Nettikummitus (kuva)

Jenna V

JennaV.
25.5.2011 21:01

Sain linkin erään paranormaalisivuston postituslistan myötä kuvaan joka kummittelee. Kuvaa on tutkittu asiantuntijoidenkin toimesta mutta järjellistä selitystä ei ole kuvassa tapahtuville muutoksille pystytty antamaan.

Kuva on tavallinen JPEG -pakattu kuva jonka ei pitäisi pystyä muuttumaan millään tavalla. Kuitenkin kuvassa tapahtuu silminhavaittavia muutoksia jotka eivät ole samanlaisia kaikille kuvaa katsoville. Monet kuvan koneelleen ladanneet henkilöt ovat huomanneet kuvassa tapahtuvia väri- muoto- ja muita muutoksia, samankaltaisia muutoksia voi havaita jos kuvaa katselee alkuperäiseltä nettisivulta jolla kuva on.

Kaikkein kummallisinta tässä kuvassa on se, että printatutkin (tulostetut) kuvatkin alkavat muuttua. Yhtä kummallista on myöskin se että kuva palaa aina alkuperäiseen muotoonsa, alkaen muutosprosessin kuin alusta, kuitenkin niin ettei muutos tämän jälkeen ole samanlaista.

Latasin kuvan epäuskoisena koneelleni ja tuijottelin sitä monta minuuttia, mitään muutoksia ei kuitenkaan tapahtunut. Jätin kuvan päätteelleni ja lähdin noin puoleksi tunniksi toiseen huoneeseen, palattuani takaisin oli näytönsäästäjä mennyt päälle ja kun liikautin hiirtä saadakseni näytönsäästäjän pois ja kuvan näkyviin säikähdin todella. Kuva oli poissa ollessani muuttunut.

Kuvasta erottuivat selvästi nuorehkon naisen hunnutetut kasvot ja niiden ympärillä epämääräisiä kuvioita täysin symmetrisillä paikoilla, väri oli haalistunut alkuperäisestä huomattavasti.

Tähän väliin on sanottava että kuvan muuttuminen järkytti ainakin minua pahasti, en todellakaan ollut uskonut että niin voisi käydä. Siis jos olet herkkä, en suosittele linkin avaamista ja kuvan katsomista.

Tulostaa en ole vielä kuvaa uskaltanut, mutta täytyy sekin vielä kokeilla, kunhan uskallusta siihen on riittävästi.

Tässä linkki kuvaan.

http://seedmagazine.com/portfolio/img/portfolio/15_fractals-revisited/01_fractals-revisited_robert-hodgin.jpg

33

736

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pasi Sahlberg

      Haist ny jo perse sen Nettikummituksesi kanssa.

      • jepjuuniinjoo

        Niinpä, täytyy olla TODELLA sairas ihminen että jaksaa noin pitkän sadun keksiä ja kirjoittaa tänne. Ihan liikaa vapaa-aikaa.


      • hullu palsta
        jepjuuniinjoo kirjoitti:

        Niinpä, täytyy olla TODELLA sairas ihminen että jaksaa noin pitkän sadun keksiä ja kirjoittaa tänne. Ihan liikaa vapaa-aikaa.

        SUHTEELLISEN sairaita kaikki tänne kirjoittavat ovat.
        Satuja nää kaikki jutut on !


      • sairasjärkinen
        hullu palsta kirjoitti:

        SUHTEELLISEN sairaita kaikki tänne kirjoittavat ovat.
        Satuja nää kaikki jutut on !

        Eli, sinäkin olet sairas, kun tänne kirjoitit.


      • hullu palsta
        sairasjärkinen kirjoitti:

        Eli, sinäkin olet sairas, kun tänne kirjoitit.

        Erittäin sairas olen. Kuumetta 42 ast.


      • pöljä
        jepjuuniinjoo kirjoitti:

        Niinpä, täytyy olla TODELLA sairas ihminen että jaksaa noin pitkän sadun keksiä ja kirjoittaa tänne. Ihan liikaa vapaa-aikaa.

        Niin varsinkin SEN joka jaksaa lukea sen, vaikka ei usko asiaan ja vielä kommentoida asiaa....


      • ..................
        jepjuuniinjoo kirjoitti:

        Niinpä, täytyy olla TODELLA sairas ihminen että jaksaa noin pitkän sadun keksiä ja kirjoittaa tänne. Ihan liikaa vapaa-aikaa.

        Kyllä täällä itse kullakin palaa välillä hermot palstan teineihin ja sadunkertojiin.


    • izumi1

      Ihmiselle on totta se mihin hän itse uskoo.

    • kuttinennitus

      tuo kuva on muuten ihan erilainen kuin siinä ensimmäisessä nettikummitus -säikeessä

      • _tilastonikkari

        Se alkuperäinen taitaa olla palstan pitkäikäisin kummitus.


      • komppaaja
        _tilastonikkari kirjoitti:

        Se alkuperäinen taitaa olla palstan pitkäikäisin kummitus.

