Menes Kopuli nyt erikoistumaan jonnekin Euroopan johtavalla klinikalle ja sitten laitat Suomessa klinikan pystyyn, ;)
Kysyntää olis.
Kopulista kirurgi?
42
169
Vastaukset
- Kopul1
Mietippä nyt hetki uudestaan. Jos lasketaan, että plastiikkaan erikoistumaan on useamman vuoden jono niin voisin ehkä saada vaadittavan palvelun suoritettua joskus vuonna 2022-2024. Siihen kun laskee vielä päällä 1-3 vuotta muualla euroopassa "pakollisesti" hankittavaa kokemusta hiustensiirroista niin ollaan vuodessa 2025 kun mitään klinikkaa voisi avata.
Ihan yhtä hyville rahoille pääsee yksityislääkärinä jos hoitaa lääkkeillä kaljuuntuvia. Ja tulevaisuudessa jos piikitettävät hoidot tulevat käyttöön niin niitä antamalla vasta rikastuisikin.
Eli ole näkyvissä meikäläisen lähtöä plastiikalle. - Parempi ehdotus
Sketsihahmona voisi hankkia hyvin. Spedekin teki pitkän uran.
- Kopul1
Vähän luulen että nauramisesi loppuu viimeistään siinä vaiheessa kun sairastut vakvasti ja minä ole päättämässä hoidostasi. Siihen asti on hyvä vinoilla kun ei ole itsellä mitään pelissä saati sitten oikeaa käsitystä toisen työstä.
- Täydellinen .
Kopul1 kirjoitti:

sketsihahmo!
En tule koskaan olemaan niin sekaisin, että kuvittelisin kopukkaa lääkärikseni. - Kopul1
Täydellinen . kirjoitti:
sketsihahmo!
En tule koskaan olemaan niin sekaisin, että kuvittelisin kopukkaa lääkärikseni.Ja millähän luulet tunnistavasi että juuri minä on Kopuli? Kun et edes uskaltanut lyödä vetoa henkilöllisyydestäni, niin ei sinulla ole aavistustakaan kuka olen.
Jos kohtalolla on yhtään huumorintajua tulet kesällä "keskustelemaan" kanssani fina reseptistä. Luuletko saavasi?
Tai voi olla että olet jo nyt ollut potilaanani. Otitko sitä huomioon? - Täydellinen .
Kopul1 kirjoitti:
Ja millähän luulet tunnistavasi että juuri minä on Kopuli? Kun et edes uskaltanut lyödä vetoa henkilöllisyydestäni, niin ei sinulla ole aavistustakaan kuka olen.
Jos kohtalolla on yhtään huumorintajua tulet kesällä "keskustelemaan" kanssani fina reseptistä. Luuletko saavasi?
Tai voi olla että olet jo nyt ollut potilaanani. Otitko sitä huomioon?sketsihahmo!
En tiedä kenen potilas olet tai oletko vielä kenenkään, mutta ainakin pitäisi olla. Ei tuo ongelmasi kylläkään finalla korjaannu. - Kopul1
Täydellinen . kirjoitti:
sketsihahmo!
En tiedä kenen potilas olet tai oletko vielä kenenkään, mutta ainakin pitäisi olla. Ei tuo ongelmasi kylläkään finalla korjaannu.Etkö ihan oikeasti ymmärrä kuinka sekaisin olet?
Vai oletko oikeasti noin tyhmä ettet edes tajua puhuvasi sekavia?
Ainoa vitsi KOKO tällä foorumilla OLET SINÄ ja kaikki muut täällä paitsi sinä tietävät sen.
Joten toistan kehoitukseni joka alkaa jo muuttua ammatilliseksi kehoitkukseski HAKEUDU HOITOON! - Kopul1
Täydellinen . kirjoitti:
sketsihahmo!
