Orapihlaja-aidan uusinta pitäisi kuulemma tehdä keväällä ennen kasvun alkua. Tarkoittanee ilmeisesti huhtikuuta? Kuinka käy jos leikkauksen tekee vasta kesällä esim. kesäkuussa ja voiko sen suorittaa ihan kylmästi vaikka moottorisahalla sillä aita on yli 20 v. ja siis aika paksurunkoista jo?
Orapihlaja-aita
6
14597
Vastaukset
- ei floristi
Minulla viime vuonna sama homma. Kysyin milloin voi leikata ja tuttu (hyvä) puutarhuri kertoi Orapihlaja-aidan leikkaukseen soveltuvan ajan olevan 12 kk vuodessa. Itse leikkasin heinäkuun lopussa moottorisahalla keskeltä poikki eli jätin 2 metriseksi. Nyt kun tuosta leikkauksesta on talvi vierähtänyt ja katson uusia versoja, ei se tunnu siitä yhtään kärsineen. Päinvastoin. Mutta olisi pitänyt ehkä leikata siltikin vaikka 1,20 - 1,50 m korkuiseksi, koska tämän nykyisen siistiminen melko työlästä korkeuden ollessa "ei missään". Ja koska uuden osan kasvu melko voimakasta, tulee eteen ehkä kova urakka kun sitä rupeaa siistimään. Paksuimmat varret piti melkein leikata käsisahalla, koska moottorisahakaan ei pystynyt heiluvaan runkoon ja siksi tuo 1,5 m ehkä suositeltavin. Tai nyt leikkaisin sen tuohon korkeuteen mutta koska leikattavaa noin 60 metriä en kyllä uudestaan aloita sitä souvia.
- Tarja
Kiitos tiedoista. Tämä meidän aita on itse asiassa enempi naapurin ongelma mutta kysyinpä heidänkin puolestaan. Yhteistä aitaa on n. 15 m heillä yksin nelinkertainen määrä. Edellinen naapuri jätti aidan kahtena kesänä leikkaamatta eli koko siltä ajalta jonka aidan keskellä asuivat.
Me leikkasimme oman puolemme aidasta ja se oli kyllä aika erikoisen näköinen kun kahden kesän kasvut sojottivat iloisesti kohti taivasta heidän puoleltaan.
Uusien naapurien kanssa sitten sovimme että leikkaamme nyt tänä vuonna sen reilusti alas sillä se on lisäksi aikoinaan kasvatettu liian nopeasti lopulliseen pituuteensa. Tiedän erään aidan joka on leikattu ihan 30 cm ja alettu kasvattaa alusta. Sentapaista mekin juuri harvan kasvun vuoksi ajateltiin. Katsotaan nyt mihin lopputulokseen tullaan naapureiden kanssa. Iso urakka siis tulossa kesällä. - orapihlaja
Tarja kirjoitti:
Kiitos tiedoista. Tämä meidän aita on itse asiassa enempi naapurin ongelma mutta kysyinpä heidänkin puolestaan. Yhteistä aitaa on n. 15 m heillä yksin nelinkertainen määrä. Edellinen naapuri jätti aidan kahtena kesänä leikkaamatta eli koko siltä ajalta jonka aidan keskellä asuivat.
Me leikkasimme oman puolemme aidasta ja se oli kyllä aika erikoisen näköinen kun kahden kesän kasvut sojottivat iloisesti kohti taivasta heidän puoleltaan.
Uusien naapurien kanssa sitten sovimme että leikkaamme nyt tänä vuonna sen reilusti alas sillä se on lisäksi aikoinaan kasvatettu liian nopeasti lopulliseen pituuteensa. Tiedän erään aidan joka on leikattu ihan 30 cm ja alettu kasvattaa alusta. Sentapaista mekin juuri harvan kasvun vuoksi ajateltiin. Katsotaan nyt mihin lopputulokseen tullaan naapureiden kanssa. Iso urakka siis tulossa kesällä.Hei!
Me leikkasimme toissa heinäkuussa oman orapihlaja-aitamme, jätimme puutarhurin neuvosta sen 40-50 cm "tapille". Jo viime kesänä aita kiitti huolenpidosta ja kasvoi ja tuuheutui vaivan valtavalla voimalla. Joten suosittelen. Me teimme työn moottorisahalla ja hyvin kävi.
- tarhuri
leikkaamaan juuri nyt, jos kyseessä on aidan alasleikkaus. Kasvin voimat ovat vielä juuristossa, eikä vielä rungoissa, joten pliis, leikkaa se nyt, älä kesällä. Harhaanjohtavia neuvoja lukee liiankin usein alan kirjoissa tai palstoilla. Jos joku kysyy; koska tietyn pensaan voi leikata; vastaus on yleensä laatua ; heti kukinnan jälkeen, että kasvi ehtii tehdä uusia versoja, joilla se kukkii seuraavana vuonna.....joten sitten ihmiset menee ja leikkaa pensaan alas. Väärin! Tällä leikkaamisella tarkoitetaan juuri muotoon leikatun pensasaidan siistimistä, ei alasleikkausta. Alasleikkaus suoritetaan aina kasvin ollessa lepotilassa, muotoleikkaukset ja siistimiset kesällä.... Kirjoititkin siitä, että aita on aikanaan kasvatettu liian nopeasti nykyiseen korkeuteensa. On hyvä huomata myös se, että leikattavan pensasaidan leikkaukset aloitetaan heti ensimmäisten versojen lyhentämisestä, että aidasta tulee tuuhea aivan juuresta lähtien, eikä alhaalta laiha, päältä tuuhea...
- puutarhuri
Meillä on leikattu orapihlaja-aita n. pari-kolme vuotta sitten.
Se leikattiin n. 10-15 cm pituiseksi..nyt se on jo n. 40 cm korkea. Se pitäisi leikata varhain keväällä..silloin, kun lumet ovat sulaneet..nyt voi vielä leikata, koska silmut eivät ole vielä auenneet. Ei saisi jättää liian pitkäksi..mitä lyhyempi tappi..sitä tuuheampi se on alhaalta asti..jos jättää esim. n. 20 cm:n tai pitemmät..silloinhan se jää siitä alempaa harvaksi.Siitähän se aina versoo, mistä se leikataan. Meillä oli todella vanha aita..kans yli 20 v. Se leikattiin moottorisahalla. - Anonyymi
Pitääkö selvittää orapihlaja-aidan leikkauksen tarkemmat tiedot ja hinnat? www.kodinplaza.fi/ avulla vertaat alueesi yritykset yhdellä tarjouspyynnöllä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama897448Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä1176179Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve1584314Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?393022Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu2282951Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.782866Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta882577Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl902318- 1862239
Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut
Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh151777