Yksinäinen odottaja..

Onpa tylsä,mutta ilmeisen yleinen tilanne..:(
Kysy noista asioiosta neuvolassa seuraavalla käynnillä. Sieltä saat varmasti järkevimmät vastaukset??!

Muuten olisin sitämieltä, että vaikka vaikeaa olisikin jätä "mies" kokonaan huomiotta!
Älä myöskään näytä, että kaipaatte huomiota vauvan kanssa!

Jos hän on muuttaakseen mielensä..niin en usko edesauttavan minkäänlaisen päällepainamisen..

leiki ettei enää kiinnosta ja odota syntymään asti rauhassa..jos hänellä on ollenkaan tunteita/järkeä hän kyllä kypsyy ajatukselle ja ei malta pysyä poissa oman lapsensa elämästä..

tämä ei toki tarkoita ettikö noita muita asioita..elatusmaksu,huoltajuus ym..kannata viedä eteenpäin! Koska onhan sitä niitäkin velliperseitä joita ei sit vaan kiinnosta...

Tsemppiä ikävään tilanteeseen!

Tietääkö miehen vanhemmat asiasta? Ja kuinka suhtautuvat?
Mikäli siellä on innokas mummi tai pappa..pidä rohkeasti yhteyttä jo lapsenkin takia:)
Mahtaa se edes vähän vaivata,kun kaikki muut haluavat jakaa onnen ja hän hilluu vapaana ja yksin jossakin:)

Kiitokset! :)
Joo tottakai oon sillä asenteella että kaikki rahat tollaselta munattomalta maankulkijalta pois otan, ihan (vain) lapsen vuoksikin!
Miehen äidin kanssa ollaan tekemisissä, soittelee ja kyselee vointia, asuu lähellä minua.. Välillä tuntuu että suojelee poikaansa, kun taas toisinaan väittää kaiken sympatian olevan minun puolellani..
Miehen isä ollut samanlainen, heillä ollut mieheeni yhteishuoltajuus, miehen äitikin nyt sitä mieltä että yteishuoltajuus olisi hyvä vaihtoehto, itse olen sitä mieltä (ja vanhempani) että jos mies ei ota vastuuta, niin ilman muuta yksinhuoltajuus, voi ilkeyttään estää passin hakua sun muuta tulevaisuudessa.

Itse en ole mieheen yhteyttä ottanut enää aikoihin, hän kysyi rakenneultrasta tekstiviestillä miten siellä meni, en tuntenut tarpeelliseksi vastata.
Kovasti miettinyt sitä että tuleeko mies järkiinsä ja kuinka kynnys kasvaa ottaa yhteyttä ja edes koittaa selvittää asioita, jos ei ole kehdannut avainta minulle tuoda ovenraosta, jotta olisi omat tavaransa saanut (niistä sanoi että voin heittää roskiin).

Huomenna neuvola ja sieltä saa varmasti vastauksia moniin kysymyksiin, asia tottakai vaivaa, mutta en tahdo sitten taas liikaakaan "sääliä" tai lässytystä, en ole sen tyyppinen ihminen.

hyvä meininki:)

Nyt oletkin jo varmaan saanut vastauksia käytännön juttuihin ja onhan se tosiasia sekin, että kyllä lapsen kanssa pärjää paremmin kahden,kun esim.huonon parisuhteen lapsen kanssa..

eli hyvä,kun sua ei masenna ihan niin pahasti kuin monia!
Mä itse vedin läpi yksin ja päivääkään en ole katunut..lapsen kannalta toki vähän harmi,mut hänelläkin nykyään ihana rakastava "isä" minun aviomieheni:)

En jaksa yhtään sellaisia vätyksiä..helpompi elää ilman!

Joo neuvolassa toki ihmettelivät kun alkuhuuma oli miehellä niin kova ja otti vastuuta paljonkin asioista, mutta myös sanoivat että parempi tässä vaiheessa olla jo ilman kuin pelätä tulevaisuudessa millon lähtee taas vaikean paikan tullen.
Pyysivät soittamaan lastenvalvojalle ja varaamaan ajan, jotta saadaan asioita hoidettua ja saan vähän tietoa rahallisista oikeuksista miestä kohtaan..

