kumma ilmaisu. Mitä se tarkoittaa siis? Tuo "oma asema"?
On varsin tiedetty tosiseikka, että livenä näistä asioista on vaikea jutella. Täällä ihan todella välitetään lapsen psyykestä ja miten hirviömäisiä välineitä suositellaan lapsiperheiden parissa työskenteleville.
Täältä hävisi se ketju, missä Aula esittää kuntia tarkastuttamaan olemassa olevia asetuksia perheitten oikeuksista.
Hän siis aikoo kostaa. Voit tulostaa nämä kirjoitukset (minä jo tulostin nämä varalta) ja jos tulee ls-ilmoitus, niin se johtuu siitä, että et ole massan mukana kulkeva aivoton ja mielikuvitukseton vanhempi ja terkkari kirjaa tuollaisen seikan "vanhemmuuteen väärin asennoitumiseksi".
Ota lakimies hyvissä ajoin, niin moni tekee. Pyydä tähänastiset kirjaukset heti itsellesi....Ja jatkoa ajatellen, esitä ihmeessä seuraava ohjeistus ko terveydenhoitajalle, niin että hän osaa tukea myös muita odottavia äitejä, jotka ovat kasvissyöjiä. Varmasti monet kasvissyöjät kaipaavat tietoja. Tässä on yksi ihan kelpo ohje riittävästä raskaudenaikaisesta ravinnosta:
"Ruokavalio raskauden aikana - riittääkö kasvisruoka?
Julkaistu 21.5.2008, päivitetty 21.5.2008 Savonia AMK
Semivegetaarinen, lakto-ovo-vegetaarinen ja laktovegetaarinen ruokavalio ovat oikein koottuina ravintosisällöltään riittäviä myös raskaana olevalle naiselle. Vegaaniruokavaliota on aina täydennettävä kalsiumilla, B12- ja D-vitamiinilla.
Syö joka aterialla täysjyväviljaa. Näistä saat mm. rautaa, sinkkiä, seleeniä ja proteiinia.
Syö herneitä, papuja tai linssejä ainakin yhdellä aterialla noin 2 dl. Näistä saat hyvälaatuista proteiinia, kalsiumia, sinkkiä ja rautaa. Viljan ja palkokasvien proteiinit täydentävät toisiaan. Liota ja keitä papuja riittävästi.
Käytä maitovalmisteita 6 - 8 dl ja pari siivua juustoa tai 100 g juustoa päivässä. Näistä saat kalsiumia, proteiinia ja B-vitamiineja. Tarvitset ravintovalmisteena kalsiumia, mikäli et käytä maitovalmisteita.
Syö päivittäin pähkinöitä ja siemeniä, joista saat energiaa, proteiinia, rautaa, sinkkiä ja kalsiumia. Jotta saat tarpeeksi energiaa, käytä päivittäin 6 - 8 tl rypsiöljyä leivonnassa ja ruuanvalmistuksessa sekä rasiamargariinia leivällä.
Vegaaniruokavaliota ei suositella, koska energiaa, proteiinia, B2- ja B12-vitamiinia, D-vitamiinia, rautaa, sinkkiä, jodia, seleeniä ja kalsiumia ei useinkaan saada siitä riittävästi.
Vegaaniruokavaliota on aina täydennettävä kalsiumilla, B12- ja D-vitamiineilla.
Näin lisäät kasvisruokavalion turvallisuutta
Puhdista ja käsittele idätetyt tuotteet huolella. Pidä huoli kylmäsäilytyksestä. Idätetyissä tuotteissa saattaa olla salmonellaa. Vältä homeisia palkokasveja, siemeniä, pähkinöitä ja viljaa.
Yrttiteejuomat saattavat sisältää luontaisesti haitallisia aineita, joten niitä ei suositella. Suhtaudu varauksella rohdoksiin.
Älä käytä merilevävalmisteita, koska ne saattavat sisältää sikiölle haitallisia määriä jodia. Vältä pellavansiemenien käyttöä, koska ne sisältävät haitallista syaanivetyä. Jo 2 - 4 ruokalusikallisessa pellavansiemeniä saattaa olla haitallinen määrä syaanivetyä.
Hapatetut kasvikset, hedelmämehut jne. ovat happamia ja kuluttavat hampaan pintaa etenkin yhdessä sokerin kanssa nautittuina. Kun syöt happamia ruokia, huuhtele suu vedellä, juo tilkka maitoa tai pureskele juustoa, niin hapot laimentuvat. Älä harjaa hampaita välittömästi vaan anna syljen neutraloida suu.
