agia napa, kypros

ensikertalainen

Kertokaa millanen paikka? Pääsiäisenä lomalle ekaa kertaa Kyprokselle. Onko vesipuistoa tai jotain missä 5 vuotias päiväänsä viettää. Ja tietty tärkein, hyviä ruokapaikkoja???

17

13112

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vuosi sitten

      Olin kyseisessä paikassa viime vuoden joulukuussa ja sanotaan kauniisti, että paikka oli kuollut. Ruotsalaisia ja muita pohjoismaisia turisteja joitakin kymmeniä, kaikki paikat kiinni, paria poikkeusta lukuun ottamatta. Onneksi oli auto vuokrattuna koko viikon.

      Sinänsä ihan ok paikka, rauhallinen ainakin silloin, mutta eihän se iso paikka olekaan. Kaupunki on rinnemallinen, eli jonkun verran nousua. Luostari on kuuluisa kaupungin keskipiste.

      Kypros on melko kallis paikka ja isoja kauppoja ei ole useita. Ravintoloissa on kreikkalaista ja kyproslaista ruokaa tarjolla ja pikkupuodeissa sitä perinteistä tavaraa; matkalaukkuja ja matkamuistoja.

      Vesipuisto on melko lähellä, mutta onko se auki jo tuolloin? Vasta toukokuu tuo sopivasti lämpöä.

      Mutta suosittelen auton vuokrausta, itse en turistipaikoissa ainakaan paljon viihdy...

      http://www.agianapa.gov.cy/

      • veve

        Olen ollut Kyproksella kaksi kertaa. Molemmat matkat ovat sijoittuneet kesään. Talvisin ja keväisin paikka on todellakin aika kuollut. Kesäisin Ayia Napa herää eloon, jolloin paikka on täynnä skandinaaveja ja englantilaisia, pääosin nuoria. Ayia Napahan on tunnettu nuorten juhlimiskohde. Vesipuisto löytyy, mutta hieman kaupungin ulkopuolelta, itse en ole siellä käynyt. Ja voipi olla ettei tuohon aikaan ole edes auki. Rannat(parhaimpana Nissi Beach) ovat mukavia ja turvallisen oloisia.
        Suurin osa ravintoloista ja yökerhoista aukeaa vasta toukokuun puolessa välissä ja siitä eteenpäin.

    • Tyytyväinen

      Olimme perheen kanssa syyslomaviikolla Agia Napassa. Ihmiset olivat ystävällisiä, hyviä ruokapaikkoja (esim. Othello Maccia vastapäätä). Nuorisoa oli lokakuussa vähän, mutta palvelut pelasi erinomaisesti ja hintataso ei ollut aivan korkeimman sesonkikauden tasoa. Hyvä kohtuuhintainen tavaratalo (ruokakauppa) Kokkinos löytyy 5,5 km päästä Paramlinista. Itse vuokrasimme viikoksi skootterin (25 CYP/vko), jolla pääsi liikkumaan. Tiet ovat erittäin hyväkuntoisia ja hyvin opastettuja (helppo liikkua). Napan keskustassa kaksi huvipuistoa, jossa saa rahaa kulumaan kohtuullisesti. Waterworld vajaa 10 km Napasta, auki huhtikuun alusta(http://www.waterworldwaterpark.com). Protaraksessa oli snadimpi vesipuisto. Rannalla saa kuitenkin ajan parhaiten kulumaan. Kulkuneuvo helpottaa liikkumaan useammalla upealla rannalla, jossa 5-vuotiaskin todennäköisesti viihtyy (oma nuorimmaisemme oli 7-vuotias ja viihtyi rannalla).

    • vaan

      Lämmintä siellä siihen aikaan on eikä mitenkään kuollutta.Vesipuisto löytyy ja altaita hotelleista. Ruokaa on kaikenlaista. Paikka on aika suppea että ehkä kannattaa autoilla jos hallitsee vasem puolisen ajotavan. Minusta oli vaikeaa.Ei kovin halpaa mikään Olen käynyt kahdesti ja nyt pidän taukoa.

    • olin

      Joo mä tulin sieltä 1.1 2005 olin sielä viikon mut tosi kallis paikka ja kesällä kuulema vielä kalliimpi.

      • Ttt

        Mikä/määritä on kallis? olen menossa toukokuussa 2005!

      • Pave
        Ttt kirjoitti:

        Mikä/määritä on kallis? olen menossa toukokuussa 2005!

        Se nyt on niin suhteellista tuo kalleus kun kerran Suomessa asutaan, sillä käsittääkseni tuo hintataso on kokolailla sama kuin Suomessa. Ainakin oli muutama vuosi sitten kun oltiin Tuolla niin se oli kokolailla sama kuin kotimaassa ja minkätakia sitä pitäisi lomalla joka penniä (nykyään senttiä) laskea? (Tai sitten Kyproksen Puntaa)

      • menos napaan

        Tiedustelisin niiltä,ketkä on käyny siellä esim. maaliskuussa,tai talvikuukausina,et onko altaalla tarjennut ottaa aurinkoa,ja paljon on just silloin ollut lämmintä?

        Kiitoksia etukäteen :D

    • Kalypso

      Olemme vaimoni kanssa menossa ensimmäistä kertaa Agia Napaan 26.04.05. Hotellina meillä on Kalypso. Olisi todella kiva kuulla kokemuksia kyseisestä Hotellista sekä kaupungista. Onko siellä kuinka lämmintä kyseisenä aikana ??