En tiedä kenen potilas olet tai oletko vielä kenenkään, mutta ainakin pitäisi olla. Ei tuo ongelmasi kylläkään finalla korjaannu.Tuplaa tällä hetkellä käytössäsi oleva litium annos, niin voisi vähän helpottaa. Tai jos et käytä litiumia niin aloita vaikka olanstapiini. Sekin voi auttaa tuohon sekavuuteesi.
- Vai käytät
Kopul1 kirjoitti:
Tuplaa tällä hetkellä käytössäsi oleva litium annos, niin voisi vähän helpottaa. Tai jos et käytä litiumia niin aloita vaikka olanstapiini. Sekin voi auttaa tuohon sekavuuteesi.
litiumia ja muitakin myrkkyjä, sehän selittääkin. Tuplaatko alkoholimääränkin aina kun v-tuttaa ja teet oikein pillericocktaileja?
- Kopul1
Vai käytät kirjoitti:
litiumia ja muitakin myrkkyjä, sehän selittääkin. Tuplaatko alkoholimääränkin aina kun v-tuttaa ja teet oikein pillericocktaileja?
EI KUN OPETTELE LUKEMAAN!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
KEHOITIN SINUA!!!!!!! SIIS SINUA!!!!!!!!!!!!!! ALOITTAMAAN JOMPI KUMPI, KOSKA OLET NOIN SEKAISIN.
Minulla ei ole tarvetta käyttää kumpaakaan. - Vaikea sanoa
Kopul1 kirjoitti:
EI KUN OPETTELE LUKEMAAN!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
KEHOITIN SINUA!!!!!!! SIIS SINUA!!!!!!!!!!!!!! ALOITTAMAAN JOMPI KUMPI, KOSKA OLET NOIN SEKAISIN.
Minulla ei ole tarvetta käyttää kumpaakaan."EI KUN OPETTELE LUKEMAAN!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
KEHOITIN SINUA!!!!!!! SIIS SINUA!!!!!!!!!!!!!! ALOITTAMAAN JOMPI KUMPI, KOSKA OLET NOIN SEKAISIN."
Johtuuko tuo lääkkeistä vai niiden puutteesta. - On aivan selvää
Vaikea sanoa kirjoitti:
"EI KUN OPETTELE LUKEMAAN!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
KEHOITIN SINUA!!!!!!! SIIS SINUA!!!!!!!!!!!!!! ALOITTAMAAN JOMPI KUMPI, KOSKA OLET NOIN SEKAISIN."
Johtuuko tuo lääkkeistä vai niiden puutteesta.että olet mielisairas. Ihan näin maallikonkin silmin.
- Jaksat päivystää
On aivan selvää kirjoitti:
että olet mielisairas. Ihan näin maallikonkin silmin.
24/7. Mikäs siinä kun ei muutakaan tekemistä ole.
- koooooooooo
Oho. Jopas on kopulilla luulot
- Kopul1
Tuossa ei kyllä ollut yhtään luuloa.
- nomen est omen
Eikös Kopul ole puolaa ja tarkoita kullinnuppia ?
- Kopul1
Ainoa kullinnuppi kutittelee sinun kurkkuasi iltaisin!
- Siitä puhe...
Kopul1 kirjoitti:
Ainoa kullinnuppi kutittelee sinun kurkkuasi iltaisin!
Jos omistaisit pitemmän niin voisit kokeilla edes omallasi.
- HAHAH KIEH KIEH
Kopul1 kirjoitti:
Ainoa kullinnuppi kutittelee sinun kurkkuasi iltaisin!
kOPULI SUN PÄÄS ON KU KULLINNUPPI
- Kopul1
Siitä puhe... kirjoitti:
Jos omistaisit pitemmän niin voisit kokeilla edes omallasi.
18 cm pystyssä yltää kyllä kenen kurkkuun vaan. Toisin kuin sinun säälittävä 8 cm ja 3mm.
Taitaa hiuskateus ollakin kulli kateutta. - Kopul1
HAHAH KIEH KIEH kirjoitti:
kOPULI SUN PÄÄS ON KU KULLINNUPPI
No jos kullinnuppi on täynnä hiuksia niin sitten.
