ihastumisen kertominen

solvaa naista

Mikään muu ei ole naisen mielestä niin pahaa kuin se, että mies ihastuu häneen. Jos mies erehtyy kertomaan naiselle ihastuksestaan, hän saa pyytää moneen kertaan anteeksi tunteitaan, ikään kuin olisi jokin limaläjä, joka on noussut helvetistä sotkemaan naisen puhtaan kauniin maailman. Avoin tunteittensa paljastaminen on pahin solvaus, minkä naiselle voi sanoa, sillä nainen vihaa ihastunutta miestä. Mies on hyvä, jos hänellä ei ole mitään tunteita naista kohtaan.

Olisin antanut rakkautta ja olisin halunnut olla hellä, mutta se on kiellettyä. Olen rakkauden rikollinen ja minut pidätettiin, tuomittiin yksinäisyyteen, juuri niin kuin te naiset halusitte. Miksi te halusitte niin?

34

5473

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vähemmän!

      Olet vaan tutustunut vääriin naisiin!

      • alkuperäinen kirjoittaja

        Tuo on tosi helppo selitys. Olen jo 32-vuotias ja en ole koskaan saanut tunteisiini keneltäkään naiselta pienintäkään vastakaikua. Jos sellaisia naisia on oikeasti olemassa, jotka voisivat tuntea iloa ihastumisestani, ei tämä yksi ihmiselämä riitä siihen, että löytäisin yhtäkään heistä. Olen ollut ihastunut erilaisiin naisiin, en ole kaavamaisesti tykännyt vain yhdenlaisista naisista, mikä voisi selittää vastakaiun totaalisen puuttumisen. Mikään muu ei ole minulle niin konkreettista suhteessa naisiin kuin se, että ihastumisen kertominen heille on heidän solvaamistaan. Älä viitsi puhua niistä lääkkeistä, jätetään sellainen tästä pois, kun en niitä käytä eikä ole tarvettakaan.

      • jade
        alkuperäinen kirjoittaja kirjoitti:

        Minä ainakin ihastun ihmiseen, jos hän osoittaa olevansa ihastunut minuun. Riippuu tietysti ihmisestä. Jos tyyppi on vastenmielinen ja ilmoittaa ihastuksensa, se ei ehkä tunnu hyvältä.
        En siis tarkoita, että rakastun kaikkiin jotka ihastuvat minuun, mutta jos joku osoittaa ihastumisensa minuun, katson häntä uusin silmin, -olisiko hän minun tyyliäni...

    • ollut julmaa

      minusta olisi aivan ihanaa, jos mies kertoisi mulle ihastuneensa minuun. Olisin otettu.

    • nainen

      Siis kumpi oli kiellettyä? Ihastumisen kertominen vai rakkauden ja hellyyden osoitukset?

      Jos sellainen mies johon itse en ole ihastunut kertoo olevansa todella ihastunut minuun, niin otan asian ehdottomasti kohteliaisuutena.

      Mutta jos sanoista siirrytään tekoihin ilman lupaa, eli vaaditaan saada osoittaa rakkautta ja hellyyttä, vaikka se olisi yksipuolista, niin siitä vedän herneen nenään. Myös hellyyden antaminen voi olla vallankäyttöä siten, että sillä tietyissä sosiaalisissa tilanteissa osoitetaan "omistajuutta" ja sitä että "toinen oikeastaan kuuluu minulle vaikkei sitä vielä itse älyä". Tai että ainakin meillä on suhde.

      Oletko siis tullut tyrmätyksi jo heti kun olet ihan ystävällisesti vain kertonut olevasi ihastunut? Vai oletko ollut liian sinnikäs osoittamaan hellyyttä mitä toinen ei halua saada?

      • alkuperäinen kirjoittaja

        Olen tullut tyrmätyksi heti, kun olen ystävällisesti kertonut olevani ihastunut. En ole koskaan edes pikkurillilläni koskenut naiseen hellittelymielessä, koska en ole saanut, ilman lupaa en kenenkään missään olosuhteissa koskisi, osaan ehdottomasti käyttäytyä. Minulle ihastuminen ei ole ollut mahdollisuus ottaa valta toisesta ihmisestä, vaan tilaisuus jakaa toisen ihmisen kanssa jotain hyvää ja kaunista. Mutta niin kuin kerroin aloitusviestissä, sen sanominen naiselle on ollut naisen solvaamista.

        Tarkoitin kirjoittaa "ilman lupaa en keneenkään missään olosuhteissa koskisi", mutta yksi "e" jäi pois.

