Oletko erunnut

Jätä vaan. Tuskinmuuten helpottaa ja sulla on oikeus omaan elämään ja rauhaan. Mun isä on bipo ja perhe-elämä oli kamalaa, koko ajan sauhuamista ja nipin napin ehdittiin pari henkäsyä vetää ennen seuraavaa draamaa ja kaaosta. Olisin toivonu, että äiti ois lähteny meidän lapsien kanssa... Mun isä ainakin on ihan mielettömän itsekeskeinen ja itsekäs, liekö pelkkä sairaus vai myös luonne. Teki ja tekee koko ajan ratkaisuja itsekkäästi, ei väliä mitä siitä muille seuraa. Petti äitiäkin ja sitten itkee ja ulisee, että älä jätä. Ja sama hiton monta kertaa.. Eihä kukaan sairaudelleen mitään voi, mutta kyllä läheistenkin on pakko kantaa huoli omasta jaksamisestaan.

bipolla itsellä pitää olla 110% motivaatio kuntotua ja hoitaa itseään, muuten elämä bipon kanssa mahdotonta.

Siitähän se eroaminen johtui. Kun mania iskee, jäät kuin nalli kalliolle. Lähde ennenkuin sinuun sattuu ja lujaa. Siitä toipumisesi kestää pitkään eikä hoidu ilman ammattiapua.

Just ostin eukolleni pirun kalliit joululahjat vaikka raha on oikeasti todella tiukkalla!!! en vaan mahtanut itselleni mitään. Sain siitä sillä hetkellä suunnattoman hyvän mielen ja päätin näin osoittaa välittäväni hänestä. Vaikka tosiasiassahan ajoin meidät kahta kauheampaan suohon.

Emäntä on jo vuosien varrella kokenut minuntakiani vaikka mitä...eikä tämä näytä tästä helpottavan.

Toivottavasti eukko tajuaa miten paska tämä sairaus ja sen tuomat oireet on ja tajuaa lähteä ja pian!!

Huom!! en halua yleistää!!! Tällaista vain meillä.

No, tiedä sitten, johtuuko sairaudesta. Mies löysi taas elämänsä rakkauden kolmannen kerran ja päätti jättää minut lasten kanssa. Voi olla, että nyt on sitten löytynyt se ainoa oikea tai sitten on joku vaihe taas menossa.

Itse olen päättänyt kuitenkin, että mikäli takaisin päin on yrittämässä muutaman kuukauden päästä, takaisin en huoli. On sen verran rankkaa eikä lapsiakaan kohtaan ole oikein tällainen elämä.

Mikäli on löytänyt elämänsä rakkauden, ero ei johtunut sairaudesta, vaan siitä, että mies itse päätti lähteä. Jos taas tämäkin rakkaus hiipuu alkuhurman jälkeen, niin sitten voi sanoa, että ero johtui sairaudesta.

Kyllä täällä näköjään taas nämä samat torpedot häärää ja yleistää. Säälittävää ja surullista.

Mielestäni en yleistänyt tai leimannut. Nimenomaan omasta kokemuksestani mainitsi, että lähikuukaudet kertovat, onko kyse sairaudesta vai siitä, että mies on halunnut lähteä sairaudesta huolimatta.

En myöskään ymmärrä, mikä tarve on kieltää, että joillakin kaksisuuntaisuus oireilee myös juuti tällaisina nopeina ratkaisuina parisuhteissa. Sehän on kerrottu kaikissa virallisissa taudinkuvauksissakin, että tällaista "holtittomuutta" saattaa esiintyä.

Itse sairastan ms-tautia, eikä se näy päälle, mutta en silti kiellä sitä, että joillakin kyseinen sairaus johtaa pyörätuoliin ja työkyvyttömyyteen. Se, että minulla näyttää olevan lievä muoto kyseisestä sairaudesta, ei poista sitä tosiasiaa, että joillakin tauti etenee eri tavalla. Miksi siis joillakin kaksisuuntaista sairastavilla on tarve kiistää, että jotkut kaksisuuntaista sairastavat voivat sairaudesta johtuen käyttäytä epätoivotulla tavalla vaikkei se heillä itsellä kuuluisikaan taudinkuvaan?

Kyllä ap:n kannattaa lähteä elämään omaa elämäänsä, mutta saa kyllä varautua, että perästä kuuluu.

Tuttavapiirissä seurasin rouvan bipoilua monta vuotta, aivan hirveää hullunmyllyähän se oli. Mies oli todella väsynyt tilanteeseen ja lopulta teki päätöksen erota rouvan viimeisen sairaalajakson aikana. Lapset jäivät yhteishuoltajuuteen viikko/viikko- periaatteella.

Tämä rouva oli aina aiemmin syyttänyt omaa äitiään bipoudestaan vaikka äiti oli aina parhaansa mukaan yrittänyt tytärtään tukea. Mutta kas, kun ero tuli, niin rouvapa keksikin levitellä asiaa siten, että hänen sairastumisensa olikin hänen miehensä vika, sillä mies onkin narsistisesta persoonallisuushäiriöstä kärsivä. Siis anna mun kaikki kestää!

Erosta on nyt aikaa jo parisen vuotta, mutta rouva edelleen uskottelee itselleen, että mieshän hänet sairastutti. Tokihan kukaan tuttavapiirissä ei usko tähän vaan pitää hänen juttujaan sairauden aiheuttamana sekoiluna. Hän kyllä itse luulee, että kaikki ovat hänen kanssaan samaa mieltä, sillä se ken eri mieltä olisi, ei enää olisi tervetullut. Kovin helposti napsauttelee ihmisten kanssa muutenkin välejä poikki. Pitäköön luulonsa, jos se häntä auttaa edes vähän vaatimattoman mielenterveytensä vaalimisessa. Itse en pidä häneen juurikaan enää yhteyttä, sillä minusta ei ole nyökyttelijäksi hänen hulluille puheilleen.

Joten, kannattaa valmistautua tällaiseen jo etukäteen, jos biposta eroaa. Se ei tule olemaan helppoa.

Olen bipon vaimo, ja ero on tulollaan. Ja sitä haluavat molemmat.
Olemme käyneet pariterapiass useamman vuoden, olen sinnitellyt koska en halua erota miehen sairauden takia.

Nyt ollaan taas siinä vaiheessa että että pyörähdys on alaspäin. Eli siis masentaa, millään ei ole väliä, viina alkaa maistua. Viime vikolla jäi litoja ottamatta ja ssekin jo näkyy.
Talousasiamme ovat kuralla koska mies ennen diagnoosia hurvitteli aika rajusti, ja minun kyseinalaistaessa menoja, sain raivokkast haukkumiset. Mutta koska millään ei ole väliä, hän lähtee taksilla ryyppäämään,,,,

Onneksi mieheni tietääkseni kuitenkin käy terapiakäynneillään. Saattaa olla ettei kerro siellä totuutta kaikesta mutta..

Ketjun aloittajalle : lähde ennenkuin teilä on lapsia. Tässä vaiheessa pystyt helpomin rakentamaan uuden elämän...

Meillä on monta lasta, talous kuralla, ei ole ihan helppo lähteä kun kolmiokaan ei riitä lapsimäärälle. Enkä halua rikkoa lasten ja isänsä suhdetta entisestään, siksi tarvittaisiin kaksi isoa asuntoa.. toivon että mieheni jaksaisi olla paremmin lapsille läsnä jos se tapahtuisi "annoksina".