Niin surullista

ei mennyt ihan

katsella sukulaistaan jolle psykiatri langetti dg bipolaari kolme vuotta taaksepäin.

Tätini on 43 vuotias ja haluan kirjoittaa hänen järjettömästä tilanteesta ja tuoda esiin sen seikan, että nyky-yhteiskunnassa on menty liian pitkälle diagnoosien ja lääkkeiden syöttämisen suhteen.

Tätini on minun ikäiseni joten olen seurannut hänen elämäänsä hyvin läheltä vuosikymmenien ajan. Hän asuu kuitenkin toisella puolella Suomea kuin minä ja siksi varmasti olemme saaneet hyvin erinlaista kohtelua vaikka luonteeltamme olemme hyvinkin samanlaisia. Äkkipikaisia, sosiaalisia, rentoja, iloisia, tunteellisia ja liian avoimia.

Molemmat olemme murrosiässä aloittaneet ja lopettannet pari koulua. Aikuisiällä vasta rauhotuimme ja saimme ammatit, tädistäni tuli lentoemäntä ja minusta sairaanhoitaja. Tätini joutui työnsä vuoksi matkustelemaan ulkomaille ja elämässä ei ollut rytmiä, tosin minäkin tein 3-vuorotyötä ja paljon ylitöitä. Molemmat alistuimme epäsäännölliselle rytmille ja teimme paljon ylitöitä.

Juhlimiset ja uudet ihmissuhteet näyttelivät pääosaa tätini elämässä viimeisten vuosien aikana. Minä viihdyin kotona ja elin tylsää ja tasaista elämää.

Molemmat jaksoimme 10 vuotta ja samaan aikaan paloimme loppuun. Molemmat meistä luokiteltiin bipoiksi koska elämäntyylimme oli paljon työtä, vähän unta, avoimuus, iloisuus, sosiaalisuus jne

Eri sairaanhoitopiirit ja samat diagnoosit. Eri lääkityksen saimme.. tätini huumattiin voimakkailla neurolepteillä ja epilepsialääkkeillä. Hän muuttui muutamassa vuodessa kauniista, sirosta, itsestään huolehtivasta naiseta lihavaksi zombiksi. Hän ei enää välitä käydä kampaajalla, ei pese hiuksiaan, ei välitä ulkonäöstään, ei vaatetuksestaan. Hän nykyisin vain on.

Tekee niin pahaa katsella häntä, kun entinen iloinen bilehile on muuttunut rumaksi ja hitaaksi. Tuosta kauniista naisesta on tullut itsensä vastakohta. Miksi? Miksi tätä ihmisriistoa saadaan tehdä valtiovallan nimissä ja vieläpä hoetaan, että maniajarrut ovat hänen parhaakseen. Kuka tätä uskoo? Kenen parhaaksi tämä kaikki oN? Miksi elämää rakastava ihminen lobotoitiin tuollaiseksi ? Miksi hänet aivopestiin uskomaan, että neuroleptit ovat hänen terveytensä kanssa pakollisia lääkkeitä? Kenen elämää hän lääkittynä elää?

Minä taasen sain omaan lievään bipolaariini pienen annoksen tasaavaa, mutta sekin lopetettiin koska sanoin psykiatrille, ettei lääkkeen aikana minulla toiminut ajatus. Olen elänyt ilman lääkkeitä vuosia ja pystyn hoitamaan työni, tosin en tee 3-vuorotytä vaan päivätyötä.

Tätäkö ihmisten henkistä tappoa suositaan Suomessa vuonna 2013? Lääkitään ensin aivovaurio asteelle ja sen jälkeen heitetään eläkkeelle odottamaan ennenaikaista kuolemaa.

Kenen parhaaksi tämä tappolääkitys on? Onko se elämää kun päässä ei liiku ajatukset, eikä kykene lääkityksen vuoksi enää huolehtimaan itsestään?

Kuka helvetti keksi bipolaarisairauden ja siihen tämän lääkityksen??

5

291

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • larppiina

      Ajattelet siis, että koska teillä on yhteinen tausta ja olette sukua, täytyy sairaudenkin olla samanlainen?

      Ehkä tätisi bipolaarinen on vaikeampi kuin sinun.

      Ja sitten mua ärsyttää, kun moni bipoista kieltää edes sairastavansa bipolaarista tai sitten vähätellään omia sekoiluja. Masennukset menee kyllä jakeluun, mutta ei maniat. Ollaan vaan niin aikaansaavia ja loistavia ihmisiä... Surullistahan noita (hypo)maniasekoiluja on läheisten korjailla.

      Ehkäpä lääkitys on pitänyt tätisi hengissä. Toisen elämän arvottaminen on mielestäni vähän epäilyttävää. Ollaan kauhistelemassa jos toisella menee huonommin kuin itsellä, ehkä se on vaan sitä itsensä korottamista.

