Mitenköhän mahtaa olla,onkohan miesten kalujen keskimitta kasvanut luonnonvalinnan myötä paljonkin esim. tuhannen vuoden ajanjaksolla?? Tuli vaan mieleen tossa yks päivä kun kattelin pikku kaljapäissäni luontodokkaria jossa oli se perus eläinkunnan meininki eli 'äijin' uros siitti suurimman osan lauman naaraista.Eli oliko esim. 500 ekr. eläneellä Virtasella pienempi mela kuin 2000 luvun lajitoverillaan.Ois hauska tietää onko asiasta tehty jtn. tutkimuksen tynkää jossain päin maailmaan.Vai onko asia niin että ihmisnartuilla on ollut vasta niin vähän aikaa vaatia oikeastaan mitään tässä miesten maailmassa että luonnon valinta ei ole ehtinyt muokata tätä asiaa ja nykyään kun naisilla on vara valita ja vaatia ehkäisyn keksiminen hillitsee vastaavaa kehitystä.Kaiken järjen mukaan meillä pitäis vain olla isoja ja vielä isompia kulleja jos homma menis perinteisten nisäkkäiden tyyliin.
Evoluutio
31
2827
Vastaukset
- nainen24
että aiempien sukupolvien aikana naisilta ei ole kysytty mitään. Edes sitä, haluavatko he olla lähes koko aikuisikänsä raskaana. Miehethän siitä päättivät, ja kun oman tyydytyksensä saivat ilman naisen miellyttämistä, miksipä siihen panostamaan. Pitkäänhän länsimaissa seksistä ei "kunnon nainen" saanut edes nauttia.
Oletko muuten huomannut, että fyysinen koko ja voimakkuus ei välttämättä takaa isoa penistä? Eli kun luonnon valinta suosii fyysisesti vahvoja ja terveitä, ei sen mittari olekaan peniksen koko vaan koko ihminen.
Toisaalta luusi asian tutkimisen olevan vaikeaa, koska muumioista ja luurangoista lienee vaikea päätellä munan mittaa.
Varhaisemmilla kulttuureilla kyllä on sitten luolamaalausta ja kirjoitettuakin tietoa löytynee, mutta tiedät varmaan itsekin kuinka paljon miesten omiin mittaustuloksiin voi uskoa;)jokaisella lajilla on omat 'juttunsa' jotka viehättävät,poroilla ja hirvillä uros on sitä äijempi mitä isommat sarvet sillä on jne. jne. Ja harva eläinkään pelkästään yhden 'ominaisuuden' vuoksi parittelee tietyn orhon kanssa mutta kun paketti on osiensa summa niin kait sitä luonnovalintaa ois pitänyt silti tapahtua ainakin jonkun verran. Eiköhän siitä voida olla jo yhtä mieltä että kohtuu jööti slerpa on ihmisurokselle saman suuntainen asia kun poroille on vaikka sit nyt ne sarvet.Kun oikein alkaa miettimään tätä juttua niin isolla ja pitkällä kullilla voi parhaassa tapauksessa ampua siimapäät n.10 senttiä lähemmäs paikkaa minne ne kuuluvat joten luulis että jo tämänkin vuoksi suurempi osa nartuista ois tullut tiineeksi kunnon miesten kanssa.
- juuù
yrmio kirjoitti:
jokaisella lajilla on omat 'juttunsa' jotka viehättävät,poroilla ja hirvillä uros on sitä äijempi mitä isommat sarvet sillä on jne. jne. Ja harva eläinkään pelkästään yhden 'ominaisuuden' vuoksi parittelee tietyn orhon kanssa mutta kun paketti on osiensa summa niin kait sitä luonnovalintaa ois pitänyt silti tapahtua ainakin jonkun verran. Eiköhän siitä voida olla jo yhtä mieltä että kohtuu jööti slerpa on ihmisurokselle saman suuntainen asia kun poroille on vaikka sit nyt ne sarvet.Kun oikein alkaa miettimään tätä juttua niin isolla ja pitkällä kullilla voi parhaassa tapauksessa ampua siimapäät n.10 senttiä lähemmäs paikkaa minne ne kuuluvat joten luulis että jo tämänkin vuoksi suurempi osa nartuista ois tullut tiineeksi kunnon miesten kanssa.
Sperman laadulla tässä lienee suurempi merkitys.
Pitemmällä kepillä sen kyllä saa tosiaan laitettua sinne minne se kuuluu. - juu
yrmio kirjoitti:
jokaisella lajilla on omat 'juttunsa' jotka viehättävät,poroilla ja hirvillä uros on sitä äijempi mitä isommat sarvet sillä on jne. jne. Ja harva eläinkään pelkästään yhden 'ominaisuuden' vuoksi parittelee tietyn orhon kanssa mutta kun paketti on osiensa summa niin kait sitä luonnovalintaa ois pitänyt silti tapahtua ainakin jonkun verran. Eiköhän siitä voida olla jo yhtä mieltä että kohtuu jööti slerpa on ihmisurokselle saman suuntainen asia kun poroille on vaikka sit nyt ne sarvet.Kun oikein alkaa miettimään tätä juttua niin isolla ja pitkällä kullilla voi parhaassa tapauksessa ampua siimapäät n.10 senttiä lähemmäs paikkaa minne ne kuuluvat joten luulis että jo tämänkin vuoksi suurempi osa nartuista ois tullut tiineeksi kunnon miesten kanssa.
Tyhmä vertaus poron sarviin. Sarvethan ovat kokoajan näkyvillä, kun taas kulli on niin kauan siellä housuissa piilossa kunnes aletaan tosi toimiin... ja silloin vain harva nainen tekee kiimassaan ohareita vaikka SEN koko ei täysin häntä mielyttäisikään.
- nainen24
yrmio kirjoitti:
jokaisella lajilla on omat 'juttunsa' jotka viehättävät,poroilla ja hirvillä uros on sitä äijempi mitä isommat sarvet sillä on jne. jne. Ja harva eläinkään pelkästään yhden 'ominaisuuden' vuoksi parittelee tietyn orhon kanssa mutta kun paketti on osiensa summa niin kait sitä luonnovalintaa ois pitänyt silti tapahtua ainakin jonkun verran. Eiköhän siitä voida olla jo yhtä mieltä että kohtuu jööti slerpa on ihmisurokselle saman suuntainen asia kun poroille on vaikka sit nyt ne sarvet.Kun oikein alkaa miettimään tätä juttua niin isolla ja pitkällä kullilla voi parhaassa tapauksessa ampua siimapäät n.10 senttiä lähemmäs paikkaa minne ne kuuluvat joten luulis että jo tämänkin vuoksi suurempi osa nartuista ois tullut tiineeksi kunnon miesten kanssa.
Hedelmöittymisessä peniksen koolla ei ole mitään merkitystä. Jos et minua usko, kysy keltä tahansa lääkäriltä. Sen sijaan sillä on väliä, uiko simput vai eikö.
