luulevatko ihmiset?

vaativa tapaus

Kävi näin:

Ihastuin mieheen ensisilmäyksellä (ja niin kuulema ihastui mieskin heti minuun). Mies teki lopulta aloitteen ja, baarissa kun oltiin, päädyttiin jo saman illan aikana tanssin lomassa pussailemaan. En ole tyyppiä, joka nuolee baareissa joka viikonloppu miehiä tai muuta, mutta tämä mies teki suuren vaikutuksen kerralla, joten vastoin luonnettani, päädyin tähän tilanteeseen. Jonkin aikaa pidettiin yhteyttä yllä ja molemmat kertoivat punastellen olevansa todella ihastuneita toisiinsa. Käytiin muutaman kerran tässä samaisessa baarissa, ja silloinkin, ihastuneina siellä suudeltiin jonkin verran. Nyt kuitenkin yhteydenpito on jo päättynyt, mutta mietin vain, että voiko mies pitää tässä tilanteessa naista helppona nakkina? Tai voivatko baarin kanta-asiakkaat, tässä tilanteessa siis "silminnäkijät" ajatella naisen olevan helppo saalis? Sama tilanne on toistunut (samassa baarissa) kohdallani ainoastaan kerran aiemmin, muulloin en ole miesten kanssa juttelua ja tanssimista lähemmässä kontaktissa ollut, en eläissäni missään. En halua saada mitään helpon nakin mainetta, sillä oikeasti olen melkoisen vaativa tapaus...

3

911

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kiki

      Tuskin ketään jaksaa mietityttää toisen tekemiset.

      • kun yleensä on niin reissussa ettei tajua edes omia tekemisiään,saati sit et kiinnostais/huomais mitä muut hommailee.


    • musta tuntuu

      Jos ei ole kypsä aikuinen niin sitten voi ihmetellä tuommosta mutta jos olet sinut itsesi kaa ja tiedät mistä oma käytöksesi johtui ym. niin et kai tosissasi voi välittää muiden luuloista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      142
      8164
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      158
      7354
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      185
      5015
    4. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      252
      3378
    5. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      104
      2842
    6. Kenellä oli ryppyinen paita, josta Halla-aho mielensä pahoitti?

      Ei ollut Keskisarja, jonka paita vain repsotti housujen päällä puolittain. Muistatteko tapausta?
      Maailman menoa
      8
      2659
    7. Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut

      Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh
      Maailman menoa
      153
      2515
    8. Tunnustusten lauantai

      Mitä haluat sanoa kaivatullesi?
      Ikävä
      181
      2382
    9. Miksi Halla-aho on niin hyvin menestynyt - mutta punavihreä ei?

      Hyvin näkee kuinka punavihreää ottaa pahasti päähän kun Virta on taas töppäillyt pahasti. Ja kun punavihreä ei pärjää, n
      Maailman menoa
      12
      1959
    10. Ruoan arvonlisävero menee käytännössä tukijussille

      Ilman juomia elintarvikkeiden myynti vuonna 2025 oli reilut 15 miljardia euroa. Tuolla tasolla arvonlisävero pyörii pari
      Maailman menoa
      18
      1955
    Aihe