Miksi haluat vaativan koiran?

Shemie

Hei!

Minua kiinnostaisi tietää, miksi jotkut ihmiset haluavat ns. vaativan koiran?

Tarkoitan siis koiraa, joka vaatii erityisen paljon liikuntaa tai paljon erityistä tekemistä, jotta ei turhaudu ja kärsi, ja jotta ei sen myötä myös muut ihmiset, muut koirat ja koiranomistajat kärsisi.

Tarkoitan myös koiraa, joka on ns. taistelukoirarotuisiin kuuluva, siis aikoinaan jalostettu taistelukoiraksi.

Tarkoitan myös esim. muuten hyvin vahvaluonteista ja vahvakehoista koiraa.

Toivon asiallista keskustelua. Olisi myös hyvä, jos rehellisesti kertoisitte, että kuinka tarkkaan mietitte ennen koiran hankintaa, että mitä se elämä tulee olemaan sen jälkeen kun ko. vaativa koira on talossa?

Millaisia haasteita ja yllätyksiä (myönteisiä tai kielteisiä) tuli esiin? Miten hoiditte ne?

Entä jos sairastutte, tyyliin jalka paketissa tai influenssa, tai jopa pahempaa ja pitkäaikaisempaa sängynpohjalla tai sairaalassa oloa. Kuka hoitaa koiraanne sitten? Onko hänellä tarpeeksi kykyä ja sekä henkisiä että fyysisiä voimia koiranne hoitamiseen?

Entä jos koira osoittatuukin liian työlääksi tai hajoittaa huonekalut, kengät, vaatteet, ym. puree, ulvoo, haukkuu hurjasti naapureiden ja itsenne harmiksi jne. Mitä sitten aiotte tehdä tai olette tehneet?

Olen tässä elämäni varrella huomannut, että aivan liian monet ottavat enemmän tai vähemmän vaativan koiran aivan liian lyhyen harkinnan tai liian vähäisen koiratietoisuuden perusteella. Jotkut ottavat koiran vain tunteidensa perusteella. Heillä ei ole esim. rahaa viedä koiraa lääkäriin. Voi voi voi.....

Kunpa ei kenenkään koiran tarvitsisi päätyä perheeseen, jossa se ei saa toteuttaa sitä perimmäistä luonnettaan!

Joku omistaja voi olla oikein sopiva pienelle seurakoiralle, mutta ei ollenkaan sopiva isolle, vaativalle koiralle.

On tosi tärkeää osata arvioida kykynsä ja henkiset, fyysiset ja taloudelliset voimavaransa hoitaa/kouluttaa/kasvattaa sitä koiraa, jonka aikoo valita jopa 10-20 vuodeksi elämäänsä.

Aiheellinen keskustelun paikka mielestäni. Tehdään tästä hyvä keskustelu, josta voi olla monille apua rodun valinnassa.

69

1295

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Yleisin syy

      Samasta syystä kuin bemari hankitaan: pieni muna tai joku muu itsetunto-ongelma.

      • 1+4

        Vahvaluonteinen koira vaatii vahvaluonteisen ihmisen. Ihminen, jolla on heikko itsetunto tai ylipäätään ongelmia itsetuntonsa kanssa, harvemmin pärjää toivotulla tavalla vaativan koiran kanssa. Sellainen ihminen alkaa monesti epäröidä taitojaan kouluttaa, kun koira ei (luonnollisesti) tottele parin kerran jälkeen, ja se paistaa läpi, ja koira huomaa sen. Näin koulutus alkaa luistaa ja koira saa tahtoaan läpi. Koira huomaa, ettei tuosta ole mulle luojaksi, ja ottaa hiljalleen pomon paikkaa. Ja sitten ihmetellään, kun on niin huonosti käyttäytyvä koira, kun se käyttäytyy juuri niin, miten omistaja on päättänyt.
        Tällöin omistajan pitäisi viimeistään ymmärtää antaa koira osaavampiin käsiin. Ikävä kyllä, harva etenkään nuori itselleen saatika kavereilleen uskaltaa moista myöntää.

      • Bemari vaatii paljon
        1+4 kirjoitti:

        Vahvaluonteinen koira vaatii vahvaluonteisen ihmisen. Ihminen, jolla on heikko itsetunto tai ylipäätään ongelmia itsetuntonsa kanssa, harvemmin pärjää toivotulla tavalla vaativan koiran kanssa. Sellainen ihminen alkaa monesti epäröidä taitojaan kouluttaa, kun koira ei (luonnollisesti) tottele parin kerran jälkeen, ja se paistaa läpi, ja koira huomaa sen. Näin koulutus alkaa luistaa ja koira saa tahtoaan läpi. Koira huomaa, ettei tuosta ole mulle luojaksi, ja ottaa hiljalleen pomon paikkaa. Ja sitten ihmetellään, kun on niin huonosti käyttäytyvä koira, kun se käyttäytyy juuri niin, miten omistaja on päättänyt.
        Tällöin omistajan pitäisi viimeistään ymmärtää antaa koira osaavampiin käsiin. Ikävä kyllä, harva etenkään nuori itselleen saatika kavereilleen uskaltaa moista myöntää.

        Bemarikin on vahvaluontoisen ihmisen auto ja vaatii siksi kypsän kuljettajan. Jos kuljettaja vähänkään epäröi eikä ole varma että se mitä on tekemässä on juuri oikein, seurauksena on ojaanajo. Bemari on siis kuin sonnimullikka kevätlaitumella.

        Siksi bemareita enempää kuin vahvaluontoisia koiriakaan ei tulisi antaa itsestään epävarmojen käsiin ensinkään. Molemmilla tahtoo syntyä jos ei nyt ruumiita joka kerta, niin rumaa jälkeä kuitenniin.

      • Shemie
        Bemari vaatii paljon kirjoitti:

        Bemarikin on vahvaluontoisen ihmisen auto ja vaatii siksi kypsän kuljettajan. Jos kuljettaja vähänkään epäröi eikä ole varma että se mitä on tekemässä on juuri oikein, seurauksena on ojaanajo. Bemari on siis kuin sonnimullikka kevätlaitumella.

        Siksi bemareita enempää kuin vahvaluontoisia koiriakaan ei tulisi antaa itsestään epävarmojen käsiin ensinkään. Molemmilla tahtoo syntyä jos ei nyt ruumiita joka kerta, niin rumaa jälkeä kuitenniin.

        :) Juu, voihan sitä näinkin vertailla asioita.

        Samoin löytyy sellaisia moottoripyöriä, ettei niidenkään ohjaimiin kannattaisi päästää sellaista kuskia, jolla ei ole riittävää kykyä, kokemusta ja tietoa siitä, miten ajellaan turvallisesti. Kaikilla ei ole tarvittavia aineksia niiden ohjaimiin.

        Sama homma koirien kanssa - valitettavasti.

      • Shemie
        1+4 kirjoitti:

        Vahvaluonteinen koira vaatii vahvaluonteisen ihmisen. Ihminen, jolla on heikko itsetunto tai ylipäätään ongelmia itsetuntonsa kanssa, harvemmin pärjää toivotulla tavalla vaativan koiran kanssa. Sellainen ihminen alkaa monesti epäröidä taitojaan kouluttaa, kun koira ei (luonnollisesti) tottele parin kerran jälkeen, ja se paistaa läpi, ja koira huomaa sen. Näin koulutus alkaa luistaa ja koira saa tahtoaan läpi. Koira huomaa, ettei tuosta ole mulle luojaksi, ja ottaa hiljalleen pomon paikkaa. Ja sitten ihmetellään, kun on niin huonosti käyttäytyvä koira, kun se käyttäytyy juuri niin, miten omistaja on päättänyt.
        Tällöin omistajan pitäisi viimeistään ymmärtää antaa koira osaavampiin käsiin. Ikävä kyllä, harva etenkään nuori itselleen saatika kavereilleen uskaltaa moista myöntää.

        Näinhän se taitaa olla, kuten kirjoitit 1 4. Tosin tuo, että koira käyttäytyy juuri niin, miten omistaja on päättänyt vähän kalskahtaa korvaan.

        Enemmän tulee mieleen, että omistaja on ajautunut siihen tilanteeseen heikkoutensa ja kykenemättömyytensä vuoksi. Toki hänen kannattaisi tuollaisessa tilanteessa "päättää" tehdä jotain, eli hankkia ammattailainen avuksi koiran kasvattamiseen ja myös itsensä kasvattamiseen sellaiseksi koiranomistajaksi, että koiransa kanssa pärjää. Tai sitten kannattaisi luopua koirasta kokonaan, se olisi joissain tapauksissa parasta sekä koiralle että koiranomistajalle.

      • jhqwer345

        Yleisin syy että munattomat ei uskalla /pysty ottamaan vaativa koiraa.

      • voi kiitos
        jhqwer345 kirjoitti:

        Yleisin syy että munattomat ei uskalla /pysty ottamaan vaativa koiraa.

        Voi kiitos kiitos kyllä osasit kauniisti tuoda esille tuonkin puolen asiasta. Kiitos kiitos paljon jhqwer

      • niinpä niin
        Bemari vaatii paljon kirjoitti:

        Bemarikin on vahvaluontoisen ihmisen auto ja vaatii siksi kypsän kuljettajan. Jos kuljettaja vähänkään epäröi eikä ole varma että se mitä on tekemässä on juuri oikein, seurauksena on ojaanajo. Bemari on siis kuin sonnimullikka kevätlaitumella.

        Siksi bemareita enempää kuin vahvaluontoisia koiriakaan ei tulisi antaa itsestään epävarmojen käsiin ensinkään. Molemmilla tahtoo syntyä jos ei nyt ruumiita joka kerta, niin rumaa jälkeä kuitenniin.

        bemarilla saa paremmin naisia kuin pikku fiatilla. enemmän saa käyttää sillä ajellessa pikku-veitikkaa, kun taas fiatin kuljettajalla veikka surkastuu käytönpuutteesta. monet muut koirarodut tarvitsevat paljon enenmän liikuntaa kuin ns. taistelukoirat. karhukoirani saa tosipaljon liikuntaa mutta esim buldoggi hyytyisi jos joutuisi samat lenkit tekemään.

      • Hehe...
        niinpä niin kirjoitti:

        bemarilla saa paremmin naisia kuin pikku fiatilla. enemmän saa käyttää sillä ajellessa pikku-veitikkaa, kun taas fiatin kuljettajalla veikka surkastuu käytönpuutteesta. monet muut koirarodut tarvitsevat paljon enenmän liikuntaa kuin ns. taistelukoirat. karhukoirani saa tosipaljon liikuntaa mutta esim buldoggi hyytyisi jos joutuisi samat lenkit tekemään.

        bemari on amisviiksipoikien lelu jolla harjoitellaan pesän hankkimista. Fiiatistit taas on jo pesänsä saaneet ja pikku-veitikka voi jo hyvin seitsemännen kiljukaulan jälkeen rappeutuakin. Amisviiksipoikien bimmerit löytyy usein ojasta kun yritetään käyttää pikkuveitikkaa ajatteluelimenä.

    • Savetti

      Miksi toisten koiravalinnat ovat niin iso ongelma muille? En nyt siis tarkoita aloittajaa, vaan yleisesti. "Miksi otat sellaien tappajakoiran?" "En tuu sun luo kylään" yms. Naurettavaa.

      Oma lukunsa ovat toki nuoret miehet, jotka ottavat mahdollisimman rajun näköisen koiran tai sekoituksen egonsa jatkeeksi. Niitä ei kukaan jaksa ymmärtää. Mutta tämä keskustelu ei käsittääkseni koske heitä, vaan oikeita koiraharrastajia, jotka ovat valinneet perus labbista haastavamman koiran.

      Rotua valittaessa tulisi kuitenkin olla rehellinen itselleen ja pohtia tarkkaan, riittääkö omat henkisetkin voimavarat haluttuun rotuun. Aina ei pelkkä itseensä uskominen riitä.

      Itse otin haastavamman koiran, koska se yksinkertaisesti kiinnostaa minua enemmän kuin perussesset. Miellyttämisenhalun puute tuo haastavuutta motivointiin ja kouluttamiseen, joka passaa oikein hyvin. Tykkään työskennellä koirani kanssa ja nähdä vaivaa. Toiset haluavat helposti koulutettavan, toiset ovat valmiita vaativampaan. Ei pitäisi olla ongelma ulkopuolisille.
      Koirani ei myöskään ole mikään koirapuistokoira, koska en sellaista halunnut. Hyväksyn sen, että koirani ei tykkää saman sukupuolen koirista. Miksi muut eivät sitä voi hyväksyä? Koiran ei tarvitse olla kaikkien kaveri.