Ja lapsellekkin varmasti paermpi se että on vain äiti, kuin se että molemmat vanhemmat jotka koko ajan riitelevät tai toinen vanhemmista ei voi luottaa toiseen.
Pärjäämään tulen varmasti, lujan tukiverkostoni ansiosta. Tässä sitä on taas tajunnut kuinka tärkeitä ne omat vanhemmat, suku ja ystävät ovatkaan! :)

Haaveissa ehkä vielä joskus se toimiva parisuhde/avioliitto ja lisää lapsia, mutta tällä hetkellä asenteena "pessimisti ei pety ja miehet ovat sikoja!" eikä ole luottamusta munallisiin olentoihin sitäkään vähää mitä joskus sai kasattua.
Ehdottomasti siis parempi ilman kuin vätysten kanssa! :)

Mitäs itse täällä palstalla vierailet? Haetko sääliä vai teetkö itsestäsi vain huvinvuoksi naurunalaisen? Hyvin näyttää asiat kiinnostavan ja palstan kirjoitukset mietityttävän vaikkakin tälläinen säälipalsta kyseessä? :D
Mene itseesi ja kasva aikuiseksi!

Moikka! Tsemppiä sulle, tuut varmasti pärjäämään :) Mulle kävi kutakuinkin samoin kuin sulle, lähti jo ihan alkuraskaudessa kävelee. Ja mäkin aluks ajattelin et kaikki miehet on sikoja ja nyt jään sit yksin kokonaan, (paitsi että mulla kans todella hyvä tukiverkosto), mut se mitä vähiten odotin, oli että uuden rakkauden voi kuitenki löytää raskaanakin ollessa, ja kävi ku käviki niin hyvä tuuri että oon viimesilläni raskaana ja ihan rakastunu uuteen, ja se on ihan innoissaan beibestä ja on tukenu tosi paljon ja mukana kaikissa vauvajutuissa :)
Ei siis kannata miettii tota "miestä" ketä ei voi mieheks sanoo tekojensa perusteella, vaan pidät pään aina pystyssä ja nokka kohti uusia haasteita ja ihania hetkiä beiben kanssa :)

Niin se on tehtävä ja ajateltava positiivisesti, paremmin sitä pärjää ilman tollasia vastuuntunnottomia miehiä! :) En osaa edes ajatella tällä luottamuksella miehiin löytäväni ketään (en edes halua), mutta sattuupa kohdalle sitten kun on sen aika, nyt keskityn vain vauvaan ja minuun!
Mutta kaikki on mahdollista, onnea tulevaisuuteen "yksin tai kaksin" onnistut varmasti! ;)

Hei ja tsemppiä paljon. Tässä kans yksi kohtalotoveri, olen noin 7kk pojan yksinhuoltaja ja mies lähti heti plussan jälkeen kävelee. :/

Tänä päivänä kylläkin käynyt poikaa 2kertaa katsomassa, meillä välimatkaa noin 230km. Asuin kyllä aikaisemmin lähempänä miestä, mutta muutin sitten lähemmäs sukulaisia ja tuttuja... Odotin lapsen kanssa yksin, yritin rakenneultrasta ilmoitella miehelle et sukupuoli ois selvillä jos kiinnostaa, mutta ei... Lapsen syntymän jälkeen otti viikon päästä yhteyttä, kysyen ihan muina miehinä, et saako lasta tulla katsomaan.

Eli kannattaa varautua, että ottaa myöhemmin yhteyttä.

Lapsi on edelleen papereitten mukaan isätön, koska tein kielteiset tunnisteet miehen käytöksen takia. On ollut puhetta jos hän tunnustaisi, mutta 7kk jo mennyt eikä mitään... Loppupeleissä olen miettinyt kuinka helppoa oisi ollut ettei isä olisi yhteyttä enään ottanut, mutta tosiaan lastakin mietin että hyvä nähdä isänsäkkin.