Ja tuota... naiset on noin 10 senttiä syviä. Että vaikka mela olisi 50 senttiä pitkä, ei se sinne syvemmälle uppoa, kohtuun asti ei mene.(Onneksi, arvaa huviksesi paljonko se sattuisi...) eli se ei voi mitenkään vaikuttaa hedelmöittymiseen. Jotain voin väittää tietäväni, itsekin olen äiti. nainen24 kirjoitti:
Hedelmöittymisessä peniksen koolla ei ole mitään merkitystä. Jos et minua usko, kysy keltä tahansa lääkäriltä. Sen sijaan sillä on väliä, uiko simput vai eikö.
Ja tuota... naiset on noin 10 senttiä syviä. Että vaikka mela olisi 50 senttiä pitkä, ei se sinne syvemmälle uppoa, kohtuun asti ei mene.(Onneksi, arvaa huviksesi paljonko se sattuisi...) eli se ei voi mitenkään vaikuttaa hedelmöittymiseen. Jotain voin väittää tietäväni, itsekin olen äiti.ei ne veijarit nyt sentään mitään vaelluslohia ole.Jos vetaset satsin puoleenväliin ränniä tai vastaavasti melkein perille asti niin kait sitä nyt kaiken järjen mukaan lyhyemmän matkan parvella on paremmat mahdollisuudet päästä perille.Eiks ne hedelmöittymisen kannalta tärkeät värkit ollut suht pohjalla (siis mitä näitä munajohtimia ja muita ihme jututtuja nyt olikaan).Siis tottakai raskaaksi voi tulla lorauttamalla muutaman tipan tuoretta tavaraa huulille ja kövelemällä käsillä ympräri kämppää mutta nyt puhutaankin todennäköisyyksistä ja ainakin mun logiikan mukaan ne tukevat kunnon dickkiä.
- nainen24
yrmio kirjoitti:
ei ne veijarit nyt sentään mitään vaelluslohia ole.Jos vetaset satsin puoleenväliin ränniä tai vastaavasti melkein perille asti niin kait sitä nyt kaiken järjen mukaan lyhyemmän matkan parvella on paremmat mahdollisuudet päästä perille.Eiks ne hedelmöittymisen kannalta tärkeät värkit ollut suht pohjalla (siis mitä näitä munajohtimia ja muita ihme jututtuja nyt olikaan).Siis tottakai raskaaksi voi tulla lorauttamalla muutaman tipan tuoretta tavaraa huulille ja kövelemällä käsillä ympräri kämppää mutta nyt puhutaankin todennäköisyyksistä ja ainakin mun logiikan mukaan ne tukevat kunnon dickkiä.
Emättimen syvyys on siinä kymmenen senttiä, sitten tulee kohdun napukka. Siitä ne simput ui sisään, kenenkään muna ei kohtuun asti mene. Että jos kalulla on mittaa semmonen kymmenen senttiä niin sitä enemmällä ei hedelmöittymisen kannalta ole väliä. Ei se sen pidemmälle mene.
Että ikävä kyllä iso muna ei mitenkään tee miehestä parempaa "lapsentekijää". Vaikka muuten näitä lukiessa se munan mitta tuntuukin olevan koko elämän määräävin tekijä miehen elämässä.
Ja kuten sanottu, jos et minua usko, kysy lääkäriltä. nainen24 kirjoitti:
Emättimen syvyys on siinä kymmenen senttiä, sitten tulee kohdun napukka. Siitä ne simput ui sisään, kenenkään muna ei kohtuun asti mene. Että jos kalulla on mittaa semmonen kymmenen senttiä niin sitä enemmällä ei hedelmöittymisen kannalta ole väliä. Ei se sen pidemmälle mene.
Että ikävä kyllä iso muna ei mitenkään tee miehestä parempaa "lapsentekijää". Vaikka muuten näitä lukiessa se munan mitta tuntuukin olevan koko elämän määräävin tekijä miehen elämässä.
Ja kuten sanottu, jos et minua usko, kysy lääkäriltä.vaivautua lääkäriin asti tällasen typerän aivoituksen vuoksi.Kyllähän lekurit väittää kaikkea muutakin propagandaa.Kohtuu helposti näytää pokeleffoissa uppoavan 20 senttinen kulli pikkaseen kinkkimuijaan,mihinkähän helvettiin se sun kohdun nupukka siinä tilanteessa pakenee? Eikä sillä että mä haluaisin olla jotenkin 'extra' lasten tykittäjä orhi muutenkaan,jos sais valita 4 sentistä pituutta ja sentistä leveyttä / ammut loppuelämän räkäpäitä niin ei tarvis montaa sekuntia miettiä.
- olet väärässä
yrmio kirjoitti:
vaivautua lääkäriin asti tällasen typerän aivoituksen vuoksi.Kyllähän lekurit väittää kaikkea muutakin propagandaa.Kohtuu helposti näytää pokeleffoissa uppoavan 20 senttinen kulli pikkaseen kinkkimuijaan,mihinkähän helvettiin se sun kohdun nupukka siinä tilanteessa pakenee? Eikä sillä että mä haluaisin olla jotenkin 'extra' lasten tykittäjä orhi muutenkaan,jos sais valita 4 sentistä pituutta ja sentistä leveyttä / ammut loppuelämän räkäpäitä niin ei tarvis montaa sekuntia miettiä.
Miten voit olla noin väärässä? Et siis usko lääkäreitä, tiedemiehiä, naisia vaan pelkästään omaa huonoa itsetuntoasi? Olet juttuinesi, yrmio, lähinnä säälittävä.
Iso penis ei takaa sitä, että siittiöt ovat hyvälaatuisia tai ne uisivat paremmin tai että isolla peniksellä olisi paremmat mahdollisuudet saada lapsia. Ei todellakaan se riipu peniksen koosta. Ja jos et näitä faktoja usko, niin ei voi kuin ihmetellä, miten katkera ja huonoitsetuntoinen mies (jos sinusta sellaista sanaa voi edes käyttää) voi olla. Se, että työntää syvemmälle, ei tarkoita sitä, että hedelmöityymisen mahdollisuudet suurenevat. Et todennäköisesti tajua biologiasta mitään, joten olisit väärinen luuloinesi vain hiljaa, sillä teet itsestäsi vain typerän. olet väärässä kirjoitti:
Miten voit olla noin väärässä? Et siis usko lääkäreitä, tiedemiehiä, naisia vaan pelkästään omaa huonoa itsetuntoasi? Olet juttuinesi, yrmio, lähinnä säälittävä.