      Huonekalujen, kenkien ym hajottaminen, ulvominen ja haukkuminen kotona menee melko pitkälti koulutuksen piikkiin. Tuhotöitä tekevää ja ulvovaa koiraa ei ole kunnolla totutettu yksinjäämiseen, ja siitä voi kärsiä oli rotu mikä hyvänsä. Se ei ole vaativan rodun merkki. Myös pennut voivat tehdä sitä, vaikka eivät olisi moksiskaan yksinjäämisestä.

      • suomutaa

        Alkaa kuule olla ihan konkreettisesti munkin ongelma kun turhan pätijät shoppaa eksoottisen olosia rotuja, jotka sitten on kiinni hampainensa mussa tai mun koirassa.
        Kun "siinä koirassa pitää olla pideltävää" ei ole mikään oikea peruste hankkia koiraa, vaan silloin se tulee ihan vaan jatkeeksi...

    • nöpögä

      Mulla on tosi kovapäinen ja välillä aika jääräpää 1v 5kk uros koira. Jos totta puhutaan niin olisin halunnut helpomman koiran mutta toi on sekarotuinen niin en jotenkin osannut arvata että olis näin kovapää. Tietty murrosikääkin varmaan vielä,kun tuntuu ettää haastaa muakin välillä,dominoiva ja röyhkeäkin kun on(mikä on tosi ärsyttävää)
      Mulle ei ikinä enää näin haasteellista koiraa tule :) halun helpon koiran.
      Jotkut vissiin jaksaa ,mut minä en kyl. Hermot vaan menee meinaan.

      • Shemie

        Hienoa nöpögä kun avauduit rehellisesti.

        Hommaathan koirallesi toisen kodin, JOS alkaa tuntua siltä, ettet millään sitä enää jaksa hoitaa ja se vie kohtuuttomasti voimiasi.

        Olet varmaan hyvä hoitaja helpommalle koiralle. :)

    • Shemie

      Kiitti Savetti kun veit keskustelua oikeaan suuntaan. Kiva myös kun perustelit hienosti valintaasi.

      Jos koiranomistaja hoitaa hommansa, hän saa valita just niin vaativan rodun koiran kuin itselleen ja mahdolliselle perheelleen parhaaksi kokee.

      Heikon terveyden omaavan henkilön ei kannata valita koiraa, joka vaatii pitkiä lenkkejä ja muutakin johdonmukaista tekemistä. Ei mielestäni monilapsisen perheenkään ehkä.

      Pitäisi myös miettiä valmiiksi varahoitopaikat, jos itse ei syystä tai toisesta kykene koiraa esim. sairautensa vuoksi hoitamaan/lenkittämään jne. Jos jo etukäteen tietää, ettei koiralle mitään varahoitopaikkoja ei ole, eikä ole vara viedä koiraa koirahoitolaan, niin silloin olisi syytä hankkia joku helpompi lemmikki. Sellainen koirakin sopii, jolle saa sen varahoitopaikan.

    • Shemie

      Lainasin tuon linkin toisesta ketjusta ihan väärinkäsitysten välttämiseksi.

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_taistelukoiraroduista

      Nykyään siis joissain maissa ko koiria käytetään laittomasti koiratappeluissa, mutta Suomessa tuon luettelon koiria on rekisteröity ihan muuhun käyttöön.

      • heheee....

        Bostoninterrieri on hupaisa tuolla listalla, Sauli Niinistöllä on siis taistelukoira :D

    • :33

      "Toivon asiallista keskustelua. Olisi myös hyvä, jos rehellisesti kertoisitte, että kuinka tarkkaan mietitte ennen koiran hankintaa, että mitä se elämä tulee olemaan sen jälkeen kun ko. vaativa koira on talossa?"

      - Olen kasvanut molossikoirien kanssa pienestä lapsesta lähtien, kun entinen rakas rottweiler mummelini kuoli vanhuuteen 14 iässä, ei ollut vaikea valita seuraavaan pennun rotua, rotikkahan se oli saatava, joten tiesin etukäteen millaista se on haastavan koiran kanssa. Rotikan kaverina on myös sakemanni.

      "Millaisia haasteita ja yllätyksiä (myönteisiä tai kielteisiä) tuli esiin? Miten hoiditte ne?"
      Tämän nykyisen kanssa ei ole ollut normaalista poikkeavia haasteita tai yllätyksiä mutta edesmenneellä rotikalla oli eroahdistus. Kouluttamallahan sitä eroahdistuksestakin pääsee :)

      "Entä jos sairastutte, tyyliin jalka paketissa tai influenssa, tai jopa pahempaa ja pitkäaikaisempaa sängynpohjalla tai sairaalassa oloa. Kuka hoitaa koiraanne sitten? Onko hänellä tarpeeksi kykyä ja sekä henkisiä että fyysisiä voimia koiranne hoitamiseen?"

      - Mieheni käyttää koirat lenkillä, ei tarvitse fyysistä voimaa koirien kanssa ulkona ollenkaan. Henkinen kapasiteetti löytyy :)

      "Entä jos koira osoittatuukin liian työlääksi tai hajoittaa huonekalut, kengät, vaatteet, ym. puree, ulvoo, haukkuu hurjasti naapureiden ja itsenne harmiksi jne. Mitä sitten aiotte tehdä tai olette tehneet?"

      - kokeilin ensin kotikonstit ja kun eivät tehonneet soitin ammattikouluttajalle ja hoidettiin asia pois päiväjärjestyksestä positiivisin koulutuskeinoin.


      "Joku omistaja voi olla oikein sopiva pienelle seurakoiralle, mutta ei ollenkaan sopiva isolle, vaativalle koiralle. "

      - Nyt väheksytään pieniä koiria oikein hurjasti. Nämä pienet seurakoirat mm. kääpiöpinserit otetaan liian usein osaamattomaan kotiin, vaikka ne ovat pieniä ne tarvitsevat rutkasti liikuntaa ja aivotyöskentelyä ja turhautuvat kun joutuvat sylikoiriksi :(

      • Shemie

        Kiitos kun kerroit kokemuksistasi :33!. Mukava, että perheessänne löytyy henkistä kapasiteettia ja myös sitä, että tarvittaessa voidaan kääntyä jonkun kouluttajan puoleen. On hyvä, että uskalletaan myöntää ettei aina omat rahkeet riitä, ja hankitaan apua. Olisi vastuutonta antaa tilanteen luisua huonompaan suuntaan.

        Kirjoitit: "- Nyt väheksytään pieniä koiria oikein hurjasti. Nämä pienet seurakoirat mm. kääpiöpinserit otetaan liian usein osaamattomaan kotiin, vaikka ne ovat pieniä ne tarvitsevat rutkasti liikuntaa ja aivotyöskentelyä ja turhautuvat kun joutuvat sylikoiriksi :( "

        Kun kirjoitin, että joku omistaja voi olla sopiva pienelle seurakoiralle, mutta ei isolle, vaativalle, niin en tosiaankaan tarkoittanut väheksyä pieniä koiria, en yhtään enkä ollenkaan. Teit oletuksen, joka ei siis tässä tapauksessa ollut oikea.

        On tosi harmi, että monet aktiiviset pienet koirat joutuvat ihmisten sairauden, laiskuuden tai minkä lie vuoksi olemaan liian paljon sisällä, eivätkä voi toimia aktiivisesti ko. rodulle sopivalla tavalla. Myös pieni koira vaatii joka päivä liikuntaa ja aktiviteetteja, mutta mielestäni kuitenkin pienen koiran pitäminen on monin tavoin helpompaa kuin ison ja vahvan tms. koiran, joka vaatii omistajaltaan vielä enemmän. Myös esim. matkailu onnistuu pienen koiran kanssa helpommin.

        Tiedän pari mummelia, jotka joka päivä ahkerasti kuljettavat koiriansa ulkona ja leikittävät niitä sisällä ja välillä käyvät kylässä koiraperheessä. Kumpikaan mummeli ei luultavasti pystyisi antamaan rotikalle tai jollekin muulle vahvalle tai erityisen suurta aktiviteettia vaativalle koiralle niin paljon, kuin ko. koira tarvitsisi.

      • isoisoäiti
        Shemie kirjoitti:

        Kiitos kun kerroit kokemuksistasi :33!. Mukava, että perheessänne löytyy henkistä kapasiteettia ja myös sitä, että tarvittaessa voidaan kääntyä jonkun kouluttajan puoleen. On hyvä, että uskalletaan myöntää ettei aina omat rahkeet riitä, ja hankitaan apua. Olisi vastuutonta antaa tilanteen luisua huonompaan suuntaan.

        Kirjoitit: "- Nyt väheksytään pieniä koiria oikein hurjasti. Nämä pienet seurakoirat mm. kääpiöpinserit otetaan liian usein osaamattomaan kotiin, vaikka ne ovat pieniä ne tarvitsevat rutkasti liikuntaa ja aivotyöskentelyä ja turhautuvat kun joutuvat sylikoiriksi :( "

        Kun kirjoitin, että joku omistaja voi olla sopiva pienelle seurakoiralle, mutta ei isolle, vaativalle, niin en tosiaankaan tarkoittanut väheksyä pieniä koiria, en yhtään enkä ollenkaan. Teit oletuksen, joka ei siis tässä tapauksessa ollut oikea.

        On tosi harmi, että monet aktiiviset pienet koirat joutuvat ihmisten sairauden, laiskuuden tai minkä lie vuoksi olemaan liian paljon sisällä, eivätkä voi toimia aktiivisesti ko. rodulle sopivalla tavalla. Myös pieni koira vaatii joka päivä liikuntaa ja aktiviteetteja, mutta mielestäni kuitenkin pienen koiran pitäminen on monin tavoin helpompaa kuin ison ja vahvan tms. koiran, joka vaatii omistajaltaan vielä enemmän. Myös esim. matkailu onnistuu pienen koiran kanssa helpommin.

        Tiedän pari mummelia, jotka joka päivä ahkerasti kuljettavat koiriansa ulkona ja leikittävät niitä sisällä ja välillä käyvät kylässä koiraperheessä. Kumpikaan mummeli ei luultavasti pystyisi antamaan rotikalle tai jollekin muulle vahvalle tai erityisen suurta aktiviteettia vaativalle koiralle niin paljon, kuin ko. koira tarvitsisi.

        Ei mielestäni voi vertailla isoja koiria ja pieniä koiria. Eikä ihmisiä iän pukaan kumpien kanssa se pärjää.

        Mielestäni elukan kanssa toimeen tuleminen on sisäsyntyistä, jotain koirakkoa kun katselet melkein sitä yhteisymmärrystä voisi käsin koskettaa, joku toinen pari saa kananlihalle ja tekisi mieli huutaa, ei tule mitään eikä koskaan. Se vaan näkyy, kun sillä silmällä katsoo.
        Kyllä epäonnistua voi kuka tahansa, mutta se yleisesti ottaen on nuori eikä vanha ihminen.
        Nuori on monesti liian hätäinen asioiden etenemiseen, vanhemmalla se maltti eläimen suhteen pysyy kasassa ja on aikaa.
        Vaikka itselläni onkin tirriäisiä, se ei tarkoita ettenkö jonkun verran tunne isojakin rotuja, muuten, niiden kanssa eletään samoilla tavoilla kuin pienempienkin kanssa. Jos ero on jonkun mielestä olemassa se löytyy voiman käytöstä ja siihen tilanteeseen kun joutuu, on peli suurinpiirtein menetetty.

        Enkä nyt tarkoita ollenkaan etteikö itse kultakin välillä kärähdä ja joudu niskavilloihin kiinni, että palattaisi takaisin maanpinnalle.

      • :33
        Shemie kirjoitti:

        Kiitos kun kerroit kokemuksistasi :33!. Mukava, että perheessänne löytyy henkistä kapasiteettia ja myös sitä, että tarvittaessa voidaan kääntyä jonkun kouluttajan puoleen. On hyvä, että uskalletaan myöntää ettei aina omat rahkeet riitä, ja hankitaan apua. Olisi vastuutonta antaa tilanteen luisua huonompaan suuntaan.

        Kirjoitit: "- Nyt väheksytään pieniä koiria oikein hurjasti. Nämä pienet seurakoirat mm. kääpiöpinserit otetaan liian usein osaamattomaan kotiin, vaikka ne ovat pieniä ne tarvitsevat rutkasti liikuntaa ja aivotyöskentelyä ja turhautuvat kun joutuvat sylikoiriksi :( "

        Kun kirjoitin, että joku omistaja voi olla sopiva pienelle seurakoiralle, mutta ei isolle, vaativalle, niin en tosiaankaan tarkoittanut väheksyä pieniä koiria, en yhtään enkä ollenkaan. Teit oletuksen, joka ei siis tässä tapauksessa ollut oikea.