Sinä varmaan ajalet kohta munankarvat ja liimailet niitä päähäsi että kalju jollain peittyisi.
SÄÄLITTÄVÄÄ IDIOOTTI!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! - Siitä puhe...
Kopul1 kirjoitti:
18 cm pystyssä yltää kyllä kenen kurkkuun vaan. Toisin kuin sinun säälittävä 8 cm ja 3mm.
Taitaa hiuskateus ollakin kulli kateutta.Enpä nyt kehuskelisi 18cm, eikös se ole aika lailla keskimitta. Oman pituus alkaa 2:lla, mutta jääköön tarkempi mitta ilmoittamatta.
- juu niin
Siitä puhe... kirjoitti:
Enpä nyt kehuskelisi 18cm, eikös se ole aika lailla keskimitta. Oman pituus alkaa 2:lla, mutta jääköön tarkempi mitta ilmoittamatta.
varmasti sinulla alkaa kakkosella.... Mutta pääte ei ole cm vaan mm!
ÄH HÄ HÄ HÄ HÄÄ!!!!!!!! - Mitähän sanois...
Kopul1 kirjoitti:
No jos kullinnuppi on täynnä hiuksia niin sitten.
Sinä varmaan ajalet kohta munankarvat ja liimailet niitä päähäsi että kalju jollain peittyisi.
SÄÄLITTÄVÄÄ IDIOOTTI!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!Kylläpäs vaikutat fiksulta. Mitähän sun lääkäri kollegat tuumais tollasesta kirjoituksesta ?
- Kopuli1
Mitähän sanois... kirjoitti:
Kylläpäs vaikutat fiksulta. Mitähän sun lääkäri kollegat tuumais tollasesta kirjoituksesta ?
Sanovat että: "hyvä homma, ei tollasta tartte töiden ulkopuolella kuunnella. Pistä luu kurkkuun vaan."
- Siitä puhe...
juu niin kirjoitti:
varmasti sinulla alkaa kakkosella.... Mutta pääte ei ole cm vaan mm!
ÄH HÄ HÄ HÄ HÄÄ!!!!!!!!Ihan vaikka µm, kopukka. Numeroiden määrä ja pilkun paikkahan sen suuruuden ratkaisee.
- niin tottakia
Siitä puhe... kirjoitti:
Ihan vaikka µm, kopukka. Numeroiden määrä ja pilkun paikkahan sen suuruuden ratkaisee.
mutta ku sulla numeroita on yhteensä vaan 2 ja pääte mm, ni eipä parane kehuskella.
- Töissä vaan ))
Kopuli1 kirjoitti:
Sanovat että: "hyvä homma, ei tollasta tartte töiden ulkopuolella kuunnella. Pistä luu kurkkuun vaan."
Olisipa hauska nähdä se "työpaikkasi". Onko se samanlaista kuin Erilaiset frendit-ohjelmassa? Tekivät jotain sytykkeitä kananmunakennoista ja steariinista. Arvokasta työtä, ei siinä mitään.
- Siitä puhe...
niin tottakia kirjoitti:
mutta ku sulla numeroita on yhteensä vaan 2 ja pääte mm, ni eipä parane kehuskella.
No uskopa vaikka niin, kopukka, jos se sinua lohduttaa.
- Kopuli2
Töissä vaan )) kirjoitti:
Olisipa hauska nähdä se "työpaikkasi". Onko se samanlaista kuin Erilaiset frendit-ohjelmassa? Tekivät jotain sytykkeitä kananmunakennoista ja steariinista. Arvokasta työtä, ei siinä mitään.
Ai sä oot töissä jossain kennottamossa!
No se selittää miksi olet tuollainen kana-aivo.
Jatka vaan samaan malliin, selvisihän se mistä olet tuon logiikkasi hankkinut.