      • rekkuliini
        alkuperäinen kirjoittaja kirjoitti:

        Olen tullut tyrmätyksi heti, kun olen ystävällisesti kertonut olevani ihastunut. En ole koskaan edes pikkurillilläni koskenut naiseen hellittelymielessä, koska en ole saanut, ilman lupaa en kenenkään missään olosuhteissa koskisi, osaan ehdottomasti käyttäytyä. Minulle ihastuminen ei ole ollut mahdollisuus ottaa valta toisesta ihmisestä, vaan tilaisuus jakaa toisen ihmisen kanssa jotain hyvää ja kaunista. Mutta niin kuin kerroin aloitusviestissä, sen sanominen naiselle on ollut naisen solvaamista.

        Sinulla on kauniita ajatuksia tunteista naisia kohtaan..kiitos..toivon ettet ole pettynyt meihin naisiin vielä..mutta usko että se sinun tulee vastaa vielä..ja saa olla onnellinen miehestä joka osaa noin ajatella tunteista ja hellyydestä häntä kohtaan jos vielä uskallat ne hänelle näyttää rehellisesti ja avoimin sydämmin..toivon että säilytät nämä tunteet ja ajatuksesi siihen asti kun oikean löydät..etkä kadota niitä matkalla..

    • Ontto3

      Osuitpa naulan kantaan. Minut on kanssa murhattu vastauksilla kymmeniä kertoja. Joskus olisi kiva saada edes kohtelias ei, mutta kun melkein hengiltä ammutaan ja sitten ei enää olla jatkossa edes tuntevinaan. Ei sellaista kokemuksista jää hyvä mieli. Kai minäkin olen tosi vastenmielinen mies.

      • alkuperäinen kirjoittaja

        Tosi vastenmieliseksi siinä itsensä tuntee. Ennen kuvittelin, että nainen voisi olla otettu kauniista sanoista, melkeinpä imarreltu, mutta kaikkea muuta. Jos minulle joku sanoisi jotain kaunista, tykkäisin todella hyvää ja niin kuin eräs kirjoittaja sanoi tässä ketjussa tekevänsä miesten kohdalla, minäkin katsoisin naista uusin silmin, jos en olisi häneen jo ihastunut. Tietenkään ei voi odottaa, että ihastuminen synnyttää automaattisesti ihastuksen, mutta olisi ainakin säädyllistä olla ystävällinen ja vastata toisen tunnustukseen kohteliaasti. Mutta vikahan on sanojassa, meillä ei ole oikeutta tuntea niin. Oikeus ihastua ja saada rakkautta on vain niillä, jotka ovat naisten mielestä kelvollisia, muut miehet saavat jäädyttää tunteensa tai tuntea olonsa rikollisiksi, jos uskaltautuvat toivoa naiselta lämpöä antamansa lämmön vastineeksi.

        olette molemmat tainneet saada harvinaisen epäkohteliaita naisia vastaanne.

        Ei tuntemisessa ole mitään vikaa, silloin viiraa pahasti jos mikään ei enää tunnu miltään! Jokaisella on oikeus ihastua ja rakastua, ja samalla kenelläkään ei ole oikeutta vaatia vastaihastumista eikä vastarakkautta. Onnellisia he jotka vastarakkautta saavat. Toivottavasti teille kummallekkin kuten minullekkin vielä joskus käy niin :-)

      • ööööö..
        nainen kirjoitti:

        Tällaisia naisia lisää! Kiitos ja kumarrus..

    • rekkuliini

      Mikä olisi normaali naiselle kauniinpaa ja hienompaa..kuin se että mies osaa ja uskaltaa näyttää avoimesti naiselle tunteensa..ja vielä hienompaa jos nainen tuntee samoin miestä kohtaan.Harva suomalainen mies nykyään kehtaa ja uskaltaa avoimesti näyttää naiselle tunteensa..onko nämä miehen katoamassa sukupuuttoon..vai missä nämä miehet piileskelevät..Naisethan odottavat mieheltä hellyyttä ja tunteitten osoituta..mutta nykyään miehet ovat suurin osa jäykkäniskoja.Miehetpitävät itsestäänselvänä että kyllä nainen tietää että mies välittää hänestä vaikka ei näytä tunteitaan.Miehen pitää ja täytyy vaikka yleisellä paikalla pussata naista taikka nipistää vaikka pyllystä..näyttäen tunteensa"välitän tästä naisesta".

    • mies #50012

      ketjun aloittajalle. Itse miehenä olen jättänyt aloitteet tekemättä juuri tästä syystä, en halua loukata naista enkä itseäni. Sitä paitsi kaltaiselleni herkälle ihmiselle pakit voi aiheuttaa itsetuntoon erityisen kovan kolauksen. Koita ajatella myönteisesti, tällaiset naiset eivät ansaitse sinua.