        On tosi harmi, että monet aktiiviset pienet koirat joutuvat ihmisten sairauden, laiskuuden tai minkä lie vuoksi olemaan liian paljon sisällä, eivätkä voi toimia aktiivisesti ko. rodulle sopivalla tavalla. Myös pieni koira vaatii joka päivä liikuntaa ja aktiviteetteja, mutta mielestäni kuitenkin pienen koiran pitäminen on monin tavoin helpompaa kuin ison ja vahvan tms. koiran, joka vaatii omistajaltaan vielä enemmän. Myös esim. matkailu onnistuu pienen koiran kanssa helpommin.

        Tiedän pari mummelia, jotka joka päivä ahkerasti kuljettavat koiriansa ulkona ja leikittävät niitä sisällä ja välillä käyvät kylässä koiraperheessä. Kumpikaan mummeli ei luultavasti pystyisi antamaan rotikalle tai jollekin muulle vahvalle tai erityisen suurta aktiviteettia vaativalle koiralle niin paljon, kuin ko. koira tarvitsisi.

        Hei Shemie, pahoitteluni että ymmärsin kommenttisi väärin. On totta että vanhempi ihminen ei välttämättä pärjäisi esimerkiksi rotikan kanssa jonka kouluttaminen ja energian purku on erittäin liikunnallista hommaa!

        On myös ikävää että ihmiset eivät varaudu ongelmiin ja rahanmenoon jota koirasta, oli pieni tai suuri, haastava tai helppo voi koitua. Muutama esimerkki omasta kokemuksestani :

        Ongelmakouluttaja 450 euroa
        Märkäkohtu leikkaus, ultrax2, lääkkeet, tikkien poisto, verikokeet yhteensä 1430euroa

        Ruokakaan ei hirvittävän halpaa ole jos ei halua markettien vehnäjauhoa syöttää, joten 79e/kk golden eagle holistic health duck&potato. Entisellä koiralla todettiin vielä sydämen vajaatoiminta joten sen ruoka maksoi 109e/kk

        Ihmisten tulisi ajatella sitä mitä koira voi todella maksaa, ettei sitten mene sairaana kiertoon kun ihmisillä ei olekaan vara ostaa ruokaa tai maksaa eläinlääkärikuluja.

      • Shemie
        :33 kirjoitti:

        Hei Shemie, pahoitteluni että ymmärsin kommenttisi väärin. On totta että vanhempi ihminen ei välttämättä pärjäisi esimerkiksi rotikan kanssa jonka kouluttaminen ja energian purku on erittäin liikunnallista hommaa!

        On myös ikävää että ihmiset eivät varaudu ongelmiin ja rahanmenoon jota koirasta, oli pieni tai suuri, haastava tai helppo voi koitua. Muutama esimerkki omasta kokemuksestani :

        Ongelmakouluttaja 450 euroa
        Märkäkohtu leikkaus, ultrax2, lääkkeet, tikkien poisto, verikokeet yhteensä 1430euroa

        Ruokakaan ei hirvittävän halpaa ole jos ei halua markettien vehnäjauhoa syöttää, joten 79e/kk golden eagle holistic health duck&potato. Entisellä koiralla todettiin vielä sydämen vajaatoiminta joten sen ruoka maksoi 109e/kk

        Ihmisten tulisi ajatella sitä mitä koira voi todella maksaa, ettei sitten mene sairaana kiertoon kun ihmisillä ei olekaan vara ostaa ruokaa tai maksaa eläinlääkärikuluja.

        Kiitos pahoittelusta :33 - kaikki hyvin! :)

        On teilläkin mennyt rahaa koirien kanssa. Hyvä, että nuo kerroit. Joku voi miettiä vielä toisenkin kerran, onko hänellä varaa pitää koirasta hyvää huolta.

        Näin todellakin on: "Ihmisten tulisi ajatella sitä mitä koira voi todella maksaa, ettei sitten mene sairaana kiertoon kun ihmisillä ei olekaan vara ostaa ruokaa tai maksaa eläinlääkärikuluja".

      • :33
        Shemie kirjoitti:

        Kiitos pahoittelusta :33 - kaikki hyvin! :)

        On teilläkin mennyt rahaa koirien kanssa. Hyvä, että nuo kerroit. Joku voi miettiä vielä toisenkin kerran, onko hänellä varaa pitää koirasta hyvää huolta.

        Näin todellakin on: "Ihmisten tulisi ajatella sitä mitä koira voi todella maksaa, ettei sitten mene sairaana kiertoon kun ihmisillä ei olekaan vara ostaa ruokaa tai maksaa eläinlääkärikuluja".

        Onhan olemassa myös kaverikoiria! jos ei ole mahdollisuutta omaa koiraa ottaa ja koirista pitää kuitenkin, sitä kautta voi olla koirien kanssa tekemisissä ja samalla auttaa esim kiireistä omistajaa silloin tällöin, ehkä jopa ansaita vähän vaivan palkkaa!

        Siltikin jos tulevaisuudessa haluaa koiran, tuota kautta saa mittaamattoman arvokasta kokemusta. "kenttä kokemusta" oikeista tilanteista koirien kanssa :)

        Toinen asia mitä ihmiset eivät usein ajattele on se kuinka paljon koira vie aikaa.

        Koulutus vie vuosia ja sitä jatketaan koko koiran elämän, se ei tule siis koskaan valmiiksi.
        Kynnet, silmät,korvat, turkki ja hampaat pitää hoitaa, se vie tunteja viikossa rodusta riippuen.
        Lisäksi ei voi vain lähteä esim ulos juhlimaan ja jäädä parin päivän jatkoille koska koira pitää ruokkia ja viedä ulos ja leikkiä sen kanssa ( että tämä ketutti minua nuorena koiranomistajana) Matkustaminenkaan koiran kanssa ei ole mikään ihan yksinkertainen juttu , lemmikkipassi pitää olla. Minulla on lemmikkipassit perheemme koirille ja olivat mm. viime kesänä saksassa mukanamme kuukauden :) Ei se mahdotonta ole, mutta ei myöskään helppoa.

        Ainiin, ja tässä vielä aiheesta poiketen mutta laumaamme tulee vielä yksi jatke lisää josta varmasti on vastusta näille meidän jätkille, sheltti-kääkkä mix :D

      • Shemie
        :33 kirjoitti:

        Onhan olemassa myös kaverikoiria! jos ei ole mahdollisuutta omaa koiraa ottaa ja koirista pitää kuitenkin, sitä kautta voi olla koirien kanssa tekemisissä ja samalla auttaa esim kiireistä omistajaa silloin tällöin, ehkä jopa ansaita vähän vaivan palkkaa!

        Siltikin jos tulevaisuudessa haluaa koiran, tuota kautta saa mittaamattoman arvokasta kokemusta. "kenttä kokemusta" oikeista tilanteista koirien kanssa :)

        Toinen asia mitä ihmiset eivät usein ajattele on se kuinka paljon koira vie aikaa.

        Koulutus vie vuosia ja sitä jatketaan koko koiran elämän, se ei tule siis koskaan valmiiksi.
        Kynnet, silmät,korvat, turkki ja hampaat pitää hoitaa, se vie tunteja viikossa rodusta riippuen.
        Lisäksi ei voi vain lähteä esim ulos juhlimaan ja jäädä parin päivän jatkoille koska koira pitää ruokkia ja viedä ulos ja leikkiä sen kanssa ( että tämä ketutti minua nuorena koiranomistajana) Matkustaminenkaan koiran kanssa ei ole mikään ihan yksinkertainen juttu , lemmikkipassi pitää olla. Minulla on lemmikkipassit perheemme koirille ja olivat mm. viime kesänä saksassa mukanamme kuukauden :) Ei se mahdotonta ole, mutta ei myöskään helppoa.

        Ainiin, ja tässä vielä aiheesta poiketen mutta laumaamme tulee vielä yksi jatke lisää josta varmasti on vastusta näille meidän jätkille, sheltti-kääkkä mix :D

        Taas hyvää tietoa ja vinkkiä :33:lta. Kiitos.

        Tuo kirjoitus kannattaa lukea ihan ajatuksen kanssa varsinkin kaikkien niiden, joilla on koirakuume pahana!

    • Rotis

      Elämä voi kuitenkin olla aika erilaista jos omistaa tanskan dogin tai chihun, eikös vain? Kyllä kai sitä voi vertailla, millaista on elämä erilaisten koirien kanssa ja voi vertailla sitäkin, millaisia eri koirat ovat.

      • isoisoäiti

        Ai jaa............

      • Bokseri seuraavaksi

        Meillä on lapsuudessa ollut saksanpaimenkoira ja bullmastiffi.
        ja olen itse mieltynyt vahvoihin ja vaativampiin rotuihin. Molossirodut etenkin ovat lähellä sydäntä.
        Kun muutin lapsuudenkodistani minulla oli americanbulldoggi, hyvin sujui kaikki monta vuotta kunnes jokin isompi paimenkoirarotuinen hyökkäsi pihasta päälle, sen jälkeen koirani pimahti aina isomman koiran lähellä ja tiukalla koulutuksella sain asiaa paremmaksi mutta koin että turhan hitaasti, joten otin kouluttajan avuksi, halusin päästä nopeasti taas johtajaksi joka tilanteeseen. kouluttajan käynnin jälkeen jotenkin sain omat hermotkin taas paremmin hallintaan. loppuaikana ei enään ongelmia ollutkaan mutta enään 100% en luottanut että koirani ei hyökkäisi jos kokee itsensä tai minut uhatuksi.
        Sitten sain lapset, ja varmuudeksi ajattelin että otan pienemmän hiukan ns.helpomman rodun jos aikani ja resurssini ei jostain syystä riitäkään vaativalle ja vahvalle koiralle. Valinta oli bostoninterrieri, ja osui aivan nappiin siihen perhetilanteeseen. myöhemmin halusimme kaverin bostonille, ja hiukan ei niin energisen rodun eli griffonin valitsimme. Ihan ok valinta, mutta en enään koskaan ota noin helppoa rotua, joka on vielä tietyllä tavalla herkkäkin. Minun tyylini ja tapani ovat liian jämäkät griffonille ja jatkuva koiran miellyttäminen rasittaa minua. Olen tavallaan liian jämäkkä ja vaativa tyyliltäni ns. seurakoiramaisille roduille.
        Lapset kasvavat ja kun aika jommastakummasta koirasta jättää niin seuraava on luultavammin bokseri. Sopivasti liikuntaa tarvitseva, viihdyn metsävaelluksilla, pitkillä juoksu tai pyörälenkeillä. Bokserin kanssa saan ja pitää olla jämäkkä ja tarvitaan huumoriakin, kun koulutan kunnolla, se on hyvä rotu juuri minun laiselleni vauhtihirmulle! Ja sukulaisista on avuksi jos itselle jtn tapahtuisi!

    • Shemie

      Heips Bokseri seuraavaksi.

      Kirjoititpa hyvää ja tarpeellista asiaa. Tuosta huomasi kuinka hyvä olisi tutkailla itseään ja valita sellainen koira, että sekä omistaja sopii koiralleen että koira omistajalleen. Olisipa hyvä, kun voisi käydä testauttamassa itsensä, millainen koira sopii parhaiten.

      En tiennytkään, että griffonit on ns. helppoja koiria. Yksilöitähän toki on joka rodun edustajassa.

      Ikävä juttu, että se joku paimenkoira pääsi pihaltaan koirasi kimppuun ja aiheutti teille pitkäaikaista harmia. Olisi niin tärkeää jokaisen koiranomistajan huolehtia, että se koira pysyy siellä missä pitääkin.

      Hieno homma, että sukulaiset voivat auttaa sinua myös bokserin hoidossa tarvitaessa.

    • molossi ei rek

      Minulla on omien rotujen kanssa lähtökohta ollut vaan se,että on ulkonäöltään mistä pidän ja luonteeltaan mistä pidän,ja itselle passelit.Myöskin,että sopii meidän perheen tarpeisiin,aktiviteetiltään sopii juuri meille eli että koko paketti meitä miellyttää.
      Aikoinaan myös,että koira oli pystyvä tiettyyn työhön.
      Eli siis sillä,onko koira vaativa vai ei,ei ole ollut meille merkitystä,vaan että sopii meille.

      Koiraa on ollut jo kotikotona.Joten minulle itsestään selvyys ja myöskin aina koirista kiinnostuneena,on ollut,että elämääni kuuluu aina koira,se on elämäntapa.Kokemusta siis jo kotoa koiran omistamisesta.Joten en koiran ottamista ole varsinaisesti ihmeemmin pohtinut.
      Rotua tietenkin pohdin.Ja kuten yllä kerroin.Kokemusta myös monelta vuodelta isompien eläinten,hevosten kanssa,muiden koirista jo lapsesta asti,joten katsoin resurssiemme riittävän vähän haasteellisempiinkin,tietyllä osin eli luonteensa puolesta.
      Turkin puolesta ei riitä kapasiteetti,jos on joku turkkirotu.Kun ei kiinnosta karvojen kanssa plureraaminen :D,ihan muut asiat koiran kanssa.

