Olen siis raskaana 5 viikolla ja varmistin tänään koko asian.
Aiomme pitää todennäköisesti lapsen, vaikka tulikin yllätyksenä. Itse olen 22 ja avokkini 20.
Asiaa painaa kuitenkin yksi asia eli oma äitini. Hän on luonteeltaan tiukka, pikkutarkka, kuitenkin rakastava äiti ja aika utelias mun ja avokkini asioista.
En tule aina toimeen äitini kanssa, joten raskaus on saanut vähän pelon partaalle, sillä äitini toivoisi, että hankkisin mieluummin koiran ja miettisin tarkkaan lapsia.
Hän tietää, että avokkini kanssa ollaan kihloissa ja joskus mentäis naimisiinkin plus ne lapset.
Hän vastustaa aborttia yleensäkin, sillä se voi johtaa lapsettomuuteen, mutta on tehnyt selväksi, että ei voi tukea mua paljoakaan, koska itse on työikäinen ja asuu toisella paikkakunnalla. Olen miettinyt, että kertoisinko hänelle kirjeitse tai sähköpostitse, sillä hän on tulossa tänne pikavisiitille ylihuomenna ja jos kertoisin kasvotusten tai ennen vierailua olisin koko ajan hermona.
Mieheni opiskelee ja tekee keikkaduunia, mutta menee sivariin syksyllä. Myös mä teen keikkaduunia, sillä omalta alalta on vaikeata löytää mitään kunnon duunipaikkaa. Aion jatkaa opiskeluja mahdollisimman pian, koska amispapereilla ei tee paljoakaan mitään.
Kysynkin siis, että onko teillä kokemuksia tiukoista äideistä tai vanhemmista, joille kertoa raskaudesta?
Miten kertoa äidille raskaudesta?
15
346
Vastaukset
- fgjkfkk
Ensinnäkin: sinä olet aikuinen ihminen ja vaikka itsestäsi ei ilmeisesti siltä tunnukaan, niin äidilläsi ei ole mitään sanomista tekemiisi valintoihin. Ymmärrän, että ei-toivottu reaktio voi satuttaa ja harmittaa, mutta äitisi on itse vastuussa myös käytöksestään ja reaktioistaan. Koska hänkin on aikuinen ihminen, tulisi hänen ymmärtää ettei hänellä ole sanottavaa sinun elämääsi. Lapsi on sinun ja avomiehesi, joten teidän pitäisi vetää yhtä köyttä ja huolehtia lapsesta, ei äitisi. Isovanhemmat ovat tietenkin kivat olemassa ja auttamassa, mutta ei heidän varaansa voi, eikä pidäkään mitään laskea. Kertoisin siis kasvotusten asian, se on aikuista ja suoraselkäistä toimintaa. Teinit kertovat asioista tekstareilla. Suoraan kertomalla osoittaisit myös, että olet varma valinnastasi ja seisot sen takana, sanoi äitisi mitä tahansa.
Ja muuten: mikä ihmeen tieto tuo on, että abortti voi johtaa lapsettomuuteen? Niin käy vain äärimmäisen harvoissa tapauksissa, silloin kun abortoinnissa menee joku pahasti pieleen. Iso osa alkuviikoilla tehtävistä aborteista tehdään lääkkeellisesti eikä kohtuun kajota sen kummemmin. Mitään haittaa seuraaville raskauksille ei siitä koidu.- fgjkfkk
Ja totta muuten tuokin, että miksi ihmeessä kertoisit hänelle vielä? Ei ole mitään takeita siitä, että raskaus edes jatkuu, noilla viikoilla kannattaa pitää asia vielä omana tietonaan. Ellei sitten halua kertoa myös mahdollisesta keskenmenosta jos sellainen kohdalle osuu.
- provoko?
Olet täysi-ikäinen nainen, miksi mietit moisia. Ja miksi sinun pitäisi asiasta edes vielä kertoa, olet niin alussa koko raskaudessa.
- rv6
Eiköhän se tuleva mummo heltyy sitten kun näkee ultra kuvia :)
Itte kans rv 6 ja la 7.1.204 ja eka ultra vasta 4.6.2013:)
Ja tosiaan oot aikuinen:)
Me ajateltiin kertoa kaikille vasta juhannuksena justiin kun 12 vikkoa lopuillaan - Äippä22
Mä mietin asiaa jo siksi, koska olen diabeetikko ja riskisynnyttäjä. Diabeteksen on kerrottu tuovan komplikaatioita ja insuliinishokkeja. :/ Näillä yllätyksillä ei ole kivaa ketään vaivata.
Lisäksi kumpikin meistä on suurimman osan ajasta työttömiä, vaikka mies opiskelee. Kaupallisella alalla mun on vaikea saada kokoaikaduunia, ja siksi olen myös hakenut jatko-opiskelemaan. Mies menee sivariin ja joudun olemaan suurimman osan ajasta loppuraskaudesta yksin.