Iso penis ei takaa sitä, että siittiöt ovat hyvälaatuisia tai ne uisivat paremmin tai että isolla peniksellä olisi paremmat mahdollisuudet saada lapsia. Ei todellakaan se riipu peniksen koosta. Ja jos et näitä faktoja usko, niin ei voi kuin ihmetellä, miten katkera ja huonoitsetuntoinen mies (jos sinusta sellaista sanaa voi edes käyttää) voi olla. Se, että työntää syvemmälle, ei tarkoita sitä, että hedelmöityymisen mahdollisuudet suurenevat. Et todennäköisesti tajua biologiasta mitään, joten olisit väärinen luuloinesi vain hiljaa, sillä teet itsestäsi vain typerän.tätä samaa tyhjänpäiväistä jaapaamista.Tässä ei ole ollut missään vaiheessa kyse mistään helvetin siittiöiden laadusta vaan siitä että jos ampuu identtisen lastin melkein perille tai vastaavasti puolitiehen niin kummalla on paremmat mahdollisuudet päästä perille.Ok,vaikka tällä asialla olisi hedelmöityksen kannalta vitun häviävän pieni merkitys niin sen olisi silti pitänyt vaikuttaa aikojen kuluessa ihmisen evoluutioon.Katkera->maybe,huonoitsetuntoinen->mahdollisesti,mies->tuskin,typerä->enpä suostu purematta tuota nielemään.
- väärässä taas
yrmio kirjoitti:
tätä samaa tyhjänpäiväistä jaapaamista.Tässä ei ole ollut missään vaiheessa kyse mistään helvetin siittiöiden laadusta vaan siitä että jos ampuu identtisen lastin melkein perille tai vastaavasti puolitiehen niin kummalla on paremmat mahdollisuudet päästä perille.Ok,vaikka tällä asialla olisi hedelmöityksen kannalta vitun häviävän pieni merkitys niin sen olisi silti pitänyt vaikuttaa aikojen kuluessa ihmisen evoluutioon.Katkera->maybe,huonoitsetuntoinen->mahdollisesti,mies->tuskin,typerä->enpä suostu purematta tuota nielemään.
Eli olet taas väärässä. Jos et tiedä biologiasta tai ihmisten lisääntymisestä tai evoluutiosta mitään, niin olisit edes hiljaa. nyt näytät lähinnä typerältä. Miksi sen olisi pitänyt vaikuttaa evoluutioon? Et tiedä siis biologiasta yhtään mitään.
Ajatellaan, että on mies jolla 0n 14 cm penis ja mies, jolla on iso 19 cm penis. Hedelmöittymisen, lapsien saamisen tai evoluution kannlata sillä ei ole kuitenkaan mitään tekemistä. 14 cm pääsee melkein perille tai kokonaan pohjaan asti (riippuen asennosta), silti siittiöt pystyvät täysin samalla tavalla uimaan perille kuin 19 senttiseltäkin. Koolla ei ole evoluution tai hedelmöittymisen kannalta mitään merkitystä.
""Tässä ei ole ollut missään vaiheessa kyse mistään helvetin siittiöiden laadusta vaan siitä että jos ampuu identtisen lastin melkein perille tai vastaavasti puolitiehen niin kummalla on paremmat mahdollisuudet päästä perille""
ja jos niin väität, olet joko tietämätön tai typerä. Tuo edellinen lauseesi osoittaa, että et tiedä ihmisen biologiasta yhtään mitään.Se riippuu nimenomaan täysin siittiöiden laadusta, ei peniksen koosta. Kyllä siittiöt uivat vaikka puolitiestä uhtä hyvin kuin lähempää, jos ovat laadultaan hyviä. jos et tätä usko, niin ota biologian kirja käteen tai kysy asiantuntevilta lääkäreiltä. Peniksen koolla ei ole kuitenkaan mitään tekemistä evoluution tai hedelmöittymisen kannlata. Seksissä sillä voi olla merkitystä (toiset tykkää siitä 14 senttisestä, toiset 18 senttisestä), mutta ei lisääntymisessä. Loppujohtopäätös: Olet tietämätön, ota asioista selvää, äläkä puhu mutu-tuntumalta. väärässä taas kirjoitti:
Eli olet taas väärässä. Jos et tiedä biologiasta tai ihmisten lisääntymisestä tai evoluutiosta mitään, niin olisit edes hiljaa. nyt näytät lähinnä typerältä. Miksi sen olisi pitänyt vaikuttaa evoluutioon? Et tiedä siis biologiasta yhtään mitään.
Ajatellaan, että on mies jolla 0n 14 cm penis ja mies, jolla on iso 19 cm penis. Hedelmöittymisen, lapsien saamisen tai evoluution kannlata sillä ei ole kuitenkaan mitään tekemistä. 14 cm pääsee melkein perille tai kokonaan pohjaan asti (riippuen asennosta), silti siittiöt pystyvät täysin samalla tavalla uimaan perille kuin 19 senttiseltäkin. Koolla ei ole evoluution tai hedelmöittymisen kannalta mitään merkitystä.
""Tässä ei ole ollut missään vaiheessa kyse mistään helvetin siittiöiden laadusta vaan siitä että jos ampuu identtisen lastin melkein perille tai vastaavasti puolitiehen niin kummalla on paremmat mahdollisuudet päästä perille""
ja jos niin väität, olet joko tietämätön tai typerä. Tuo edellinen lauseesi osoittaa, että et tiedä ihmisen biologiasta yhtään mitään.Se riippuu nimenomaan täysin siittiöiden laadusta, ei peniksen koosta. Kyllä siittiöt uivat vaikka puolitiestä uhtä hyvin kuin lähempää, jos ovat laadultaan hyviä. jos et tätä usko, niin ota biologian kirja käteen tai kysy asiantuntevilta lääkäreiltä. Peniksen koolla ei ole kuitenkaan mitään tekemistä evoluution tai hedelmöittymisen kannlata. Seksissä sillä voi olla merkitystä (toiset tykkää siitä 14 senttisestä, toiset 18 senttisestä), mutta ei lisääntymisessä. Loppujohtopäätös: Olet tietämätön, ota asioista selvää, äläkä puhu mutu-tuntumalta.ei jaksa jauhaa enää samasta aiheesta.Mutta jos itse liemi ei esim asennosta johtuen koskaan edes pääse toosan pohjalle asti niin tuskinpa ne veijarit seiniä pitkin sinne munasolulle kiipeilevät.Toki ne pienemmänkin melan liemet valuvat asennosta riippuen jossain vaiheessa alas asti mut jos pantiinkin vaik eukko päällä stylellä,mitäs sit????
- lopetetaan?
yrmio kirjoitti:
ei jaksa jauhaa enää samasta aiheesta.Mutta jos itse liemi ei esim asennosta johtuen koskaan edes pääse toosan pohjalle asti niin tuskinpa ne veijarit seiniä pitkin sinne munasolulle kiipeilevät.Toki ne pienemmänkin melan liemet valuvat asennosta riippuen jossain vaiheessa alas asti mut jos pantiinkin vaik eukko päällä stylellä,mitäs sit????