Runsaasti nitraattia sisältäviä kasviksia kannattaa käyttää kohtuullisesti: lanttua, naurista, punajuurta, pinaattia, kiinankaalia, nokkosta sekä lehti- ja keräsalaattia. Laimenna juuresmehut vedellä.
Lähteet
Lapsi, perhe ja ruoka. STM:n julkaisuja 1997:7 sekä suomalaisiin ravitsemus-suosituksiin. Valtion ravitsemusneuvottelukunta 1998:7.
Tarja Piirainen, TtM, laillistettu ravitsemusterapeutti, tutkijaTurun yliopisto ja TYKS, lastenklinikka. Luento 2006" - Leikistä suuttuja
Mimosa1981 kirjoitti:
Neuvolantäti vissiin lukee näitä palstoja, koska se väitti mun kirjoitelleen netissä hänestä. En kuulemma ole "lainkaan edesauttanut omaa asemaani". En kyllä uskalla sanoa paikkakuntaa, kaduttaa että kirjoitin mitään.
Mitäs ihmettä se neuvolatädille kuuluu, mitä sinä kirjoitat netissä? Seuraako hän sinun nettikirjoitteluasi? Millä ajalla?
Kunhan nyt et nimellä tai tunnistettavasti kirjoita, niin en ymmärrä mikä ongelma siinä voisi olla.
Häntä voisi keskittyä tekemään työtään, ei stalkkaamaan asiakkaita yksityishenkilöinä. - kolahtaa....osuuu ja
Leikistä suuttuja kirjoitti:
Mitäs ihmettä se neuvolatädille kuuluu, mitä sinä kirjoitat netissä? Seuraako hän sinun nettikirjoitteluasi? Millä ajalla?
Kunhan nyt et nimellä tai tunnistettavasti kirjoita, niin en ymmärrä mikä ongelma siinä voisi olla.
Häntä voisi keskittyä tekemään työtään, ei stalkkaamaan asiakkaita yksityishenkilöinä.Naurettavaa, että joku on niin suuri persoona, että katsoo tämän palstan kirjoitusten koskevan juuri itseään. No, ehkäpä kirjoituksessa silloin on todella perää, jos kerran kepakko noin kovaa kolahtaa.
Eihän se enkeli Elisakaan ollut ihanb oikeesti totta...vai oliko. Ja sai kirjoittaa ihan vapaasti.
Osuu ja uppoaa....
- vapa.a.m.a.a
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731
Perustuslaki
7 §
Oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen
Jokaisella on oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen........
10 §
Yksityiselämän suoja
Jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on turvattu.
Henkilötietojen suojasta säädetään tarkemmin lailla.
Kirjeen, puhelun ja muun luottamuksellisen viestin salaisuus on loukkaamaton.
Lailla voidaan säätää perusoikeuksien turvaamiseksi tai rikosten selvittämiseksi välttämättömistä kotirauhan piiriin ulottuvista toimenpiteistä. .....
11 §
Uskonnon ja omantunnon vapaus
Jokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus.
Uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa,
oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen.........
12 §
Sananvapaus ja julkisuus
Jokaisella on sananvapaus.
Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Tarkempia säännöksiä sananvapauden käyttämisestä annetaan lailla........... - bea00
Kyllä sinulla on oikeus kirjoittaa asiasi ei terveydenhoitajalle se kuulu. Et ole maininnut ketään nimeltä tai edes neuvolaa. Et taatusti ole ainoa joka käy tuota läpi. Et ole loukannut ketään. No jos terveydenhoitaja luet tätä, niin mieti ihan oikeasti Jääkö joku laiminlyöty tai pahoinpidelty tai hyväksikäytetty lapsi ilman aikaa, koska sinun mielestäsi nimi on lastensuojeluasia. Ihmisellä on oikeus kertoa omista asioistaan ja kosto olisi lapsellista. Ymmärrät myös että jos sinulla ei ole järkevää syytä ilmoitukseen niin esim. vanhemmat.comissa voi julkaista nimiäkin
- Hyvä neuvolatäti
Useimmat kasvissyöjät antavat lastensa olla sekasyöjiä, joten jos olet esittänyt hyvin jyrkkiä mielipiteitä lapsesi tulevan ravinnon suhteen, en ihmettele ls-ilmoitusta.
Kasvissyönti on eettinen päätös, eikä se voi näin ollen ole eduksi pienen lapsen ravitsemukselle. Lapsen ravinnon kuuluu olla terveellistä.