      Mulla menee paljon huonommin kuin tuttavillani, mutta osaan nykyään olla suurimman osan ajasta onnellinen pienistä asioista. Tuttavien mielestä mun asiat ovat tosi huonosti. :-)

    • hulluripulluri

      Mä en tajua miksi bipolaareille tuputetaan antipsykootteja tai antidepressantteja. Edelliset aiheuttaa hirveitä sivuvaikutksia ja jälkimmäiset taas voi laukaista manian.
      Mielialantasaajia vaan peliin. Antipsykootteja tulisi antaa vaan todella psykoottisille maanikoille/masentuneille lyhytaikaisesti.

      • böpibipo

        Mä en taas ymmärrä sitä et miks ihmiset alkaa niitä nappeja syömään? Ei kukaan voi pakottaa niitä ottamaan. Ite söin neuroja pienellä annoksella 4 vuotta ja sinä aikana muutuin juuri lihavaksi zombiksi. Ahdistus ja henkinen pahoinvointi vain paheni neuroleptien myötä. Lopetin ne ja sain elämäni takaisin. Nyt jaksaa taas jonkun verran liikkua ja pitää huolta itsestään. Toistaiseksi oon pärjänny sillä et otan rauhottavia joskus pahoihin oloihin. Masennukset vaan kestän väkisin.

        Olenko saanut oikean diagnoosin? Sitä en tiedä. Joskus tuntuu että diagnoosi on väärä ja joskus että on oikea. Monet sanoo ettei bipo pärjää ilman lääkkeitä mutta tässä vaan vielä ollaan. Jospa se sairaus ei ole meillä kaikilla niin paha tai sitten koko diagnoosi on pielessä. Itsekin haluaisin varmuuden tähän asiaan.

        Mulla on ollu vuosia tosi paha masis ja siellä välissä hypomaanisia jaksoja. Lääkärissä on sitä paljon pohdittu et voiko vakavasti masentunu olla yhtäkkii ilonen ja elämää rakastava ihminen ja sitten taas äkkii masentuu. Ton jälkeen sitten diagnoosi biposta tuli. Mitään kummempia sekoiluja ei oo. Hoitajat on ollu sitä mieltä etten oo bipo mut lääkäri oli toista mieltä. Mulla ei oo koskaan ollu sellasta hypomaniaa et oisin saanu kauheesti aikaan jotain. Täällä näkee niitä juttuja et miten ihmiset siivoo puol valtakuntaa ja tekee vielä kauheet duunit päälle ja liikkuu ja bilettää ja ovat yliseksuaalisia. Tietty mulla on juttuja jotka voi niitä hypiksiä laimentaa mut ois kiva saada iteki varmuus et onko tässä pöpi vai ei.


    • fjddhbhgdghhdf

      Suomessa annetaan bibo dg:ta hyvin helposti sellaisissakin tapauksissa, missä sitä ei pitäisi antaa. Psykiatrit (siis iso osa heistä) pitää Helstenin näkemyksiä huuhaana, rajatilapersoonan ja bibon eroa ei ymmärretä...Kun ihminen oikeasti pitäisi ohjata pitkään terapiaan, niin terapian tarve korvataan lääkityksellä (se jos mikä on tyhmää).

      Se miten sinut diagnosoidaan riippuu siitä kenelle satut päätymään ja siitä riippuu lääkityskin. Väärällä lääkityksellä terveestäkin ihmisestä tulee helposti "kasvis".
      Älyttömyyden huippu on se, että se aika mitä näihin diagnooseihin käytetään on ihan älyttömän lyhyt, joten se oikeellisuus on aika sattumanvaraista. B-lausunto irtoaa 3x45min pätkällä ja psykiatri ei edes välttämättä muista edellistä käyntiäsi...

      Omat oireet olisi saattaneet riittää bibo lausuntoon (en siis ole) ja tuttavani sai sen lausunnon vaikka ei ole (vielä...). Omalta kohdalta pitkä terapia muutti elämäni! Käsittelemättömät lapsuuden traumat oli dominoineet koko aikaisempaa elämääni (oireet (ja historia) hyvin saman tapaisia kuin aloittajalla). Kyllähän sieltä sitten löyty insestistä lähtien kaikkea (ennen terapiaa en tiennyt tulleeni hyväksikäytetyksi) mitä oli vain tunkenut alitajuntaan, kun ei pystynyt käsittelemään niitä.

      Olen nykyään eri ihminen kuin ennen.

    • gbhggfdfbgzgh

      Lisäys edelliseen...
      Yhdysvalloissa on laajempi "tautikirjo" kuin Suomessa.
      Tämä on tosi hyvä ja tärkeä asia, sillä nämä sairaudet vaatii omanlaista hoitoa.
      Toisen sairauden lääkityksestä on helposti enemmän haittaa kuin hyötyä.

      Olen ymmärtänyt, että varsinkin bibon oireita omaavia sairauksia on monta.
      Yksi olennainen asia on taudin synty, toinen, mikä käynnistää maanisen jakson, kolmas muut oireet.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      30
      5110
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      64
      4101
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      78
      3676
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      73
      2728
    5. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      158
      2534
    6. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      60
      2388
    7. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      79
      2199
    8. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      27
      2167
    9. Mitä haluaisit sanoa kaivatullesi tänään?

      Mitä ajatuksia hänestä ja tilanteesta ylipäätään 💖
      Ikävä
      138
      1695
    10. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      40
      1548
    Aihe