Sossu rankaisee säästäjiä, palkitsee tuhlaajat

kaltoinkohdeltu

Kävin pitkän keskustelun sossussa tänään ja mielestäni minua ja samanlaisessa tilanteessa olevia kohdellaan väärin, jopa räikeän epäoikeudenmukaisesti. Minulla on noin 2200€ säästössä joka on säästetty 100%sesti työmarkkinatuesta 3v aikana ja se on vaatinut äärimmäistä nuukuutta ja kieltäytymistä kaikesta n.s ylimääräisestä (ei karkkeja, jäätelöä, kaljaa, merkkivaatteita, ravintolakäyntejä jne). Välillä on ollut pahoinvointia asian suhteen kun olen yrittänyt epätoivoisesti säästää itselleni pientä pesämunaa.

Nyt sitten tämä tiukkapipoinen ja tylysävyinen nutturapää sossussa (miksi muuten he ovat aina kaikki samasta muotista?) ilmoitti että seuraavien kuukausien aikana toimeentulotuesta vähennetään 1700€ riippuen muista kuukausittaisista menoistani (lääkärikäynnit, lääkkeet ym)

Eli saan "pitää" omia rahojani vain 500€ säästämästäni yli 2 tuhannesta?? Entä jos olisin tuhlannut ne rahat viim. 3v aikana, saisin edelleen saman verran avustuksia mutta olisin voinut herkutella ym. mielummin kuin kitua?? Tämä on YKSISELITTEISESTI väärin ja yritin asiaa myös perusteella mutta tämä täti vain katseli halveksivaan tyyliin.

Ymmärrän jos säästöt ovat kertyneet esimerkiksi palkka- tai muista tuloista, mutta jos säästöt ovat kertyneet kokonaisuudessaan työmarkkintuesta tai perustoimeentulosta niin silloin niitä ei saisi vähentää avustuksesta.

Tällä tavalla palkitaan tuhlaajat ja rangaistaan säästeliäitä ihmisiä

50

544

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tuttuatuttua........

      Kannattaa säästää sukkaan. En ole sossun asiakas pientuloinen köyhyysrajalla elävä kummiskin. Käynyt joskus aikoinaan sossussa joten tiedän mitä se on. Aikanaan olin säästänyt kolmisensataa rahoitussäästöllä kolmekymppiä kuussa ja kaikki tietää mitä se tekee vuodessa. Noh siitähän riemu repesi tentattiin oliko minulla kenties jotain pörssikauppaa jemmassa. Joo. Säästän sukkaan nykyään. Jos pistäsin sivutilille niin joku sitäkin ihmettelisi. Köyhän ei anneta säästää pahan päivän varalle.

      • Rendevouzz

        "Köyhän ei anneta säästää pahan päivän varalle. " - juuri näin asia on, köyhälle ei edes haluta antaa mahdollisuuttaa kaivata itseään kuopasta


    • 17+4

      sama juttu veronpalautuksen kanssa, kun sain mätkyjä niin sossu ei auttanut ollenkaan, mutta kun sain palautusta niin koko rahasumma vähennettiin perustuesta

    • KKHS

      Sossu ei ole mikään talouden tasaaja, vaan antaa rahaa ihmisille joilla sitä ei ole. Systeemi on toki täysin typerä, mutta se on se mikä on. Sossu on tehokas tapa pitää ihmiset köyhinä kalliissa kaupungeissa

    • nyt tilillä 39 euroa

      Itse en ole käynyt sossussa koskaan, mutta olen kuullut, että esimerkiksi asuntovelalliselle sanotaan helposti, että myy asuntosi pois.

      Ehkä sun kannattaa vaan pistää säästetyt rahat sukanvarteen, niin ei näy kenenkään kirjoissa ja kansissa ne rahat. Toki kannattaa olla tarkkana, ettei kukaan varasta niitä tai että ne eivät katoa. Onhan se selvää, että jos jollakulla on rahaa tilillä, niin miksi sossun pitäisi maksaa kuluja, kun tämä sossun asiakashan voi nostaa ne rahat omalta tililtään. Myönnän kyllä, että vertailu esim. rappioalkoholisteihin on epäreilu, mutta pitää vaan ajatella, että se oma elämäntilanne on kuitenkin paljon parempi kuin sellaisella, jolla on elämänhallinta ihan kateissa.

    • yh-mama

      Mätkyjä olen minäkin maksellut suuria summia ja jos senttikin on takaisin tullut niin se kyllä huomioidaan tuloiksi.Entäpä kun jollakin omistusasunto ja sen maksamiseen annetaan yhteiskunnan tukia?Yleensä puhutaan vain vuokra-asunnoissa asuvista..Miksi lapsilisät ovat samansuuruisia oli vanhempien tulot ja menot minkälaiset tahansa?Elatuksissa kuitenkin suuria eroja..Saakohan edes autonritsaa omistaa on rekkarissa mutta korjauskuntoinen??En kyllä ole ikinä ajatellut että tuet todella olisivat jatkuva ainoa tulonlähde ja kannattaja mutta kun ei se vähävaraisuus ole aina oma valinta kuitenkaan.Ottaisin ilosta kiljuen duunin jolla saisin itse kaikki perusmenoni hoidettua,ne mihin annetaan toimeentulotukea..