      En oikein osaa noista haasteista sanoa.Kun asiat kuitenkin jo heti tiedostettu.

      Meitä on kaksi.Joten jos jotain minulle tapahtuu,niin toinen sitten.Myös vanhempani on hoitaneet koiriamme tarpeen vaatiessa(jollain reissulla).Jos pakko,niin ulkoilla voi vaikka omalla pihalla,kun meillä on kohtuu suuri,kokonaan aidattu piha.

      "Entä jos..."Ei ole ollut mitään,mistä en ole itse selvinnyt.Alusta asti pyritään paneutumaan pentuun ja kasvattamaan niin,ettei ongelmia tulisi.Toki kaikkea yllättävää voi sattua,itsestä riippumattomistakin syistä.Mutta sitten niihin vaan tartutaan heti,ei väistellä,vaan aletaan työstää.
      Itse asiassa,enemmän tullut vuosikymmenien aikana "painittua"muitten ongelmien kanssa :D

      "Joku omistaja..."Pelkästään iso koira on eri juttu,kuin pieni.Fyysinen puoli tekee sen.Sitten päälle eri rotujen ominaisuudet,haastavuudet.
      Eli pitää rehellisesti miettiä omat kapasiteettinsä,olla objektiivisia itsensä suhteen ja ottaa tarkoin selvää,sopiiko vai ei sovi.Jos ei sovi,niin pitää osata myös perääntyä haluamastaan.
      Samoin ylipäätään koiran tai eläimen kanssa.Miettiä kunnolla,mihin kapasiteetti ja realiteetti itsellä riittää,ylipäätään.

      "Olen tässä..."Niinpä.Niin on monet koira-alan ihmisetkin.Ongelmakoirat lisääntyneet,koosta riippumatta,trimmareita melkoisia tapauksia,ja eläinsuojelurikoksetkin lisääntyneet.Todella surullista,eläinten puolesta...

      Mitä vahvempi luonteinen rotu,mitä vaativampi,sen tarkemmin pitää miettiä.jos vielä pyrkii piemmälle,kuin ihan "perusjutut",niin vielä enemmän kannattaa funtsia.
      Helpommallakin voi päästä :D
      Se sitten,jos ei haasteita noilta osin pelkää,pitää jopa niistä,ja oma kapasiteetti ja resurssit riittää,niin sittenpähän on päänsärkynsä valinnut :D

    • ...

      En lukenut vastauksia mutta koska mielenkiintoinen aloitus niin omat vastaukseni.

      Meillä siis aktiivisuutensa puolesta vaativa koira.

      Rotuun päädyttiin koska tarvittiin koira joka soveltuu minun harrastuksiini, kuin myös miehen metsästysharrastukseen.

      Koska itse olen hurahtanut täydellsiesti koiraharrastamiseen, tarvittiin koira, joka jaksaa siis päivittäistä työskentelyä ja silti tikittää menemään koko ajan hyvällä sykkeellä.

      Ongelma hetkiä on tullut ja reilustikin koiran vaativuuden takia, koska olemme lapsiperhe, jossa molemmat käyvät työssä, mutta se on sitä -elämää- eikä sille mitään mahda.

      Jumissahan tämän koiran kanssa ollaan, koska aktiivisuus on sellainen, että hoitopaikkaa ei meidän läheisistä löydy, mutta no me reissataan ne jutut joissa koira voi olla mukana ja muut jätetään väliin, tai toinen meistä jättää lähtemättä. Toki jos oikein haluaisi, niin koirahoitolathan on sitten olemassa, tähän asti kuitenkin pärjätty ilman.

      Kyllähän se elämän sujuvuuden kannalta olisi helpompaa, jos olisi vähemmän vaativa koira. Mutta kun kyse on eläimestä, niin siinä ei ole sitä on/off nappia ja se vain on koko ajan on, eikä vain silloin kun olisi mahdollisuus ja aikaa harrastaa. Siksi se on siis vaativakin; se vain vaatii sen muutaman tunnin aktiivisen aikansa täyttä panostusta päivässä, oli aikaa tai ei. Jos jätät tekemättä, niin kyllä sen edestään löytää. Mutta juuri tällainen haluttiin siis siksi, että silloin kun sen kanssa tehdään juuri tämä tekee niin kuin me toivotaan, eikä hyydy kesken.

    • Shemie

      Kiitos Molossi ja ... Hyvää tietoa teiltäkin.

      Kunpa kaikki ymmärtäisivät koiranpitoon liittyvät monet asiat noin hyvin kuin tässä ketjussa lähes kaikki kirjoittaneet ovat ne ymmärtäneet. :)

    • Nooraliini

      Ap, samaa ihmettelen minäkin!!!!! Asun Itä-Helsingissä köyhässä lähiössä, joka tuntuu olevan täynnä kouluttamattomia bittbulleja ja rotikoita, jotka terrorisoivat ympäristöään. Hihnan päässä tatuoitu, kalju alaluokan edustaja, jolla ei tule koskaan olemaan rahaa maksaa korvauksia purrulle ihmiselle tai lemmikille, jos sattuu vahinko. Olemmekin ihan heidän vallassaan täällä.

      • Vitikonpaarustaja

        Kiitos Nooraliini; osaan taas arvostaa tätä kylää enemmän, täällä on ehkä sakuja ja muita irrallaan, ne on helppo pysäyttää karjaisemalla. Akitat on ehkä vaikeampi juttu...

      • Shemie

        Voi Nooraliini - onpa tosi ikävä tilanne teillä.

        Ehkä kannattaisi alkaa pommittaa poliisia puheluilla ja facebook-viesteillä, ja ystävällisesti, mutta sopivan napakasti ja vaatia neuvoja tai vaikka valvontaa ja tarvittaessa niiden koiranomistajien sakottamista, jotka antavat koiriensa terrorisoida muita.

        Onhan tuo jo ihmisten elämänrauhan rikkomista, ettei voi stressaamatta lähteä ulos.

    • koiranomistaja

      Koska olen vahvaluonteinen ihminen ja mulla menisi hermot jonkun lapatossun kanssa. Itseasiassa koiran koko eri korreloi koiran vaativuuden kanssa. Esimerkiksi newfoundlandinkoira, tanskandoggi ja vaikkapa irlanninsusikoira ovat huomattavasti "helpompia" koiria kuin moni pieni terrieri tai muu "rottakoiraksi" alunperin jalostettu.Esimerkiksi newfoundlandinkoira on avian mieletön lapsiperheen koira. Helppo kouluttaa, rauhallinen, pitkähermoinen, ei hötkyile..

      Itse en pidä pienistä koirista. Koiran on oltava puolireiteen, jotta se tuntuu koiralta -siis minusta. Sen takia en ole koskaan edes harkinnut pientä rotua.

      On myös virhetieto, että iso koira vaatisi jotenkin poikkeuksellisen paljon liikuntaa. Jos koira ei ole kisakoira / työkoira, niin isokin sporttirotu tulee toimeen sillä 1-1,5h päivittäisellä liikunnalla, mikä on sama, minkä moni kiertää vaikkapa spanielinkin kanssa.

      Itselläni ei ole koskaan ollut ongelmia koirieni kanssa hallittavuuden tai luonteen osalta. Mutta se jontuu tietysti siitä, että en ole koskaan ajatellut koiriani lapsina ja lasten jatkeena. Meillä lapset ovat lapsia (ihmisiä) ja koirat ovat ihan vaan koiria. Sen takia nämä kaksi 45kiloista, 70cm korkeata urosta ovat mitä mainiompia seuralaisia -mutta kelle tahansa en tätä rotua suosittelisi.

      Suurin vastuu on kasvattajilla. heidän täytyy osata valita ostajiksi ne, jotka pärjäävät koiran kanssa.

      • Shemie

        Kiitos "koiranomistaja" kun otit esille myös tämän kasvattajien vastuun. Heillä pitäisi olla rohkeutta ja halua myös sanoa ostajaehdokkaille, jos hänen kokemuksena mukaan koira ei tunnu olevan heille sopiva. Myös siitä rahasta kasvattajan pitäisi osata kieltäytyä. Kyllä sen koiran joku sopivampi ostaja sitten ostaa.

        On myös totta sekin, mitä "Vahvaluonteisen" nimimerkillä kirjoittanut mainitsi, että joillekin myös se ihan pieni koira (paristokoira) voi olla liian vaativa. Itsekritiikki olisi tärkeää koiraa ja lemmikkiä hankittaessa.

    • Vahvaluonteisen.

      Koiran kanssa on helppoa elää. Se ei jonnin joutavia räksytä, ei stressaile turhasta ja sen kanssa on mukavaa harrastaa ja kilpailla. Ja koiran pitää olla koiran kokoinen, ettei sotkeennu jalkoihin, eikä pakkaskeleillä tarvitse loimia koiran päälle kääriä. Vaativuus on täysin omistajan tietotaidoista kiinni. On ihmisiä, joille paristokoirakin on liian vaativa.

    • terrierin omistaja

      Ajattelin itsekin vastata, kun oli pääsääntöisesti mukavan asiallinen keskustelu. Otin itse useampi vuosi sitten suuren/keskikokoisen terrierin (18kg). Omalta osaltani tuo vaativuus tuli osittain yllätyksenä, sillä aikaisemmin omistin pienen koiran. Olin perehtynyt tarkasti rotuun, mutta en osannyt ennakoida sitä, että murrosikäisenä koira ylsi kaikkiealle, osasi avata ovet liukuovista kaapin verolaatikoihin ja ulkooveen, kärsi eroahidistuksesta ja uhmasi koko ajan. Käytänössä koko kalustus meni uusiksi ja hermothan siinä meinasivat mennä.

      Loppu hyvin kaikki hyvin, eli koirasta kasvoi täydellinen kullanmuru, joka tottelee hyvin ja tietää paikkansa laumassa. Ei tuhoa tavararoita kuin erittäin harvoin (kerran puoleen vuoteen jotain pientä). Koirapuistoystävällinen ja rakastaa kaikkea mikä liikkuu. Emme käyneet ammattilaisen pakeilla, vaan kotikonstein mentiin.

      Oman kokemukseni perusteella on todennäköisesti viimeinen näin suurikokoinen koira, jonka otan. Yltää kaikkialle (löysin sen kerran keittiönpöydän päältä makaamasta), sillä on voimaa tuhota kaikki ja murrosikäisenä siinä oli pitelemistä, kun yritti pomoksi pomon paikalle. En siis suosittele kenellekään keskikokoiselle naiselle yhtään suurempaa koiraa, sillä koiraa ei ole mahdollista hallita fyysisesti, mitä meidän kohdallamme oli pakko tehdä sen pahimman vaiheen yli, kun hormoonit hyrräsivät pentuna. Olivat koulutustaidot sitten kuinka hyvät tahansa. Meilläkin oli tuossa iässä kaikki peruskäskyt hallinnassa ja harrastimme kaikkea tokosta agilityyn, jotta energiaa saisi kulumaan johonkin. Ei riittänyt.

      Nykyään ihmettelinkin, missä välissä siitä kasvoi tuollainen sydämenvaltaaja, kun vieläkin kauhulla muistelen niitä aikoja, mitä meillä pari vuotta sitten elettiin läpi aivan liian pitkään.

      • Shemie

        Kiitos "terrierinomistaja" kun kerroit tuon "yllätyksen", että 18 kiloinen koirasi ylsi kaikkialle ja availi ovete liukuovista kaikkiin mahdollisiin - nokkela koira. Sitten vielä tämä tuhoamispuoli - isompi koira yltää myös tuhoamaan ja vetämään lattialle tavaroita korkeammalta kuin ihan pikkuinen.

        Ei tosiaan tule kaikki asiat mieleen koiraa hankkiessa. Tosi tarpeellisia tietoja, ja huojentavaa tietoa myös heille, jotka tälläkin hetkellä ovat väsyksissä heidän murkkuikäisen "hormonihirviönsä" kanssa - se kai useimmin menee ohi ja kullanmuru voi kehkeytyä heidänkin koirastaan. :)

    • <<<

      KYLLÄ MULLE KELPAIS < OIS IHANAA HOITAA JA OMISTAA USEITA ERI ROTUISIA KOIRIA < COCKERISTA NÖFFIIN JA BERNHARDILAISEEN JA DOBBERIIN

    • Onneksi ei tarvetta

      Se on heikko itsetunto joka vaatii koiran jota ei osaa hallita tai auton johon ei ole tarvetta eikä varaa.

    • väsynyt seuraaja

      Kyseessä n. 70-vuotias leskirouva.
      Kolmas rottweiler tällä erää menossa.