      • kalypso

        Siis lento on 26.03.05

      • Allu 62
        kalypso kirjoitti:

        Siis lento on 26.03.05

        Olimme perheemme kanssa Aya Napassa 2 vkoa maaliskuun lopulla kaksi vuotta sitten. Silloin kelit vaihtelivat myrskystä auringon paisteeseen. Yleisesti ottaen ilmat eivät vielä olleet helteiset muutta kun aurinko paistoi, väriä sai pintaan. Ilmat vaihtelivat päivittäinkin paljon. Aamulla saattoi sataa mutta iltapäivällä aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Panthea Gardenin buffetti ruoka on molipuolista, salaattejakin löytyy. Ruokalista oli molempina viikkoina sama. Esim. grilliruokaa aina tiistaisin....)

      • likka

        Pari vuotta sitten oltiin Kalypsossa ja ainakin silloin siellä oli paljon nuorisoa pohjoismaista. Jonkin verran oli myös lapsiperheitä. Kalypsossa on "yökerho" joka on auki seitsemään asti aamulla, joten jonkin verran melua saattaa olla. Se on tosin "maan alla". Kiva paikka kannattaa käydä, siellä oli uima-allas sisällä.

        Ihan OK hotelli muuten, ei mikään luksus mutta menettelee. Tosi hyvällä paikalla! Lyhyt matka Nissi Avenuelle, baarikadulle ja The Leipomo on ihan nurkan takana.

      • tyttö
        likka kirjoitti:

        kuinka paljon kannattaisi varata rahaa kahdeksi viikoksi? syömisiin ja juomisiin;) ja muihinki ostoksiin.. onko 600€ liian vähän? ajateltiin että jos muutamana iltana tekisimme itse ruokaa.

      • tyttö
        tyttö kirjoitti:

        kuinka paljon kannattaisi varata rahaa kahdeksi viikoksi? syömisiin ja juomisiin;) ja muihinki ostoksiin.. onko 600€ liian vähän? ajateltiin että jos muutamana iltana tekisimme itse ruokaa.

        voisko joku kiltti ihminen kertoa riittääkö tuo 600€.. vai kuinka paljon pitäsisi ylipäätään varata mukaan? olis tarpeellista saada tietää vähn suuntia:)

      • <dbh<bh
        tyttö kirjoitti:

        voisko joku kiltti ihminen kertoa riittääkö tuo 600€.. vai kuinka paljon pitäsisi ylipäätään varata mukaan? olis tarpeellista saada tietää vähn suuntia:)

        Noin 1000 € per nenä kahdeksi viikoksi riittää kai. Ite otetaan aina kahelle ihmiselle 2500 €, josta jää yleensä vähän yli.

      • aika vähältä
        tyttö kirjoitti:

        kuinka paljon kannattaisi varata rahaa kahdeksi viikoksi? syömisiin ja juomisiin;) ja muihinki ostoksiin.. onko 600€ liian vähän? ajateltiin että jos muutamana iltana tekisimme itse ruokaa.

        Me otamme yleensä mukaan myös n. 2500 euroa kahdelle hengelle kahdeksi viikoksi. Tästä kuluu yleensä n. 2200 - 2300. Emme biletä kovinkaan railakkaasti, mutta rahaa kuluu (ihan tavalliseen) syömiseen, rantatuolien, polkupyörien yms vuokraamiseen ja kaiken näköiseen pieneen, sisäänpääsymaksuihin. Aamupalat yleensä laitamme itse hotellissa ja ravintolassa syömme tuolla summalla max 1 krt/pvä. Usein laittelemme ruokaa myös itse hotellilla (mikä ei välttämättä tule yhtään sen halvemmaksi). Tuossa summassa ei ole mukana tax free/tuliaisostokset.

        300 euroa/vko/hlö voi riittää, mutta se tarkoittaa sitä, että laitatte päivittäin itse ruokanne (pussikeittoja, tonnikalaa yms.), ette vuokraa rannalla aurinkopetejä (2tuolin ja varjon setti saattaa maksaa 15-20 euroa /vrk), ostatte viinat kaupasta ja juotte ennen radalle lähtöä (baarien drinkkeihin tuo budjetti ei riitä) ettekä käy sellaisissa paikoissa, missä on sisäänpääsymaksu, ettekä myös osta vaatteita, kenkiä, koruja yms houkutuksia.

      • --------------------
        aika vähältä kirjoitti:

        Onko siellä elämää huhtikuussa, vai kannattaako valita joku toinen kohde? Ovatko baarit, ravintolat ja kaupat jo auki?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      121
      7930
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      151
      6668
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      183
      4775
    4. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      245
      3245
    5. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      101
      2744
    6. Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut

      Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh
      Maailman menoa
      107
      2266
    7. Tunnustusten lauantai

      Mitä haluat sanoa kaivatullesi?
      Ikävä
      150
      1915
    8. Ruoan arvonlisävero menee käytännössä tukijussille

      Ilman juomia elintarvikkeiden myynti vuonna 2025 oli reilut 15 miljardia euroa. Tuolla tasolla arvonlisävero pyörii pari
      Maailman menoa
      12
      1906
    9. Vihreät REPEÄMÄSSÄ oijoijoi....Virran sekoilut on liikaa

      Jo ennestään vihreiden kannatus on suossa vaikka puolue istuu oppositiossa, nyt tuli Virran temppu kun häipyi tuosta vaa
      Maailman menoa
      31
      1720
    10. Yhteydenotto

      Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?
      Ikävä
      197
      1624
    Aihe