KESTÄÄKÖ VUOLUKIVI?

Heikki K.

Itse olemme paluumuuttajia Enoon, Pohjois-Karjalaan. Saneeraamme taloa ja uunin hankinta tuli ajankohtaiseksi. Mietimme tietysti vuolukiviuunia, kunnes aloimme epäillä. Täällä paikalliset nuohoojat sanoivat, että vuolukivi ei kestä uunin tulipesässä. Emme uskoneet asiaa, mutta olen nyt käynyt katsomassa kolme "purkutyömaata", joten on pakko uskoa omia silmiä. Uunien iät olivat 6 vuotta, 10 vuotta ja 11 vuotta. Tulipesän kivi oli mennyt aivan ruskeaksi jauhoksi ja se oli "lapiolla kannettavassa" kunnossa. Nuorimman Nunnauunin "onnelliset omistajat" sanoivat, että he olivat kuivanneet puita uunissa, eli laittaneet seuraavan kerran polttopuita valmiiksi uuniin. He epäilivät, että "lämmennyt" vuolukivi ei kestä vettä! Tuntuu uskomattomalta, mutta tämä voisi myös selittää sen, että kivi ei kestä kiuaskivenä!

Olen huomannut alueen lehdessä (Karjalainen) joitakin Nunnauunin mainoksia, joissa esiintyy tämä heidän samainen harmaa kivi, joka ruskettuu (palaa puhki?) käytössä. Kuvan kivessä on pinta muuttunut ruskeaksi ja olisiko niin, että tämä osa rapautuu kun siihen tulee kosteutta? Jotenkin tulee sellainen vaikutelma, että nyt mainoksilla pyritään peittämään totuutta. Mene ja tiedä, mutta itse hankimme tiiliuunin.

14

8202

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nainen

      Meille ainakin sanottiin että uuniin laitetaan nimenomaan kuivaa puuta.

    • ei kestä

      ikuisesti, toki riippuu kivilajista, mutta myös miten lämmitetään. Takuulla saa kiven, kuin kiven halkeamaan, jos haluaa.

      Ennenhän taloissa lämmitettiin malliin kerta viikkoon, ja johtuen isosta massasta, lämpöä luovuttui pitempään. Nykyään uunien "pitää olla" pieniä ja sieviä, jolloin massakaan ei ole iso, joten sitähän silloin lämmitetään tiheämpään.

    • Aatami

      Katsoin itsekin Hesarissa niitä ruskistuneita Nunnauunin kivipaloja. Ihme, että ilkeevät vielä lehdissä näyttää niitä. Ei kunnon tulitiili ruskistu tai pilaannu sen jälkeen vedessä. Entäs kun kunnolla lämmittää uunia, niin miksikä mahtaa mennäkään. Kiuaskivenä on ainakin ihan kelvoton tuo vuolukivi.

    • Vertti

      Itse ostin Tulikiveltä hakattuja saunan kiukaan vuolukiviä ja ne kestikin tasan tarkkaan kaksi kuukautta. Sitäkin ennen "kivet" olivat jo murustuneet saunan lattialle, josta vaimo niitä aina saunan jälkeisenä päivänä siivosi.

      • tulipesä tehty tulitiilestä.

        Tuntematta vuolukivi uunin valmistajaa niin olen nähnyt että myös tulipesä ja yläpalotila ovat muurattu tulitiilestä ja poskikanavat ,pohja ja ulkokuori tehty vuolukivestä. Satunnaisissa keskusteluissa muurarien kanssa ymmärsi ettei vuolukivi kestä palotiloissa.

      • Marttila
        tulipesä tehty tulitiilestä. kirjoitti:

        Tuntematta vuolukivi uunin valmistajaa niin olen nähnyt että myös tulipesä ja yläpalotila ovat muurattu tulitiilestä ja poskikanavat ,pohja ja ulkokuori tehty vuolukivestä. Satunnaisissa keskusteluissa muurarien kanssa ymmärsi ettei vuolukivi kestä palotiloissa.

        Joku puhui, että Nunnauunilla on kivi ihan lopussa ja siksi niiden pitää "jatkaa" uuneja tulitiilellä ja lopuksi maalata ulkopinnalta, ettei huono laatu näkyisi asiakkaalle!

      • loppuu
        Marttila kirjoitti:

        Joku puhui, että Nunnauunilla on kivi ihan lopussa ja siksi niiden pitää "jatkaa" uuneja tulitiilellä ja lopuksi maalata ulkopinnalta, ettei huono laatu näkyisi asiakkaalle!

        tulikivellä loppuu kivi, ja ei nunnauuneissa käytetä muutakun vuolukiveä, kannatais lukea lehtijutut tarkemmin ennenkun ottaa kantaa, annat itsestäsi tyhmänkuvan.