Ei jaksa enää samasta asiasta jauhaa, jos et minua usko. Mutta katso esim. biologian kirjasta tai netistä siittiöiden ja hedelmöityksen toiminnasta, niin saat oikean vastauksen.
hyvää päivänjatkoa sinullekin. - nainen24
yrmio kirjoitti:
vaivautua lääkäriin asti tällasen typerän aivoituksen vuoksi.Kyllähän lekurit väittää kaikkea muutakin propagandaa.Kohtuu helposti näytää pokeleffoissa uppoavan 20 senttinen kulli pikkaseen kinkkimuijaan,mihinkähän helvettiin se sun kohdun nupukka siinä tilanteessa pakenee? Eikä sillä että mä haluaisin olla jotenkin 'extra' lasten tykittäjä orhi muutenkaan,jos sais valita 4 sentistä pituutta ja sentistä leveyttä / ammut loppuelämän räkäpäitä niin ei tarvis montaa sekuntia miettiä.
että en siitä ala kanssasi kinaamaan. Sen kyllä huomauttaisin, että ehkäpä pornoleffat eivät ihan dokumetteja ole kuitenkaan...
Jos mainitsemaasi "kinkkiin" verrataan niin kovin isokokoinen en ole itsekään, 151 senttiä. Pimpsani syvyyttä en ole mitannut, en tiedä kyllä miten voisinkaan... miehen kalu on mitattu, 12 senttiä taisi olla ja se kyllä ainakin osuu pohjaan. Tämä sattuu ja mieheen taas sattuu kierukan langat. Että se pohja on siinä, eikä pakene mihinkään, helvettiin varsinkaan. En usko että olen mitenkään eriskummallinen, joskaan en väitä että kaikki naiset olisi samasta muotista. Se mitä tässä ajoin takaa on, että ei tarvita 20 senttistä jotta pohjaan yltäisi. Tai varsinkaan lasten saamiseen. nainen24 kirjoitti:
että en siitä ala kanssasi kinaamaan. Sen kyllä huomauttaisin, että ehkäpä pornoleffat eivät ihan dokumetteja ole kuitenkaan...
Jos mainitsemaasi "kinkkiin" verrataan niin kovin isokokoinen en ole itsekään, 151 senttiä. Pimpsani syvyyttä en ole mitannut, en tiedä kyllä miten voisinkaan... miehen kalu on mitattu, 12 senttiä taisi olla ja se kyllä ainakin osuu pohjaan. Tämä sattuu ja mieheen taas sattuu kierukan langat. Että se pohja on siinä, eikä pakene mihinkään, helvettiin varsinkaan. En usko että olen mitenkään eriskummallinen, joskaan en väitä että kaikki naiset olisi samasta muotista. Se mitä tässä ajoin takaa on, että ei tarvita 20 senttistä jotta pohjaan yltäisi. Tai varsinkaan lasten saamiseen.sit löytänyt sulle sopivan miehen,onneksi olkoon.Täytyykin varmaan tästä lähtien 'laskea' tuo kateltavien muijien pituusyläraja nykyisesta n.170 sentistä 160 senttiin,josko siihen itse nussimiseenkin tulis sen myötä jotain hohtoa ja tuntoa.
- kehittyy
Voi tosiaan olla että evoluutio tolla saralla pääsee totutumaan vasta nyt kun naisen asema on muuttunut. Toisaalta evoluutio suosii kauniita ja symmetrisiä asioitakin mutta kun ihmisiä kattoo niin monet on aika kurjan näköisiä ja muotoisia.
- menee näin
Nainen hakee miehessä kauneutta ja hyvää ulkomuoto. Tällä nainen varmistaa omien jälkeläistensä haluttavuuden kun on heidän aikansa lisääntyä.
- erkki
joo kattokaapa oikeata alfa urosta joka ottaa paikan leijonalaumassa.ensi töikseen se tappaa vanhan uroksen pennut ja siittää omat.oon aina ihmetellytkin kuinka joku luuseri voi toisten äpäriä kattella ei sovi tosi urokselle.
suuret isokaluiset komeat ja vahvat ne ovat naisten makuun (yleensä)ne jotka sanovat vastaan eivät sellaista saa se johtuu siitä.
- niin väärin
Koko ajattelemasi evoluutio skenaario on täysin väärä ja se saa sinut näyttämään lähinnä typerältä.
Naiset eivät valitse partneriaan samoin kriteerein kuin eläimet. Eri eläinlajeillakin partnerinvalintakriteerit vaihtelevat täysin.Sitäpaitsi eläimetkään eivät valitse partneriaan peniksen koon johdosta, vaan vahvuuden, jne. Eikö samalla logiikalla sitten lähes kaikilla eläimillä pitäisi olla valtavat penikset? Ja miksi luulet, että juuri peniksen koko olisi se määräävin partnerin valintakriteeri?
Ja miksi nainen valitisisi juuri ison peniksen omaavan miehen? Se kun ei takaa hyvää ja suojelevaa miestä ja lasten isää, niin kuin evoluutio-juttusi kautta yritit ajatella. Nainen kiinnittää kumppanissaan ja lasten isässään muuhunkin huomiota, kuin peniksen kokoon: Turvallisuudentunteeseen, älykkyyteen, ulkonäköön, tunne-elämään, mm. nämä seikat ovat evoluution mukaan hyviä lasten isän tuntomerkkejä, joihin naiset kiinnittävät huomiota - eivät siis peniksen kokoon.
Jos miehellä on iso penis, mutta hän on ruma, lihava,haiseva,naisia huonosti kohteleva, luuletko että nainen haluaa sellaisen miehen isäkseen, evoluution tuloksena? Iso penis kun ei takaa komeutta ja muita naisten arvostamia asioita, vaikka sinä katkeruudessasi näin luuletkin. Ja miksi myös luulet, että pelkästään naiset päättävät evoluution kulusta, nimenomaan ihmisillä? Kyllä nykyajan parisuhteet perustuvat molemminpuoliseen neuvotteluun, ymmärrykseen ja tasa-arvoon. Molemmat tuuovat ja vaativat parisuhteelta asioita, ei pelkästään naiset.
ja jos miehet ovat ennen määränneet lisääntymisestä ja evoluution kulusta, niin kuin annat ymmärtää , niin miksi evoluution tuloksena kaikilla naisilla ei ole jättimäisiä rintoja? Se kun tuntuu olevan se ainut ratkaiseva tekijä sinulle.