Purkkivitamiinit eivät imeydy yhtä hyvin kuin ravinnosta saatavat vitamiinit. Kasvissyönti on tavallaan syömishäiriö. Kuka anorektikko tai bulimiaa sairastava haluaisi lapselleen saman kohtalon? Tuskin kukaan. - bea00
Kyllä kasvisruoasta voi saada lähes kaiken tarvitseman ravintoaineet se vaatii hyvää suunnittelua. Ihminen ei tarvitse lihaa. Terveydenhoitajan kuuluu tukea vanhempia ja auttaa lähettämällä pari esim ravintoterapeutille suunnittelemaan tasapainoista ravitsemusta. Ei värkätä ls ilmoituksia tällaisista saatika nimistä tai huonekalujen määrästä. Ps. aloittaja ei kertonut olevansa vegaani, vaan kasvissyöjä, joten emme tiedä juoko hän esim maitoa josta saa valkuaista. On myös soija, pähkinät pavut ja linssit. Virkaintoudellakin on rajansa. Joten tee sinäkin ls ilmoituksia vain aiheesta älä aiheuta perheelle stressiä ja huolta ja äidille huonoa itsetuntoa "auttamisellasi".
- JÄRKIHOI!
Siis lapsen pitää saada syödä myös lihaa tms! Vaikka onkin itse kasvissyöjä ei sitä pidä lapselle tuputtaa!!! Oikeassa on neuvolantäti kun on huolissaan! Ja todellakin keinotekoiset vitamiinit ei ole lapselle hyvä asia Ne pitää saada ravinnosta ja nythän lapsi ei niitä saa pelkän kasvisruokavalion takia! Lapsen terveys ja turvallisuus on tärkein!
- Tyky1
Pidä pää kylmänä, äläkä lähde mukaan tuohon terkkarin juttuun. Jos kotisi on siisti, asia on ok! Parempi väljä kuin täyteenammuttu koti. Askeettinen tila on helpompi siivota, eikä lapsi vedä tavaroita päällensä hyllystä ja pöydiltä.
Ota valokuvia kodistasi ja laita albumiin tulevaisuuden varalle, varmuudenvuoksi. Ota valokuva lapsestasikin, joka päivä. Kirjaa/tallenna keskustelut jos mahdollista.
Iloisia naamoja! Ulkoilua! Siistiä sukua ja ystäviä ympärillä!
Älä valita neuvolassa mitään. Ei ainakaan väsymystäsi, kipua tai kolotusta. Eikä pyyntöjä, ei ainakaan lapselle terapioita!!!!
'Ole hyvällä tuullella ja pirteä' Terve ja iloinen!
Rahaa sukanvarressa pahanpäivän varalle! Ja ennenkaikkea rohkeutta ja päättäväisyyttä. - OTA APU VASTAAN,,,
Oliskos sitten neuvolantäti huolissaan lapsen kasvusta ja kehityksestä? Hehän seuraavat useammin lapsesi kasvua ja kehitystä jos noudatatte kasvisruokavaliota, ja lapsen pitää kyllä saada muutakin kun vitamiineja ja minkähän ikiänen tämä lapsi on? neuvolan täti on varmasti huolissaan ihan aiheesta koska kasvisruokavaliota kun noudatetaan se tarvitsee myös todella paljon tietämystä ja perehtymistä aiheesta. Neuvolasta kannattaa kyllä kysellä asiasta ja kysyä mistä saa tarpeeksi tietoa/ohjeita miten noudattaa oikein kasvisruokavaliota, että lapsi todella saa kaikki tarvittavat kasvun ja kehityksen turvaamiseksi. Ei se täti ihan aiheetta huolissaan kyllä ole.
- bea00
Se terveyden hoitajahan aikoi tehdä lastensuojeluilmoituksen eikä auttaa joten mitä apua siinä otetaan vastaan.Ei lastensuojelun kuulu miettiä täysipainoista kasvisruokailua. Eikö hän voisi lähettää ravitsemusterapeutille, jolla olisi taitoa tähän. Lisäksi jos lapsi saa tarpeeksi maitoa ja esim kananmunaa ei lihan ja kalan puute vaikuta millään lailla. Onkohan tämä täti edes kysynyt millainen se ruokavalio on. Tai kuunnellut asiakasta noin yleensäkään. Lisäksi nimi on luultavasti nimilautakunnan hyväksymä, joten outoa että siitä aletaan valittaan. Lastensuojelulla on kiirettä ja tuntuu aika lapselliselta nuo syyt, jolla yritetään asiakkaaksi tunkea, millä lailla lastensuojelu voi painostaa vaihtamaan lapsen nimen, tai hankkimaan turhaa tavaraa kotiin ettei olisi niin askeettista. Tai saada ihminen ostamaan lihaa. Millä lailla he tarkkailevat mitä perhe syö, joka päiväkö perhetyön tekijä lounaalle....Eihän nämä asiat kuulu edes lastensuojelulle.
