Tuntuu että suru tulee viellä voimakkaammin kun kevät aurinko paistaa ja hanget kimaltaa,kaikki mitä olemme kevään aikana tehneet ja kokeneet ja kuinka vaimollani oli keväällä siivous tärkeää, vaihtaa matot ja verhot ja pitää koti siistinä.Kaikki on vain kipeitä muistoja,niitä tulvii mieleeni katsoi mihin vaan.....siunaus päivän kukat ovat viellä keittiön pöydällä vaasissa nuupahtaneina ei raskisi heittää pois,viimeisten iltojen muistot tulevat jatkuvasti mieleeni kun kävimme katsomassa sinun nopeaa hiipumista tästä maailmasta.Kuinka pieneltä ja hauraalta näytit vuodeosaston sängyssä,tärisit hiljaa kuin pieni linnun poika jonka joskus lapsena sain käteeni, kun silitin hiuksiasi se oli ainoa merkki että tiedostit meidän paikalla olon.Olen miettinyt oliko se lähestyvän kuoleman pelkoa kaikesta morffiinin pumppaamisesta huolimatta,kipuja sinulla ei varmaankaan ollut olit jo hyvän matkaa siirtynyt kohti tuon puoleista, mutta suusi liikkui vähän kuin yrittäisit sanoa viellä jotain......mitähän se olisi ollut,se käy viellä monesti varmaankin mielessäni ja vaikka nämä illat olivatkin elämäni vaikeimpia ovat ne samalla rakkaimpia.
Puolison kuolema
30
783
Vastaukset
- JKOUP
VAI NIIIN
- valoa kohti kuljemme
Juuri vuosi sitten aloin käymään tätini luona sairaalassa kun hän oli siiretty "kuolemaan" kotipaikkakunnalleen. OIkeastaan tämä sukulaiseni oli ollut etäinen ja vasta viime kuukausina tutustuimme hänen hiipuessa tästä elämästä pois, Tätini oli murheellinen kun sai tietää, että mitään ei ollut enää tehtävissä: olisi vielä halunut elää, nauttai eläkepäivistää ja seurata lastenlasten varttumista. Mitään kuolemanpelkoa hänellä ei ollut. Hänen luottamuksensa elämänjatkumiseen ja Jumalaan vain vahvistui viime kuukausina.
Jospa säilyttäisit nuo nuukahtaneet kukkaset ja kuivaisit ne musitoksi. En usko että tärinä on ollut pelkoa vaan kun voimat heikkenevät niin pienikin ponnnistus ottaa vommille ja saa tärisemään. Kyllä tätinikin värisi viime hetkillään kuin haavan lehti.
Niiin me itsekukin vuorollaan .... toiset odottavat siellä! - Yksin voi elää
Tuli aivan kyyneleet silmiin kun luin tuota sinun tekstiäsi.Minä aistin sun joka sanasta suurta surua.Nuo viimeiset hetket vaimosi vuoteen ääressä tulevat varmaan seuraamaan sinua lopun elämää,kuten minun äitin viimeiset hetket ovat minun mukana.Toivon että sinä jaksaisit nauttia kuitenkin tästä keväästä ilman sinun vaimoa.Opettele katsomaan maailmaa sinun silmin ja muistele vaimosi kanssa tehtyä taivalta rakkaudella..Sinua ajatuksin kantava ystävä
- enkeleitä vierelles.
Voimme toivoa että keväästä voisi nauttia, mutta kyllä tämä kevät menee kuin sumussa ja ehkä vielä sen seuraavakin noin pitkäaikaisen elämänkumppanin mettämisen jälkeen. Elämä pysähtyy ja junnaa paikoillaan, mutta tulee päivä jolloin alkaa kuulla lintujen laulavan ja tuulen vienoisen huminan....
- hkvmar
Kaunis kirjoitus rakkaasta vaimostasi. Otan lämpimästi osaa suureen menetykseesi. Minun mieheni kuoli moottoripyöräonnettomuudessa v 2012,
tuli puun takaa, tässä ollaan. - 3 + 7
JKOUPista ei kannata kenenkään välittää, eikä mieltänsä pahoittaa. Hän esiintyy hiukan nimimerkkiään vaihdellen monilla palstoilla kommentein NIINKÖ, VAI NIIN, EN OSAA SANOA, MNUA EI KUKAN MIKÄÄN VOI AUTTAA
On ikävää, että Suomi24-palstojen moderaattorit eivät selvästikään jaksa/viitsi hoitaa tehtäväänsä ja kommentteja, jotka aiheuttavat hämmennystä ja pahaa mieltä.
