Miten kertoa äidille raskaudesta?

Ensinnäkin: sinä olet aikuinen ihminen ja vaikka itsestäsi ei ilmeisesti siltä tunnukaan, niin äidilläsi ei ole mitään sanomista tekemiisi valintoihin. Ymmärrän, että ei-toivottu reaktio voi satuttaa ja harmittaa, mutta äitisi on itse vastuussa myös käytöksestään ja reaktioistaan. Koska hänkin on aikuinen ihminen, tulisi hänen ymmärtää ettei hänellä ole sanottavaa sinun elämääsi. Lapsi on sinun ja avomiehesi, joten teidän pitäisi vetää yhtä köyttä ja huolehtia lapsesta, ei äitisi. Isovanhemmat ovat tietenkin kivat olemassa ja auttamassa, mutta ei heidän varaansa voi, eikä pidäkään mitään laskea. Kertoisin siis kasvotusten asian, se on aikuista ja suoraselkäistä toimintaa. Teinit kertovat asioista tekstareilla. Suoraan kertomalla osoittaisit myös, että olet varma valinnastasi ja seisot sen takana, sanoi äitisi mitä tahansa.

Ja muuten: mikä ihmeen tieto tuo on, että abortti voi johtaa lapsettomuuteen? Niin käy vain äärimmäisen harvoissa tapauksissa, silloin kun abortoinnissa menee joku pahasti pieleen. Iso osa alkuviikoilla tehtävistä aborteista tehdään lääkkeellisesti eikä kohtuun kajota sen kummemmin. Mitään haittaa seuraaville raskauksille ei siitä koidu.

Olet täysi-ikäinen nainen, miksi mietit moisia. Ja miksi sinun pitäisi asiasta edes vielä kertoa, olet niin alussa koko raskaudessa.

Eiköhän se tuleva mummo heltyy sitten kun näkee ultra kuvia :)
Itte kans rv 6 ja la 7.1.204 ja eka ultra vasta 4.6.2013:)
Ja tosiaan oot aikuinen:)
Me ajateltiin kertoa kaikille vasta juhannuksena justiin kun 12 vikkoa lopuillaan

Mä mietin asiaa jo siksi, koska olen diabeetikko ja riskisynnyttäjä. Diabeteksen on kerrottu tuovan komplikaatioita ja insuliinishokkeja. :/ Näillä yllätyksillä ei ole kivaa ketään vaivata.
Lisäksi kumpikin meistä on suurimman osan ajasta työttömiä, vaikka mies opiskelee. Kaupallisella alalla mun on vaikea saada kokoaikaduunia, ja siksi olen myös hakenut jatko-opiskelemaan. Mies menee sivariin ja joudun olemaan suurimman osan ajasta loppuraskaudesta yksin.

Meillä on ollut myös riitoja suurimman osan suhteemme ajan miehen tietsikan käytöstä ja olen muutenkin herkkä.
Lapsettomuudesta sen verran, että meidän suvussa on joillakin ollut helppo tulla raskaaksi ja joillakin ei. Kuulun niihin jälkimmäisiin, joten abortti mulle jo on riski.

nyt ei kaikki mätsää, et sä voi olla huonosti raskautuvaa jos oot puolvahingossa tullu raskaaks... sä oot tosiaan aikuinen, ja sä kerrot sun äidille että teille on tulossa lapsi. sun äitis reaktiolle sä et voi mitään. mut älä nyt mitään sposia lähetä...

hankkikaa perhe myöhemmin. ei teillä iänkään puolesta ole vielä mitään kiirettä.
ja tosiaan jos noin puolihuolimattomasti olet raskautunut, niin ei voi tosiaan puhua mistään vaikeasti raskautumisesta...
Mistähän tuo käsitys abortin vaikutuksesta tuleviin raskauksiin on peräisin? ei kai vaan jostain historian syövereistä, joita abortin vastustajat kaivaa vuosikymmenien takaa, joloin abortteja tehtiin salaa keinoja kaihtamatta.
Nykyisillä menetelmillä abortti ei aiheuta mitään jälkiongelmia, sillä se tehdään lääkkeillä muuttamalla hormonitoimintaa niin, että keskeytminen käynnistyy. Voi siis verrata normaaliin keskenmenoon.
Tuo on jo melkoinen aborttia puoltava asia, että suhteessa nyt jo riidellään vapaa-ajan käytöstä. Onko tietsikalla istuva nuorimies tarpeeksi kypsä perheenisäksi? Harva poika on parikymppisenä valmis isäksi.
Toistaiseksi yhteiskunta tukee perhetiä, mutta näinä huonoina aikoina ei voi olla varma, miten jatkossa tulee olemaan. Ihan juurihan oli uutinen, että esim raskausajan neuvolakäyntejä vähennetään lähes kolmasosalla. Mitä tapahtuu muille yhteiskunnan palveluille, sitä tuskin tiedämme, mutta tuskin ainakaan paranevat. Itse sain lapseni edellisen nousukauden aikana, jolloin palvelut pelasivat. Nyt en enää usko, että palvelut paranevat pitkiin aikoihin.
en väitä, että taloudellinen vakaus olisi ainut syy joka voi heikentää ydinperheen henkistä ja fyysistä hyvinvointia, mutta ei se pahitteeksikaan ole, jos valmiiksi on muitakin ongelmia...
itse kyllä sinun tilanteessasi, kun tilanne on noinkin sekava, siirtäisin lapsenhankintaa tulevaisuuteen.