Marika. Miten isyydentunnistaminen/sen pois jättäminen vaikuttaa tukiin/elatusmaksuihin sun muihin mitä saa.
Mun lapsen isällä huono taloudellinen tilanne kun elää elämää jossa itellä pitää olla kaikki pelit ja vehkeet.. Eli tuskin sieltä suunnalta on elatusmaksua tulossa kovinkaan paljoa.. eli onko kannatusta edes tunnustaa isyyttä koska kela kuitrnkin maksaa elatusavut sun muut?
Lapsen isää ei ole kiinnostanut asiat lainkaan ja jos asioista olen koittanut soittaa niin ei vastaa tai on todella ylimielinen puhelimessa ja sanoo ettei ole mitään rahallist apua tulossa eikä kanna vastuutaan
On se vaan nii helvetin helppoa miehelle, jospa jossain vaiheessa kolahtaa ja kovaa!
Hassuin ja ärsyttävin juttu tässä on se kuinka mies lupasi kantaa vastuun ja ei todellakaan aio koskaan jättää! Paskaa puhuvat!

No josset tunnusta isyyttä, niin olet velvoitettu saamaan elatustukea yksinhuoltaja korotuksen.Sitten jos isyys tunnustetaan myöhemmin, niin kela perii ne isältä.
Ja tosiaan siksi tein itsekkin sen ettei tarvitse kysellä exältä lapsen asioita ja en tarvitse hänen nimiään mihinkään lapseen liittyviin papereihin...

Eli kannattaa miettiä mikä on parhain ratkasu.
Tosiaan se mieli voi muuttua ajan mittään, niinkun minunkin tilanteessa kävi niin en siltikään ottaisi mitään yhteishuoltajuutta.

Mulla mies lähti kalppimaan kun muksu 11kk. Ei kiva sekään. Parempi olis jos ei olis ollut ollenkaan mukana lapsen ja minun elämässä.

no sulle "selviit kyllä" pakko sanoa että helppohan se on nyt sanoa et olis ollut parempi alusta asti yksin. Silloin kun on alusta asti yksin, ostaa myös KAIKEN yksin, rattaat, vaatteet, muut.
Mä erosin ekan lapsen isästä myös alle vuoden päästä lapsen syntymästä, tokan kanssa alkuraskaudessa. Kyllä se vaan niin on et mieluummin olis ottanut sen taloudellisen avun siihen alkuun, mutta onhan se aina helppo sanoa että muilla mennyt asiat helpommin kuin itsellä.

Vaikka nyt tuntuukin siltä että haluaisit kaverin tilille ja maksamaan lapsen elatuksesta, niin kannattaa ajatella pidemmälle!
Vaikka lapsen tulo ei nyt häntä kiinnostakaan, niin hän voi herätä tähän myöhemmin ja vaatia tapaamisoikeuksia tai yhteishuoltajuutta. Siinä vaiheessa sinä saatat jo elää onnellisessa parisuhteessa toisaalla, kun lapsesi isä alkaa peräämään oikeuksiaan. Haluatko sitten antaa lastasi hänelle esim. viikonlopuiksi tai alkaa yhtäkkiä kasvattamaan lasta yhdessä hänen kanssaan, kun olet sen kaiken siihen asti yksin hoitanut (tai mahdollisesti uuden puolison kanssa, jota lapsikin pitää isänään). Jos mies tunnustaa isyyden, niin hän voi vaatia tapaamisia vuosienkin päästä ja hänellä on siihen täysi oikeus. Jos taas isyyttä ei tunnusteta, niin tällöin hänellä ei myöskään ole laillisia perusteita vaatia tapaamisia etc. myöhemmin.
Kannattaa siis miettiä asiaa myös tältä kantilta ennenkuin vaatii isyydentunnustusta.

(tunnustus vai ei) heippa!
päättääkö sen täysvaltasesti nainen että tunnustaako mies isyyden vai ei? jos minä en äitinä taho ja mies haluaa, ni onko mun pakko se tunnustaa?

ja miten jos mies tahtoo vuosien päästä isyyden tunnustaa, ni onko mun pakko siihen suostua?

koska voin kuvitella tän miehen (ainakin sen äidin) haluavan jossain vaiheessa olla osana lapsen elämää ja tahtoo jossain vaiheessa olla "isä" (mummo) lapselle.