Sinulle ei voi muuta sanoa, kuin että kasva ihmisenä. Kuka nainen haluaisi noin katkeran ja huonon itsetunnon omaavan tyypin? Luulet, että naiset valitsevat miehet vain peniksen koon perusteella, muuta ehkä se että he eivät halua viettää aikaasi kanssasi johtuu siitä, että olet henkilönä ja ihmisenä jotenkin säälittävä. Kannataisiko sinun ehkä yrittää parantaa itsetuntoasi jollain tavalla, ehkä menestyisit naisten kanssa tällöin paremmin? Miten sinusta tuli noin katkera ja huonoitsetuntoinen?lauseeseen 'Nainen kiinnittää kumppanissaan ja lasten isässään muuhunkin huomiota, kuin peniksen kokoon' ja erityisesti sanaan MUUHUNKIN,kuten olen jo niin vitun moneen kertaan sanonut niin tottakai kukaan ei tee lasta pelkän mulkun kanssa, mutta jos se on ollut aikojen saatossa edes 1 kriteeri muiden hyvien puolien rinnalla niin luonnon valintaa on tapahtunut.Eikä tämä juttu ollut tosiaankaan mikään vitun tilitys vaan asia tuli oikeasti mieleen luontodokkaria katsellessa.Se että ottaisin toki mieluusti isomman mulkun johtuu 90% itsekkäistä syistä:nussiminen ei tunnu / ei ole koskaan edes tuntunut mun mielestä kovin kummoiselta,oikeastaan ei juuri miltään jos rehellisiä ollaan.Kun ainut ilo vitunmoisesta hikoilusta ja jyystämisestä on muutaman sekunnin orkku (olettaen että sattuu olemaan se kerta kun edes suostuu saamaan) niin hoh hoijaa.
- sitten?
yrmio kirjoitti:
lauseeseen 'Nainen kiinnittää kumppanissaan ja lasten isässään muuhunkin huomiota, kuin peniksen kokoon' ja erityisesti sanaan MUUHUNKIN,kuten olen jo niin vitun moneen kertaan sanonut niin tottakai kukaan ei tee lasta pelkän mulkun kanssa, mutta jos se on ollut aikojen saatossa edes 1 kriteeri muiden hyvien puolien rinnalla niin luonnon valintaa on tapahtunut.Eikä tämä juttu ollut tosiaankaan mikään vitun tilitys vaan asia tuli oikeasti mieleen luontodokkaria katsellessa.Se että ottaisin toki mieluusti isomman mulkun johtuu 90% itsekkäistä syistä:nussiminen ei tunnu / ei ole koskaan edes tuntunut mun mielestä kovin kummoiselta,oikeastaan ei juuri miltään jos rehellisiä ollaan.Kun ainut ilo vitunmoisesta hikoilusta ja jyystämisestä on muutaman sekunnin orkku (olettaen että sattuu olemaan se kerta kun edes suostuu saamaan) niin hoh hoijaa.
Yleensä eläimet on hyvä esimerkki evoluutiosta. Miksi sitten kaikilla eläimillä ei ole evoluution tuloksena kasvanut helvetin isoja peniksiä? Et ehkä ole ymmätänyt evoluution ideaa. Evoluutio ei tarkoita sitä, että kaikki iso on parempaa. Se, että latelet faktana jotain evolutionisia tai biologisia seikkoja, josta et oikeasti tiedä mitään, on lähinnä huvittavaa. Näit siis telkkarista luontodokkarin ja nyt olet evoluution asiantuntija? Lääkäreiden, biologien tai oikeiden asiantuntijoiden mielipiteet ei kelpaa sulle?
Ehkä naiset on kriteerinä arvostanut hyvää seksiä, ison mulkun sijaa. Evoluutiota ei tapahdu (siis että penikset kasvat ajan edetessä), jos naisten maut ovat erilaisia. Toiset pitävät isoista, toiset keskikokoisista, jotkut pienistä, joillekin se on sama. Miksi kaikille naisille ei ole sitten kasvanut helvetin isoja rintoja, jos miehet ovat ennen määränneet? Samasta syystä; miehillä on erilaisia makuja ulkonäön suhteen, samoin kuin naisilla.
Et siis itse ole tyytyväinen omaan penikseesi? Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö muut keskiverto peniksen omaavat ja heidän partnerinsa voisi olla siihen täysin tyytyväisiä. Mutta sinä yrität yleistää omat tuntemuksesi kaikkia koskeviksi, ja yrität vääristellen todistella "omilla faktoillasi". Ymmärrän, että sinulla on huono itsetunto peniksen koostasi johtuen. Mutta asiaa ei auta yhtään se, että yrität väkisin vääristellen todistella ison hyvyyttä jonkun itse kehittämäsi evoluutioteorian kautta. Se on lähinnä säälittävää.
Ehkä jos joskus kasvat ihmisenä ja tapaat jonkun naisen jota ymmärrät muullakin kuin penikselläsi, voi huomata että seksi voi olla mahtaavaa. huomaat, että siihen kuuluu muutakin kuin pelkkä jyystäminen, mutta se vaatii molemminpuolista ymmärtämistä ja kunnioittamista ja hyvää itsetuntoa. Peniksesi koko on mikä on, se ei siitä mihinkään muutu. Koeta ymmärtää se ja hyväksyä se, ja ehkä sitä kautta voit jonkun naisen kanssa nauttia seksistä. Mitkään pakkomielteiset "evoluutio" teoriat eivät sinua yhtään auta. todennäköisesti pystyt tyyddyttämään naisen kuin naisen penikselläsi, mutta se vaatii parempaa itsetuntoa ja ymmärrystä siitä, että seksi on muutakin kuin senttejä. Ja miksi sinulla on niin huono itsetunto? Älä anna pelkästään naisten vaatia asioita, voit myös itse vaatia asioita ja neuvotella. Ongelma ei kuitenkaan ole sinun kullisi koko, vaan heikko itstuntosi ja katkeruutesi. - mies 37
yrmio kirjoitti:
lauseeseen 'Nainen kiinnittää kumppanissaan ja lasten isässään muuhunkin huomiota, kuin peniksen kokoon' ja erityisesti sanaan MUUHUNKIN,kuten olen jo niin vitun moneen kertaan sanonut niin tottakai kukaan ei tee lasta pelkän mulkun kanssa, mutta jos se on ollut aikojen saatossa edes 1 kriteeri muiden hyvien puolien rinnalla niin luonnon valintaa on tapahtunut.Eikä tämä juttu ollut tosiaankaan mikään vitun tilitys vaan asia tuli oikeasti mieleen luontodokkaria katsellessa.Se että ottaisin toki mieluusti isomman mulkun johtuu 90% itsekkäistä syistä:nussiminen ei tunnu / ei ole koskaan edes tuntunut mun mielestä kovin kummoiselta,oikeastaan ei juuri miltään jos rehellisiä ollaan.Kun ainut ilo vitunmoisesta hikoilusta ja jyystämisestä on muutaman sekunnin orkku (olettaen että sattuu olemaan se kerta kun edes suostuu saamaan) niin hoh hoijaa.