JKOUP, JK jne on päivänselvästi joko mieleltään häiriintynyt trolliporukka, joka halluaa provosoida ja saa jonkinmoista sairasta tyydytystä tämänkaltaisesta häiriköinnistä tai hän on lievästi kehitysvammainen tyyppi, joka osaa lukea mutta ei juurikaan kirjoittaa.- Surun kehässä
Veljeni kuoli syöpään vuosi sitten. Tauti vei kuukaudessa. Surutyö on kesken. Samoin äidillä ja isällä. Leskellä oli jo viime kesänä uusi viritys. Leski sanoi minulle, että rukoilee itselleen itseään pidempää miestä. Tässä mennään. Leski lähti nyt lemmenlomalle.
Äiti ei saa uutta poikaa.
Minä en saa veljeä.
Lapset ei saa isää takaisin, mutta leski saa uuden puolison ja anoppi uuden vävyn. - Äit-sy
Surun kehässä kirjoitti:
Veljeni kuoli syöpään vuosi sitten. Tauti vei kuukaudessa. Surutyö on kesken. Samoin äidillä ja isällä. Leskellä oli jo viime kesänä uusi viritys. Leski sanoi minulle, että rukoilee itselleen itseään pidempää miestä. Tässä mennään. Leski lähti nyt lemmenlomalle.
Äiti ei saa uutta poikaa.
Minä en saa veljeä.
Lapset ei saa isää takaisin, mutta leski saa uuden puolison ja anoppi uuden vävyn.Minä menetin mieheni syövälle helmikuussa. Lyhyen sairastelun jälkeen, syöpä diagnosoitiin tammikuussa ja alle kuukauden ehti olla sairaalassa. Meillä kävi vielä niin, että minulta oli löytynyt marraskuussa rintasyöpä joka leikattiin tammikuussa. Asiat kuitenkin hoituu, järjestin hautajaiset, keväämmälle olen suunnitellut uurnanlaskun ja jossain välissä täytyy järjestää perunkirjoituskin.
Itse käyn aina kolmen viikon välein solunsalpaajahoidoissa kesään asti ja sen jälkeen sädehoidot. Kuitenkin nautin kevään tulosta ja valon lisääntymisestä. Uskon kohtaloon, oli hänen aikansa lähteä ja koska sairaus oli sellainen, että paranemista ei ollut, niin oli liikkuvalle miehelle hyvä, että ei tarvinnut pitkään olla sairaalassa. Selityksenä tuohon vielä, että viimeiset kaksi viikkoa hän oli tajuton. - Äit-sy
Surun kehässä kirjoitti:
Veljeni kuoli syöpään vuosi sitten. Tauti vei kuukaudessa. Surutyö on kesken. Samoin äidillä ja isällä. Leskellä oli jo viime kesänä uusi viritys. Leski sanoi minulle, että rukoilee itselleen itseään pidempää miestä. Tässä mennään. Leski lähti nyt lemmenlomalle.
Äiti ei saa uutta poikaa.
Minä en saa veljeä.
Lapset ei saa isää takaisin, mutta leski saa uuden puolison ja anoppi uuden vävyn.Leskellä on oikeus jatkaa elämäänsä omalla tavallaan. Jos hän löytää uuden kumppanin rinnallensa, niin se ei ole sinulta pois millään tavalla. Ei se, että seurustelee tarkoita sitä, etteikö muistaisi entistä puolisoaan. Jokainen suree omalla tavallaan, toinen ei voi sitä määrätä.
- leskiäiti <3
Surun kehässä kirjoitti:
Veljeni kuoli syöpään vuosi sitten. Tauti vei kuukaudessa. Surutyö on kesken. Samoin äidillä ja isällä. Leskellä oli jo viime kesänä uusi viritys. Leski sanoi minulle, että rukoilee itselleen itseään pidempää miestä. Tässä mennään. Leski lähti nyt lemmenlomalle.
Äiti ei saa uutta poikaa.
Minä en saa veljeä.