      Yhdelläkään hänen koiristaan ei ole ollut juuri minkäänlaisia tapoja. Ovat olleet dominoivia, röyhkeitä ja aggressiivisia muita koiria kohtaan, joskus myös ihmistä kohtaan. Rouva on aina ollut koiran tossun alla. Pelkää itsekin. Koirat ovat määränneet missä kaapin paikka on. Hemmottelua, lepsuja otteita. Kaikki koirat pitäneet pieniä koiria puruleluinaan = lukuisia korvauksia maksettu. yksikään koirista ei ole kulkenut nätisti hihnassa. Ovat kaataneet rouvan useasti rynniessään johonkin suuntaan, monesti toisen koiran kimppuun.
      Jokaiselle koiralle on antanut peruskoulutuksen joku armeijan militantti. Kyllä, koirat ovat totellet häntä, mutta eivät emäntäänsä. Rouva ei ole koskaan ymmärtänyt , että hänen olisi pitänyt myös osallistua koulutukseen.

      Katso sitten sivusta tällaista.

      Ehdotus: eikö rouva voisi jo harkita toisen rottiksen kuoltua pientä koiraa, kun tuota ikääkin on. Ei voi, koska hän ei tee pienellä koiralla mitään, hän tarvitsee vahtikoiran. Otti siis kolmannen rottiksen, ja sama sonta alkaa taas alusta.
      Oksettavaa.

      Rouva on hyvin veemäinen ihminen. On koko ikänsä pyrkinyt pompottamaan muita ihmisiä. Saanut lähes aina tahtonsa läpi. Taidan olla ainoa, joka ei ole koskaan hänen pillinsä mukaan mennyt. Hänellä näyttää ilmiselvästi olevan tarve näyttää jotakin näillä isoilla koirilla. En kyllä ymmärrä mitä ,koska hän on lähinnä naurettavan näköinen pelätessään niitä. Yrittää toki näyttää, että homma on hallinnassa, vaikka koirat ovat näyttäneet aivan muuta.

      Ihmettelen suuresti, että miten niin vahvatahtoiselta ihmiseltä puuttuu hallita oma koira? Ikuinen mysteeri.

      Tämä nykyinen rottweiler tulee olemaan hänen viimeisensä, onneksi, sillä ei taida rouvan ikä ja kunto enää riittää seuraavaan, jos riittää enää tähänkään.

      • Shemei

        En ihmettele, että olet "väsynyt seuraaja".

        On kyllä tosi harmillinen tapaus tämä rotikkamummeli. Varmaan hän tosiaan vahtikoiraa tarvitsee, mutta vielä enemmän hän tarvitsisi sitä itsekritiikkiä ja realismia - kykyä tehdä järkeviä päätöksiä.

        Toivottavasti ei mitään pahempaa satu kenellekään, eikä hänellekään rotikan taholta. Parempi olisi koirallekin, jos se saisi elää varmaotteisen ja henkisesti vahvan omistajan kodissa.

    • uho

      ITSETUNNON PÖNKITTÄJÄ: JA PÄTEMISEN TARVE

      mie ko onn niin reppana

    • rakastetta amstaffi

      Olen saanut tutustua kissaihmisenä ns vaativaan koiraan kohta 5 vuotta.
      Poikaniperheessä on amstaffi ja "mummoa" tarvitaan hoitajaksi.
      En koskaan aiemmin poikani kanssa ollut käynyt niin kiihkeää keskustelua, kun yhtenä marraskuisena iltana, kun minulla ilmoitettiin koiran tulosta heille.

      Ennakkoluuloni olivat valtaisat, en tuntenut rotua, enkä oikein mitään rotua, mutta joku ajatus oli, että hui, mikä rotu. Pojan työkaverilla on kyseinen koira ja rotu oli tullut tutuksi, kun aikaa paljon yhdessä viettivät.
      Poikani perhe on normaali 2:n aikuisen perhe, ikää heilä jo keskiarvona 35v.
      Poikani harrrastaa hyvin normaaleja juttuja, metsästää, kalastaa, luonto on monessa mukana, aika normaalina miehenä häntä pidän, ei itseään esilletuova. Ilokseni olen huomannut, että heidän perheessään, kaikki kouluttavat toisiaan, monessa jopa koira poikaa ja miniää, järjestelmällisyys ja jämttiys on tullut arkeen.

      Ihana pieni pentu tuli elämäämme joulun aatonaattona aikoinaan, sillä hetkellä
      sydämeni oli myyty. Paljon olen saanut olla koiran elämässä ja mikä ihana ystävä minulla. Koira on paikkakunnallamme "julkkis" kaiken ikäisiä ystäviä sillä. Koira on luennetesteissä ollut rotunsa valioita, tulee toimeen muiden koirien kanssa, huolehtiva ja aina valmis kaikkeen, hyväntuulinen, laiskakin, tosi riiviökin ja niin rakastava, siis aivan normaali koira.

      Itse ajattelen nyt, ettei rodulla ole väliä, jos koiranomistaja on henkisesti tasapainoinen ihminen, jolla on aikaa uudelle tulokkaalle, hyvä verkosto koiran hoidossa ja päätös sitoutua vuosikusiksi uudelle tulokkaalle.

      Meidän ns "taistelukoira" on tuonut elämäämme monenlaista kivaa, jolla on aina jakaa hellyyttä kaikille. Itse olen melkoinen koira-asiantuntija nykyisin.
      Pääasia on aina, että koira koulutetaan, on se sitten iso tai pieni, kuinka "vaativa" tahansa.

      Vielä ajattelen, ettei amstaffi olisi minun, yksineläjän koira. Miksi ei, kerron.
      Koirana se on vaativa, aina oltava jämpti, ei voi laiskuutta antaa tänään periksi aisoita ja taas humenna yrittää komentaa, se on viisa koira, käyttää tilaisuudet hyväkseen, niinkuin ihmislapsikin.

      Yleensä olen sitä mieltä, ettei koiranpentuja enää tarvita maailmaan lisää, pidetään joukolla huolta jo olevista koirista ja kaikista muistakin eläimistä.

      • Shemie

        Ihanasti kirjoitit ja asiaa rakastettavan amstaffin mummo.

        Lainaan alle nuo viisaat sanasi. Ne on hyvä lukea uudelleen. Kiitos kaunis!

        "Itse ajattelen nyt, ettei rodulla ole väliä, jos koiranomistaja on henkisesti tasapainoinen ihminen, jolla on aikaa uudelle tulokkaalle, hyvä verkosto koiran hoidossa ja päätös sitoutua vuosikusiksi uudelle tulokkaalle.

        Meidän ns "taistelukoira" on tuonut elämäämme monenlaista kivaa, jolla on aina jakaa hellyyttä kaikille. Itse olen melkoinen koira-asiantuntija nykyisin.
        Pääasia on aina, että koira koulutetaan, on se sitten iso tai pieni, kuinka "vaativa" tahansa.

        Vielä ajattelen, ettei amstaffi olisi minun, yksineläjän koira. Miksi ei, kerron.
        Koirana se on vaativa, aina oltava jämpti, ei voi laiskuutta antaa tänään periksi aisoita ja taas humenna yrittää komentaa, se on viisa koira, käyttää tilaisuudet hyväkseen, niinkuin ihmislapsikin.

        Yleensä olen sitä mieltä, ettei koiranpentuja enää tarvita maailmaan lisää, pidetään joukolla huolta jo olevista koirista ja kaikista muistakin eläimistä

    • pkk3

      Hei!
      Hyvä aloitus ja ihmeenmonta hyvää ja asiallista kommenttia. Itse olen valinnut "helpon" rodun. Joka vaatii liikuntaa jonkun verran, mut ihan perus aktivointi ja leikki riittää. Vaativaa en haluaisi siksi, että koiran ja oma hyvinvointini on tärkeä. En olisi valmis käyttämään ihan kaikkea vapaa aikaani koiran aktivointiin. Perus ulkoiluunkin kuluu kuitenkin aika paljon aikaa. Meillä päivässä 1,5 - 3h, silloin harvoin, kun jää ton 1,5 alle niin alkaa huono omatunto kolkutella. Luulen että ihmiset joilla vaativa rotu jota ei sitten kunnolla hoideta, eivät vaan mieti asioita etukäteen ja kuvittelevat pystyvänsä hoitamaan homman ja toisaalta eivät vaan välitä.

    • <<<

      EI HAITTAIS JOS OIS KOIRIA COCKERISTA BOKSERIIN JA BEETHOVENIIN RIITTÄIS AINAKI ULOS VIENTIÄ JOS TULIS SIT AINA TÖISTÄ KOTIIN JA TALLIKOIRANA OIS KULTANENNOUTAJA

    • GreatStaff

      Minulla on 5v amstaff/tanskandoggi mix. Halusin tanskandoggin mutta kun tätä tarjottiin niin ajattelin että mikä ettei. Tämä on minun ensimmäinen koira ja kaikki on mennyt hyvin. Valtavasti on pitänyt opetella asioita ja aika paljon kantapään kautta. Mutta maalaisjärki ja tiukka mutta oikeudenmukainen asenne on ollut avain onnistumiseen.

      Vähän aluksi epäilytti tuo amstaff osuus mutta epäily osoittautui turhaksi. Sain mahtavan koiran.

      Arkena ulkoilen tuon kanssa 3-4 kertaa päivässä sellaisen 15-25min kerralla. Pari kertaa viikossa yritän järjestää aikaa että vien tuon metsään, hiekkamontulle, koirapuistoon tai jäälle/järvelle ja annan juosta/uida tunnin pari. Ei ole mahdoton tehtävä keneltäkään.

      Mielestäni jokaisen pitäisi saada itse valita koiransa ilman että valintoja aletaan kritisoida. Tärkeintä on että omistaja itse tietää mihin on ryhtymässä ja sitoutuu siihen, oli rotu mikä tahansa.

    • tiku2

      Minulla on elämäni aikana ollut useita vaativiksi luokiteltuja koirarotuja ja useita ongelmakoiria.

      Kaikki alkoi kun sain armeijasta palvelukseen soveltumattoman 1,5v sakemanniuroksen. Rotu oli jo lapsuudenhaaveeni enkä siinä kauheasti miettinyt kuinka isoon soppaan lusikkani sulloin. Valmiiksi ipo-koulutettu 50kg todella vietikäs ja kova koira opetti kantapään kautta, mutta kunnon koirakansalainen siitä kuitenkin tuli.

      Tästä syttyi oma palo haastaviin koiriin ja sen jälkeen on ollut useita saksanpaimenkoiria ja muita helpompia rotuja, mutta kaikki ongelmakäytöksisiä kodinvaihtajia. Purruksi olen tullut ja omaisuutta on koirien toimesta tuhoutunut paljon, mutta se palkitseva tunne kun saa ongelmakoiran luottamaan itseesi on kaiken tuon arvoista. Jokaisen koiran kanssa harrastetaan jotakin mikä on sille itselleen sopivaa, jäljestetään, tokoillaan, paimennetaan ja treenataan puruja.

      Viisi vuotta sitten oli tarve vahtikoiralle joka kykenisi pitämään sudet kauempana pihapiiristä, näin meille tuli ensimmäinen laumanvartija. Koska niissäkin roduissa on suuria eroja ja olin hieman aikaisemmin tutustunut etelävenäjänkoiraan niin sellaisen päätin itsekin hankkia. Tätä valintaa mietein pitkään, rodulla kun on todella hurja maine. Mutta arki koiran kanssa osoittautuikin äärimmäisen helpoksi. Nyt noita on kolme ja edelleen se on rotuna poikkeuksellisen helppo... minulle. Rotu vaatii ympäristöltään todella paljon ja ihmisellä täytyy olla luontaisesti voimakas auktoriteetti ja kyky lukea koiraa.

      Sairastumisen varalle meitä on täällä kaksi, joten koirien ja hevosten hoito on näin turvattu. Lomamatkoilla ei käydä muutenkaan jo pelkästään hevosten takia. Hätätilassa sisarukseni ja muutama luotto ystävä voivat käydä ruokkimassa hevoset ja koirat, mutta esim lenkille ei vieras voi näitä viedä.

      Liian työlästä koiraa ei minulle ole eteen tullut, sairaita kylläkin. Jos ongelma johtuu kivusta tai kasvaimesta se joko hoidetaan tai lopetetaan. Jos ongelma on niin vakava etten pysty sitä itse työstämään niin kysyn ammattilaisilta apua, tosin suomessa ei ongelmakoirakouluttajissa ole montaa jotka pystyvät sen luokan ongelmia selvittämään. Jos niin kävisi ettei koira yrityksistä huolimatta sopeudu normaaliin elämään niin sille on parasta lopetus, kärsii koira itsekin jos esim arkuuden takia on stressitasot hurjan korkealla koko ajan. Olen tullut purruksi ja tavaroita, huonekaluja ja jopa talon kiinteitä rakenteita on tuhoutunut, kaikki nämä ongelmat ovat olleet juuri meille tulleiden koirien kanssa koulutuksen alkuvaiheessa ennen kuin ollaan päästy vielä kunnolla alkuunkaan. Jokaisesta tuollaisesta koirasta on tullut hyvä ja luotettava lemmikki ja harrastekaveri.

