Liittyykö pahoinvointi mitenkään kilpirauhasiin ?
Pahoinvointi
9
198
Vastaukset
- ei kai
Ei ainakaan havaintoa,,
- KilpirauhasSisko
minulla liittyi pahoinvointi kilpirauhasen liikatoimintaan.
- nupputuppu
Minulla kävi mielessä tuo liikatoiminta, sillä tämmöinen vilukinttu on yhtäkkiä muuttunut kuumahipiäksi.
Mitä muita oireita sulla oli ?
- KilpirauhasSisko
listaan tähän nyt oireet mistä kärsin ennen lääkityksen aloittamista:
- kurkkukipu ja nielemisvaikeus. en saanut nielaistua lääkkeitä yhdellä kertaa, vaan vaati useamman nielaisun että menivät alas. tämä oli ennen noita muita oireita
- yöhikoilu/ihon kuumuus. mies kertoi aina aamulla että olin yöllä ollut aivan tulinen, kuin kovassa kuumeessa. itse en tätä huomannut
- jatkuva "stressiolo", vittuuntuneisuus, hermot kireellä
- laihtuminen (10kg parissa kk, olin sitä ennen normipainoinen) jatkuvasta syömisestä huolimatta. nälkä oli siis aivan koko ajan ja yhtälailla se juoksutti sitten vessassa. päivittäinen ripuli.
- käsien vapina, tärinäolo, lähinnä aamuisin.
- ykskaks saattoi kuume nousta 38 ja yhtä nopeasti se sitten laskikin
- yleensä syömisen jälkeen tuo oksettava olo. epäilen että mahalaukku ei oikein saanut niin vauhdilla myllättyä ruokaa eteenpäin kuin kroppa vaati, joten piti oksentaa. tääkin tuli usein ihan puun takaa ja paha olo poistui heti oksentamisen jälkeen
- lepopulssi yli 100!
- patti kaulassa
^^ nämä kaksi viimeistä saivat minut soittelemaan lääkäriin. mittasin verenpaineeni keran ihan vaan huvikseen, saunan jälkeen ja olo oli mukamas tosi rento. yllätys oli kova kun pulssi huitelikin noin 110 kieppeillä.
- yleisesti ottaen olin tosi sairaan oloinen silloin kun vaiva oli pahimmillaan. mie ajattelin kaikkien oireiden johtuvan pitkästä imetyksestä ja yövalvomisista.
olen lukenut, että ennen vanhaan ihmiset saattoivat kuolla "Kilpirauhasmyrkytykseen". miulla ihan selkeesti oli tämä myrkytys ja tiedä vaikka henki olis lähtenyt jos en olis tajunnut mennä lääkäriin. oireista kärsin noin 6kk ennen diagnoosia.- nupputuppu
Sullapa olikin iso liuta oireita... :P
Mulla on kohta kontrollit noista veriarvoista. Kyllä alkaa tuntumaan, että olisi parempi vaan suostua siihen leikkaukseen. Sais vaan sitä rohkeutta siihen..
- KilpirauhasSisko
eli sinä olet leikkausjonossa -ko? ja todettu liikatoiminta?
kyllä vaan tämä kilpirauhanen ja siis nimenomaan sen epäkunto saa aikaan vaikka minkälaista oiretta.- nupputuppu
Sisätautilääkäri olis halunnu laittaa leikkaukseen tuon kilpparin koon takia. Minä sitten jänistin ja otettiin aikalisä. Joulukuun lopussa otettiin noi verikokeet ja mulla ei ollu liikatoimintaa. Mun veriarvot oli TSH 0,44 ja T4V oli 15. Ennen toi T4V oli 11, mutta lääkkeellä nousi tuohon viiteentoista. Mulla lopetettiin vuoden alussa tuo lääkitys, ku se ei sillai auttanu mitään sillä annosmäärällä. Annoskokoa ei sit voitu nostaakaan, ku se olis kuulemma menny pian ylitoiminnaks. Tuon lääkityksen oli tarkoitus vähän pienentääkkin tuota struumaa, mut nii ei sit käyny.
- nupputuppu
nupputuppu kirjoitti:
Sisätautilääkäri olis halunnu laittaa leikkaukseen tuon kilpparin koon takia. Minä sitten jänistin ja otettiin aikalisä. Joulukuun lopussa otettiin noi verikokeet ja mulla ei ollu liikatoimintaa. Mun veriarvot oli TSH 0,44 ja T4V oli 15. Ennen toi T4V oli 11, mutta lääkkeellä nousi tuohon viiteentoista. Mulla lopetettiin vuoden alussa tuo lääkitys, ku se ei sillai auttanu mitään sillä annosmäärällä. Annoskokoa ei sit voitu nostaakaan, ku se olis kuulemma menny pian ylitoiminnaks. Tuon lääkityksen oli tarkoitus vähän pienentääkkin tuota struumaa, mut nii ei sit käyny.
Sain tänään tuoreet arvot. TSH oli 0,83 ja T4V oli 12. Terkkari sanoi niinku arvelinkin, että kaikki on hyvin, kun on viitearvojen sisällä. :))
- sarah-90
Minun oireeni alkoivat kun lopetin kahvin juonnin. Aloin voida pahoin joka päivä joinain päivinä oksensin joinain en. Ummetus oli kova ja aloin hoitaa sitä visiblin kuidulla. visiblin kuidun kanssa suoli toimi joka aamu silti päivällä oli ripulia ja illalla pelkkää limaa. kun lopetin kuidun paino tippui 5 kg. Oksentaminen onneksi loppui. Rupesin juomaan uudestaan kahvia suolisto ongelmat jatkuivat ummetusta, jatkuvaa limaa. välillä tummaa välillä kirkasta limaa. Välillä oli kiire juosta vessaan ja tuli pelkkää kirkasta limaa.
Nyt hakeuduin vatsalääkärille kun aloin olla jo poikki tämän suoleni kanssa ja ajattelin että masennun ihan totaalisesti. Sain ärtyvän suolen diagnoosin. kunnes labra testien tulokset tulivat ja minulla todettiin kilpirauhasen vajaatoiminta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama1047838Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä1466582Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve1834715Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu2423207Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta1012734Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut
Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh892198Ruoan arvonlisävero menee käytännössä tukijussille
Ilman juomia elintarvikkeiden myynti vuonna 2025 oli reilut 15 miljardia euroa. Tuolla tasolla arvonlisävero pyörii pari121886- 1481832
Vihreät REPEÄMÄSSÄ oijoijoi....Virran sekoilut on liikaa
Jo ennestään vihreiden kannatus on suossa vaikka puolue istuu oppositiossa, nyt tuli Virran temppu kun häipyi tuosta vaa231675Yhteydenotto
Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?1971614