      • harvinaista herkkua

        Minä olen kanssa "herkkä ihminen", mutta pidän tätä ominaisuutta yliherkkyytenä. Reagoin yli niin omat tunteeni kuin sen toisen tunteiden puuttumisen. Koska olen nainen, esitän itselleni kysymyksen "mikä minussa ja minun tunteissa on vikana, kun en kelpaa" ja "miksi ihastun mieheen, joka ei selvästi ihastu minuun?". Toisin ajattelee mies, joka kysyy itseltään "mikä naisissa on vikana, kun en kelpaa" tai "typerä akka ei ymmärrä, millaisen herkun se minussa menettää".

        Oletteko lukeneet näitä ketjuja, jossa "urheilullinen ja kaikinpuolin menestynä mies" oksentaa, kun takertuvat ämmät riippuvat ympärillä, vääränlaiset naiset kehtaavat morjenstaa tai vain muuten ällöt vääränlaiset naiset osoittavat huomiota?

      • -m-
        harvinaista herkkua kirjoitti:

        " Toisin ajattelee mies, joka kysyy itseltään "mikä naisissa on vikana, kun en kelpaa" tai "typerä akka ei ymmärrä, millaisen herkun se minussa menettää". "

        Millä ihmeen perusteella sä oikeen teet tommosen erottelun siinä kuka ajattelee mitenkin? Ei millään pahalla, mutta sä olet kyllä aika pihalla.

        Myöskin miehistä tuntuu monesti siltä, että joutuu kysymään "mikä minussa ja minun tunteissa on vikana, kun en kelpaa" ja "miksi ihastun naiseen, joka ei selvästi ihastu minuun?".

        Jos et tuota tajua et selvästi tiedäö yhtään mitään siitä miten useimmat miehet ajattelee. Ei toi yllämainittu ole mikään vain naisten juttu kuten tunnut ajattelevan.

      • alkuperäinen kirjoittaja

        Kiitos sympatioista, samaa sinulle minulta. Ymmärrän hyvin, miksi olet jättänyt aloitteet tekemättä, toivon sinulle sydämestäni kaikkea parasta.

      • pro humanity
        -m- kirjoitti:

        " Toisin ajattelee mies, joka kysyy itseltään "mikä naisissa on vikana, kun en kelpaa" tai "typerä akka ei ymmärrä, millaisen herkun se minussa menettää". "

        Millä ihmeen perusteella sä oikeen teet tommosen erottelun siinä kuka ajattelee mitenkin? Ei millään pahalla, mutta sä olet kyllä aika pihalla.

        Myöskin miehistä tuntuu monesti siltä, että joutuu kysymään "mikä minussa ja minun tunteissa on vikana, kun en kelpaa" ja "miksi ihastun naiseen, joka ei selvästi ihastu minuun?".

        Jos et tuota tajua et selvästi tiedäö yhtään mitään siitä miten useimmat miehet ajattelee. Ei toi yllämainittu ole mikään vain naisten juttu kuten tunnut ajattelevan.

        Solvauksia, solvauksia ja solvauksia, niitä miehet osaavat ladella, joskin naiset eivät ole sen huonompia siinäkään asiassa.

        Luepa ajatuksella uudelleen, käytin yleistyksiä samalla tavalla kuin "puheenvuorot" tässä "keskustelussa" ja monessa muussakin "keskustelussa". Yleistykset pitävät hyvin harvoin jos koskaan paikkaansa kenenkään kohdalla.

        Ei millään pahalla, mutta ei niin hyvälläkään: tyypillinen provosoituminen.

    • kristiina30

      ihastumisen heti, niin pääsemme pidemmälle ja olemme rehellisempiä...t:krisse

    • näin käy vain jos vastapuoli ei jaa tunteita kanssasi. silloin siitä pitää vain nousta ylös ja jatkaa, ei sitä olisi saanut muutenkaan -jos niitä tunteita ei kerran ole.

