Heipsan! Minä (16v) ja kaverini (14v) etsiskelemme vuokra-/hoitohevosia Kempeleestä tai bussimatkan päästä (esim. Ouluun).
Minä olen aloittanut hevostelut 8 vuotiaana ja tällähetkellä vuokraan hankalaa lv-tammaa. Olen siis tottunut, että huonoina päivinä koko tunti menee hevosen ojentamiseen. Pärjään hankalemmillekkin hevosille, maastakäsin ja selästä. Nyt etsisin kuitenkin sellaista hevosta/suurta ponia, jota ei tarvitsisi ojennella/opettaa lähes joka tunti. Haluaisin itsekkin nimittäin oppia ja nauttia useammin.
Kaverini ratsasti aikoinaan vakituisena ratsastuskoululla. Hän on saanut erilaisia traumoja, eikä nykyään juuri heppaile. Mukaan tallille hän tulee, muttei ratsasta. Etsimme hänelle siis kilttiä luottokauramoottoria, suht pientä hevosta/ponia. Hän on nimittäin melko lyhyt 14 vuotiaaksi. Ja nyt ei tarvitse miettiä että "en anna heppaani traumaiselle ihmiselle", koska minä olisin ainakin alussa mukana auttamassa ja opastamassa häntä. Opettaisin ja muistuttelisin ratsastusta ja auttaisin hankalissa tilanteissa. Ja nyt HUOMIO ! Hänelle sopii myös, jos ensin aloittaa vain hoitamalla hevosta ja myöhemmin saa ratsastaa. Siis ensin tavallaan hankkia luottamuksen, sopii myös minun kohdalle !
Olisikohan missään tarvetta tällaisille vuokraajille? Eikä tarvitse olla sama talli ! :)
Vuokraajaehdokkaita Kempeleestä (Oulun seutu)
graaw
0
132
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama245037Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä634046Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve743612Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732698Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1472473Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta602348Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl762159Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?272117- 1351664
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko371515