      • yh-mama

        Sori olihan se yh-korotus lapsilisissä mutta silti..


    • Tyhjennä silti tili!

      Periaatteessa toimeentulotukiasiakkaan perusosista kaapimia säästöjä ei pitäisi laskea hänen käytettävissään oleviksi varoiksi ja vähentää toimeentulotuesta, jos hän pystyy osoittamaan, että mainitut varat on säästetty toimeentulotuista. Mutta tässä tilanteessa asiakas joutuu osoittamaan olemattoman eli sen, että muita tuloja ei ole ollut. Tietysti asia selviää tositteista, jotka tuen hakija joutuu toimittamaan sosiaalitoimistoon ..

      On oikeus säästää myös tilille, eikä niitä säästöjä saa ottaa käytettävissä olevina varoina huomioon. Asiasta on lainvoimainen hallinto-oikeuden päätös!!!

      Pitkäaikaisilla toimeentulotuen asiakkaille (yli vuoden kestävä säännöllinen asiakkuus), voidaan jättää toimeentulotuesta kertyneitä säästöjä huomioon ottamatta 1.200 euroa (esim. säästäminen kodinkoneeseen tms. hankintaan).

    • Kotona säästöt

      Miksi olet niin helvetin tyhmä että olet säästänyt pankkitillesi? Kyllä minäkin säästän mutta pidän rahoja kotona tallessa, hyvässä piilossa. Eikä niitä mitään tuhansia ole vaan korkeintaan viitisensataa, sitten ostan käteisellä jotain ja alan taas säästää.

      • eletäänkoviaaikoja

        Jeh kantsuu vain keksiä hyvät jemmat. Niistä ei tänne kannata kertoa.Mut hyvään paikkaan. Rikollisille lukot ovat vain hidaste tosin eihän varakkaalle pankki ole sekään takuu kuin sataantonniin asti jos kaatuu.
        Oikein tiedä siis jos varakkuutta olisi mihin kannattaisi sijoittaa, ehkä stadin kaviaarikulmille korkeintaan.

        Mutta joo hyvään paikkaan jemmaan siis jos peliä täytyy pelata!


    • Mielivaltaa

      Varoihin luetaan myös kaikki tileilläolevat varat ja säästöt!

      Toimeentulotukilain soveltajille suunnatussa oppaassa sanotaan, että esimerkiksi säästöistä voidaan kuitenkin kohtuullisuusharkintaa käyttäen
      jättää osa huomioimatta.

      Tileillä olevat varat katsotaan hallinto-oikeuksissa pääsääntöisesti huomioitaviksi tuloiksi. Poikkeuksiakin tähän pääsääntöön löytyy. Kuopin HaO ottaa asiaan kantaa ratkaisussaan jonka mukaan ylläpitokorvauksis
      ta säästynyt noin 1 000 euron suuruinen summa voidaan kohtuullisuusharkint
      aa käyttäen olla huomioimatta tulona.

      Asiassa kiinnitetään huomiota siihen, millä tavoin ja mistä rahat ovat säästyneet.

      Perusteiltaan samanlaisessa asiassa Helsingin hallinto-oikeus antaa kuitenkin vuotta myöhemmin aivan päinvastaisen ratkaisun!

      Sen mukaan sillä, millä tavoin tilillä ollut summa on säästynyt (ylläpitokorvauksista), ei ole asiassa merkitystä?!

      Summa tulee siis ottaa tulona huomioon!?

      Edellä kuvattu ristiriita Kuopion ja Helsingin hallinto-oikeuksien välillä todennä-
      köisesti johtuu siitä, että ne tulkitsevat toimeentulotukilain 12 §:ää eri tavalla.

      Kuopion hallinto-oikeus vetoaa päätöksessään 12 §:ään siten, että se on
      nostanut esille 12 §:n 2 momentin 4 kohdassa olevan ”muita varoja, joiden katsotaan olevan tarpeen jatkuvan toimeentulon turvaamiseksi” ja katsoo siis, että säästöt ovat kyseisessä tapauksessa tällaisia tulona huomioimattomia varoja.

      Lisäksi se perustaa ratkaisunsa saman lain 11 §:ään, jossa sanotaan, että tulona ei oteta huomioon ylläpitokorvausta.

      Helsingin HaO viittaa puolestaan samaan 12 §:ään, mutta toteaa, että kyseessä olevat ylläpitokorvauksesta kertyneet säästöt eivät ole tällaisia jatkuvan toimeentulon turvaamiseen käytettäviä varoja.

      Hallinto-oikeudet tulkitsevat siis tapausten erityispiirteet huomioiden lain sisältöä päinvastaisella tavalla.

      Eli on siis aivan arpapeliä kuinka oikeus lakia tulkitsee!?

      • yksinkertaistettuna

        Niin kyse kai on siitä miten kaikille annetaan tietty määrä ropoja. Yksi onnistuu säästämään toinen ei ja ensimmäistä rangaistaan rehellisyydestä.

        Hyvää Juhannusta kaikille!


    • liikaa rahaa

      Miksi pidät pankkitilillä rahojasi.
      kun ei pankitkaan maksa mitään korkoja, jotain ropoja.
      nosta pois, tililta aina säännoöllisesti jos säästöön jotain jää.