No huhhuh! Täällä vaan jaetaan aborttiohjeita ja miksi ihmeessä?!

Ensinnäkin: Paljon onnea maailaman ihanimmasta uutisesta! :) Kuten osa on jo ilmaissut, sinä ja miehesi ette tarvitse äitisi lupaa missä tahansa asiassa. Tottakai äiti on tärkeä ja varsinkin vauvan kanssa korvaamaton apu ja tuki. Hänen tiukkuutensa ja suhtautumisensa johtunee todennäköisesti vain siitä että hän rakastaa sinua ja toivoo että pärjäisisit elämässä :)

Vauvan mahdollinen saaminen on iloinen ja äärettömän suuren kiitollisuuden aihe ja sinuna suhtautuisin äidillesi kertomiseen juuri niin-Sinulla on iloinen uutinen kerrottavanasi! Vaikka äitisi saattaisikin aluksi suhtautua asiaan hämmentyneeksi, olen varma taiainakin toivon että se muuttuu matkan varrella ja hän on iloinen puolestanne. Toki se on äidillesikin shokki- hänestähän tulee mummi!

Itse saattaisin muille kertomista odottaa että kuluu aikaa ja saat ensimmäiset ultraäänikuvat - sehän voisi olla yksi tapa kertoa asiasta: lähettää kirje ja kuva pikkuisesta äidillesi.

Paljon onnea ja voimia odotukseen! Toivottavasti kaikki sujuu pienokaisella ja teillä hyvin! :)

Niille, jotka väheksyvät riskejä pyydän olemaan hiljaa!
Tuskin tiedätte mitään ihmiskehosta ja riskeistä. En ole kuin kaikki muut ihmiset ja on otettava huomioon, että joidenkin kohdalla on oikeasti varauduttava riskeihin. Mä en luota itse lääketieteeseen täysin, joten siksi syy miksi suhtaudun asioihin kuin asioihin.
Lisäksi raskaus oli puolisuunniteltua, joten vahingosta ei ole kyse.

Mä en pyytänyt mitään aborttivinkkejä vaan kokemuksia siitä, miten kertoa tiukoille vanhemmille asiasta. En ole siis pyytämässäkään lupaa keneltäkään.
Jos teillä ei ole sellaisia kokemuksia, niin painukaa muualle.

Kiitos illiäiselle! Mä oon saanut jo hieman ideaa asian kertomiselle ja ollaan keskusteltu mieheni kanssa tilanteesta.

Kuulun nyt siihen kirjoittajaryhmään, joka suosittelee teille aborttia. Selvästikin, ette ole kumpikaan vielä kypsiä vahemmiksi.

Vaikkakin pidän kyllä tätä avausta 100% provona tai 13-vuotiaan kirjoittamana, sorry jos oikeasti kuitenkin olet 22-vuotias.

Mä vähän arkailin kertoa ekasta raskaudestani omalle äidilleni, joka myös on tietyissä asioissa aika vanhoillinen ja tiukka. Kun veljeni vuosia sitten kertoi silloisen avovaimonsa kanssa vanhemmilleni heidän esikoisensa tulosta niin äiti tuomitsi asian aika jyrkästi, kun veljeni ja hänen avovaimonsa eivät olleet naimisissa. Jäi veljen ja hänen avokkinsa puolesta silloin kurja olo. Vaikkakin teemme aikuisina omat päätöksemme, niin mulle ainakin äidin mielipide on ollut aina tärkeä.

Arvelutti sitten, että mitähän äiti nyt sanoo, kun raskauduin "puolivahingossa", ja opinnotkin olivat kesken. Vaikkakin olin jo 28 v ja ollut avomieheni kanssa jo vuosikaudet. Äidin reaktio yllätti. Hän oli vilpittömästi onnellinen ja iloinen meidän puolestamme. Edelleen hän on paljon meidän elämässä mukana, ja pieni tyttömme on hänelle äärimmäisen tärkeä.

Äitisi arvostaa varmasti, kun kerrot hänelle suoraan asiasta. Ensireaktio voi olla mitä vaan, mutta ihan varmasti hän suhtautuu positiivisesti asiaan kun on saanut sitä rauhassa ajatella.

Kerrot äidillesi yksinkertaisesti siten, että hänestä tuleee mummo. Olet aikuinen ihminen , joten on äitisi ongelma, jos hänen asenteesa raskauteen on kielteinen.

Entäpä jos et kerro vielä? Äitisi turhaan pelkää, että hän joutuu teidät elättämään. Normaaleja aikuisia olette, ja oikeutettuja normaaleihin sosiaalisiin tukiin. Luovuutta pienellä rahalla eläminen vaatii, mutta se onnistuu. Täytyy vain pitää pää tiukkana. Ilmeisesti saatte jotain sotilasavustusta tai vastaavaa intti-/sivariajalta. Kysy Kelasta.

Yleensä ihmisillä on taipumus sopeutua elämän käänteisiin. Kerro, kun maha näkyy. Tämä on sinun elämäsi, ei äitisi. Tiedän hankalat äitisuhteet. Oma äitisuhteeni on ongelmallinen. Raskautesi on kuitenkin niin alussa, että vielä on keskenmenon mahdollisuuskin, vaikka tuskin kovin todennäköinen, olet nuori.

Voimia ja intoa!