      Tämä on kuitenkin elämäntapa jonka olen itselleni valinnut, minulle on luontevaa ja normaalia suunnitella kaikki menemiseni koirien ehdoilla, meillä käy vaan vieraita jotka eivät ole allergisia, on itsestään selvyys ettei oman lauman koirat siedä toisiaan ja kun vieraita tulee viedään koirat tarhaan etteivät ne pääse vahingossakaan puremaan. Nuo on asioita jotka tulee selkärangasta eikä niitä tarvitse erikseen miettiä... eikä nuo ns haastavat rodut tunnu enää haastavilta.

      Olen pistänyt merkille, että ihmisten ongelmat koirien kanssa on lisääntynyt. Minullekin tarjotaan kokoajan enemmän näitä koiria, yleisimmät ongelmat on eroahdistus ja liiallinen energisyys joka lähes poikkeuksetta on omistajan omaa laiskuutta.

      • ...

        Kerrotko meille muillekin mistä olet löytänyt luokittelun vaativista roduista? Viittaus "Minulla on elämäni aikana ollut useita vaativiksi luokiteltuja koirarotuja".

        Jos joku puhuu vaativasta koira rodusta, mitä sinulle tulee ensimmäisenä mieleen? Minulle tulee huono koulutettavuus, eli rotu on jalostettu itsenäiseen työskentelyyn. Ymmärrän laumanvartijasi toki, aivan taatusti vaativa rotu, minunkin mielestäni. Mutta ihan en ymmärtänyt kuinka tämä ihan perus perus palveluskoira teki tuolla listalla, eli saksanpaimen. Sehän on täysin jalostettu työskentelemään ihmisen kanssa tiiminä. Mutta tätä ei tarvitse varmastikaan miettiä, koska ilmeisesti jonkinlainen luokittelu on olemassa?

      • tiku82
        ... kirjoitti:

        Kerrotko meille muillekin mistä olet löytänyt luokittelun vaativista roduista? Viittaus "Minulla on elämäni aikana ollut useita vaativiksi luokiteltuja koirarotuja".

        Jos joku puhuu vaativasta koira rodusta, mitä sinulle tulee ensimmäisenä mieleen? Minulle tulee huono koulutettavuus, eli rotu on jalostettu itsenäiseen työskentelyyn. Ymmärrän laumanvartijasi toki, aivan taatusti vaativa rotu, minunkin mielestäni. Mutta ihan en ymmärtänyt kuinka tämä ihan perus perus palveluskoira teki tuolla listalla, eli saksanpaimen. Sehän on täysin jalostettu työskentelemään ihmisen kanssa tiiminä. Mutta tätä ei tarvitse varmastikaan miettiä, koska ilmeisesti jonkinlainen luokittelu on olemassa?

        Oletko koskaan kuullut puhuttavan joidenkin rotujen vaativuudesta jonka takia niitä ei suositella ensimmäiseksi koiraksi tai vaativat omistajalta enemmän paneutumista koulutukseen ym?

        Huono koulutettavuus on vain yksi haastava ominaisuus koirassa. Haastavuutta on myös erittäin pehmeä luonne, erittäin kova luonne, voimakas saalisvietti, riistavietti, terävyys, voimakas puolustushalu, suuri liikunnantarve, koira agressiivisuus ja jopa työläs turkki tekee toisista roduista haastavan.
        Jos pelkkä huono koulutettavuus olisi ainoa mittari vaativalle rodulle niin silloin listalla olisi vain metsästyskoiria, vinttikoiria, jokunen terrieri ja useita seurakoirarotuja. Esim prsa canario on silloin helppo koira koska on todella helppo kouluttaa ja motivoida... silti se on monessa maassa kielletty, miksi jos se kerta on helppo rotu?

        Käyttölinjainen saksanpaimenkoira on haastava, se vaatii todella paljon liikuntaa ja aivotyötä, niillä on usein erittäin voimakas puolustushalu ja saalisvietti. Se, että koira on helppo kouluttaa ei auta yhtään jos omistaja ei osaa hallita koiran viettejä koska niitä ei pysty kouluttamaan pois.

      • ...
        tiku82 kirjoitti:

        Oletko koskaan kuullut puhuttavan joidenkin rotujen vaativuudesta jonka takia niitä ei suositella ensimmäiseksi koiraksi tai vaativat omistajalta enemmän paneutumista koulutukseen ym?

        Huono koulutettavuus on vain yksi haastava ominaisuus koirassa. Haastavuutta on myös erittäin pehmeä luonne, erittäin kova luonne, voimakas saalisvietti, riistavietti, terävyys, voimakas puolustushalu, suuri liikunnantarve, koira agressiivisuus ja jopa työläs turkki tekee toisista roduista haastavan.
        Jos pelkkä huono koulutettavuus olisi ainoa mittari vaativalle rodulle niin silloin listalla olisi vain metsästyskoiria, vinttikoiria, jokunen terrieri ja useita seurakoirarotuja. Esim prsa canario on silloin helppo koira koska on todella helppo kouluttaa ja motivoida... silti se on monessa maassa kielletty, miksi jos se kerta on helppo rotu?

        Käyttölinjainen saksanpaimenkoira on haastava, se vaatii todella paljon liikuntaa ja aivotyötä, niillä on usein erittäin voimakas puolustushalu ja saalisvietti. Se, että koira on helppo kouluttaa ei auta yhtään jos omistaja ei osaa hallita koiran viettejä koska niitä ei pysty kouluttamaan pois.

        Olen kyllä; palveluskoirathan eivät kuitenkaan näihin paneutumista kouluttamiseen vaativiin kuulu. Vai oliko se luokitus?

        Kun rotuyhdistys saa laatia omat "säännöt ja suositukset", niin totuushan että vain muutamaa koiurarotuahan suositellaan ensimmäiseksi koiraksi. Tämä on rodun yksilöiden suojelua, siltä että ensimmäisen koiran ottajat eivät luonnollisestikaan vielä osaa olla johdonmukaisia. Se on ihan sama mikä rotu siellä narun päässä on, kun epäjohdonmukaisuus tekee haittaa. Saksanpaimen, rotwailer jne ovat silti niistä niitä anteeksi antavimpia. Monen paimennukseen käytettävän paimenkoiran kanssa esimerkiksi epäjohdonmukaisuus alkuun, ennenkuin opit jutut, on pahempi homma kuin on palveluskoiran kanssa.

        "Huono koulutettavuus on vain yksi haastava ominaisuus koirassa. Haastavuutta on myös erittäin pehmeä luonne, erittäin kova luonne, voimakas saalisvietti, riistavietti, terävyys, voimakas puolustushalu, suuri liikunnantarve, koira agressiivisuus ja jopa työläs turkki tekee toisista roduista haastavan. "

        Eli suomeksi ihan kaikki olemassa olevat koirarodut.

        "Jos pelkkä huono koulutettavuus olisi ainoa mittari vaativalle rodulle niin silloin listalla olisi vain metsästyskoiria, vinttikoiria, jokunen terrieri ja useita seurakoirarotuja."

        Millä listalla? Mistä sellainen löytyy?

        " silti se on monessa maassa kielletty, miksi jos se kerta on helppo rotu?"

        Siksi että se on vaarallinen rotu.

        "Käyttölinjainen saksanpaimenkoira on haastava, se vaatii todella paljon liikuntaa ja aivotyötä, niillä on usein erittäin voimakas puolustushalu ja saalisvietti. "

        Jälleen siis lähes kaikki koirarodut nopissakin ominaisuuksissa katettuna.


        Jos siis vaativiksi koiraroduiksi luokitellaan kaikki suomessakin olevat koirarodut, niin miksi ihmeessä tällainen luokittelu on erikseen tehty ja nähty vaiva listata siihen koirarotuja? Ja mistä tällaisen listauksen löytäisi?

        Mä olen vastannut, pidän omaa koiraani siis vaativana, koska se vaatii enemmän kuin mitä minulla olisi mahdollista sille antaa. Ihan tällainen maalaisjärjellä ajateltu koiran vativuus siis; joudun ponnistelemaan sen kanssa päivittäin epämukavuusalueellani, jotta se on hanskassa. Eli meillä sen aiheuttaa energisyys. Minulta vaatii enemmän kuin sen pari tuntia päivässä panostusta koiraan päivittäin, eikä minulla olisi siihen aikaa. Ei siinä siis mitään, ymmärrän että ihmiset kokevat vaativuuden eritavoin; jollekin koiran kouluttaminen voi olla haastavaa (kuten siis minullekin, koira kun kykenee keskittymään alle kaksi minuuttia kerrallaan) eritavoin ja he kokevat koiran haastavaksi. Mutta nyt minua kiinnostikin, että on jokin yleispätevä lista koirista jotka luokitellaan vaativiksi. Haluaisin myös siihen listaan perehtyä ja niihin kriteereihin miten sille listalle on rotuja valittu.

        Itselläni on ollut "käyttölinjainen" belgianpaimen ja en ikinä voisi kuvitella helpompaa koiraa omistaneeni ensimmäisenä koirana. Sama hiukan laiskempana versiona, se olisi taas saksanpaimen, on vähän vaikea kuvitella haastavuutta minulle... Ja siksi siis olisi kiva ymmärtää tätä listaa, kun/jos sellainen on olemassa.

      • Shemie

        Kiitos Tiku2 viestistäsi.

        On tosi hienoa, että jaksat tehdä työtäsi koirien kanssa. Sinulla on selvästikin siihenhommaan tietämystä ja sopivat ominaisuudet. :)

      • Shemie
        tiku82 kirjoitti:

        Oletko koskaan kuullut puhuttavan joidenkin rotujen vaativuudesta jonka takia niitä ei suositella ensimmäiseksi koiraksi tai vaativat omistajalta enemmän paneutumista koulutukseen ym?

        Huono koulutettavuus on vain yksi haastava ominaisuus koirassa. Haastavuutta on myös erittäin pehmeä luonne, erittäin kova luonne, voimakas saalisvietti, riistavietti, terävyys, voimakas puolustushalu, suuri liikunnantarve, koira agressiivisuus ja jopa työläs turkki tekee toisista roduista haastavan.
        Jos pelkkä huono koulutettavuus olisi ainoa mittari vaativalle rodulle niin silloin listalla olisi vain metsästyskoiria, vinttikoiria, jokunen terrieri ja useita seurakoirarotuja. Esim prsa canario on silloin helppo koira koska on todella helppo kouluttaa ja motivoida... silti se on monessa maassa kielletty, miksi jos se kerta on helppo rotu?

        Käyttölinjainen saksanpaimenkoira on haastava, se vaatii todella paljon liikuntaa ja aivotyötä, niillä on usein erittäin voimakas puolustushalu ja saalisvietti. Se, että koira on helppo kouluttaa ei auta yhtään jos omistaja ei osaa hallita koiran viettejä koska niitä ei pysty kouluttamaan pois.

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_taistelukoiraroduista

        Tässä taas tämä yksi linkki, jossa lueteltu vaativia koiria (on voinut mennä joiltain ohi). Laittakaa muitakin listoja tulemaan, joissa käsitellään aihetta "vaativat koirarodut" tms., jos sellaisia listoja löydätte.

        Oikeassahan tiku82 siinä on, että koiran vaativuus voi olla niin monenlaista.

        Pitäisi saada joku testi käyttöön, jotta sopiva koira löytäisi sopivan omistajan ja toisinpäin.

    • bullipoju

      Itse olen esimerkki tapaus ihmisestä jolla on koirakokemusta (20 vuotta) mutta bullterrieri sai raapimaan päätä. Rotu vähän tuppaa olemaan sellainen että se sopii ihmiselle kuin ihmiselle koirakokemuksesta riippumatta mutta ihmisen pitääkin olla valmis kouluttamaan bulli, ei koiraa. Eikä saa haluta koiraa joka toimii kuin unelma, vaan pitää valmistautua siihen että bulli tekee joskus oman päänsä mukaan jos tuntuu siltä. Nyt puhun siis hassuttelusta yms. en siitä että jos bulli on hönkimässä jonkun toisen koiran kimppuun niin se pitäisi sinne päästää vaan lähinnä sellaisia juttuja kuten ruuan varastaminen, ympäri kämppää hepulointi, höseltäminen lenkillä yms. yms. harmittomia juttuja mutta joidenkin ihmisten mielestä ei hyväksyttävää toimintaa eikä sellaisten ihmisten kannata bullia sitten edes harkita. Bulli ei ole bulli jos se ei hepuloi.

      Minulla siis on ollut koiria ja olen kouluttanut koiria jo vuosia mutta oikeastaan ensimmäistä kertaa oman bullini kohdalla olin törmätä seinään.