    • rehellisyysmaan...

      Auta armias jos joku näkee kun laskette niitä pöytälaatikossa olevia rahoja!
      Olen köyhä mutta rehellinen, en ikinä ole viilannut linssiin ketään viranomaisia.

    • Järkimies75

      "Ymmärrän jos säästöt ovat kertyneet esimerkiksi palkka- tai muista tuloista, mutta jos säästöt ovat kertyneet kokonaisuudessaan työmarkkintuesta tai perustoimeentulosta niin silloin niitä ei saisi vähentää avustuksesta."

      Milläs tavalla se on ymmärrettävämpää? Jos tienaa rahaa työllä, siitäkö kuuluu rangaista ettei ole mieluummin nostellut veronmaksajien pussista saatuja tukia?

      Olen samaa mieltä siitä että säästäväisyydestä ei pitäisi rangaista - sama määrä tukia kaikille, on kunkin omalla vastuulla miten tuet käyttää. Jos säästää, hieno juttu ei kuulu sossulle...jos hassaa rahansa kaljabaarissa, turha kinuta sossusta lisää. Mutta toisaalta, onko sekään oikein kun työstä ja yrittämisestä rangaistaan veroilla ja yrittäjien tapauksessa tukien menettämisellä kokonaan. Vastaavasti kun ei pistä tikkua ristiin itsensä elättämiseksi, saa käytännössä siivoojan nettopalkan verran tukia.

      Onko ihme jos meillä on niin paljon sosiaalisia ongelmia, kun valtio oikein rohkaisee ihmisiä välttämään työtä ja säästämistä?

      Tervetuloa hyvinvointivaltioon.

      • ......

        Siivoojana ja muissakin töissä, sukulainen eli siivellä saman ajan enkä saa kuin pari sataa enemmän kuin hän.


      • Tästä ihanuudesta

        voimme kiittää suomalaista vasemmistoa jonka toimilla ei ole juuri väliä, käykö töissä vai ei. Loiset pärjäävät jos ovat fiksuja sekä sopivan ahneita.


    • yh-mama

      Heitetään nyt raaka kikka kolmonen.Entäpä jos asiakas olisikin muka juonut säästönsä pois kun pahat paineet elämässä esim?Siis nostellut automaatilta käteistä tosi tiuhaan..Äkkiä muutama dona menee tarjoillessa.Tilin saa niinkin nollille.Menisikö läpi?Eikös ne sossut pyytele vain muutaman kkn takaisia tilitietoja?Mistä ne tietää mitä ollut esim.3 kk sitten?ps.mulla on tili tyhjä eikä luukulle ole silti asiaa pykälien mukaan.Huijaamaan ei kantsi ruveta kun tuomio tulee aina tavalla tai toisella..

    • kaltoinkohdeltu

      Myönnän että olen ollut tässä asiassa todella tyhmä, ehkä se minua jurppii kaikista eniten, mutta haluaisin silti edelleen uskoa että Suomi on oikeudenmukainen valtio. Ajattelenpa asiaa miten päin vain niin en koe tätä mitenkään reiluna.

      Haluan vielä lisätä että näytin sossussa tositteet pankkitileistäni juuri ennen kuin tipuin ansidosionnaiselta työmarkkinatuella (tilillä silloin 412€) ja sen jälkeen tositteet tämän hetkisestä tilanteestani (6kk taaksepäin, jota minulta pyydettiin toimitettavaksi kun tein aikavarausta) eli noin 2200€ toukokuun lopussa. Sanoin myös että voin toimittaa tositteen jokaiselta kuukaudelta mikä todistaa sen, että rahat on säästetty yksinomaan työmarkkintuesta eikä mistään muusta, nyrpeä sossutäti vain katsoi minua naama norsunvi***lla ja sanoi että sillä ei ole merkitystä.

      Kiitos kaikille kuitenkin neuvoista, aion käyttää osia teksteistänne pohjana valitukselle, ainakin saan asiassa jonkinlaisen mielenrauhan vaikka ei menisikään läpi. Minua ärsyttää erityisesti se, että käytäntö vaihtelee niin suuresti eri paikkakunnilla, sekin on mielestäni väärin.

      • Oikein meni

        Et sinä mitään toimeentulotukea tarvitse koska sinulla on tuhansia euroja säästöjä. Sosiaalityöntekijä teki aivan oikein kun hylkäsi hakemuksesi. Tuki on tarkoitettu heille joilla ei ole säästöjä.


      • kaltoinkohdeltu
        Oikein meni kirjoitti:

        Et sinä mitään toimeentulotukea tarvitse koska sinulla on tuhansia euroja säästöjä. Sosiaalityöntekijä teki aivan oikein kun hylkäsi hakemuksesi. Tuki on tarkoitettu heille joilla ei ole säästöjä.

        Eli mielestäsi toimeentulotuesta tai työmarkkintuesta ei voi ikinä säästää avoimesti pankkitilille? ...jos satut tekemään sen virheen että säästät vähäsistä murusista avoimesti ja rehellisesti pankkitilille niin on oikeus ja kohtuus että vastaava summa vähennetään kun seuraavaksi toimeentulotukea jaetaan, näinkö?