Miehet eivät ennen eivätkä nykyäänkään mittaile toistensta mulkkuja ja päätä sen mukaan kumpi ottaa naisen itselleen. Eiköhän se ollut se hauiksen koko tärkeämpi näissä entisajan soidinmenoissa. Useasti tällaiset kilpakosijat nuijittiin astalolla kirjaimellisesti maanrakoon ja ajettiin pois kyläyhteisöstä. Häviäjä lähti häntäkoipien välissä nuolemaan haavojaan ja kokeilemaan onnea vaikkapa seuraavasta kyläyhteisöstä. Nykyään miehet kilpailevat naisista useimmin muuten kuin pelkästään tappelemalla mutta ei se vaihtoehto ole vieläkään aina täysin poissuljettu.
sitten? kirjoitti:
Yleensä eläimet on hyvä esimerkki evoluutiosta. Miksi sitten kaikilla eläimillä ei ole evoluution tuloksena kasvanut helvetin isoja peniksiä? Et ehkä ole ymmätänyt evoluution ideaa. Evoluutio ei tarkoita sitä, että kaikki iso on parempaa. Se, että latelet faktana jotain evolutionisia tai biologisia seikkoja, josta et oikeasti tiedä mitään, on lähinnä huvittavaa. Näit siis telkkarista luontodokkarin ja nyt olet evoluution asiantuntija? Lääkäreiden, biologien tai oikeiden asiantuntijoiden mielipiteet ei kelpaa sulle?
Ehkä naiset on kriteerinä arvostanut hyvää seksiä, ison mulkun sijaa. Evoluutiota ei tapahdu (siis että penikset kasvat ajan edetessä), jos naisten maut ovat erilaisia. Toiset pitävät isoista, toiset keskikokoisista, jotkut pienistä, joillekin se on sama. Miksi kaikille naisille ei ole sitten kasvanut helvetin isoja rintoja, jos miehet ovat ennen määränneet? Samasta syystä; miehillä on erilaisia makuja ulkonäön suhteen, samoin kuin naisilla.
Et siis itse ole tyytyväinen omaan penikseesi? Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö muut keskiverto peniksen omaavat ja heidän partnerinsa voisi olla siihen täysin tyytyväisiä. Mutta sinä yrität yleistää omat tuntemuksesi kaikkia koskeviksi, ja yrität vääristellen todistella "omilla faktoillasi". Ymmärrän, että sinulla on huono itsetunto peniksen koostasi johtuen. Mutta asiaa ei auta yhtään se, että yrität väkisin vääristellen todistella ison hyvyyttä jonkun itse kehittämäsi evoluutioteorian kautta. Se on lähinnä säälittävää.
Ehkä jos joskus kasvat ihmisenä ja tapaat jonkun naisen jota ymmärrät muullakin kuin penikselläsi, voi huomata että seksi voi olla mahtaavaa. huomaat, että siihen kuuluu muutakin kuin pelkkä jyystäminen, mutta se vaatii molemminpuolista ymmärtämistä ja kunnioittamista ja hyvää itsetuntoa. Peniksesi koko on mikä on, se ei siitä mihinkään muutu. Koeta ymmärtää se ja hyväksyä se, ja ehkä sitä kautta voit jonkun naisen kanssa nauttia seksistä. Mitkään pakkomielteiset "evoluutio" teoriat eivät sinua yhtään auta. todennäköisesti pystyt tyyddyttämään naisen kuin naisen penikselläsi, mutta se vaatii parempaa itsetuntoa ja ymmärrystä siitä, että seksi on muutakin kuin senttejä. Ja miksi sinulla on niin huono itsetunto? Älä anna pelkästään naisten vaatia asioita, voit myös itse vaatia asioita ja neuvotella. Ongelma ei kuitenkaan ole sinun kullisi koko, vaan heikko itstuntosi ja katkeruutesi.jos on miettinyt tällaistakin asiaa suht. objektiivisesti ja realiteetit tiukasti mielessä niin heti on itsetunnoton luuseri,sä varmaan sit pohdiskelet päivät pitkät(jos löytyy edes jonkinlaista aivotoimintaa) maailman ihanuutta,kukkia ja mehiläisiä yms. yms.Kait keskustelupalstalla saa viljellä ja puolustaa omia mielipiteitään,itseasiassa eikös se juuri ole sitä peräänkuulutettua itsetuntoa.Minkäs sille mahtaa jos sattuu olemaan harvinaisen kyyninen,pessimistinen,sovinistinen ja ehkä vähän katkerakin luonne.Etkä ois voinu juuri pahemmin ampua ohi tuolla 'Älä anna pelkästään naisten vaatia asioita' kommentillasi,jos Suomesta löytyy 1 ihminen joka ei nimenomaan tanssi naisten pillien tahtiin se olen juuri minä, ja naiset ei ole se syy minkä vuoksi oma vehe vituttaa.Onko se niin vitun vaikea kuvitella että mies vois haluta isomman kullin ihan itsensä takia,vittu vaikka sit sen vuoksi että voi esitellä sitä kavereille jos ei muuta keksi.
- Ok?
yrmio kirjoitti:
jos on miettinyt tällaistakin asiaa suht. objektiivisesti ja realiteetit tiukasti mielessä niin heti on itsetunnoton luuseri,sä varmaan sit pohdiskelet päivät pitkät(jos löytyy edes jonkinlaista aivotoimintaa) maailman ihanuutta,kukkia ja mehiläisiä yms. yms.Kait keskustelupalstalla saa viljellä ja puolustaa omia mielipiteitään,itseasiassa eikös se juuri ole sitä peräänkuulutettua itsetuntoa.Minkäs sille mahtaa jos sattuu olemaan harvinaisen kyyninen,pessimistinen,sovinistinen ja ehkä vähän katkerakin luonne.Etkä ois voinu juuri pahemmin ampua ohi tuolla 'Älä anna pelkästään naisten vaatia asioita' kommentillasi,jos Suomesta löytyy 1 ihminen joka ei nimenomaan tanssi naisten pillien tahtiin se olen juuri minä, ja naiset ei ole se syy minkä vuoksi oma vehe vituttaa.Onko se niin vitun vaikea kuvitella että mies vois haluta isomman kullin ihan itsensä takia,vittu vaikka sit sen vuoksi että voi esitellä sitä kavereille jos ei muuta keksi.
Tarkoitin lähinnä sitä, että molemmat -niin mies kuin nainen- vaativat suhteelta jotain, ei pelkästään toinen osapuoli. Mutta myös toinen osapuoli otetaan huomioon, tasa-arvoisesti.
Ei siinä pidemmän peniksen perään haikailemisessa nyt suoranaisesti mitään vikaa ole. Mutta sinun on turha odottaa, että muut niin tekisivät. Näillä "evoluutio"jutuillasi haluat varmaan aikaansaada sen, että vääristellen yrität todistella pelkästään ison peniksen hyvyyttä.