      Aluksi kuitenkin kerron miksi bulliin päädyttiin.
      Meillä oli sellainen tilanne ettei meillä ollut yhtään koiraa, minun viimeisin koirani oli ollut husky mutta sen loputon liikunnallisuus ei oikein ollut minun juttuni joten toista en tahtonut. Tarvittiin koira joka kuitenkin olisi lähellä huskyn luonnetta, koska siihen ihastuin eli ei erityisen miellyttämisenhaluinen mutta silti rakastava ja ihmiseen kiintyvä, koira joka tykkää olla mukana perheen touhuissa. Siksi aloin katselemaan terriereitä. Koko on minulle aina ollut tärkeä siinä mielessä että en ole ikinä tahtonut pientä koiraa, joten koko nakkasi terriereistä aika ison köntin pois. Sitten tuli turkki. Huskia kesät talvet harjanneena olin aika kyrpiintynyt hommaan joten päätin että trimmattavaa meille ei tule, silloin tällöin harjattava on vielä ihan ok. No se karsikin sitten loput terrierit pois, jäljelle jäi vain bulli, staffi ja amstaffi. Bullia aloin tutkimaan ensimmäisenä koska sen pystyt korvat viehättivät ja se osoittautuikin aika unelmapakkaukseksi, juuri sellaiseksi mitä koiralta hain! Staffiin ja amstaffiin tutustuin myös mutta niiden energiataso on aivan eritasoa bullin kanssa eikä ne sen vuoksi oikein innostaneet.
      Tiesin rodun olevan haastavampi koulutettava mutta ajattelin että siitä ei tule ongelmaa koska minulla on kokemusta koirista. Kasvattajien kanssa kun keskustelin monet sanoivat ettei koirakokemuksellani sinänsä ole väliä että he antavat bullin ensimmäiseksikin koiraksi jos ihminen selvästi on bullin kanssa samalla aaltopituudella ja näin jälkeen päin voin se kyllä allekirjoittaa täysin. Kasvattaja näki minusta silloin että en ehkä ole ihan sillä oikealla aaltopituudella ja antoi meille pentueen iiseimmän pennun, onneksi!

      Meille tuli sitten bulli, jee! Ja ongelmia tuli melkein heti. Tämä tyyppi oli hyvin dominoiva, itsevarma ja pirun kova näykkimään. Lähestyin bullia kuin koiraa ja yritin käyttää siihen koirakokemuksistani opittuja juttuja näykkimisen karsimiseksi mutta mikään ei toiminut, kaikki vain pahensi tilannetta. Olin niin turhautunut ja lopussa pennun kanssa ja vaikka kasvattaja oli mahtavasti tukena ja neuvomassa, tuntui että en pysty. Olin luovuttaa vaikka pentu oli vasta parin kuukauden ikäinen. Sitten eräänä iltana kun olimme ottaneet pikku painit bullini kanssa tuloksetta, menin ulos itkemään, ihan oikeasti itkemään. Istuin ulkona varmaan lähemmäs puoli tuntia ja mietin mitä tehdä. Suhde bulliin oli kärsinyt jo paljon, se ei luottanut minuun eikä sillä oikeastaan kiinnostanut minä ja minun tekemiseni. Ulkona istuessani tulin siihen tulokseen että piru jos olen saanut kissanikin yhteiskuntakelpoisiksi niin kyllä minä yhden bullinkin saan!
      Ja kun menin sisälle otin aivan uudenlaisen asenteen. En kouluttanut enää koiraa vaan koulutin bullia. Otin saman mentaliteetin kuin kissojen kanssa, ihan sama millä keinolla se tottelee kunhan tottelee! Kokeilemalla testasin mihin koira reagoi ja mihin ei, ja jos se reagoi niin miten. Ei mitään opittuja tai kirjasta luettuja koulutusvinkkejä vaan ihan puhtaalta pöydältä.

      Ja niin se homma alkoi luistamaan. Luottamus tuli takaisin ja suhde bulliin vahveni päivä päivältä. Bullini on paras koira joka minulla ikinä on ollut, meidän suhteemme on niin vahva että hirvittää ajatellakin päivää jona sitä ei enää ole.. Rotuun rakastuin myös ja olen päättänyt että tähän taloon ei muita kuin bulleja enää tule. :)

      Mutta bulli ei siis ollut mikään ongelmatapaus, se käyttäytyi ihan kuin sen ikäinen leikkamaton uroskoira käyttäytyy mutta koska en aluksi osannut kitkeä ei toivottua käytöstä, käytöksestä tuli ongelma. Sen vuoksi olenkin sanonut, täälläkin, ettei bulli ole erityisen haastava eikä se vaadi koirakokemusta jos olet samalla aaltopituudella sen kanssa, jos et ole etkä halua edes yrittää olla, sitten tulee ongelmia. Minä en ollut samalla aaltopituudella, mutta olin valmis luopumaan vanhoista kaavoistani ja sen vuoksi onnistuin enkä ole kertaakaan katunut.

      • Shemie

        Vau! Mahtava kertomus. Kiitos bullipoju! :) Hienoa, että bulli sopii teille!

    • Ei enää terrieriä

      Meillä ensimmäinen koira menossa, 75% kääpiövillakoiraa ja 25% Jack Russelia. Olimme ensin katsoneet kääpiövillakoiraa mutta tiesin että en jaksa jatkuvasti trimmata. Niin tuli tämä sekotus vastaan ja ajattelin että saan kääpiövillakoiran luonteen ja terrierin turkin. Niin ei käynyt vaan saimme jääräpäisen terrierin jolla pitkä turkki...
      Rakastan koiraani yli kaiken ja tämä on todella ystävällinen ja kaikkien kaveri koosta riippumatta. Rohkeus on hyvä, ei säiky eikä hauku turhia. Mutta hitto vie tuo kouluttaminen, fiksukin on joten joutuu tekemään tuplasti töitä kun kiinnostus loppuu kesken ja kun oivaltaa että nameja saa kyllä myöhemmin vaikka menis luvatta moikkaamaan ohimeneviä koiria. Kyllä sai tällekin keksiä omat koulutustavat ja vieläkin menee välillä maahan makaaman kun kutsuu luokse, ihan niinku tietäis miten vittuilla.. -.-

      • Voi kiitos

        kyllä oli hyvä ketju, kiitos kun otit tämänkin puolen esille voi kiitos voi olipa mukava kuulla voi kiitos vaan asialinjalla voi kiitos vaan oikein paljon on se ikävää mutta kiitos vaan paljon kiitoksia kun kerroit voi kiitoksia. Siinä se tärkein anti olikin voi kiitos paljon

    • rrrakkine

      Kannanpa minäkin korteni kekoon. Sillä tämä asia on käynyt omassa mielessänikin. Omaltakin osalta. Joskus tuntuu, että olen tapojeni orja. Kerran vaikea, aina vaikea. Kuitenkin toisinaan salaa haaveilen helpommasta viimeistään sitten vanhoilla päivillä... Tällä hetkellä olen kuitenkin varsin tyytyväinen jääräpäisiin rakkineisiini. Ovat mielestäni keskiverto kotikoiraa tottelevaisempia, vaikka toki ongelmansa meilläkin. Olen kuitenkin aika jääräpäinen itsekin ja aikamoinen menijä. Ollaan pääsääntöisesti siis ihan hyvä tiimi!

      Toivon asiallista keskustelua. Olisi myös hyvä, jos rehellisesti kertoisitte, että kuinka tarkkaan mietitte ennen koiran hankintaa, että mitä se elämä tulee olemaan sen jälkeen kun ko. vaativa koira on talossa?
      -Myönnettäköön, että ensimmäinen ja koko perheen koiran valinta meni täysin perseelleen. Kukaan ei osannut eikä loppujen lopuks ketään tainnu enää oikeen kiinnostakaan. Loppujen lopuksi otin koiran hoidon niskoilleni ja ihan kelvollinen siitä tuli, mutta kyllä elämä sen ei mitään kovin nautinnollista ollut. Enkä siitä koskaan sellaista saanut kuin olisin halunnut. Otin muuttaessani koiran mukaani ja lopulta se kuitenkin päätyi isälleni. Elelevät edelleen ja ovat käsittääkseni erittäin tyytyväisiä. Meillä ei vaan synkannu, aina oli sukset ristissä. Virheestä oppineena ei enää ikinä laiskaa, noutajaa, metsästysviettistä tai itsenäistä koiraa.
      Toista koiraa varten olikin jo tarkemmat kriteerit. Tiesin(ainankin luulin tietäväni) mihin ryhdyin ottaessani nuoren hakatun uroksen, joka oli kiertänyt useammassa kodissa. Olihan sen kanssa vaikka ja mitä nyt näiden kanssa yleensä onkin, mutta jotenkin sitä selvittiin. Ei kyllä ihan äkkiä varmasti riittäis pinna uusintaerään. Vetihän se remmissä, ei antanu ihmisten koskea, jahtas autoja, raivos kaikille jne. jne, mutta suurin ongelma oli eroahdistus. Nykyään meillä menee ihan hyvin ja koirakin on ihan asiallinen, vaikka ääntänsä käyttää edelleen liikaa ja yksinolo on vähän kiikun kaakun. On kotona ihan ok, jos mitään ihmettä ei tapahdu(esim kiire ja muu säätäminen, sillon jää huutamaan), mutta vieraaseen paikkaan ei voi jättää. Saattaa tulla vaikka ikkunasta läpi, niin pöhelö on. Osaa avata ovet, karata ketjusta, kiivetä häkistä, tulla yli, ali tai läpi oikeestaan mistä vaan.
      Kolmannen kanssa päädyin sitten pentuun. Kyllähän pentuaika rasittaa ihan itsessään oli koira sitten vaikea tai ei. Pentuaika kuitenki meillä meni tosi hyvin. Oppi nopeesti sisäsiistiksi ja muutenkin käskyt, ei juuri huuellut tai tehnyt tuhoja. Osasin siis odottaa erittäin ihanaa murkkuikää... sohva hävis, alko tappelut muiden koirien kanssa, kaiken puolustaminen ja muutenkin ylireagointi ja jatkuva vittuuntuminen ja kyräily. Osasin odottaa epäsosiaalisuutta, mutta en ehkä kuitenkaan ihan näin pahaa. Tuo ihan puhdas vitutus ja kyräily tuli itelle ihan uutena juttuna. sohvansyöntiin olin varautunut, mutta vitutti se silti. Oli aika omaksua uusi toimintatapa; älä vaadi tai pakota, jos vituttaa. Jos kyräilee niin eristä, yleensä jo omatoimisesti kotioloissa haluaa siirtyä jemmaan vieraiden koirien läsnäollessa, ihmiset on ok. Koirasosiaalisuutta en kyllä odottanut, mutta pikkasen nakertaa tuo ettei tututkaan oo hyvä juttu omassa kodissa. Kylässä yleensä onnistuu. Katsotaan meneekö ohi iän tullessa vai jatkuuko portituslinjalla hamaan tulevaisuuteen. Sohvan syönti hoidettiin kopalla yksinollessa sen jälkeen, kun veli kuoli suolitukokseen mätettyään lelun ja tämä oksenteli iltaisin sohvanpalasia.

      • rrrakkine

        Millaisia haasteita ja yllätyksiä (myönteisiä tai kielteisiä) tuli esiin? Miten hoiditte ne?
        -Tuon ensimmäisen osalta en jaksa vastata, kun tosiaan koiran kanssa tapeltiin sen koko elämän ajan joka asiasta ja lopulta tosiaan meni isälle.
        Toisen kanssa suurin ongelma oli tuo eroahdistus. Sitä opetettiin pikkuhiljaa niin hyvällä, kun pahalla. Oli sitruunapantaa, koiranhoitajaa, vakkarirökittäjää, säännöstelty rytmi jne. Luulen, että aika paransi eniten haavoja. Ja edelleen tuo yksinolo pitää hoitaa kotona tai hyvin köytettynä ulkona, joten täysin se ei korjaantunut. Eikä varmasti koskaan korjaannukaan.
        Kolmannen kanssa suurin ongelma on tuo vitutus ja kyräily. Yleensä johtuen vahtimisesta ja muista koirista. Sitä on nyt tarkotus ruveta kopattamaan, jos epäilyttää lenkkeillessä keppien kantaminen ja niistä tappelu tms. Myös koirakaverit valitaan tarkkaan. Kotona portitetaan erilleen tarvittaessa. Katsellaan johtuuko iästä ja identiteettikriisistä vai onko vaan luonteenpiirre. Kämppä on kuitenki valittu alun perin silmälläpitäen sitä, että koiria on mahdollista erottaa tarpeen tullen. Ja tuo koppa sohvansyöntiin niin, kun yllä jo mainitsin.