        Ei ihme että ihmiset harrastavat kaiken maailman virapeliä mitä viranomaisiin tulee ...joko pitää tuhlata kaikki heti tai sitten laittaa jemmaan patjan alle ja valehdella sossulle.


      • Pitkäaikatyötön
        kaltoinkohdeltu kirjoitti:

        Eli mielestäsi toimeentulotuesta tai työmarkkintuesta ei voi ikinä säästää avoimesti pankkitilille? ...jos satut tekemään sen virheen että säästät vähäsistä murusista avoimesti ja rehellisesti pankkitilille niin on oikeus ja kohtuus että vastaava summa vähennetään kun seuraavaksi toimeentulotukea jaetaan, näinkö?

        Ei ihme että ihmiset harrastavat kaiken maailman virapeliä mitä viranomaisiin tulee ...joko pitää tuhlata kaikki heti tai sitten laittaa jemmaan patjan alle ja valehdella sossulle.

        Työmarkkinatuesta ja asumistuestakin voi yrittää jotain säästää, mutta muistelen rajan olevan 5.000 eurossa ennen kuin säästöt alkavat vähentää tukea.

        Toimeentulotuen perusidea on olla viimesijainen, täydentävä tukimuoto silloin, kun muut tuet eivät riitä toimeentuloon. Jatkuva tt-tuella roikkuminen kertoo muiden tukien olevan liian alhaisella tasolla. Tt-tuesta ei ole tarkoitus säästää lainkaan, vaan viimeisenä turvaverkon lankana ns. pitää saaja hengittämässä pinnan yläpuolella sen aikaa, että elämä saadaan järjestykseen ja tt-tuki lopetettua.

        Se että säästät tt-tuesta kertoo järjestelmälle vain sen, että saat liikaa rahaa. Oikeistolaisten mielestä tällainen tilanne on hyvä ja oikein, koska köyhän pitääkin kuukausittain kerjätä toimeentulonsa ja erikseen osoittaa avuntarpeensa, jos muiden apuun turvautuu. Siis pidetään muut tuet riittämättöminä ja kielletään saaduista tuista säästäminen pihistelylläkään, ja ylläpidetään kallista valvontakoneistoa tiliotteita syynäämässä.

        Vasemmisto on täydellä voimallaan hallituksessa ja pyrkii nostamaan erityisesti ns. normaalitukia, kuten v. 2012 alusta tehtiin, mutta hallituksen oikeistopuolikas vastustaa ja vaatii omia tavoitteitaan läpi. Nyt voi jo ruveta miettimään, kumpaan suuntaan haluaa seuraavissa eduskuntavaaleissa äänensä antaa.


      • 1+8

        "Myönnän että olen ollut tässä asiassa todella tyhmä, ehkä se minua jurppii kaikista eniten, mutta haluaisin silti edelleen uskoa että Suomi on oikeudenmukainen valtio."

        Lakkaa uskomasta ja myönnä itsellesi, että Suomi ei ole oikeudenmukainen valtio.
        Sukanvarteen säästäminen on lisäksi alhaisten korkojen takia nykyisin parempi vaihtoehto, kuin pankkitalletukset.


    • kaikki viedään

      Kaikki lasten tilitkin tutkitaan, jos olet säästänyt lapsille autokouluun tai opiskeluun rahaa tulevaisuuteen, niin nekin sun pitää käyttää elämiseen. Edes niitä ei saa säästää

      • Ei sitä rahaa

        kannata millään tilillä makuuttaa vaan pistää jemmaan varmaan paikkaan, mulla esimerkiksi komerossa varmassa piilossa.


      • moijoonat kotiin
        Ei sitä rahaa kirjoitti:

        kannata millään tilillä makuuttaa vaan pistää jemmaan varmaan paikkaan, mulla esimerkiksi komerossa varmassa piilossa.

        MItäs jos tulee tulipalo ja komerokin palaa?? Sinne menee miljoonat...;) Kannattaa pitää lähellä ulkoovea jossain muovipussissa, kukaan ei arvaa että joku säilyttää miljoonat muovipussissa ulko oven vieressä, vaan ne on siinä turvassa. Kun tulee palo niin sen saa käsiin heti, niin paitsi jos ullko ovi on tulessa... Varmaa paikkaa ei ookkaan. Reppuun ja reppu aina selässä.


      • Oikein meni

        Ne ovat käytettävissä olevia tuloja joten tottakai ne lasketaan.


    • Huavi

      Toimeentulotukea saava serkku täytti pyöreitä vuosia. Minä muut sukulaiset annoimme rahaa lahjaksi kodin hankitoja varten. Tilille ei rahoja voinut laittaa, koska ne olisivat näkyneet tulona. Kieltämättä setelien tunkeminen kirjekuoreen postin vietäväksi vaikutti riskaabelilta, mutta rahat tulivat perille ja serkku on nyt tyytyväinen uuden sohvan omistaja.

    • tilpehööri kööri

      Noin se on tehtävä. Mitään ei tosiaan tilillä saa näkyä. Ja mitään pikavippejä tms. ei kannata ottaa, ne ovat myös tuloksi laskettuja.
      Opiskelijan tuloksi lasketaan opintolaine vaikka ei sitä ottaisikaan.
      Kunnollisuus, tunnollisuus ja rehellisyys ovat rangaistavia ominaisuuksia sossun kanssa asioidessa.