Kiitokset! :)
..vielä mietin asioita ja tuntuu että pää kuluu puhki kun asioita joutuu yksin ajattelemaan ja pyörittelemään päässään.. on vaan niin hankalaa kun tuntuu että itse on se joka selittelee omalle (ja miehen) suvulle mitä tapahtui ja missä mennään.. vieläpä kun mies kertoo versiota jossa itse on se satutettu osapuoli (älkääkä kysykö miten, mutta tuntuu toimivan) ja tekee minusta sen "pahan". :/

Pitää lastenvalvojan kautta kysellä mitä mies on velvollinen maksamaan kun isyys tunnustetaan ja riippuen tietenkin tuloista ja mitä saan rahaa jos mies ei isyyttä tunnustaisi.. tässä vaiheessa epäilen miehen olevan halukas olemaan missään tekemisissä, sellaisen tien olemme asian kanssa tulleet, ettei ole kysynyt edes vointia, vaikka raskaus jo yli puolenvälin.. suunnittelee keikoille menoa ja lasketun ajan aikaan on paljon festareita/keikkoja joilla haluaa käydä.

Hankinnoista ei suostu maksamaan mitään, vaan sanoo että olen rahanahne ja mukavuuden haluinen halutessani lapselle vaunut sun muuta tarpeellista (itse vissiin pukisi paperipussiin ja työntelisi olutkärryillä) ja teen kuulema velkaa hänen nimelleen. Mitään en aio enää vaatia lasta varten ostetuista asioista, mutta ei hän tule turvaistuinta siinä vaiheessa lainaamaankaan kun JA JOS lasta tahtoo nähdä.
Ensimmäiset 2vuotta joutuu tulemaan meidän luokse (olen kuullut ettei alle 2vuotiasta voi velvoittaa lähteä viemään minnekään) onkohan vielä näin, onko kenelläkään tietoa tarkemmin?

Olen sellainen "kaikki heti mulle nyt" - tyyppi ja nyt on ollu todella vaikeeta kun lastenvavojankin mukaan asiat selviää kyllä sitten kun lapsi on syntynyt, mutta päässä itsellä ajatuksia koko ajan, joka päivä ja huoli siitä MITEN kaikki hoituu!
Ei helpota yhtään odottaa kesään että asiat alkavat selviämään.. :(

Odotusaikana on paljon aikaa ajatella, olipa sitten odottamassa yksin tai kaksin. Eikä hyppivät hormonit mitenkään helpota sitä ajatusmyräkkää. Sinuna nyt yrittäisin täyttää päivät niin, että olisi mahdollisimman vähän aikaa pyöritellä ajatuksia yksin. Harrasta, liiku, tapaa ystäviä!

Kun ei tulevaa "isukkia" odotus ja hankinnat vauvalle kiinnosta, niin jos vain pystyt niin lopeta yhteydenpito häneen kokonaan. Suotta vaan pahoitat mielesi ja haaskaat energiaasi häneen. Älä myöskään mieti mitään sen varaan, että hän tulisi lapsen elämässä olemaan vaan asennoidu niin, että tulet pärjäämään yksin ja tukiverkostosi avulla. Koska aivan takuulla tulet pärjäämään ja hienosti, niin pärjäävät tuhannet muutkin yh-äidit tässä maassa. Parempi olla lapsen kanssa kaksin kuin huonossa parisuhteessa kolmin.

Ihan normaali on muuten tuo reaktio, että selitellään asiat omalta kantilta parhain päin, kun ollaan se mokannut osapuoli. Ei hänen puheistaan kannata välittää, kyllä totuus tulee ilmi kaikille ennemmin tai myöhemmin. Anna hänen satuilla ja asennoidu niin, että ne ihmiset kenellä on sinulle väliä tietävät kyllä totuuden. Ei sinun tarvitse hänen puheitaan muille selitellä, riittää kun sanot että asiat eivät ole menneet hänen kertomallaan tavalla. Mitä enemmän hänen puheitaan muille selittelet, niin sitä "uskottavammaksi" hänen tarinansa teet, koska muut uskovat että sinulla on tarve selitellä asioita omalta kantiltasi kauniimmiksi.