        Kyllä, kaikkien kummitusten äiti.


      • Claes Sahlberg
        komppaaja kirjoitti:

        Kyllä, kaikkien kummitusten äiti.

        ... ja Sahlberg- suvun jäsenille todellinen painajainen !


      • Anders Sahlberg
        Claes Sahlberg kirjoitti:

        ... ja Sahlberg- suvun jäsenille todellinen painajainen !

        ..Sanoppa muuta serkkuseni.


    • J. Adelheid Sahlberg

      Igen! Nettikummitus palaa taas!

      • Horatius Sahlberg

        Näinpä asia näyttää jälleen olevan.
        Pääseekö Sahlbergit koskaan nettikummituksesta eroon ?
        Siitä tässä nyt on kysymys !


    • Jupiter Sahlberg

      Mene pois sinä paha!

      • Vivian Sahlberg

        Ollako tämä loitsu tillräcklig vahva poistamaan nettispök ?


      • Jupiter Sahlberg
        Vivian Sahlberg kirjoitti:

        Ollako tämä loitsu tillräcklig vahva poistamaan nettispök ?

        Jåå-å. Kyllä se olla.


    • Notta Sahlberg

      Ny se on täällä.

    • suht.terve

      " Niinpä, täytyy olla TODELLA sairas ihminen että jaksaa noin pitkän sadun (= aloitus) keksiä ja kirjoittaa tänne. Ihan liikaa vapaa-aikaa."

      Ei siinä paljon jaksamista vaaditaa, jos copy- pasteaa kahden vuoden
      takaisen kirjoituksen.

      • Widdu Sahlberg Jr.

        Niinpä, sen täytyy olla paranormaalia toimintaa.


    • Kyrbbä Sahlberg

      Kyllä näin on.

      • Timotei Sahlberg

        Oletteko te, Kyrbbä ja Widdu Jr., niitä ulkomailla asuvia siirtolais-Sahlbergeja? Muistaakseni en ole tuon nimisiin henkilöihin tutustunut sukukokouksissamme koskaan. Asutteko kenties Tallinnassa?

        Ei sillä, Nettikummitus (kuva) ei jätä edes ulkomailla asuvia sukulaisiamme rauhaan sille päälle sattuessaan.


      • Widdu&Kyrbbä
        Timotei Sahlberg kirjoitti:

        Oletteko te, Kyrbbä ja Widdu Jr., niitä ulkomailla asuvia siirtolais-Sahlbergeja? Muistaakseni en ole tuon nimisiin henkilöihin tutustunut sukukokouksissamme koskaan. Asutteko kenties Tallinnassa?

        Ei sillä, Nettikummitus (kuva) ei jätä edes ulkomailla asuvia sukulaisiamme rauhaan sille päälle sattuessaan.

        Kyllä olemme, asumme Tallinnan rannikolla olevassa pienessä saaressa. Meillä ei ole varaa tulla sukukokouksiin koska olemme köyhiä. Kahden ja puolen neliön pottupelto kivikkoisella saarella ei tuota kovin paljon vuodessa.

        Nettikummitus todellakin vainoaa sukuamme, kaikkialla.


    • Josef-Adolf Sahlberg

      jooooooooooooooooooo

      • Kustaa Sahlberg

        Nettikummitus häiritsee Oulussakin.


    • Nettikummitus
      • Timofei Sahlberg

        No joko se taas on alkanut käyttää tuota 1920-luvun materialisaatiohahmoaan !
        Luulin , että se olisi jo unohtanut tuolloisen naamansa , pärkkele !


    • joo-oööö

      joo-o

    • Sofia Sahlberg

      NYT NIITÄ ON KAKSI!!!!!

    • moosesnasaretilainen

      Ohoh, shalberggejä täälläkin

      Mutta siis...en mää tiiä........

    • Läskipensas

      Voisiko joku linkata sen oikean kuvan :)? Ja ei vaihtunu kuva mitenkään.

    • Cristoffer_Sahlberg

      Nettikummituksella energiaa riittää, kohtapuoliin alkaa 6:des toimintavuosi !

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      121
      7930
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      151
      6668
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      183
      4775
    4. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      245
      3245
    5. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      101
      2744
    6. Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut

      Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh
      Maailman menoa
      107
      2266
    7. Tunnustusten lauantai

      Mitä haluat sanoa kaivatullesi?
      Ikävä
      150
      1915
    8. Ruoan arvonlisävero menee käytännössä tukijussille

      Ilman juomia elintarvikkeiden myynti vuonna 2025 oli reilut 15 miljardia euroa. Tuolla tasolla arvonlisävero pyörii pari
      Maailman menoa
      12
      1906
    9. Vihreät REPEÄMÄSSÄ oijoijoi....Virran sekoilut on liikaa

      Jo ennestään vihreiden kannatus on suossa vaikka puolue istuu oppositiossa, nyt tuli Virran temppu kun häipyi tuosta vaa
      Maailman menoa
      31
      1720
    10. Yhteydenotto

      Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?
      Ikävä
      197
      1624
    Aihe