    • irvihammas
    • Rehellisyysmaan...

      Niin kuitenkin muistakaa että kun on päättänyt olla aina rehellinen, sellaista ihmistä uskotaan jatkossakin.
      On todella pieni mahdollisuus joka on aina elänyt nuukasti että hän yhtäkkiä ryyppäisi rahansa.
      Lapsiperheiden pitää saada enemmän on faktaa he ovat liian tiukoilla.
      Viisisatasta en ole edes nähnyt koko euron aikana.

    • mies35.

      Mulla on kotona kaapissa yli 5000 euroa säästössä. En vie niitä pankkiiin koska silloin olisin varakas enkä saisi toimeentulotukea. Olen säästänyt siitä rahoja työkokeilussa saamilla tuloilla eli 9 euroa päivä töistä ja työmarrkina tuesta ja toimeentulotuesta. Elän aika säästeliäästi enkä ostele turhia. 3 vuotta kans mennyt säästämiseen ja olen aika ylpeä itsestäni. Aion tuhlata rahat lomailuun ja vaatteisiin ja huvvitteluun pääasiassa. Työttömyys masentaa joten juhliminen ja elämästä nauttiminen pitää mut järjissäni. Ja sosku saa haista pas.kat.

    • ..............

      Tottakai! Opintolainakin katsotaan tuloksi nostettaessa, mutta ei menoksi maksettaessa. Yksinasuminenkin on niin saatanan kallista pääkaupunki seudulla!

    • Vanhus......

      Tili kannattaa tyhjentää mahdollisimman nopeasti tukien tultua.
      Tilille kannattaa jättää vähäinen määrä, ja maksella mahdollisimman paljon ja pieniä ruokakauppa tapahtumia, jotta tilin tilanne näyttää sossun haluamalta.
      Rahojen kannattaa olla nolliilla noin puolessa välissä tukien saanti väliä.

    • Järkimies75

      "Lapsiperheiden pitää saada enemmän on faktaa he ovat liian tiukoilla."

      Vaan ketkä maksaa? Suurin osa lapsettomista on opiskelijoita, eläkeläisiä, ja yksineläviä jotka tilastojen valossa jäävät kauas lapsiperheiden ansioista.

      "Viisisatasta en ole edes nähnyt koko euron aikana."

      Miten on opiskelijat, eläkeläiset ja syrjäytyneet...löytyisikö rahasäiliöstä muutama viissatanen lapsiperheille?

      • Pitkäaikatyötön

        En ole mitään noista ryhmistä, vaikka lapseton olenkin,, mutta eipä ole tarvinnut viisi-, eikä kaksisatastakaan nähdä. Kerran pankista rahaa nostaessani pyysin erikseen satasta 50:sten sijaan, jotta tulee joskus sellaiseenkin tutustuttua.

        Sellaista olen pohtinut, että pitäisikö nykyinen lapsilisäpotti jakaa toisin. Jos kaikista lapsista maksettaisiin sama rahasumma syntymäjärjestyksestä riippumatta, voitaisiin ensimmäisestä lapsesta maksaa nykyistä enemmän, mutta samalla ainakin 3. lapsen jälkeen lapsilisät olisivat nykyistä pienempiä. http://www.kela.fi/lapsilisa_maara

        Tässä olisi nykysysteemiin verrattaessa sellainen etu, että ainakin 1. lapsen syntyessä perheen rahatilanne helpottuisi. Taloushan on tiukimmillaan työuraa aloiteltaessa, kun palkka on pienimmillään, ja usein on paljon sekä asuntolainaa että opintolainaa. Tämä nostaa kynnystä perheen perustamiseen, jolloin myös ensisynnyttäjien keski-ikä nousee.


    • ------

      Ketkä maksaa?
      Kun tulet vanhaksi, sinua hoitavat juuri nämä jotka nyt ovat tiukoilla elävien vanhempien lapsina.
      Hoitavatko he paremmin kun saavat elää siedettävän lapsuuden?

    • Järkimies75

      Et vastannut kysymykseen. En kysynyt miksi lapsiperheille tulisi maksaa lisää tukia, vaan kuka maksaa & mistä rahoista? Suurin osa lapsiperheistä on keskiluokkaa tai varakkaita: löytyy omistusasunto, uudehko auto, jne. Suurin osa yksineläjistä/lapsettomista on alempaa keskiluokkaa tai ns. köyhiä. Ymmärtänet sekin että selkeä enemmistö suomalaisista kuuluu lapsiperheisiin - mikä tarkoittaa sitä että köyhemmän vähemmistön pitäisi maksaa veroja niin että kirpaisee oikein kunnolla ennen kuin lisätuet alkavat tuntua varakkaamman enemmistön kukkarossa.

      Minulla on lapsia, perheen tulot lienee n. 8 000 EUR/kk. Paljonko laitetaan palkkojen lisäksi tukia? Voin kyllä ottaa kaiken mitä tarjotaan!