Lapset ei saa isää takaisin, mutta leski saa uuden puolison ja anoppi uuden vävyn.Surun kehässä...Lesken toiminta tuntuu varmaan teistä läheisistä todella omituiselle ja saattaa loukatakkin...kuitenkin tuo leski saattaa toimia surun vallassa näin kuin toimii. Hän ehkä pelkää yksin oloa eikä ehkä halua / uskalla edes kohdata edesmenneen miehensä kuolemaa nyt...mutta usko pois, kyllä se hänellä edessä on, ja joutuu hän sen surun jossain vaiheessa läpikäymään. Näin uskon. En oikein jaksa uskoa näin poikani ja mieheni menettäneenä että hän selviäisi surusta ihan tosta vaan. Enemmän minusta vaikuttaa että pakkomielteisesti toimii. Hän täyttää elämäänsä mukavilla asioilla ettei tarvii miettiä tapahtunutta. Tuntematta leskeä tietysti voihan myös olla että leski on äärettömän pinnallinen ihminen eikä välttämättä sure ollenkaan. Onhan niitäkin.
Miutenhän lapset tuon kokee...pitäisihän lesken kuitenkin ottaa huomioon lastensakin tunteet.
- Valoa kohti
Me ihmiset olemme yksilöitä, kovin erilaisia. Jotkut toipuvat surusta ällistyttävänkin nopeasti, jotkut eivät koskaan, valtaosa omassa tahdissaan keskinmäärin 2-5 vuodessa.
Itse kuulun niihin, joilla surutyön tekeminen kesti kauan. Mieheni kuolemasta alkaa olla 5 vuotta ja nyt alan jo ehkä hiukan muistuttaa sitä entistä iloista ja energistä itseäni, joka joskus olin. Minulla oli ihana aviomies, olen jo ikäihminen ja aivan varmasti tiedän, että en enää koskaan halua elämääni miestä - toista mieheni kaltaista kun ei kertakaikkiaan ole olemassa.
Silti en missään tapauksessa halua tuomita niitä, jotka nopeastikin solmivat uuden suhteen. Vihkikaavassakin sanotaan, että avioliitto päättyy kun toinen kuolee. Me ihmiset olemme erilaisia, ja parisuhteita ja avioliittojakin on erilaisia. Jotkut eivät voi elää ilman fyysistä läheisyyttä ja kosketusta.
Joskus puolison kuolema on jälkeenjääneelle puolisolle ja lapsillekin helpotus, tiedän muutamia sellaisiakin tapauksia.
Ei tuomita, ettei meitä tuomittaisi. - kipuj
Menetin avopuolison 2011 heinäkuisena päivänä syövän viemänä. Oli kulunut aikaa marraskuuhun kun tapasin mukavan ihmisen. Olin niin väärässä siinä jot olisin tehnyt suru työni loppuun ja pystyisin rakastamaan jotain toista. Tiedän jot en löydä ikinä enää samanlaista ihmistä ku minulla kerran oli... Haluasin niin kovasti vaan jot hän olisi tässä ja nyt antaisi elämääni valoa. Mietin miks tän pitää olla niin helvetin vaikeeta eikö vois joskus päästä elämässä helpolla???
Minusta on tullut omalla tavalla sulkeutunut, iloton ihminen ja se pelottaa joskus itseänikin. Yritän silti selvitä työn ja arjen keskellä rakasta muistellen..
Oletteko löytäneet itsellenne sopivaa kumppania vai onko ollut helpompi olla yksin???- surutuli
sama täällä. ei mitään syytä elää.
- Leski äiti <3
Minä menetin puolisoni 2011 syksyllä (takana avioliittoa 30vuotta) Vaikka olen vasta 50vuotias niin täytyy sanoa että miulla ei ole mitään mielenkiintoa aloittaa uutta suhdetta kenenkään kanssa. Tällä hetkellä tuntuu että elän loppuelämäni yksin. Rakastin miestäni, mutta ei hän ollut virheetön, edes kuoltuaan. Ei hänestä tullut kuoltuaan mielessäni virheetöntä eikä täydellistä...en vain osaa edes ajatella ketään muuta miestä enään tässä iässä. Jotenkin tuntuu että en vaan jaksa alkaa tutustumaan kehenkään, en tiedä...näin on ihan hyvä olla.
Tällä hetkellä tuntuu vielä tältä, mutta eihän elämästä koskaan tiedä...