        Entä jos sairastutte, tyyliin jalka paketissa tai influenssa, tai jopa pahempaa ja pitkäaikaisempaa sängynpohjalla tai sairaalassa oloa. Kuka hoitaa koiraanne sitten? Onko hänellä tarpeeksi kykyä ja sekä henkisiä että fyysisiä voimia koiranne hoitamiseen?
        -Tämä hoitopuoli meillä kyllä hivenen kusee. Vanhemmalle on muutama ihan hyvä hoitopaikka. Pelle se on, mutta harvemmin vihainen ainakaan nykypäivänä. Vaatii kuitenkin auktoriteetin, jottei ala sikailemaan/palaa vanhoille tavoilleen. Nuorempi onkin sitten vähän ongelmallisempi ainankin tällä hetkellä. Sille on pari hoitopaikkaa, mutta uskaltaisin sen hoitolaankin laittaa, vanhempi tuskin moisessa pysyis. Tähän asti oon vaan jotenkin kituutellu max viikon-parin jaksot konttailemalla pihalla, kavereitten ja sukulaisten avulla. Tiukan paikan tullen pidemmäksi ajaksi menisivät varmaan nuoremman kasvattajalle tai ainankin nuorempi sinne.

        Entä jos koira osoittatuukin liian työlääksi tai hajoittaa huonekalut, kengät, vaatteet, ym. puree, ulvoo, haukkuu hurjasti naapureiden ja itsenne harmiksi jne. Mitä sitten aiotte tehdä tai olette tehneet?
        -Tämän jo kokeneena periaatteessa ei tunnu enää missään. Uskoisin myös osaavani valita koiran silmällä pitäen sitä, että pahimmilta ongelmilta vältyttäisiin. Mikäli niitä tulisi niin jotain niille kehitettäisiin, jos ei yksin pystyis niin sitten hankittas apua tai sopivampi koti.

        Niin, kun joku jo mainitsikin: Se suurin syy jaksamiseen ja into kaltoinkohdeltuihin ja vaikeisiin koiriin varmasti on se tunne onnistumisesta. Niin perkeleesti, kun sitä joutuukin joskus vääntämään verta, hikeä ja kyyneleitä niin lopulta, kun onnistut on rinnallasi aivan uskomattoman mahtava koira ja taattu ystävyys! Enkä usko siihen, että minkään koiran kanssa koskaan olisi täysin ongelmatonta.

        Loppuun vielä, että rotuvalintaani(sekarotuinen ja spk) vaikutti myös harrastustoiveet ja oma liikunnallisuus.

      • voi kiitos
        rrrakkine kirjoitti:

        Millaisia haasteita ja yllätyksiä (myönteisiä tai kielteisiä) tuli esiin? Miten hoiditte ne?
        -Tuon ensimmäisen osalta en jaksa vastata, kun tosiaan koiran kanssa tapeltiin sen koko elämän ajan joka asiasta ja lopulta tosiaan meni isälle.
        Toisen kanssa suurin ongelma oli tuo eroahdistus. Sitä opetettiin pikkuhiljaa niin hyvällä, kun pahalla. Oli sitruunapantaa, koiranhoitajaa, vakkarirökittäjää, säännöstelty rytmi jne. Luulen, että aika paransi eniten haavoja. Ja edelleen tuo yksinolo pitää hoitaa kotona tai hyvin köytettynä ulkona, joten täysin se ei korjaantunut. Eikä varmasti koskaan korjaannukaan.
        Kolmannen kanssa suurin ongelma on tuo vitutus ja kyräily. Yleensä johtuen vahtimisesta ja muista koirista. Sitä on nyt tarkotus ruveta kopattamaan, jos epäilyttää lenkkeillessä keppien kantaminen ja niistä tappelu tms. Myös koirakaverit valitaan tarkkaan. Kotona portitetaan erilleen tarvittaessa. Katsellaan johtuuko iästä ja identiteettikriisistä vai onko vaan luonteenpiirre. Kämppä on kuitenki valittu alun perin silmälläpitäen sitä, että koiria on mahdollista erottaa tarpeen tullen. Ja tuo koppa sohvansyöntiin niin, kun yllä jo mainitsin.

        Entä jos sairastutte, tyyliin jalka paketissa tai influenssa, tai jopa pahempaa ja pitkäaikaisempaa sängynpohjalla tai sairaalassa oloa. Kuka hoitaa koiraanne sitten? Onko hänellä tarpeeksi kykyä ja sekä henkisiä että fyysisiä voimia koiranne hoitamiseen?
        -Tämä hoitopuoli meillä kyllä hivenen kusee. Vanhemmalle on muutama ihan hyvä hoitopaikka. Pelle se on, mutta harvemmin vihainen ainakaan nykypäivänä. Vaatii kuitenkin auktoriteetin, jottei ala sikailemaan/palaa vanhoille tavoilleen. Nuorempi onkin sitten vähän ongelmallisempi ainankin tällä hetkellä. Sille on pari hoitopaikkaa, mutta uskaltaisin sen hoitolaankin laittaa, vanhempi tuskin moisessa pysyis. Tähän asti oon vaan jotenkin kituutellu max viikon-parin jaksot konttailemalla pihalla, kavereitten ja sukulaisten avulla. Tiukan paikan tullen pidemmäksi ajaksi menisivät varmaan nuoremman kasvattajalle tai ainankin nuorempi sinne.

        Entä jos koira osoittatuukin liian työlääksi tai hajoittaa huonekalut, kengät, vaatteet, ym. puree, ulvoo, haukkuu hurjasti naapureiden ja itsenne harmiksi jne. Mitä sitten aiotte tehdä tai olette tehneet?
        -Tämän jo kokeneena periaatteessa ei tunnu enää missään. Uskoisin myös osaavani valita koiran silmällä pitäen sitä, että pahimmilta ongelmilta vältyttäisiin. Mikäli niitä tulisi niin jotain niille kehitettäisiin, jos ei yksin pystyis niin sitten hankittas apua tai sopivampi koti.

        Niin, kun joku jo mainitsikin: Se suurin syy jaksamiseen ja into kaltoinkohdeltuihin ja vaikeisiin koiriin varmasti on se tunne onnistumisesta. Niin perkeleesti, kun sitä joutuukin joskus vääntämään verta, hikeä ja kyyneleitä niin lopulta, kun onnistut on rinnallasi aivan uskomattoman mahtava koira ja taattu ystävyys! Enkä usko siihen, että minkään koiran kanssa koskaan olisi täysin ongelmatonta.

        Loppuun vielä, että rotuvalintaani(sekarotuinen ja spk) vaikutti myös harrastustoiveet ja oma liikunnallisuus.

        voi kiitos kiitos kun tuonkin näkökannan esitit kiitos paljon

      • Visiirikypärä
        voi kiitos kirjoitti:

        voi kiitos kiitos kun tuonkin näkökannan esitit kiitos paljon

        Mikähän Voi kiitosta oikeen vaivaa?!

      • 1860
        Visiirikypärä kirjoitti:

        Mikähän Voi kiitosta oikeen vaivaa?!

        jos on niin että on jollakin ollut pieni koira ja on esim. koirapuistossa, lenkeillä joutunut isojen koirien [jalkoihin]. on päättänyt ettei enää jää ja ottanut suuren koiran?tai muuten vain ihastunut johonkin rotuun. tai onkin niin että näillä palstoilla sellaiset pienenkoiran omistajat laittavat tälläisia keskusteluja vireille ovatkin Itse Kateellisia kun toisilla on isompi koira.

      • Vitikonpaarustaja
        Visiirikypärä kirjoitti:

        Mikähän Voi kiitosta oikeen vaivaa?!

        Voi kiitos, Voi kiitos.

      • voi kiitos
        Vitikonpaarustaja kirjoitti:

        Voi kiitos, Voi kiitos.

        Miksi keskustella mistään, joku sanoo päivää, sanoo aloittaja voi kiitos, kiitos paljon.Väkisin naurattaa. Voi kiitos kuitenkin

      • Shemie
        voi kiitos kirjoitti:

        Miksi keskustella mistään, joku sanoo päivää, sanoo aloittaja voi kiitos, kiitos paljon.Väkisin naurattaa. Voi kiitos kuitenkin

        No moi "voi kiitos" -henkilö!

        Onpa mukava, että sinulla on ollut hauskaa tätä ketjua lukiessasi. Mikäpäs sen mukavampaa kuin ilahduttaa ja saada aikaan hilpeyttä ja naurua asiallisen keskustelun välissä.

        Kiitollisuus on tärkeä ja hyvä asia elämässä. Kunpa mahdollisimman monet sen kykenisivät oivaltamaan. Kiitollisuus tdellakin parantaa elämänlaatua.

        Kaikki Asialliset kirjoittajat ansaitsevat sen, että heidä kiitetään ajasta ja kirjoittamisen vaivasta.

        Olen varma, että kirjoituksistanne on apua monille koiran hankintaa ja sopivan rotuista koiraa miettiville! :)

        Muut velvoitteet odottavat minua, joten en ehdi tänne kirjoitella vähään aikaan.

        Kiva, että myös kirjoittajat "pkk3", "GreatStaff", "ei enää terrieriä" ja "rrrakkine" kertoivat kokemuksistaan.

        Ihanaa alkavaa kevättä jokaiselle tämän ketjun lukijalle/kirjoittajalle ja rakkaillenne myös! :)

    • khisuli

      Moi! Meille tuli justiinsa whippetin pentu. Siihen päädyttiin, koska se on nimenomaan harrastava, eli nähtävästi mielestäsi haastava koira. Aijempana kokemuksena on meillä Australianterrieri, joka on muuten ollut toooooodella itsepäinen aina (tuli meille aikuisena). Olen kouluttanut häelle kaikkea istumisesta hyppimiseen, koska pidän siitä. :) Suunnitelmissa on käyttää whippettiä joka päivä läheisessä metsässä vapaana ja lenkittää muutenkin hyvin.

      JOS JALKA MURTUU on aina palveluja, joista voi lenkittäjän tilata. Varmasti myös joku naapuri tai perheenjäsen auttaisi. lol :D

    • Raiar

      Koska "vaativat" koirat, eli käy sakemanni tai belggari malinois, ovat ainoita koiria joista on harrastamaani lajiin

    • bitepower2000

      Jos tietoisesti lähtee ostamaan vaativaa koiraa ja kokee sen sellaisena niin todennäköisesti on jonkinmoisia ongelmia tulossa. Huono alkuasetelma. Koiran ei pitäisi omistajalleen olla vaikea ja haasteellinen.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi jollain jää "talvi päälle"

      Huvittaa kastoa ullkona jotain vahempaa äijää joka pukeutuu edelleen kun olisi +5 astetta lämmittä vaikka on helle keli
      Maailman menoa
      262
      2531

    2. Mitä et hyväksy miehessä/naisessa josta olet kiinnostunut?

      Itse en halua, että miehellä olisi lapsia!
      Ikävä
      190
      1619

    3. Se katse silloin

      Oli hetki, jolloin katseemme kohtasivat. Oli talvi vielä. Kerta toisensa jälkeen palaan tuohon jaettuun katseeseen. Tunt
      Ikävä
      59
      1414

    4. Kaipaaville

      Kerro sun tunteesi ja ajatukset tähän jos et uskalla irl!
      Ikävä
      79
      1146

    5. Tiesitkö? Farmi Suomi Kirsikka Simberg on tämän julkkisnaisen tytär - Katso tyrmäävät mallikuvat!

      Oho, aikamoinen ylläri. Tiesitkö?! Kirsikka Simberg on yksi tämän kauden Farmi Suomi -kisaajista. Hänellä ei ole tuttu t
      Suomalaiset julkkikset
      3
      1139

    6. Tuhdit oluet kauppoihin. Miksi vastustaa?

      8% oluet kauppoihin mutta mikä siinä on että osa politikoista vstustaa ? Kauppa kuitenkin hinnoittelee vahvan oluen ni
      Maailman menoa
      219
      993

    7. Miten haluaisit

      Että reagoisin jos näkisin sinut nyt?
      Ikävä
      78
      990

    8. Sinua tulen kyllä ikävöimään pitkään nainen

      mutta oli pakko tehdä päätös oman mielenrauhan vuoksi. Toivottavasti saat elämältä kaiken mitä haluat.
      Ikävä
      45
      895

    9. Kohta me ei enää nähdä :(

      En pääse enää uppoutumaan silmiisi enkä kuunnella ihanaa ääntäsi. Elämä on pstä.
      Ikävä
      39
      719

    10. Kärsämäki rosvojen ja tuhopolttajien kylä?

      Poliisi ampui uhkaava miestä Kärsämäellä. Ja vasta joku poltti rivitalon. Mikä riivaa Kärsämäkisiä? Joko tuulimyllyjen
      Kärsämäki
      15
      710
    Aihe
    TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt