KOKKIKARTANO HUIJAUS by Snelman

kokki itsekkin

Sain Snelmannin lihatuotteita ostaessani ala-arvoista, lähinnä minkinrehuksi kelpaavaa kamaa. Tämä ei minua järkyttänyt sen kummemmin sillä tiedän ettei mikään minkä valmistukseen liittyy inhimillinen tekijä ole aina kuranttia. Mutta se järkytti että reklamoituani tuotteesta kiisti snelmanni tuotteen ala-arvoisuuden vetoamalla siihen että heillä on laitteet jotka valmistavat tuotteen oikein. No miksei sitä laitetta sitten käytetty vai eikö sitä osattu käyttää vai eikö sillä ole lopultakaan väliä mitä pakataan. Varmistin vielä tuotteeen myyneestä liikkeestä sen että muutkin saman erän tuotteet oli virheellisesti valmistettu ja kerroin tämän myös snelmannille. Tämän suhtautuminen oli välinpitämätöntä ja vastuu kiistettiin. Tästä päättelin ettei asiakas varsinaisesti merkitse tälle rehutehtaalle mitään.
No johtopäätöksenä "pikkumies" meni henkilökohtaiseen osto boikottiin.

Nyt on kuitenkin tullut markkinoille Keravalainen pieni ruuanvalmistaja KOKKIKARTANO joka testaa ihmisillä eri seoksia sörsseleille ja vaikuttaa hyvin sympaattiselta liikkeeltä.
Tämä on kuitenkin vain harhaa sillä em k.kartano on vain yksi ovi snelmannin tehotehtaassa ja jossa paska vainpakataan eri purkkeihin.
koko k.kartano konsepti on markkinointi ihmisten kikka jolla yritetään saada paskojen tuotteiden ryvettämä myynti nousujohteiseksi.
Hevosenkaviot lihamakaroonilaatikossa ovat vasta alkua.......

0

1571

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

        Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
        Maailman menoa
        9
        3424
      2. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

        Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
        Maailman menoa
        58
        3263
      3. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

        Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
        Maailman menoa
        44
        2969
      4. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

        ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
        Maailman menoa
        93
        2836
      5. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

        jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
        Maailman menoa
        62
        2688
      6. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

        jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
        Maailman menoa
        73
        2638
      7. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

        Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
        Maailman menoa
        97
        2610
      8. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

        asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
        Maailman menoa
        113
        2317
      9. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

        Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
        Maailman menoa
        55
        2063
      10. Joskus tulee niin

        Yksinäinen olo. Ei ole tarpeeksi ihmisiä elämässä, jotka tuntuisivat välitttävän aidosti. Jos mä ny saisin sairaskohtauk
        Ikävä
        66
        1951
      Aihe