- Valoa kohti
Läheisyyden ja kainalon kaipuu saattaa yllättää ja teemme ratkaisuja, jotka eivät kanna kauemmaksi. Näillä suhteilla on nimikin - niitä sanotaan laastarisuhteiksi. Jos ne auttavat jaksamaan, niin miksikäs ei, kunhan pelisäännöt ovat selvät molemmille.
Joillekin ne sopivat, joillekin taas ei. Minulle ikäihmiselle eivät sovi, mutta muut saavat minun puolestani vapaasti tehdä omat ratkaisunsa. Joskus ihminen oppii vasta kantapään kautta. Minun vaimo kuoli vajaa 3 kuukautta sitten syöpään.Rintasyöpä joka todettiin 2008 joulukuussa levisi aivoihin ja se oli sitten menoa.Meillä oli todella hyvä suhde ja kaikki asiat toimi helvetin hyvin.Reilu 10 vuotta sitten kun tavattiin niin meillä synkkas heti ja vuosien saatossa palaset vaan hioutuivat kohdalleen.On ollut todella rankkaa.Luopumisen tuska alkaa ehkä vähän helpottaa mutta sekaan on tullut katkeruus ja viha.Onneks on pari lasta joitten takia on pakko pyörittää arkea.Ilman heitä tulisin varmaan hulluksi.Välillä on semmoinen olo,että haluaisin kuolla ja päästä vaimon tykö.Vaikka ei minulla ole mitään itsetuho ajatuksia.Onneks on ystäviä ja sisko ja veli jotka kyllä pitävät huolta.Läheisyyden ja seksin kaipuu iskee välillä todella kovaa.Enoni antoi neuvoa ja sanoi,että eikun uutta matoa koukkuun.Elämän pitää jatkua.Oikeassa hän oli siinä,että elämän pitää tosiaan jatkua mutta ei minusta ole vielä mihinkään uuteen suhteeseen.Pakko on uskoa ja toivoa,että tämä suru joskus helpottaa.Ikävä on tosi kova.
- I wish you were here
Mieheni itsemurhasta on kaksi vuotta. Vaikka näiden kahden vuoden aikana on asian jokseenkin saanut taputeltua sellaiseksi, ettei se itketä ihan joka päivä, niin vielä on kovin vaikeaa. Kanssani suremaan jäivät silloin kaksi ja neljä vuotiaat lapset. Lapset ovat suuri siunaus minulle, mutta he joutuvat tyytymään siipirikkoon, äidiksikin kutsuttuun, täysin särkyneeseen ihmiseen. Vaikeinta tässä on syyllisyys, ei niinkään mieheni valinnasta, vaan syyllisyys siitä, ettei minulla oikeasti olisi oikeutta surra, rypeä itsesäälissä, vaan pitäisi jaksaa kantaa lapset tämän "yli". En vaan aina jaksaisi. Olen hankkinut apua itselleni, että saisin luvan kanssa surra ja keskustella, kun ei ole tukiverkkoa ympärillä. On vaan kurjaa huomata, että vaikka kuinka asiaa käsittelee, niin todellisuus ei muutu muuksi. Se että oppii elämään tämän surun kanssa ottaa aikaa, se pitää hyväksyä ja olla armollinen itselleen. Niin se on, elämä jatkuu, ainakin muilla. Minun ei. Tuntuu ettei kukaan ymmärrä ja karttavat. Välillä olen hyvin vihainen ja katkera, ihmisille jotka eivät ymmärrä, mutta kuinka he voisivatkaan, jos eivät ole kokeneet tätä itse. Toisinaan olen vihainen itselleni, kun en tunnu pääsevän tästä yli. Uskon kuitenkin oikeasti siihen, että suru päästää irti otteestaan joku päivä, koska eihän tässä muuten olisi mitään järkeä. Olen vasta 31-vuotias ja minulla on ihanat lapset. Se että on kokenut rakkauden ja päässyt nauttimaan sen hedelmisä, se on jo paljon. Voimia teille kaikille surunne keskelle.
- Siiri-Ellen
Lämmin osanottoni suureen suruusi, mors76. Menetyksesi on vielä niin tuore, että se tuntuu fyysisenä kipuna ja ahdistuksena. Viha ja katkeruus ovat ihan normaaleja surutyöhön kuuluvia tunteita, kaikille läheisensä menettäneille tuttuja tunteita. Ne menevät ohi, kun kuluu riittävästi aikaa ja lopulta yhteiset vuotenne ja niihin liittyvät ihanat muistot kääntyvät kantavaksi voimaksi.