Meillä on ollut myös riitoja suurimman osan suhteemme ajan miehen tietsikan käytöstä ja olen muutenkin herkkä.
Lapsettomuudesta sen verran, että meidän suvussa on joillakin ollut helppo tulla raskaaksi ja joillakin ei. Kuulun niihin jälkimmäisiin, joten abortti mulle jo on riski.- ei riskiä
Normaalisti sujuessaan lääkkeellinen abortti ei ole mikään riski, oli raskautuminen muuten helppoa tai ei. En ymmärrä mistä riskistä oikein puhut, koska lääkkeellisesti suoritettu raskaudenkeskeytys ei vaikeuta raskaaksituloa millään lailla. En siis missään nimessä kannusta aborttiin, mutta sinulla on selvästi väärää tietoa.
- niin siis kuinka..?
nyt ei kaikki mätsää, et sä voi olla huonosti raskautuvaa jos oot puolvahingossa tullu raskaaks... sä oot tosiaan aikuinen, ja sä kerrot sun äidille että teille on tulossa lapsi. sun äitis reaktiolle sä et voi mitään. mut älä nyt mitään sposia lähetä...
- eläkää ensin ja
hankkikaa perhe myöhemmin. ei teillä iänkään puolesta ole vielä mitään kiirettä.
ja tosiaan jos noin puolihuolimattomasti olet raskautunut, niin ei voi tosiaan puhua mistään vaikeasti raskautumisesta...
Mistähän tuo käsitys abortin vaikutuksesta tuleviin raskauksiin on peräisin? ei kai vaan jostain historian syövereistä, joita abortin vastustajat kaivaa vuosikymmenien takaa, joloin abortteja tehtiin salaa keinoja kaihtamatta.
Nykyisillä menetelmillä abortti ei aiheuta mitään jälkiongelmia, sillä se tehdään lääkkeillä muuttamalla hormonitoimintaa niin, että keskeytminen käynnistyy. Voi siis verrata normaaliin keskenmenoon.
Tuo on jo melkoinen aborttia puoltava asia, että suhteessa nyt jo riidellään vapaa-ajan käytöstä. Onko tietsikalla istuva nuorimies tarpeeksi kypsä perheenisäksi? Harva poika on parikymppisenä valmis isäksi.
Toistaiseksi yhteiskunta tukee perhetiä, mutta näinä huonoina aikoina ei voi olla varma, miten jatkossa tulee olemaan. Ihan juurihan oli uutinen, että esim raskausajan neuvolakäyntejä vähennetään lähes kolmasosalla. Mitä tapahtuu muille yhteiskunnan palveluille, sitä tuskin tiedämme, mutta tuskin ainakaan paranevat. Itse sain lapseni edellisen nousukauden aikana, jolloin palvelut pelasivat. Nyt en enää usko, että palvelut paranevat pitkiin aikoihin.
en väitä, että taloudellinen vakaus olisi ainut syy joka voi heikentää ydinperheen henkistä ja fyysistä hyvinvointia, mutta ei se pahitteeksikaan ole, jos valmiiksi on muitakin ongelmia...
itse kyllä sinun tilanteessasi, kun tilanne on noinkin sekava, siirtäisin lapsenhankintaa tulevaisuuteen. - illiäinen
No huhhuh! Täällä vaan jaetaan aborttiohjeita ja miksi ihmeessä?!
Ensinnäkin: Paljon onnea maailaman ihanimmasta uutisesta! :) Kuten osa on jo ilmaissut, sinä ja miehesi ette tarvitse äitisi lupaa missä tahansa asiassa. Tottakai äiti on tärkeä ja varsinkin vauvan kanssa korvaamaton apu ja tuki. Hänen tiukkuutensa ja suhtautumisensa johtunee todennäköisesti vain siitä että hän rakastaa sinua ja toivoo että pärjäisisit elämässä :)
Vauvan mahdollinen saaminen on iloinen ja äärettömän suuren kiitollisuuden aihe ja sinuna suhtautuisin äidillesi kertomiseen juuri niin-Sinulla on iloinen uutinen kerrottavanasi! Vaikka äitisi saattaisikin aluksi suhtautua asiaan hämmentyneeksi, olen varma taiainakin toivon että se muuttuu matkan varrella ja hän on iloinen puolestanne. Toki se on äidillesikin shokki- hänestähän tulee mummi!
Itse saattaisin muille kertomista odottaa että kuluu aikaa ja saat ensimmäiset ultraäänikuvat - sehän voisi olla yksi tapa kertoa asiasta: lähettää kirje ja kuva pikkuisesta äidillesi.
Paljon onnea ja voimia odotukseen! Toivottavasti kaikki sujuu pienokaisella ja teillä hyvin! :) - Äippä22
Niille, jotka väheksyvät riskejä pyydän olemaan hiljaa!