      • --------

        Nykyään olen itsekin yksineläjä, lapset aikuisia. Tottavie tulen toimeen siedettävästi vaikka tulot ovat pienet.
        Lapsista kuuluu huolehtia ääriolosuhteissakin.
        Harvassa ovat ne, jotka lapsia nälässä pitävät.
        Mitä auttaa vanhempien varakkuus jos tarkoitat nuoria lapsiperheitä, jotain on vialla jollei pärjää vaan pitää turvautua vanhempiin.
        Ei ole oikein sekään että köyhyyden takia viivytetään perheen perustamista.


      • Järkimies75
        -------- kirjoitti:

        Nykyään olen itsekin yksineläjä, lapset aikuisia. Tottavie tulen toimeen siedettävästi vaikka tulot ovat pienet.
        Lapsista kuuluu huolehtia ääriolosuhteissakin.
        Harvassa ovat ne, jotka lapsia nälässä pitävät.
        Mitä auttaa vanhempien varakkuus jos tarkoitat nuoria lapsiperheitä, jotain on vialla jollei pärjää vaan pitää turvautua vanhempiin.
        Ei ole oikein sekään että köyhyyden takia viivytetään perheen perustamista.

        "Ei ole oikein sekään että köyhyyden takia viivytetään perheen perustamista."

        Se on aivan oikein.

        Entisaikaan hankittiin ensiksi koulutus, työ ja asunto - sitten lapsia. Tämä on hyvä malli, jonka lapset oppivat vanhemmiltaan. Nyt hankitaan äkkiä lapsia, koska siten pääsee isommille tuille ja parempaan kämppään hienommalle alueelle. Tämä on huono malli, jonka lapset myös oppivat vanhemmiltaan.

        Etkö ole huomannut miten kasvatuksen laiminlyönti, liiallinen alkoholin käyttö, väkivalta, ym perheiden ongelmat lisääntyvät koko ajan? Se ei johdu siitä ettei tukia olisi riittävästi, vaan siitä että tuet mahdollistavat lasten hankkimisen ennen kuin on itse kasvettu aikuisiksi ja päästy sellaiseen tilanteeseen jossa pystytään huolehtimaan lapsista niin kuin pitää.


      • --------
        Järkimies75 kirjoitti:

        "Ei ole oikein sekään että köyhyyden takia viivytetään perheen perustamista."

        Se on aivan oikein.

        Entisaikaan hankittiin ensiksi koulutus, työ ja asunto - sitten lapsia. Tämä on hyvä malli, jonka lapset oppivat vanhemmiltaan. Nyt hankitaan äkkiä lapsia, koska siten pääsee isommille tuille ja parempaan kämppään hienommalle alueelle. Tämä on huono malli, jonka lapset myös oppivat vanhemmiltaan.

        Etkö ole huomannut miten kasvatuksen laiminlyönti, liiallinen alkoholin käyttö, väkivalta, ym perheiden ongelmat lisääntyvät koko ajan? Se ei johdu siitä ettei tukia olisi riittävästi, vaan siitä että tuet mahdollistavat lasten hankkimisen ennen kuin on itse kasvettu aikuisiksi ja päästy sellaiseen tilanteeseen jossa pystytään huolehtimaan lapsista niin kuin pitää.

        Jos nimimerkkisi tarkoittaa minkä ikäinen olet, ota huomioon että eivät entisaikanakaan ihmiset niin onnellisia olleet.
        Paljon sai kärsiä henkistä ja fyysistä väkivaltaa kostoksi," kun me näimme nälkää sota-aikana ja teillä on paljon paremmin..."
        Vanha tätini vielä 80-vuotiaanakin on mustasukkainen, ja kieltää henkeen ja vereen "en minä sellainen ollut". Vaikka olen moneen kertaan kysynyt, mitä ihmeen aihetta on kadehtia keski-ikäistä työkyvytöntä henkilöä.
        Tädilläni oli varakkuutta ja yleensä kaikkea, mitä tarvitaan, vain elämään tyytyminen puuttui.
        Joka tosiaan laskee kaiken näin, sitten vasta kun on kaikkea, havaitsee olevansa liian vanha ensisynnyttäjäksi.
        Kasvatus ei voi olla ainaista kauhun vallassa elämistä, teenkö jotain väärin.
        Oppivat, voi että, oletko varma etteivät he masennu kun haukutaan perheen tähden.
        Minä en oppinut hyväksymään olisi pakko olla samanlainen kuin suku, muodostin arvomaailmani itse.


      • -------
        -------- kirjoitti:

        Jos nimimerkkisi tarkoittaa minkä ikäinen olet, ota huomioon että eivät entisaikanakaan ihmiset niin onnellisia olleet.
        Paljon sai kärsiä henkistä ja fyysistä väkivaltaa kostoksi," kun me näimme nälkää sota-aikana ja teillä on paljon paremmin..."
        Vanha tätini vielä 80-vuotiaanakin on mustasukkainen, ja kieltää henkeen ja vereen "en minä sellainen ollut". Vaikka olen moneen kertaan kysynyt, mitä ihmeen aihetta on kadehtia keski-ikäistä työkyvytöntä henkilöä.
        Tädilläni oli varakkuutta ja yleensä kaikkea, mitä tarvitaan, vain elämään tyytyminen puuttui.
        Joka tosiaan laskee kaiken näin, sitten vasta kun on kaikkea, havaitsee olevansa liian vanha ensisynnyttäjäksi.
        Kasvatus ei voi olla ainaista kauhun vallassa elämistä, teenkö jotain väärin.
        Oppivat, voi että, oletko varma etteivät he masennu kun haukutaan perheen tähden.
        Minä en oppinut hyväksymään olisi pakko olla samanlainen kuin suku, muodostin arvomaailmani itse.