Näin on käynyt minun kohdallani ja tiedän, että saman ovat kokeneet monet muutkin puolisonsa menettäneet. Puolisoni kuolemasta on viisi vuotta ja tänään pystyn muistelemaan yhteisiä aikojamme hymyssä suin, syvästi kiitollisena yhteisistä vuosikymmenistä. - Muistot jäävät, niitä ei kukaan voi sinulta koskaan viedä.
Voimia sinulle, että jaksat tämän vaikean vaiheen. Onneksi sinulla on lapset, jotka ovat syntyneet rakkaudestanne. Vaimosi elää lapsissanne. - seija-anneli1
Mieheni kuoli kaksi viikkoa sitten.Lauantaina on hautajaiset.Ystävä toi eilen kuvia tammikuulta mieheni 60v juhlista.Istuin itkien katselemassa mieheni iloisia kasvoja.Silloin ei vielä tiedetty,että Helmikuu tuo tiedon syövästä ja mitään ei ole tehtävissä.Olin varannut mökin juuri täksi viikoksi,koska mieheni toivoi vielä yhtä kalareissua;ei tullut ,tuli hautajaiset.Olen vihainen auringolle,joka paistaa nyt,sillä kevät oli myöhässä,joten aiemmin ei päästy mökille.Olen vihainen Jumalalle,joka ei antanut hänen elää vaikka pari viikkoa kauemmin.Tiedän,että aika parantaa,että käyn surun eri vaiheita läpi,mutta luopuminen on tuskaa...
- Leskiäiti <3
Syvä osaan ottoni niin Seija-Annelille kuin mors76:lle
- Siiri-Ellen
Lämmin halaus ja osanottoni myös sinulle, Seija-anneli1. Läheisen kuolemaan ei voi valmistautua, vaikka tietääkin ajan olevan vähissä. Teidän kohdallanne aikaa diagnoosista miehesi kuolemaan oli niin vähän, että ei ihme että kapinoit. Se on luonnollista ja täysin sallittua.
Toivottavasti saat nukutuksi ja toivottavasti sinulla on läheisiä tai ystäviä, joitten kanssa voit puhua tapahtuneesta. Se helpottaa edes hiukan ahdistusta ja tuskaa, joka surutyön alkuvaiheissa on ihan fyysistä.
Puolison kuolema tuo usein mukanaan monenlaisia muutoksia elämään. Sydämestäni toivon sinulle voimia ja jaksamista. Muistot tekevät vielä nyt kipeää, mutta omasta kokemuksesta tiedän että aikanaan ne kääntyvät kantavaksi voimaksi. - leskiäiti <3
- leskiäiti <3
- kaksoisleski
Olen jäänyt kahdesti leskeksi. Ensimmäinen mies kuoli 30 vuotiaana sairauteen ja jäin kahden pienen lapsen yksinhuoltajaksi ilman tukiverkkoa. Siitä selvisin pikku hiljaa, kun toinen mieheni tuli tueksemme ja rakastuimme syvästi. Saimme yhteisen lapsen ja olimme aviossa 25 vuotta kunnes hän kuoli hiljakkoin tapaturmaisesti alle 50 vuotiaana ja muuten terveenä.
Vaikea on uskoa, että mieheni ei tule enää kotiin. Ihan kuin hän olisi jossain matkalla ja kohta näkisimme, vaikka järki sanookin, että ero on lopullista täällä maan päällä.
Se hyvä puoli tässä on, että oma kuolema ei pelota ja melkeinpä toivoisinkin sitä, mutta lapset ja lapsenlapset pitävät tiukasti elämässä.
Toivon vain, että olisin edes saanut olla miesteni luona heidän kuollessa pitämässä kädestä kiinni ja silittelemässä. - Valoa kohti
Osanottoni suureen suruusi, Kaksoisleski. Olet joutunut todella koville, kun olet menettänyt puolisosi kuolemalle kahteen kertaan. Sydämestäni toivotan sinulle voimia, että jaksat toipua tästäkin menetyksestä.
Omasta kokemuksesta tiedän, etteivät mitkään sanat tässä tilanteessa sinua lohduta. Haluaisit vain päästä miehesi mukaan - sekin tuttu toive minullekin. Suru on surtava ajallaan ja kaikki surutyöhön sisältyvät tunteet on käytävä läpi ja käsiteltävä.