Selittää myös tuon muna-fetissisi.
Olet kyllä vähäisin jätkä ikinä.... ÄH HÄ HÄ HÄÄÄÄÄÄÄÄ!!!!!!!!!!!!!! - Pakko nauraa
Kopuli2 kirjoitti:
Ai sä oot töissä jossain kennottamossa!
No se selittää miksi olet tuollainen kana-aivo.
Jatka vaan samaan malliin, selvisihän se mistä olet tuon logiikkasi hankkinut.
Selittää myös tuon muna-fetissisi.
Olet kyllä vähäisin jätkä ikinä.... ÄH HÄ HÄ HÄÄÄÄÄÄÄÄ!!!!!!!!!!!!!!Oletko ostanut ihan lääkärintakin ja stetoskoopinkin jostain pilailukaupasta? Näpyttelet siellä sitten konetta lääkäriksi pukeutuneena. Olet kyllä mainio sketsihahmo.
- Kopuli evp
Pakko nauraa kirjoitti:
Oletko ostanut ihan lääkärintakin ja stetoskoopinkin jostain pilailukaupasta? Näpyttelet siellä sitten konetta lääkäriksi pukeutuneena. Olet kyllä mainio sketsihahmo.
Takki tulee kyllä työpaikan puolesta ja stetareita on sekä työpaikan puolesta että omasta takaa.
Käytössä omana tällä hetkellä littmann master classic II.
Mä voin näpytellä konetta samalla kun sinä rasvaat kaljuasi. - Alat käydä sääliksi
Kopuli evp kirjoitti:
Takki tulee kyllä työpaikan puolesta ja stetareita on sekä työpaikan puolesta että omasta takaa.
Käytössä omana tällä hetkellä littmann master classic II.
Mä voin näpytellä konetta samalla kun sinä rasvaat kaljuasi.Tulee vähän syyllinen olo, kuin lapselta tikkarin ottaisi. Joillekkin tuollaisesta roolin vetämisestä tulee pakkomielle eikä osaa lopettaa vaikka toistuvasti nolaa itsensä.
- Kopulei
Alat käydä sääliksi kirjoitti:
Tulee vähän syyllinen olo, kuin lapselta tikkarin ottaisi. Joillekkin tuollaisesta roolin vetämisestä tulee pakkomielle eikä osaa lopettaa vaikka toistuvasti nolaa itsensä.
Sinä olet käynyt sääliksi koko ajan. Olet vain niin tyhmä ettet tajua sitä. Ja jos noloudesta puhutaan niin siinä sinä kyllä johdat vielä 100-0.
Osta vaan itselles se tikkari. Voi helpottaa tota sun ahdistusta ehkä 2 sekunttia. Sitten taas karu totuus valkenee, että olet kalju etkä edes ymmärrä tehdä asialle mitään.
Ja loppujen lopuks ei minua kiinnosta jos ei täällä 1 henkilö tajua omaa parastaan ja aloita hoitamaan kaljuaan.
Ei se meikäläisen tilipussissa millään lailla näy. Ja toisin kuin sinä uskot niin työsopimuksessa kyllä lukee tehtävän kohdalla: vs tk lääkäri, palkka on sen mukainen. yli 5000 kuussa.
Ei tarvii vetää mitään roolia. Riittää että hoitaa hommansa. Jotain mikä ei sinulta onnistu kun olet tuon kaljusi kanssa kin ollut noin saamaton. - Huomattu on
Kopulei kirjoitti:
Sinä olet käynyt sääliksi koko ajan. Olet vain niin tyhmä ettet tajua sitä. Ja jos noloudesta puhutaan niin siinä sinä kyllä johdat vielä 100-0.
Osta vaan itselles se tikkari. Voi helpottaa tota sun ahdistusta ehkä 2 sekunttia. Sitten taas karu totuus valkenee, että olet kalju etkä edes ymmärrä tehdä asialle mitään.
