Naisten keskustelutaidosta

Kyllä meillä aviomiehen kanssa ainakin tulee
tasapuolisesti keskustelua ongelmista ym. Eli
molemmat nostavat silloin tällöin kissan
pöydälle. Ja miksi sen pitäisi olla niin et mies
ei puhu eikä pussaa?

Mutta entisten poikaystävien kanssa se olin minä
joka aloin ongelmista puhumaan ja koitin
riidatkin puhumalla selvittää. Silloin sain
yleensä olankohautuksen vastaukseksi tai sitten
sen että vain "mäkätän".

Kaveripiiristäni tiedän, että kyllä molemmat
osapuolet ovat halukkaita puhumaan suhteensa
ongelmista. Ja niinhän sen pitäisikin olla, jos
molemmat ovat sitoutuneet siihen suhteeseen.

Yleistäminen on raivostuttavaa ja sitä harrastavat
kaikki miehet. =)

Vakavasti puhuen et varmastikaan ole väärässä.
Tunnen moniakin naisia, jotka ovat kykenemättömiä
keskustelemaan asioista. Joko asioista ei puhuta
tai sitten puhutaan suu vaahdoten asian vierestä -
se on ehkä vielä raivostuttavampaa kuin
puhumattomuus.

Itse olen seurustelusuhteissani törmännyt
ainoastaan miesten kykenemättömyyteen kohdata
ristiriitatilanteita siitä yksinkertaisesta
syystä, että olen nainen ja vielä lisäksi hetero,
mutta ystävyyssuhteissani olen tavannut myös näitä
ristiriitakarkurinaisia. "Vika" (jos vikaa on edes
syytä etsiä) voi siis olla tapaamissasi
naisissa...tai sitten sekä heissä että sinussa.
Tunnen nimittäin myös ihmisiä, jotka tekevät
tikusta asian ja riitelevät maailmankaikkeudelle
mitättömistä asioista tuntikausia...vaikea siis
sanoa selkeää mielipidettä suuntaan tai toiseen
kun en sinua tunne.

Yleistäminen on kapeakatseisten ihmisten puuhaa ja
sitä harrastetaan surullisen paljon. Yksi
yleistys, joka minua henkilökohtaisesti samalla
sekä suututtaa että naurattaa on miesten valitus
siitä, "ettei muija anna". Ystäväpiirissäni on
monen monituista naista, jotka valittavat sitä,
ettei mies anna tarpeeksi.

Totuutensa kullakin.

Omassa parisuhteessani (olen siis mies, 26 v.)
on asia kyllä riitojen sattuessa just jetsulleen
niin, että se olen minä joka puhun (joskus
varmasti jo ärsyttävänkin vuolaasti), ja
tyttöystäväni se joka on hiljaa. Tämän takia on
juuri noiden yleistysten vuoksi tullut välillä
sellainen olo, että onkohan mulla jollain
tavalla "naisen psyyke" ja tyttöystävälläni taas
vastaavasti "miehen psyyke". =)

tässäpä kiintoisa aihe, ja luulen, että minulla
on siihen myös hieman valaisevaa kommenttia!

kun sanotaan, että naiset ovat hanakoita
puhumaan, tarkoitetaan mielestäni ennemminkin
sitä, että naiset puhuvat mielellään tunteistaan,
päivän puuhistaan, yhteisestä tulevaisuudesta.
siis kivoista asioista. miesten mielestä tämä
saattaa olla sitä "turhaa löpinää".

riidan tullessa nainen napsauttaa suunsa kiinni
ja niin sanotusti mököttää. kenties taustalla on
naisellinen toivo siitä, että mies tulee ja
hellien ja leperrellen tekee sovinnon. nainen
saattaa kokea, että ainakin silloin saa
miehen "palvomaan" itseään. toki nainen saattaa
myös olla sitä mieltä, että riidan syy on
miehessä ja miehen on myös pyydettävä anteeksi
ensin.

meidän "perheessä" asia on ollut vähän tämän
kaltainen, ei yhtä kärjistetysti tosin. itse olen
ns. lörppä, tykkään jutella kaikesta maan ja
taivaan välillä. mieheni on sanonut tulleensa
itsekin avoimemmaksi ja puheliaammaksi suhteemme
myötä ja sanoo olevansa sitä myös muiden ihmisten
kanssa.

olen kyllä riidankin tullessa hyvä suustani,
mutta ilkeällä milellä tosin. mökötän ja paiskon
ovia. mieheni puolestaan on tyyppi, jonka kanssa
ei voi riidellä. hänen mielestään se on turhaa,
jos asiat voi puhumallakin selvittää. näin ollen
meillä tapellaan harvoin, mutta puhutaan sitäkin
enemmän. ja voi sanoa, että erinomaisesti menee.