        Tarkoitin tietysti että nimimerkki oli syntymäaika?


      • Järkimies75
        -------- kirjoitti:

        Jos nimimerkkisi tarkoittaa minkä ikäinen olet, ota huomioon että eivät entisaikanakaan ihmiset niin onnellisia olleet.
        Paljon sai kärsiä henkistä ja fyysistä väkivaltaa kostoksi," kun me näimme nälkää sota-aikana ja teillä on paljon paremmin..."
        Vanha tätini vielä 80-vuotiaanakin on mustasukkainen, ja kieltää henkeen ja vereen "en minä sellainen ollut". Vaikka olen moneen kertaan kysynyt, mitä ihmeen aihetta on kadehtia keski-ikäistä työkyvytöntä henkilöä.
        Tädilläni oli varakkuutta ja yleensä kaikkea, mitä tarvitaan, vain elämään tyytyminen puuttui.
        Joka tosiaan laskee kaiken näin, sitten vasta kun on kaikkea, havaitsee olevansa liian vanha ensisynnyttäjäksi.
        Kasvatus ei voi olla ainaista kauhun vallassa elämistä, teenkö jotain väärin.
        Oppivat, voi että, oletko varma etteivät he masennu kun haukutaan perheen tähden.
        Minä en oppinut hyväksymään olisi pakko olla samanlainen kuin suku, muodostin arvomaailmani itse.

        Sinulta meni nyt pointti kokonaan ohi.

        Ei tässä puhuta elintasosta, olosuhteista, jne. Kun vanhemmilla ei ole minkäänlaista ammatillista koulutusta, ei sanottavaa työkokemusta, 100% tuloista on peräisin KELAn tai sossun tuista, eikä todellista yritystä asioiden muuttamiseksi löydy...ei näytä hyvältä. Sellainen ihminen joka ei pysty ottamaan vastuuta itsestään harvemmin pystyy ottamaan vastuuta muista. Kuten lapsista.

        Mistä lapsi oppii että opiskelu kannattaa ja työ on normaalia elämää, jos äiti makaa sohvalla aamusta iltaan? Miten keskittyä opiskeluun, kun ryyppyporukka käy isin luona kaljoittelemassa iltaisin? Mistä ottaa esimerkkiä, kun vanhemmat opettavat että tuilla eletään ja ainoa ratkaisu asioiden parantamiseen olisi sen prkeleen naapurin porvarin verottaminen? Näin se ns. köyhyys periytyy.

        Noh, aina löytyy poikkeuksia. Mutta todennäköisyys ongelmien syntymiseen on ihan eri luokkaa verrattuna ihmisiin jotka ovat jo osoittaneet pystyvänsä hoitamaan asiansa (koulutus, työ, asunto) kunnialla.

        Lopuksi, jos lapsen hankkiminen on ihan oikeasti tärkeää (ja toivon että on)...onko liikaa vaadittu että pistää itsensä likoon ja laittaa asiansa kuntoon ensin? Nyt ei olla karkkikaupassa, jossa pitää saada pussi namuja hetihetiheti. Jos näin ison asian vuoksi ei huvita yrittää tosissaan, minä en usko siihen että tällainen ihminen olisi kypsä huolehtimaan lapsistaan.

        Toivottavasti selvensi asiaa.

        t. Järkimies75, töissäkäyvä perheenisä.


      • --------
        Järkimies75 kirjoitti:

        Sinulta meni nyt pointti kokonaan ohi.

        Ei tässä puhuta elintasosta, olosuhteista, jne. Kun vanhemmilla ei ole minkäänlaista ammatillista koulutusta, ei sanottavaa työkokemusta, 100% tuloista on peräisin KELAn tai sossun tuista, eikä todellista yritystä asioiden muuttamiseksi löydy...ei näytä hyvältä. Sellainen ihminen joka ei pysty ottamaan vastuuta itsestään harvemmin pystyy ottamaan vastuuta muista. Kuten lapsista.

        Mistä lapsi oppii että opiskelu kannattaa ja työ on normaalia elämää, jos äiti makaa sohvalla aamusta iltaan? Miten keskittyä opiskeluun, kun ryyppyporukka käy isin luona kaljoittelemassa iltaisin? Mistä ottaa esimerkkiä, kun vanhemmat opettavat että tuilla eletään ja ainoa ratkaisu asioiden parantamiseen olisi sen prkeleen naapurin porvarin verottaminen? Näin se ns. köyhyys periytyy.

        Noh, aina löytyy poikkeuksia. Mutta todennäköisyys ongelmien syntymiseen on ihan eri luokkaa verrattuna ihmisiin jotka ovat jo osoittaneet pystyvänsä hoitamaan asiansa (koulutus, työ, asunto) kunnialla.