Ja loppujen lopuks ei minua kiinnosta jos ei täällä 1 henkilö tajua omaa parastaan ja aloita hoitamaan kaljuaan.
Ei se meikäläisen tilipussissa millään lailla näy. Ja toisin kuin sinä uskot niin työsopimuksessa kyllä lukee tehtävän kohdalla: vs tk lääkäri, palkka on sen mukainen. yli 5000 kuussa.
Ei tarvii vetää mitään roolia. Riittää että hoitaa hommansa. Jotain mikä ei sinulta onnistu kun olet tuon kaljusi kanssa kin ollut noin saamaton.Et edes tajua olla nolona, mutta sehän kuuluu tuohon sairauteen. Tosiasioiden myöntäminen romahduttaisi nopeasti, mutta toisaalta voisit alkaa tervehtyäkin.
- Ei kopulilla
Huomattu on kirjoitti:
Et edes tajua olla nolona, mutta sehän kuuluu tuohon sairauteen. Tosiasioiden myöntäminen romahduttaisi nopeasti, mutta toisaalta voisit alkaa tervehtyäkin.
ole mitään hävettävää. Hän on vain vastannut samalla mitalla sinun syytämääsi sontaan. Mietihän nyt vähän. Väität kopulia sairaaksi kun vastailee sinulle samaa sontaa.
Eikö silloin alkuperäinen sonnan kirjoittaja ole sairas? No todellakin on. Ja tässä tapauksessa ainoa sairas. Kopuli vain yrittää näyttää sinulle kuinka sairas sinä olet vastailemalla samalla tavalla. - Ethän sinä
Ei kopulilla kirjoitti:
ole mitään hävettävää. Hän on vain vastannut samalla mitalla sinun syytämääsi sontaan. Mietihän nyt vähän. Väität kopulia sairaaksi kun vastailee sinulle samaa sontaa.
Eikö silloin alkuperäinen sonnan kirjoittaja ole sairas? No todellakin on. Ja tässä tapauksessa ainoa sairas. Kopuli vain yrittää näyttää sinulle kuinka sairas sinä olet vastailemalla samalla tavalla.kopukka edes tajua mitä kukakin kirjoittaa. Luulet kaikkien eri mieltä olevien olevan yksi ja sama.
- Kopulei
Ethän sinä kirjoitti:
kopukka edes tajua mitä kukakin kirjoittaa. Luulet kaikkien eri mieltä olevien olevan yksi ja sama.
Sinähän tässä niin luulet. Tuo ylempi viesti ei todellakaan ole minulta, joten nyt saimme konkreettisen todisteen siitä että sinulla on harhoja.
- Sentään tunnistat
Kopulei kirjoitti:
Sinähän tässä niin luulet. Tuo ylempi viesti ei todellakaan ole minulta, joten nyt saimme konkreettisen todisteen siitä että sinulla on harhoja.
itsesi kopukaksi kaikista sivupersoonoistasi.
- On toi
Sentään tunnistat kirjoitti:
itsesi kopukaksi kaikista sivupersoonoistasi.
ruikuttaja kyllä harvinanisen tyhmä.
- SANOI MOILANE
MUNAT SUUHUN, KOPULI
KOPULI, MUNAT SUUHUN- Kopuli2000
Tuu ottamaan jos uskallat!
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama917560Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä1226305Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve1604427Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu2333054Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta902628Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut
Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh321918- 1291541
Yhteydenotto
Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?1971524Minkä arvosanan 4-10 annat Susanna Laineelle Farmi-juontohommista?
Minkä arvosanan 4-10 annat Suskille? Tätä ei tv:ssä: Susanna Laine paljastaa, mikä yksi asia hermostuttaa Farmi-kuvauk21772"Suomen Gossip Girl" Jannica Nordberg voitti Farmi Suomen
Onnea, Jannica! Jannica Nordberg voitti Farmi Suomen ja 30 000 euroa. Nordberg kutsuu itseään Suomen Gossip Girliksi19713