Luulen ymmärtäväni. Itseäni suututtaa, jos
asioita ei puida heti perinpohjin. Ennenkuin
riita on selvitetty, en voi tehdä enkä ajatella
mitään muuta. Mieheni taas ei halua äkkipikaisena
riidellä eikä tehdä päätöksiä, vaan lähtee riidan
tullessa ulos tai nukkumaan, mikä raivostuttaa
minua -enhän voi riidellä yksin.

Olemme keskustelleet ongelmasta lukuisia kertoja
ja lopulta ratkaisseet sen. Olemme näet yhtä
mieltä siitä, että ristiriidat pitäisi ratkaista
puhuen, mutta: minä haluan ratkaista asian heti
paikalla, mieheni taas kunnon miettimisen
jälkeen. Eli kompromissejä tarvitaan.

Nykyään mieheni pystyy ilmaisemaan mielipiteensä
välillä nopeastikin, kun taas minä puolestani
olen oppinut odottamaan ja huomannut, että
asioista saattaa todellakin pohtimalla kiteytyä
ydinasiat ja hyvät ratkaisut.

Tärkeintä on, että riidanaihe otetaan seuraavana
päivänä uudestaan esille ja keskustellaan se
läpikotoisin. Ehkä naisesikin ovat tällaisia,
että kokevat heti riidan sytyttyä joutuvansa
kanssasi pattitilanteeseen, eivätkä osaa heti
sanoa mitään. Pieni miettimistauko voi auttaa.

Saatat myös olla sikäli samanlainen kuin minä,
että suutun täysillä ja tekstiä tulee kuin
tykinsuusta, mikä voi pelottaakin puolisoa, joka
ei ehkä edes saa sananvuoroa puhetulvalta.
Rauhoittumisaika auttaa tähänkin.

Myös se, mitä joku edellinen sanoi on totta, että
jos toinen haluaa joka pikkujutusta nostaa
tuntikausien riidan, niin eihän sitä jaksa vaan
mieluummin vain antaa olla.

tsemppiä teille!

Olen naisihminen ja kohta 7 vuotta ollut
parisuhteessa. Kaikenlaisista asioista puhuminen
on minulle tärkeää: jollei puhuttaisi jäisivät
usein ne todelliset ristiriitoja aiheuttaneet
seikat löytymättä -- tarkoitan, että toisesta
riippumattomatkin asiat nostavat joskus myrskyjä,
ja on tärkeää että asiat selvitetään, eikä toinen
osapuoli jää ihmettelemään itsekseen,
että "mitäköhän nyt olen tehnyt väärin".

Mieheni on loistava keskustelija, nautin suuresti
yhteisistä keskusteluistamme, aiheesta kuin
aiheesta. Toisaalta toivoisin että hän osaisi
tuoda julki hiukan enemmän henkilökohtaisia
asioitaan, tunteitaan ja sitä rataa.

Joitain vuosia sitten suhteemme alkuaikoina
riitatilanteissa mieheni saattoi mennä nukkumaan
kesken kaiken ja jättää minut puhisemaan
kiukkuani yksikseni, mikä oli minusta todella
raivostuttavaa, itseltäni kun moinen ei olisi
voinut onnistua. Näin jälkeenpäin ajateltuna
silloiset riidan aiheet tosin tuntuvat melko
typeriltä -- nykyään, parisuhteen kypsyttäminä,
riitatilanteetkin ovat
muuttuneet "sivistyneemmiksi" ja asioista
keskusteleminenkin siinä samalla. Turha
teatraalisuus on poistunut, ja turhista
riiteleminenkin vähentynyt.

Kaikenlaista yleistämistä aiheesta naiset/miehet
saa kuunnella alituiseen puolin ja toisin siitä
huolimatta että jokainen on yksilö. Mistä moinen
johtuu, sitä on vaikea sanoa. Yleistäminen
todellakin on typerää, ja mielstäni sellaiset
jutut voi ihan rauhassa päästää ohi korviensa.

On todellakin antoisaa pystyä keskustelemaan
kummppaninsa kanssa, ja sen eteen kannattaa nähdä
vaivaa -- toisinsanoen rohkaista myös
mahdollisesti hiljaisempaa osapuolta ilmaisemaan
ajatuksensa ja osoittaa hänelle että niillä on
sinulle arvoa.

Hyvää kesää sinullekin!

Nainen vaietkoon seurakunnassa.
Näin sanoi Ruuneperi jo 2001

Taidan olla suhteemme "mies".