        Lopuksi, jos lapsen hankkiminen on ihan oikeasti tärkeää (ja toivon että on)...onko liikaa vaadittu että pistää itsensä likoon ja laittaa asiansa kuntoon ensin? Nyt ei olla karkkikaupassa, jossa pitää saada pussi namuja hetihetiheti. Jos näin ison asian vuoksi ei huvita yrittää tosissaan, minä en usko siihen että tällainen ihminen olisi kypsä huolehtimaan lapsistaan.

        Toivottavasti selvensi asiaa.

        t. Järkimies75, töissäkäyvä perheenisä.

        Kyllä ymmärrän pointin, en tarkoittanut väitellä näin että vain minä olisin oikeassa.
        On nähty tosin että nk syrjäytyneet huolehtivat silti lapsistaan hyvin.
        Toisaalta hienompi väki väsyttää lapsensa kovilla vaatimuksilla, jossain kohtaa he kypsyvät ja tekevät oman päänsä mukaan.
        Tuskallisinta lapsille lienee se, kun tunteiden osoittaminen kielletään.
        Omassa nuoruudessani monella opiskelu tyssäsi siihen ettei saanut rauhassa asua, omassa perheessäkin, veljeni pelkäsi isääni ja muutti tädin luo, sielläkin hän pelkäsi tädin avomiestä. Eikä ikinä saanut tutkintoa suoritettua. Hän yritti kaikkensa senkin jälkeen jossain työpaikassa, sen koommin en ole tavannut.
        Paljon löytyi viisautta liikaa odottamisesta, kukaan ei keksinyt, ihminen tarvitsi vain asunnon.


    • soskun asiakas.

      Oon säästänyt yli 4500 euroa ja pidän niitä rahoja kotona. Asun kerrostalossa ja ei mulla käy koskaan vieraita joten en pekää et rahat katoaa. Olen hyvin säästeliäs ja nyttenkin juhannuksena en ostanut mitään enkä lähtenyt minnekkään vaan olen kotona. Soskulle ei kannata mitään kertoa eikä tilille kannata säästää.

    • vbhjvyu87654edfghjl,

      Hei. soskun asiakas, ei elämän tarkoitus saa olla säästäminen ikuisesti vähistään, joskus niitä säästöjä pitää käyttää. Oppia nautimaan aikaansaannoksistaa.

      (Minulle saa survoa kultalusikan sinne halutessaan.)

    • eisenootarkoituskaan

      Niin, mutta kun sen sossun tarkoitus onkin antaa rahaa vain niille, joilla ei ole mitään.
      Ei toimeentulotuen tarkoitus ole olla pesämunaa pankkiin rakentamassa, vaan kattaa niitä kuluja joita elämässä on.

      Ei toimeentulotuessa palkita säästämistä. Sillä turvataan perusmenot. Eikä siinäkään tuhlareita palkita. Jos teet 3 kk töitä ja tuhlaat koko rahan eletronikkaan, autoon ja merkkivaatteisiin. Ei sossu silloin anna senttiäkään jos tilit on tuhlattu täysinturhuuksiin.

    • Yhteiskunnan loinen

      Minäkin olen käsittänyt sen "sossun" niin että se on niille jotka ei hallitse ollenkaan rahankäyttöä alkoholi-tai muun ongelman takia niin että rahat loppuu ennen seuraavaa "tiliä".
      Mulla on noussut työmarkkinatuki nettona noin 100e/kk.
      Eipä juuri kannusta työtä etsimään kun lukee näitä viestejä täällä.
      Tuhlataan yhteiskunnan varat ensin niin ehkä se työnteko sitten alkaa kiinnostamaan kun kaikki varat on käytetty ja valtion velka on tapissa.

    • järki käteen

      Kyllä minunkin mielestä on hyvä olla vähän sukanvarressa jos sattuu sairastumaan tai jotain muuta yllättävää menoa, mistä sitten tempaiset rahaa jos ei yhtään säästössä. Itsekkin olen säästänyt vähän kerrallaan, minulla on kissa ja voi sairastua milloin tahansa ja eläinlääkärikulut ei ole halpoja, kissaa varten on säästössä 1000 € ja omia yllätys menoja varten 1300€, minusta on vain järkevää ajatella asioita etukäteen eikä vasta sitten kun on hätä.

    • Akkapiru

      "järki käteen"no kohta joku kirjoittaa ettei köyhällä ole oikeutta edes eläintä pitää..Eli köyhä ei tarvitse mitään eikä ole koskaan tyytyväinen mihinkään kun vain ilmaiseksi kaikki annetaan.Mulla suursyömäri koira ja kaksi läskiä kissaa :).
      Mua ei kiinnosta kellä on mitäkin säästöjä vaikka kalsareissa.
      Entäpä nämä menestyjä mollarit?Onkohan heistä jokaikinen ansainnut rehellisesti omilla ansioillaan maallisen mammonansa?Epäilen ettei ole ja pikkusummista ei ole kyse..Kun kiinni jäävät valheistaan niin maksavat rahalla hiljaiseksi.
      Kakkanakki AP.Kas kun ei sossu tee tupatarkastusta ja arvioituta irtaimistoa..
      Nosta joka ikinen sentti tililtä pois!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      19
      4909
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      54
      3922
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      60
      3493
    4. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      94
      2858
    5. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      62
      2698
    6. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      73
      2658
    7. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      98
      2634
    8. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      136
      2386
    9. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      56
      2284
    10. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      58
      2084
    Aihe