- pentti18
Jos lapsen kohdalla aloitetaan kasvisruokavalio niin siittä PITÄÄ keskustella ensin neuvolassa, ja noudattaa heidän ohjeitaan, että lapsi saa kaikki tarvittavat ravintoaineet tms kasvun ja kehityksen turvaamiseksi! Meinaatkos että maito ja kananmuna riittää turvaamaan kaikki tarvittavat? Eipä sitä näytä sinullakaan olla käsitystä mitä lapsi tarvitsee kehoonsa. Eikä varmasti pelkän nimen valinnan perusteella lapsista tehdä mitään ilmoituksia, eikä myös siittä miltä asunto näyttää onko tavaroita liikaa tai liian vähän, kunhan on kämppä muuten kuosissa, lapset leikkii ja sekoittaa koko kämpän se on normaalia ja sen takia ei lapsia huostata! Kyllä tässä nyt neuvolassa ollaan oltu huolissaan ihan jostain muusta, ehkä lapsen kasvusta ja kehityksestä!
- bea00
pentti18 kirjoitti:
Jos lapsen kohdalla aloitetaan kasvisruokavalio niin siittä PITÄÄ keskustella ensin neuvolassa, ja noudattaa heidän ohjeitaan, että lapsi saa kaikki tarvittavat ravintoaineet tms kasvun ja kehityksen turvaamiseksi! Meinaatkos että maito ja kananmuna riittää turvaamaan kaikki tarvittavat? Eipä sitä näytä sinullakaan olla käsitystä mitä lapsi tarvitsee kehoonsa. Eikä varmasti pelkän nimen valinnan perusteella lapsista tehdä mitään ilmoituksia, eikä myös siittä miltä asunto näyttää onko tavaroita liikaa tai liian vähän, kunhan on kämppä muuten kuosissa, lapset leikkii ja sekoittaa koko kämpän se on normaalia ja sen takia ei lapsia huostata! Kyllä tässä nyt neuvolassa ollaan oltu huolissaan ihan jostain muusta, ehkä lapsen kasvusta ja kehityksestä!
Mehän emme tiedä oliko muita syitä. Siispä keskustelemme vain niistä jotka ap:n viestissä mainittiin. Kasvisruoalla pärjää ihan hyvin. Täysipainoiseen kasvisruokailuun kuuluu esim papuja linssejä pähkinöitä tofua ym muuta proteiini ja vitamiini pitoista. Voit etsiä lisätietoja netin lisäksi kirjallisuudesta. Maidolla ja kananmunalla pystyy korvaamaan lihan ja kalan mutta sen lisäksi tarvitaan monipuolisesti esim palkokasveja. Hanki lisätietoa sitä on kyllä saatavilla
- näinhän se on
Niin. Ihan varmasti mielivallasta ja typeryyksistä kirjoittavat ovat valehtelijoita kaikki....
Siitä huolimatta että esim.
sossujen kouluttaja
vuosia HO:n asiantuntijajäsenenä toiminut henkilö kirjoitti jo vuosia sitten, miten NAURETTAVISTA syistä lapsia huostaanotetaan.
Näin SYITÄ hän oli omin korvin kuullut oikeudessa, HO:n asiantuntijajäsenenä toimiessaan. Yksi hänen mainitsemansa järjetön peruste oli juuri kodin järjestyksen puute. Tarkkaan ottaen hän mainitsi ainakin yhden naurettavan perusteen ja se oli "kengät epäjärjestyksessä perheen eteisessä." - ravitsemusterapeutti
Kai olet jo ottanut lakimieheen yhteyden?
Neuvoloiden tädit on kautta aikojen eläneet pimeää keskiaikaa, kuten monet omissa kammioissaan puuhastelleet terkkarit. (-Yksi työterveysterv.hoitaja rukoili että työntekijä paranisi homoseksuaalisuudestaan ja tarjosi kristillistä luettavaa burn out -tapauksissa).
Tuo teidän täti on häpäissyt kotianne ja syyllistynyt uhkailuun ja pelotteluun.