      • En osta
        loppuu kirjoitti:

        tulikivellä loppuu kivi, ja ei nunnauuneissa käytetä muutakun vuolukiveä, kannatais lukea lehtijutut tarkemmin ennenkun ottaa kantaa, annat itsestäsi tyhmänkuvan.

        Miksi ostaa harmaasta kivestä tehty uuni, joka on rivon näköinen jo muutaman kuukauden kuluttua? Näin ainakin lapsiperheessä.

      • Nimetön
        En osta kirjoitti:

        Miksi ostaa harmaasta kivestä tehty uuni, joka on rivon näköinen jo muutaman kuukauden kuluttua? Näin ainakin lapsiperheessä.

        Kuka järkevä huolii noita harmaita takkoja,kun asbestistä pitäisi päästä eroon,eikä hankkia sitä lisää.Eihän ne päässyt edes saksan markkinoille ennen kun keksivät sen ihme arinan,jotta asbesti hiukkaset olisivat siedettävissä rajoissa siellä piipun päässä.

      • Koska lämmön on tarkoitus v...
        Nimetön kirjoitti:

        Kuka järkevä huolii noita harmaita takkoja,kun asbestistä pitäisi päästä eroon,eikä hankkia sitä lisää.Eihän ne päässyt edes saksan markkinoille ennen kun keksivät sen ihme arinan,jotta asbesti hiukkaset olisivat siedettävissä rajoissa siellä piipun päässä.

        Tiili on hyvä eriste, ja siksi sitä käytetäänkin menestykkeeksästi seinämateriaalina. Jos on tarkoitus lämmittää tupaa, silloin ei kannata päästää lämpöä piipusta pihalle. Vuolukivi varaa lämmön tehokkaasti ja on siksi parempi uunimateriaali.

      • TTT
        Koska lämmön on tarkoitus v... kirjoitti:

        Tiili on hyvä eriste, ja siksi sitä käytetäänkin menestykkeeksästi seinämateriaalina. Jos on tarkoitus lämmittää tupaa, silloin ei kannata päästää lämpöä piipusta pihalle. Vuolukivi varaa lämmön tehokkaasti ja on siksi parempi uunimateriaali.

        Mihin perustat väitteesi että vuolukivi varaa lämmön tehokkaasti ja on siksi parempi uunimateriaali???? yhtä hyvin voisi sanoa että tulikivi varaa tehokkaasti lämmön ja on siksi parempi uunimateriaali!

        ONKO KELLÄÄN PUOLUEETONTA TIETOA/FAKTAA TÄSTÄ ASIASTA.OLISIN KIINNOSTUNUT.

      • Antti
        TTT kirjoitti:

        Kaikilla uuneissa käytettevillä kivimateriaaleilla on käytännössä sama lämmövarauskyky PAINOYKSIKKÖÄ kohti, noin 0,95 kJ/kgC. Vuolukiven maine hyvänä lämmönvaraajana perustuu siihen, että se on painava kivi (n. 3 kg/dm3, tulitiili n. 1,7..1,9 kg/dm3). Tuo tulitiilen painosta en ole ihan absoluuttisen varma, mutta suunnilleen noin se on.

    • ei kukaan

      itseni mielestä kukin saa laittaa minkälaisen takan haluaa,mutta ajattelisin näin,että vuolukivi yms. tarvitsevat tulitiilestä tehdyn tulipesän,kuten kaikki takat ? itse olen mieltynyt vanhanaikaiseen pystymuuriin ja aion sellaisen myös hankkia....tottakai tulitiilellä tulipesä vuorattuna =)

    • Artturi

      Tuossa ei ole mitään uutta. Monet nuohoojat sanovat samaa, että harmaa kivi ei kestä, jos UUNIA LÄMMITTÄÄ kunnolla. Juuri tästä syystä esim. Tulikivi suojaa takkojen tulipesän valurautalevyillä. Itse en ihmettelisi yhtään, jos markkinoille tulisi tulitiilestä tehdyllä pesällä oleva vuolukiviuuni. Tiili kestää helposti lämpöä 1300-1500 astetta ja rapautumatta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      185
      1796
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      60
      1240
    3. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      58
      1003
    4. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      76
      872
    5. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      140
      867
    6. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      43
      853
    7. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      54
      788
    8. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      72
      720
    9. Ne alkaa aina yhdeltä

      jos mies et ole sattunut huomaamaan!
      Ikävä
      81
      719
    10. Täällä iImenee vihamielisyys kristinuskoa kohtaan

      Ei taida sielunvaellus-/jälleensyntymisväellä olla omasta asiastaan mielekästä sanottavaa, kun pitää kiivaasti hyökätä e
      Hindulaisuus
      320
      678
    Aihe