Särkynyt 25v. tyttönen

Ihminen on pohjimmiltaan yksinäinen olento jota toiset ihmiset käyttää joskus hyväksi, loukkaa, pettää ja rakkaus on vain kuvitelma tässä suuressä näytöksessä jota elämme. Ei kannata alkaa seurustelee jos ei kestä jätetyksi tulemista.

Voi kun joku olisi sanonut saman viisi vuotta sitten! Usko pois, en olisi alkanut seurusteleen. Muttakun en vaan asialle voi mitään, en voi kääntää kelloa taaksepäin... nyt kosvasti koitan etsiä ratkaisua kuinka päästä tästä kaikesta tuskasta ja tuntemuksesta eroon...

Itselleni kävi 8v suhteen jälkeen myös niin että mies ilmoitti ettei tiedä haluaako enää olla... Kk kituutin ja ruikutin ja itkien ja vannoin ja vakuutin mikään ei kääntänyt mieheni mieltä joten sain tarpeekseni ja taas kun ilmoitti jäävänsä kaverille yöksi ilmoitin ettei tarvitse enää tulla kotiin ja ilmoittaa kun tulee hakemaan kamansa jotka pakkasin ja olin poissa kun muuton teki.. Sen jälkeen ei pidetty mitään yhteyttä minulle ehdottomasti helpompi päästä eteenpäin poistin numeron ja fb kaveruuden. Aikaa mennyt nyt pari vuotta ja ollaan pari kertaa puhuttu puh ei satu enään enkä mistään hinnasta ottaisi takaisin

Et usko ehkä nyt, että aika parantaa. Sinulla on vielä elämää jäljellä ja uusia suhteita edessä. Muistosi tulevat olemaan haikeasuloisia ja olet onnellinen, että sait rakastaa. Itse en ole ollut enää tekemisissä exieni kanssa. Minusta niin on parempi. Kaikkea hyvää sinulle. Mikä ei tapa, se vahvistaa.

Seuraa epämääräistä ajatuksenkulkua ja vertaistukea suht koht vasta eronneelta mieheltä.. sori jos on vaikeaselkoista settiä :P

Istun tällä hetkellä uudessa kämpässäni muuttolaatikoiden ympäröimänä vain muutaman km päässä paikasta, jossa vietin exäni kanssa 7v avoliitossa. Jos joku olisi vielä joulukuussa väittänyt, että tämä on kevään v2014 tilanteesi, niin olisin pitänyt hulluna.

Luulen tietäväni mitä ap 'särkynyt' kokee sisimmässään tällä hetkellä.. minutkin jätettiin aivan muutamia viikkoja/kk sitten - yllättäen ja päättäväisesti. En saanut osallisua päätökseen tai työstää asiaa hänen kanssaan. Ilmoitus tuli tylysti etten ole hänelle enää sellainen romanttinen tai intiimi kumppani, jota parisuhteessa haluaisi rakastaa.

Vaikka seksielämämme oli jo rauhoittunut alkuhuumasta olin minä kuitenkin suhteessa se läheisyyttä ja rakautta vaaliva osapuoli. Tykkäsin halailla pussailla ym lällyä - mikä jollain tasolla ahdisti ex-avovaimoani.. jolla on elämässään ollut vaikeuksia oman haluttavuutensa ja epävarman itsetuntonsa kanssa.

Muuten meillä 'synkkasi' arki mielestäni oikein hyvin - oli samanlainen huumori, näkemykset, mieltymykset ym. En ole dokailevaa tai möllöttävää sorttia - pystyn myös puhumaan avoimesti tunteistani, joten tähän ei mielestäni suhteemme kaatunut.. mutta kyllä se vaan johonkin kaatui sittenkin!

Nyt on pahin alkushokki pikkuhuljaa taantumassa ja kaikenmoiset vihat ja katkeruudet painamassa päälle. Tuntuu niin väärältä joutua hyljätyksi ja aloittaa eläminen uudestaan vaikka itse toimi suhteessa 'hyvin' ja toista kunnioittaen sekä rakastaen. Paska maku siitä jää vaikka kuinka teki parhaansa.
Enää en sure hänen päätöstään, mutta vielä on matkaa täydellisen neutraaliin suhtautumiseen. Jonkun opin mukaan minun pitäisi läpikäydä masennuskausi ennen kuin voin päästtää menneestä irti kokonaan.

Rakastin häntä ja ajattelin että meillä on koko pitkä tulevaisuus edessämme. Minulle hän oli sitä tosirakkautta, jota on vaikea pukea sanoiksi.. kemiaa jonka tietää toimivan kun katsoo toista syvälle silmiin.
Hän kuitenkin päätti toisin, enkä voi tälle asialle mitään - en vaikka kuinka se vtuttaa! ja kääntää sisuskalutkin ympäri.

On aika surra ja lusia ketutus pois samalla todeten, että parisuhteessa et voi kontrolloida sen toisen puolison mentaali-elämää ja valintoja. Se on raaka fakta niellä etenkin siinä tilassa kun on toiselle vielä täysin tunteiden tasolla 'auki'.

Voi ja pitää vain toivoa, että toinen osapuoli pysyy samoilla aaltopituuksilla parisuhteenne kehityksen ja yhteisten haaveiden kanssa. Vaikka onhan se kovin vaikeaa ennakoida kuinka niin parisuhde kuin sen muodostamat persoonat 'kasvavat' vuosien kuluessa.
Ehkä minunkin exällä muutos kyti pikään ennen kuin osasi ilmaista sitä ulos.. muulla kuin pahimmalla mahdollisella tavalla ja liian myöhään pelastaakseen suhteemme kaiketi.

En voi muuten lohduttaa, kuin sanomalla että muitakin kohtalontovereita löytyy. Sometimes you get badly burned in a game of love.

Tsemppiä toipumiseen.. kyllä se suru vielä joksikin muuksi tunteeksi muuttuu .. ja alhaalta on vain yksi suunta eteenpäin->

Se on järjetön juttu tuo tunteiden loppuminen, sitä ei voi oikein ymmärtää. Kun ollaan oltu vuosia hyvin rakastuneita ja sitten toinen päättääkin, että ei enää tunne mitään ja haluaa elää ja jatkaa yksin, niin sitä ei millään mieli pysty käsittämään ja ymmärtämään mitä sellaisen ihmisen aivoissa ja päässä tapahtuu, mikä kääntää pään ja sammuttaa ne kuumat tunteet. Jos vielä ollaan sovittu hyvin yhteen, eikä riitojakaa ole ollut, niin järjettömältähän se toisen päätös tuntuu luopua hyvästä toimivasta suhteesta.

Viisi vuotta on pitkä aika ja ihmetellä sopii onko se aika sittenkään ollut toiselle oikeata rakkautta vai vaan ihastumista ja suhteessa tottumisen vuoksi olemista.

Juu mutkin jätettiin 3v jutun jälkeen, idiootti äijä ei vaivautunut sanomaan mikä mättää. En edes saanut tilaisuutta yrittää uudestaan. Hyvä vaan kun meni.