Täss´ on aika kiva lainaus Vauva-lehdestä, koskien kasvisruokakeskustelua:
"Vierailija - 2.1.2011 19:17 (9/29)
Sano sille että annatte lapselle lihaa. :)
----------Joo, ymmärrän tuskasi. Meillä oli esikoisella sellainen neuvolatäti, että hyvä ettei soittanut lastensuojeluun
kuultuaan, että meillä ei syödä EDES kanaa tai kalaa, saati sitten muuta lihaa. Kirjoitti pikalähetteen ravitsemusterapeutille ja sinnehän me mentiin. Ravitsemusterapeutti lähinnä huokasi syvään ja ihmetteli, että miksi näitä kasvissyöjäperheitä lähetetään hänen juttusilleen, kun olisi oikeasti tuen tarpeessa olevia perheitä jonossa. :D Juteltiin mukavia, saatiin pari käytännön vinkkiä (esim. loraus rypsiöljyä lapsen puuroon) ja siinä se. Neuvolatäti oli jokseekin närkästynyt kun kerroin ravitsemusterapeutin kehuneen ruokavaliotamme. " - la.kilu.k.e
Ja jos neuvolan täti on vielä virassa
on kyse viranomaisen lakisääteisestä toiminnasta
jossa on omat sanktionsa väärin taikka rikollisesti virantoimituksessa
toimittaessa. - mimosa3
Jokaisella lapsella on oikeus elää turvassa. Siksi laki määrää, että lapsi pitää ottaa huostaan, jos lapsen terveys tai kehitys on vakavassa vaarassa eikä tilanteeseen voida vaikuttaa muilla keinoilla. Vaara voi johtua siitä, että lapsesta ei pidetä huolta, olosuhteet ovat turvattomat tai lapsi itse tekee jotain sellaista, joka on vahingollista hänelle itselleen. Huostaanotto tarkoittaa sitä, että sosiaaliviranomaiset ottavat vastuun lapsen huolenpidosta ja kasvatuksesta. (Lastensuojelulaki 40§)
Siis mitä?
Jos on vähän erikoinen nimi lapsella, nii ei se oo mikään syy huostaanottoon. - mariquita4
Ei lapsen hieman erikoinen nimi oo mikään syy, ei mullakaan oo hirveen yleinen nimi, eikä kukaan siitä oo tehny mitään lastensuojeluilmoitusta.
- Oikeesti???
Kai tuon nyt olettais järjen sanovan jopa kovapäisimmällekin nuijalle ettei anna lapselleen ihan omituista nimee loppuiäks vastuksiksi? Häh???
- Ajoissa apu kotiin
Suomessa on ihan sattumaa, kuka huostataan ja kuka ei. Täällä ei ole oikeusturvaa ei lapsilla eikä vanhemmilla. Sossuilla on liian suuri valta. Perhettä tulee suojella ajoissa, suojella myös tarpeettomalta huostaanotolta.
- tein rikosilmoituksen
Meidän perheestä tehtiin hyvin hataran ja moukkamaisen oloinen lastensuojeluilmoitus. Jouduin jäämään sairaslomalle moisen vuoksi. Tyrmäsimme heti tuoreeltaan ilmoituksen perättömänä. Perättömäksihän se sitten todettiinkin monien kuulustelujen jälkeen. Olemme melko varmoja kenen toimesta tämä oli lähetetty. Ihan sairasta, että jotkut ilkeävät tuhota raunioiksi jonkun perheen ja samalla aiheuttavat sen, että lastensuojeluviranomaiset ovat uupumassa työn paljouteen. Mehän marssimme poliisin pakeille ja teimme rikosilmoituksen perättömästä ilmiannosta tai siihen yllyttämisestä. Kannustankin kaikkia perättömän ilmiannon saaneita sankoin joukoin tekemään rikosilmoitus. Joku saattaa sanoa, että mitä välität ilmoituksesta. Mitä jos se sattuu omalle kohdallesi? Entä tosiaan, miten saan merkinnän pois rekisteristä...?
- tieto tästä
En tiedä asetitko tuon viimeisen kysymykseksi vai kirjoititko sen toteavaan sävyyn. Mutta vastaan kuitenkin, että et mitenkään.
Voit toki pyytää omien tietojen tarkistuspyyntöä, joka lastensuojelun ollessa kyseessä tulee sossun lakimiehen tarkistettua paperit.
Ja vaikka papereissa olisi mitä ja vaadit tietojen poistamista, sinulle luvataan ne poistaa, mutta totuus on että ne elävät siellä toisessa päässä koneella.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455060Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1131594Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481239Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101189- 131123
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171007Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76969Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v3895Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57779Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27753