Heips, elikkä olen ollut nyt muutaman kerran yhdynnässä ilman kondomia ja päivämäärät ovat osuneet juuri ovulaation aikaan. Minulla on ollut kaikkia mahdollisia oireita mitä nyt raskaana onkaan. Menkat kumminkin tulivat mutta kestivät vain päivän.. Ja ihan väärään aikaan, vaikka kuulautiskiertoni on säännöllinen. Tein raskaustestin ja negatiivista näytti, viikon päästä tein uudelleen ja negatiivista taas.. Vaikka joku epämääräinen haamuviiva siinä oli. Silloin mietin että ei raskaus voisi olla mitenkään mahdollista. Mutta oireet vaan jatkuvat.. Tästä on jo jonkin aikaa ja tuntuu että mahakin olisi alkanut vähän pömpöttää, mutta sekin voi vaan olla itseni psyykkaamista. Olen myös lihonnut 8kg yhtäkkiä mikä on myös aika outoa. Luin että positiivinen tulos ei näkyisi kaikilla jos jua runsaasti alkoholia, mitä minä teen aika paljon. Minulla on myös ollut 2tulehdusta ja antibiootti kuurit, voisiko se myös estää tämän näkyvyyden? Mutta menkat ovat tulleet 2kertaa kumminkin ollut, jonk takia tämä mietityttää enemmän, että voiko olla mahdollista, tosin menkat ovat olleet todella oudot ja ihan väärinkäytöstä aikoina.. Mikä voisi olla vikana.. Olisiko mitään mahdollisuuksia että olisin raskaana? Tai onko kellään mitään vastaavanlaisia kokemuksia?
17v. Raskaana(ko)?
11
252
Vastaukset
- 23+2
Alkoholin tai lääkkeet eivät estä mahd.positiivisen tuloksen tulemista.
Milloin ne yhdyntäkerrat ovat olleet ja kauanko olet niistä odotellut ja tehnyt testit?
Lastako haluat kun et käytä ehkäisyä? Tosin alkon käyttö puhuu sitä vastaan..
Painonnousu johtuu muusta kuin mahd.raskaudesta.- Jennii
Hei, en siis yritä saada lasta mutta muutaman kerran vahinko on tapahtunut.. Olen vähän holtiton ehkäisyn kanssa, vaikka tiedän ettei sen kanssa saisi pelleillä ja seuraukset pitäisi ymmärtää ja tietää.. Mutta sen takia hankin pillerit.. Mutta siis Yhdyntäkerrat olivat 11.3 ja 7.4.. Ensimmäisellä kerralla odotin puolitoista viikkoa ja tein.. Kun negatiivista näytti odotin viikon ja tein uudelleen.. Toisen kerran jälkeen odotin n. Viikon ja tein.. Mutta onko siis mahdollista että kuukautiset tulisivat raskauden aikana?
- 12+12
Jennii kirjoitti:
Hei, en siis yritä saada lasta mutta muutaman kerran vahinko on tapahtunut.. Olen vähän holtiton ehkäisyn kanssa, vaikka tiedän ettei sen kanssa saisi pelleillä ja seuraukset pitäisi ymmärtää ja tietää.. Mutta sen takia hankin pillerit.. Mutta siis Yhdyntäkerrat olivat 11.3 ja 7.4.. Ensimmäisellä kerralla odotin puolitoista viikkoa ja tein.. Kun negatiivista näytti odotin viikon ja tein uudelleen.. Toisen kerran jälkeen odotin n. Viikon ja tein.. Mutta onko siis mahdollista että kuukautiset tulisivat raskauden aikana?
Raskauden aikana voi alussa tulla ns.valemenkat. Testin olet tehnyt liian aikaisin tuon 7.4. tapahtuneen yhdynnän suhteen. Ei se raskaus näy viikon kuluttua yhdynnästä. Se nyrkkisääntö on se 19 vrk yhdynnästä, aiemmin ei kannata tehdä, tai toki voi tehdä mutta se tulos ei sitten ole varma.
Tee nyt testi.
- 5+5
Haamuviiva tarkoittaa aina positiivista tulosta, ei ikinä negatiivista. Joten onneksi olkoon, olet raskaana ellei raskaus ole keskeytynyt.
- Vauveli tulee?
Haamuviiva tarkoittaa, että olet raskaana. Ellei sitten ole mennyt kesken ryyppäämisen ja lääkkeiden takia.
- 30+1
Haamu voi tarkoittaa kemiallistakin raskautta.
- sfgdfhdf
Miksi harrastat seksiä ilman ehkäisyä?
- smummix
Minä ihmettelen. Olet jo seitsemäntoista vuotias ja vietät aika holtitonta elämää jos juopottelet, etkä käytä ehkäisyä, vaikka ilmeisesti et halua lasta. Abortti ei ole mikään ehkäisykeino, joten jatkossa huolehdi itsestäsi ja pidä ehkäisystä huolta. Vai haluatko lapsen tässä elämänvaiheessa? Jos epäilet raskautta, mene ihmeessä lääkäriin ja pyydä raskaustestiä. Kaikkein tärkeintä on, että huolehdit itsestäsi ja alat toimimaan vastuullisesti.
- Jennii
Kiitos, kun sanoit suoraan! Pakko kai sitä on ottaa niskasta kiinni ja alkaa ottaa vähän vastuuta! Ja en todellakaan halua lasta tässä elämän vaiheessa! Siksi minua pelottaakin ja toivon että selviäisin pelkällä säikähdyksellä ja voisin tästä ottaa opikseni.
- th.33
Tee raskaustesti, siis kotitesti, turhaan minnekään lääkäriin sellaista on mennä pyytämään.
- Jennii
Joo, menen heti tänään ostamaan.. Todella toivon ettei tulos ole se mitä pelkään!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama194919Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä543935Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve603513Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi942858On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole622698Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732658Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä982634Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1362397Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta572289Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl582084