Nyt vain maltillista loppu odotusta ja yrität unohtaa sen luuserin, ei hän oikeasti edes ansaitse olla osa sinun ja tulevan lapsen elämää! Vauva tulee olemaan elämäsi keskipiste syntyessään ja ei sitten ole enää aikaa murehtia asioita, kun menee vain sitä pientä ihmettä ihmetellessä :)

Kannattaa ehdottomasti ottaa yksinhuoltajuus eikä yhteishuoltajuutta. Yhteishuoltajuutta on vaikeeta päästä muuttaa sit jos asioista sopiminen isän kanssa ei onnistu. Ja vaikka isä nyt sit innostuis taas asioista ja tunnustais isyytensä, suosittelen silti et alat yksinhuoltajaks. Näin itsekin aion tehdä... tosin meillä vielä epäselvää et aikooko isä tunnustaa ja olla miten mukana asioissa.... annoin aikaa miettiä näitä asioita heinäkuuhun asti, mulla LA elokuussa. Isä lähti heti uutisen kuultuaan reissaamaan ympäri maailmaa, ja sillä tiellä on edelleen. Enpä tiedä mitä siellä tulee "mietittyä", tuskin mitään. Viestejä se laittelee kyllä että missä on ja mitä on tehny mut ei oo ollu kiinnostunu ultrista eikä vauvan sukupuolesta tms. Mutta oonkin alusta asti valmistautunu olemaan yksin, ja uskon et pärjään. Oma äiti on ollu yksinhuoltaja eikä oo ikinä tuntunu siltä et olisin jääny jostain paitsi. Parempi olla ilman isää kun elää huonon isän kanssa. Vaikka tottakai uskon et jokaisella lapsella on oikeus molempiin vanhempiin ja tottakai toivoisin omalle lapselleni molemmat vanhemmat mut minkäs teet kun isäks et voi tässä muuttua. Muista kuitenki että asioilla on tapana järjestyä :) ja varmasti se rakkauskin löytyy sitkun on oikee hetki, niin myös omalla kohdalla uskon. Raha-asioista menin ite kelaan ihan paikan päälle juttelee ja ne siellä sitten laski mulle valmiiks paljon tuun rahaa saamaan kun jään äitiyslomalle :)

Lapsen isää olen viimeksi nähnyt tammikuun lopulla kun viimeisen kerran luontani lähti ja ei enää vastannut mihinkään, kuvittelin hölmönä kaiken olevan ihan ok, mutta saman tempun teki kuin vuosi sitten kun jätti sanomatta sanaakaan, viestillä kertoi että lähti etsimään itseään. Sinisilmäisenä uskoin kun itki takas, otin.. nyt on siis kolmas osapuoli sotkussa mukana.

Lapsen isään en ole pitänyt yhteyttä tämän jälkeen kun kerran soittamalla, josta puhuinkin jo aiemmin.. En kaipaa mieheltä mitään, ja uskon pärjääväni hyvin lapsen kanssa ja tukiverkoston avulla joka on onnekseni laaja.

Yksinhuoltajuus tottakai, siitä ei ole enää epäilystäkään, mutta koska olen asian kanssa ensikertalainen, eikä suvussa ole juurikaan esimerkkejä tapauksista, niin miettii miten suuri soppa tulee selvittelyjä sun muita lapsen syntymän jälkeen. Osaan jo hyvinkin olla ajattelematta koko asiaa, mutta huomaa että iltaisin yksin ollessa valtaa aika usein mielen ajatus "miksi..?" Onneksi päivät on vielä täynnä tekemistä työn lomassa ja kavereita/sukulaisia tavaten ja urheillen. Neuvolassa antavat tukea asialle ja sielläkin sanottu että pärjäämään tulee paremmin kaksin kuin huonossa suhteessa kolmisin, johon uskon itsekin! :)

Kiitos kaikille kaikista ihanista sanoista, mukavaa kuulla ettei ole ainut ihminen ja aina asioilla on tapana järjestyä! :)