Haluat siis näytellä penistäsi miehille? oletko siis homo? Ei siinä mitään, jokaisen seksuaalisuus on oma asia. Ok? kirjoitti:
Tarkoitin lähinnä sitä, että molemmat -niin mies kuin nainen- vaativat suhteelta jotain, ei pelkästään toinen osapuoli. Mutta myös toinen osapuoli otetaan huomioon, tasa-arvoisesti.
Ei siinä pidemmän peniksen perään haikailemisessa nyt suoranaisesti mitään vikaa ole. Mutta sinun on turha odottaa, että muut niin tekisivät. Näillä "evoluutio"jutuillasi haluat varmaan aikaansaada sen, että vääristellen yrität todistella pelkästään ison peniksen hyvyyttä.
Haluat siis näytellä penistäsi miehille? oletko siis homo? Ei siinä mitään, jokaisen seksuaalisuus on oma asia.just samaa tosin päinvastaisella sanomalla näillä jutuilla?? Eikä sun perustelut ja kovat faktat oo ollu sen kummosempia kun munkaan jtn eiköhän se oo ihan jokaisen omassa korvien välissä mitä näistä kirjoituksista haluaa ajatella.En ikävä kyllä oo homokaan,joskus tosin toivoisin että olisin.
- kirkonkylän lukion entinen ...
sitten? kirjoitti:
Yleensä eläimet on hyvä esimerkki evoluutiosta. Miksi sitten kaikilla eläimillä ei ole evoluution tuloksena kasvanut helvetin isoja peniksiä? Et ehkä ole ymmätänyt evoluution ideaa. Evoluutio ei tarkoita sitä, että kaikki iso on parempaa. Se, että latelet faktana jotain evolutionisia tai biologisia seikkoja, josta et oikeasti tiedä mitään, on lähinnä huvittavaa. Näit siis telkkarista luontodokkarin ja nyt olet evoluution asiantuntija? Lääkäreiden, biologien tai oikeiden asiantuntijoiden mielipiteet ei kelpaa sulle?
Ehkä naiset on kriteerinä arvostanut hyvää seksiä, ison mulkun sijaa. Evoluutiota ei tapahdu (siis että penikset kasvat ajan edetessä), jos naisten maut ovat erilaisia. Toiset pitävät isoista, toiset keskikokoisista, jotkut pienistä, joillekin se on sama. Miksi kaikille naisille ei ole sitten kasvanut helvetin isoja rintoja, jos miehet ovat ennen määränneet? Samasta syystä; miehillä on erilaisia makuja ulkonäön suhteen, samoin kuin naisilla.
Et siis itse ole tyytyväinen omaan penikseesi? Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö muut keskiverto peniksen omaavat ja heidän partnerinsa voisi olla siihen täysin tyytyväisiä. Mutta sinä yrität yleistää omat tuntemuksesi kaikkia koskeviksi, ja yrität vääristellen todistella "omilla faktoillasi". Ymmärrän, että sinulla on huono itsetunto peniksen koostasi johtuen. Mutta asiaa ei auta yhtään se, että yrität väkisin vääristellen todistella ison hyvyyttä jonkun itse kehittämäsi evoluutioteorian kautta. Se on lähinnä säälittävää.
Ehkä jos joskus kasvat ihmisenä ja tapaat jonkun naisen jota ymmärrät muullakin kuin penikselläsi, voi huomata että seksi voi olla mahtaavaa. huomaat, että siihen kuuluu muutakin kuin pelkkä jyystäminen, mutta se vaatii molemminpuolista ymmärtämistä ja kunnioittamista ja hyvää itsetuntoa. Peniksesi koko on mikä on, se ei siitä mihinkään muutu. Koeta ymmärtää se ja hyväksyä se, ja ehkä sitä kautta voit jonkun naisen kanssa nauttia seksistä. Mitkään pakkomielteiset "evoluutio" teoriat eivät sinua yhtään auta. todennäköisesti pystyt tyyddyttämään naisen kuin naisen penikselläsi, mutta se vaatii parempaa itsetuntoa ja ymmärrystä siitä, että seksi on muutakin kuin senttejä. Ja miksi sinulla on niin huono itsetunto? Älä anna pelkästään naisten vaatia asioita, voit myös itse vaatia asioita ja neuvotella. Ongelma ei kuitenkaan ole sinun kullisi koko, vaan heikko itstuntosi ja katkeruutesi.No nyt on jo pakko kommentoida. Sanottaisiin vaikkapa, että "Pata kattilaa soimaa" ja muita suomenkielen sanontojen latteuksia, joita en nyt kuolemaksenikaan muista. Ajatelkaa - Kenenköhän puheista tässä nyt loistaakaan läpitunkeva katkeruus?
Minua ihmetyttää sekin, että jokaisella Internetin Herran hylkäämällä keskustelupalstalla on joku, jonka täytyy viedä keskustelu henkilökohtaiselle tasolle. Mielipiteidensä esittämisestähän tässä vain on kyse, ei nakkikioskin jonosta, jossa mielipiteet tuodaan julki hiukan toisin metodein. Ja kaikkihan tietävät mitä niistä mielipiteistä sanottiinkaan...
Pointtinani nyt kuitenkin : rauhaa hyvät ihmiset. Ei heti tarvitse tulla verbaalisesti silmille.
Ja ettei nyt mene ihan offtopiciksi, tietooni on tullut useista lähteistä, että ihmisellä on paljon suuremmat sukuelimet kuin toisilla kädellisillä, joista eräiden rohkeimpien teorioiden mukaan periydymme ? Evoluutio ?
ps. Flameta nyt muakin. Mua saa hakkaa. - taaskaan
yrmio kirjoitti:
just samaa tosin päinvastaisella sanomalla näillä jutuilla?? Eikä sun perustelut ja kovat faktat oo ollu sen kummosempia kun munkaan jtn eiköhän se oo ihan jokaisen omassa korvien välissä mitä näistä kirjoituksista haluaa ajatella.En ikävä kyllä oo homokaan,joskus tosin toivoisin että olisin.
Sun faktat perustu pornoleffoihin ja johonkin teeveen luontodokumentin hirvien evoluutiota käsittelevään juttuun, josta sä yritit muokata ihmisiin sovellettavan asian. Eli, ei ollut faktaa.
Itse pyrin taas perustamaan juttuni todistettuihin seikkoihin, lääkäreiden, biologien ja muiden asiantuntijoiden faktuaalisiin tietoihin. En siis netissä omaa pienuttaan surkutteleviin miehiin, jolle peniksen koosta on tullut pakkomielle. - tästä syystä
kirkonkylän lukion entinen ... kirjoitti:
No nyt on jo pakko kommentoida. Sanottaisiin vaikkapa, että "Pata kattilaa soimaa" ja muita suomenkielen sanontojen latteuksia, joita en nyt kuolemaksenikaan muista. Ajatelkaa - Kenenköhän puheista tässä nyt loistaakaan läpitunkeva katkeruus?