Tuskin tiedätte mitään ihmiskehosta ja riskeistä. En ole kuin kaikki muut ihmiset ja on otettava huomioon, että joidenkin kohdalla on oikeasti varauduttava riskeihin. Mä en luota itse lääketieteeseen täysin, joten siksi syy miksi suhtaudun asioihin kuin asioihin.
Lisäksi raskaus oli puolisuunniteltua, joten vahingosta ei ole kyse.
Mä en pyytänyt mitään aborttivinkkejä vaan kokemuksia siitä, miten kertoa tiukoille vanhemmille asiasta. En ole siis pyytämässäkään lupaa keneltäkään.
Jos teillä ei ole sellaisia kokemuksia, niin painukaa muualle.
Kiitos illiäiselle! Mä oon saanut jo hieman ideaa asian kertomiselle ja ollaan keskusteltu mieheni kanssa tilanteesta.- ei reilua
No kyllä nyt pitää sanoa vielä, että kun ei eole riskejä mitä väheksyä silloin, kun puhutaan lääkkeellisestä abortista (joka siis menee normaalisti, komplikaatiot ovat asia erikseen). Tietenkin, jos sinulle ei sovi kyseiset lääkeaineet, niin se on oma juttunsa. Sinun luottamuspulasi lääketieteeseen ei tee jostain asiasta sen vaarallisempaa, kuin se oikeasti on. En sinulle todellakaan suosittele aborttia, mutta voisit vähän miettiä, ettet jaa täällä väärää tietoa toimenpiteestä, josta et selvästikään tiedä juuri mitään.
- Ei viittittäs enää
Kuulun nyt siihen kirjoittajaryhmään, joka suosittelee teille aborttia. Selvästikin, ette ole kumpikaan vielä kypsiä vahemmiksi.
Vaikkakin pidän kyllä tätä avausta 100% provona tai 13-vuotiaan kirjoittamana, sorry jos oikeasti kuitenkin olet 22-vuotias. - äidin reaktiosta
Mä vähän arkailin kertoa ekasta raskaudestani omalle äidilleni, joka myös on tietyissä asioissa aika vanhoillinen ja tiukka. Kun veljeni vuosia sitten kertoi silloisen avovaimonsa kanssa vanhemmilleni heidän esikoisensa tulosta niin äiti tuomitsi asian aika jyrkästi, kun veljeni ja hänen avovaimonsa eivät olleet naimisissa. Jäi veljen ja hänen avokkinsa puolesta silloin kurja olo. Vaikkakin teemme aikuisina omat päätöksemme, niin mulle ainakin äidin mielipide on ollut aina tärkeä.
Arvelutti sitten, että mitähän äiti nyt sanoo, kun raskauduin "puolivahingossa", ja opinnotkin olivat kesken. Vaikkakin olin jo 28 v ja ollut avomieheni kanssa jo vuosikaudet. Äidin reaktio yllätti. Hän oli vilpittömästi onnellinen ja iloinen meidän puolestamme. Edelleen hän on paljon meidän elämässä mukana, ja pieni tyttömme on hänelle äärimmäisen tärkeä.
Äitisi arvostaa varmasti, kun kerrot hänelle suoraan asiasta. Ensireaktio voi olla mitä vaan, mutta ihan varmasti hän suhtautuu positiivisesti asiaan kun on saanut sitä rauhassa ajatella. - mummon rooli
Kerrot äidillesi yksinkertaisesti siten, että hänestä tuleee mummo. Olet aikuinen ihminen , joten on äitisi ongelma, jos hänen asenteesa raskauteen on kielteinen.
- Aikanainen
Entäpä jos et kerro vielä? Äitisi turhaan pelkää, että hän joutuu teidät elättämään. Normaaleja aikuisia olette, ja oikeutettuja normaaleihin sosiaalisiin tukiin. Luovuutta pienellä rahalla eläminen vaatii, mutta se onnistuu. Täytyy vain pitää pää tiukkana. Ilmeisesti saatte jotain sotilasavustusta tai vastaavaa intti-/sivariajalta. Kysy Kelasta.
Yleensä ihmisillä on taipumus sopeutua elämän käänteisiin. Kerro, kun maha näkyy. Tämä on sinun elämäsi, ei äitisi. Tiedän hankalat äitisuhteet. Oma äitisuhteeni on ongelmallinen. Raskautesi on kuitenkin niin alussa, että vielä on keskenmenon mahdollisuuskin, vaikka tuskin kovin todennäköinen, olet nuori.
Voimia ja intoa!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama133453Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve603293Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä462992Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi942848On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole622688Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732648Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä972620Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1132327Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl572077Joskus tulee niin
Yksinäinen olo. Ei ole tarpeeksi ihmisiä elämässä, jotka tuntuisivat välitttävän aidosti. Jos mä ny saisin sairaskohtauk661971