Alle viisikymppinen on vielä nuori ja onneksi sinulla on elämässäsi paljon surussakin sinua kantavia ja voimia antavia positiviisia asioita. Lapset ja lapsenlapset ovat valonpilkkuja, jotka tuovat elämääsi ilonpilkahduksia ja sisältöä jota tarvitset, jotta jaksat toipua surusta ja vielä kerran aloittaa uuden elämänvaiheen rakentamisen. Sinulla on paljon ihania muistoja, jotka aikanaan kääntyvät voimia antavaksi, sinua kantavaksi voimaksi.
Tämän kaiken tiedän omasta, kipeästä kokemuksesta. Olen nyt 66-vuotias ja jäin totaalisen yksin, kun mieheni sairastui vaikeasti. Hänen kuolemastaan on viisi vuotta. Ensimmäiset suruvuodet menivät mustassa sumussa - mutta nyt ajattelen niin, että olen onnekas kun minulla oli nin hyvä mies ja elämässäni on ollut paljon hyviä asioita.
Muistoja ei meiltä voi viedä kukaan. Ne jäävät ja kantavat.
Jos sinusta tuntuu parin vuoden päästä edelleen yhtä lohduttomalta, suosittelen lämpimästi sururyhmään menemistä. Monella läheiselläni on sururyhmästä ollut todella ratkaisevan iso apu toipumiseen. Voimia sinulle. - Johanna18
Minä menetin mieheni 2,5 viikkoa sitten. Perjantai- iltana oli kaikki hyvin ei mitään merkkiä mistään. Ja lauantai aamuna heräsin sängyltä ja mieheni oli nukahtanut illalla sohvalle ja tämä oli aika tavanomaista hänelle. Tein siinä aamu toimia ja rupesin ihmettelemaan et miks ei mieheni reagoi kun touhuan tässä. Että kaikki ei nyt kyllä ole normaalisti. Menin sohvan luo ja hän oli siinä kuin olisi ollu unessa ja nukkunut vain mut suu oli auki ja huulet sinisenä jo. Se oli elämäni kauhein aamu, joka jää ikuisesti mieleeni. Hautajaiset ovat pian ja mieli on ihan sekaisin ja kaikki alkaa tuntua niin todelliselta. Ajattella ei enää niitä ihania haleja ja muita ihania reissuja ei tulla tekemään. Muistot kauniit jää meille tänne hänestä! ento1 voimia paljon sinullekkin suuressa surussa.
- perjantai-iltana
Osanottoni sinulle Johanna.
Menetin oman mieheni vähän samalla lailla, lauantai-iltana noin 4 kk sitten. Hän oli mennyt etukäteen nukkumaan ja minä jäin katsomaan tv:tä. Kun sitten menin makuuhuoneeseen, löysin hänet. Menin ihan paniikkiin, onnistuin kuitenkin soittamaan 112:seen, mutta mitään ei enää ollut tehtävissä.
Jotenkin tämä 4 kk vaan on mennyt, päivä kerrallaan eteenpäin. Itkien ja surren.
Sain kiven hänen haudalleen viime viikolla ja ajattelin huomenna käydä siellä viemässä kanervia, havuja, kynttilälyhdyn.
Vielä kerran jaksamista ja voimia valtavaan suruun. - Johanna18
perjantai-iltana kirjoitti:
Osanottoni sinulle Johanna.
Menetin oman mieheni vähän samalla lailla, lauantai-iltana noin 4 kk sitten. Hän oli mennyt etukäteen nukkumaan ja minä jäin katsomaan tv:tä. Kun sitten menin makuuhuoneeseen, löysin hänet. Menin ihan paniikkiin, onnistuin kuitenkin soittamaan 112:seen, mutta mitään ei enää ollut tehtävissä.
Jotenkin tämä 4 kk vaan on mennyt, päivä kerrallaan eteenpäin. Itkien ja surren.
Sain kiven hänen haudalleen viime viikolla ja ajattelin huomenna käydä siellä viemässä kanervia, havuja, kynttilälyhdyn.
Vielä kerran jaksamista ja voimia valtavaan suruun.Kiitos. Voimia myös sinulle "perjantai-iltana". Se vie aikaa ennen kun siintä toipuu mut elämän on mentävä vaan eteenpäin!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama897458Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä1176189Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve1594326Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?423066Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu2292958Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.782866Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta882577Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl902318- 1862249
Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut
Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh151787