Minua ihmetyttää sekin, että jokaisella Internetin Herran hylkäämällä keskustelupalstalla on joku, jonka täytyy viedä keskustelu henkilökohtaiselle tasolle. Mielipiteidensä esittämisestähän tässä vain on kyse, ei nakkikioskin jonosta, jossa mielipiteet tuodaan julki hiukan toisin metodein. Ja kaikkihan tietävät mitä niistä mielipiteistä sanottiinkaan...
Pointtinani nyt kuitenkin : rauhaa hyvät ihmiset. Ei heti tarvitse tulla verbaalisesti silmille.
Ja ettei nyt mene ihan offtopiciksi, tietooni on tullut useista lähteistä, että ihmisellä on paljon suuremmat sukuelimet kuin toisilla kädellisillä, joista eräiden rohkeimpien teorioiden mukaan periydymme ? Evoluutio ?
ps. Flameta nyt muakin. Mua saa hakkaa.Ehkä vastaus oli hyökkäävä seuraavasta syystä: Katso yrmion aikaisempia lähettämiä viestejä, lähes jokainen niistä käsittelee peniksen kokoa. Ts. ei ole tyytyväinen itseensä, yrittää väkisin saada todisteita siitä ettei peruspenis riitä ja vain iso on hyvä ja saada myös muut tuntemaan näin. Omasta mielestäni tuntuu vain jotenkin oudolta, että aikuinen mies on ottanut sellaisen pakkomielteen peniksen koosta, että omia tuntemuksia on jatkuvasti yritettävä yleistää myös muita koskeviksi. Tarkoituksena oli lähinnä auttaa yrmiota, ja todeta että elämä ja seksi voi olla ihan nautittavaa normikokoisellakalulla, vaikka pornoleffat eivät tätä kuvaa antaisikaan. Ehkä Niitä pornoleffoja on katsottu liikaa ja alettu elämään liian todesta sitä maailmaa? Mutta liian hyökkäävä ei ollut tarkoitus olla, korkeintaan hieman suhteellisuudentajua ja oikeita faktoja tarjoava osapuoli.
- kirkonkylän lukion entinen ...
tästä syystä kirjoitti:
Ehkä vastaus oli hyökkäävä seuraavasta syystä: Katso yrmion aikaisempia lähettämiä viestejä, lähes jokainen niistä käsittelee peniksen kokoa. Ts. ei ole tyytyväinen itseensä, yrittää väkisin saada todisteita siitä ettei peruspenis riitä ja vain iso on hyvä ja saada myös muut tuntemaan näin. Omasta mielestäni tuntuu vain jotenkin oudolta, että aikuinen mies on ottanut sellaisen pakkomielteen peniksen koosta, että omia tuntemuksia on jatkuvasti yritettävä yleistää myös muita koskeviksi. Tarkoituksena oli lähinnä auttaa yrmiota, ja todeta että elämä ja seksi voi olla ihan nautittavaa normikokoisellakalulla, vaikka pornoleffat eivät tätä kuvaa antaisikaan. Ehkä Niitä pornoleffoja on katsottu liikaa ja alettu elämään liian todesta sitä maailmaa? Mutta liian hyökkäävä ei ollut tarkoitus olla, korkeintaan hieman suhteellisuudentajua ja oikeita faktoja tarjoava osapuoli.
No niin. Sait mut sanattomaksi. Nyt muistinkin miksei tänne ikinä kannatakaan postata. Jatka hyvää duunias, eli niiden "oikeiden faktojen" julistamista Yrmiolle koska se on selvästikin hukassa komplekseineen ilman niitä.
"Arguing on the Internet is like running in the Special Olympics. Even if you win, you're still retarded." - olet..
kirkonkylän lukion entinen ... kirjoitti:
No niin. Sait mut sanattomaksi. Nyt muistinkin miksei tänne ikinä kannatakaan postata. Jatka hyvää duunias, eli niiden "oikeiden faktojen" julistamista Yrmiolle koska se on selvästikin hukassa komplekseineen ilman niitä.
"Arguing on the Internet is like running in the Special Olympics. Even if you win, you're still retarded."Niinpä, mitä tuohon voi lisätä. Luuletko, että kukaan ottaa netissä kirjoittelua henkilökohtaisesti, kirjoittelu kun tapahtuu anonyymisti? Heikoilla on se, joka ottaa nettikirjoittelun vakavissaan. Provoja heitetään puolita toiselle ja aina kaikkea ei kannata ottaa vakavasti. Jokainen on itse oikeassa ja toiset väärässä. Mullakin on netissä 24 senttinen, oikea evoluution unelma, mutta oikeass elämässä lääkäreiden ohjedien mukaan mitattuna 16 cm. Mistä väitellään seuraavaksi?
tästä syystä kirjoitti:
Ehkä vastaus oli hyökkäävä seuraavasta syystä: Katso yrmion aikaisempia lähettämiä viestejä, lähes jokainen niistä käsittelee peniksen kokoa. Ts. ei ole tyytyväinen itseensä, yrittää väkisin saada todisteita siitä ettei peruspenis riitä ja vain iso on hyvä ja saada myös muut tuntemaan näin. Omasta mielestäni tuntuu vain jotenkin oudolta, että aikuinen mies on ottanut sellaisen pakkomielteen peniksen koosta, että omia tuntemuksia on jatkuvasti yritettävä yleistää myös muita koskeviksi. Tarkoituksena oli lähinnä auttaa yrmiota, ja todeta että elämä ja seksi voi olla ihan nautittavaa normikokoisellakalulla, vaikka pornoleffat eivät tätä kuvaa antaisikaan. Ehkä Niitä pornoleffoja on katsottu liikaa ja alettu elämään liian todesta sitä maailmaa? Mutta liian hyökkäävä ei ollut tarkoitus olla, korkeintaan hieman suhteellisuudentajua ja oikeita faktoja tarjoava osapuoli.
tässä on taas ns piru vs. enkeli asetelma:toinen yrittää teilata ja toinen puolustella pieniä kikkuleita.Faktaa on kuitenkin se että kummallekkin tämä asia on ongelma,ei kukaan jaksa muuten kommentoida noin hanakasti juttua joka ei kosketa itseä millään lailla.Oikeastaan ainut ero meidän kahden välillä on se että mun lasi on aina puoliksi tyhjä ja sun ilmeisesti puoliksi täynnä,ehkä elämä tosiaan on helpompaa tuolla asenteella mutta kuka lopulta edes haluaa päästä helpolla.Suht. nautinnollinen ei mulle riitä kun tietää että se vois olla nautinnollista myös ilman sitä 'suhtia'.And i want't it all,and i wan't it now....
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama204988Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä634006Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve723584Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732678Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1472443Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta592328Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl632113Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?272077- 1261544
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko361495