    • -M-

      Itselleni kävi niin että tutustuin työn merkeissä erääseen erittäin mukavan ja kivan tuntuiseen ihmisen.On tunnettu aika tarkalleen 1 1/2 vuotta. Oma parisuhteeni veteli viimeisiään ja kaipasin "ystävää" rinnalleni. Tämä mies on todella hyvä luontoinen ja ihastuin hänen vilpittömään ja hellään luonteeseensa (hellyyttä en ole liioin koskaan osakseni saanut ja siksi en osannut käsitellä asiaa). Kun se ihastus muuttui sitten molemmanpuoleiseksi ja mies rupesi avoimesti näyttämään kiinnostuksensa, pelästyin ja löin jarrut pohjaan! Edellinen suhde on yhä edelleen kesken ja olen lapsien vuoksi yrittänyt jaksaa jatkaa tätä entistä suhdettani.Kaiken lisäksi kuulin olevani raskaana. Päätin että koitan jatkaa entistä suhdettani kun vauvakin on tulossa. Näitä vaikeita elämän päätöksiä...Nyt kuitenkin kaduttaa ja tuntuu pahalta tämän toisen miehen puolesta ja oma oloni on "syyllinen" vaikkei mitään edes sen enempää tapahtunut. Tuntuu että käytin hyväkseni hänen vilpittömyyttään ja ystävyyttään kun oma elämä oli solmussa vaikken missään vaiheessa halunnut loukata ketään. Ihastuin jopa niin syvästi että olisin ollut valmis luopumaan entisestäni...mutta oma saamattomuuteni johti siihen että välit tämän toisen kanssa on ilm. mennyt.Ei ehkä kokonaan mutta kuitenkin enkä enään uskalla tehdä asian eteen mitään koska pelkään että hän inhoaa minua.Oma suhde junnaa edelleen paikallaan eikä muutosta parempaan tapahdu vaikka mitä tekisin.Päästinkö "onneni" ohitseni kun päätin lasten vuoksi jatkaa entistä jokseenkin kulahtanutta suhdetta sen sijaan että olisin antanut palaa ja ottanut vastaan sen mitä olen aina salaa sydämessäni toivonut? Tätä tulen miettimään varmaan loppuelämäni.Mutta kun ei uskallusta enään ole niin ei ole...
      Sinulle sanoisin että mieti voiko hänellä olla vastaavanlainen tilanne omassa elämässään? Ehkä hänkin haluaisi muttei vaan yksinkertaisesti kykene tai uskalla...Naiset haluaa edetä hitaammin varsinkin jos edellisestä suhteesta vain hetki aikaa.
      Minäkin siis olen rikollinen omalla tavallani ja sydämeni on yksin varmaan lopun elämäni vaikka joku on vierellä. Se ei vaan riitä kun rakkaus on jossain muualla...Oma mieheni kärsii alkoholiongelmasta ja me olemme kakkossijalla hänen elämässään mutta jotenkin sitä haluaa aina uskoa parempaan huomiseen! Sekavaa tekstiä mutta sekavat on ajatuksetkin tällä hetkellä mutta eiköhän se "pointti" tule ilmi.(?)

      • alkuperäinen kirjoittaja

        Tiedän, että naiset, joihin olen ollut ihastunut, ovat olleet vapaita, sen periaatteen olen aina pitänyt, että en yrittäisi varattua naista, en sekaantuisi toisten ihmisten väliseen suhteeseen. Vaikka joku nainen olisi sattunut sellaista haluamaankin, en olisi itse alkanut siihen, koska minusta se on väärin. Tunnen silti totta kai myötätuntoa sinua kohtaan. On todella ikävää, että tunnet menettäneesi miehen, jota rakastat, saatan joiltakin osin ymmärtää, miltä sinusta tuntuu, kaipuu on todella tuttua minullekin. Kaikkea hyvää sinulle, -M-.

    • jjjooootota

      jumalauta ku on vanha palsta... voiskohan tän herättää henkii uuestaa...

    • qwertyghjk

      Vanha palsta mutta sama juttu.Ihan kuin olisi joku kävelevä rutto.Tästä lähtien en ikinä enää katso ketään ja olen niin v kuin olla jo voi.

      • weirdo222

        Sanos muuta , kirottu inhotus -joku likainen riesa jota yritetään ravistella pois. Niin kauan ku pitää turpansa kiinni eikä reagoi mihinkään ku korkeintaan vittumaisesti niin asiat rullaa ihan hyvin

    • älkää välittäkö

      Kyllä tunteiden kanssa ajan myötä oppii elämään kun vaan saa puhuttua niistä kunnolla. Paska ihminen eikä mikään hyvä kaveri on kyseessä jos ihastumisen takia alkaa oikein vihata toista!

    • _

      _

    • Keittiösykologi

      Ap kirjoitti aiemmin:

      "Tarkoitin kirjoittaa "ilman lupaa en keneenkään missään olosuhteissa koskisi", mutta yksi "e" jäi pois."

      Öö, no oiskohan tuo syynä. Sä jännität liikaa! Olet liian tunnollinen tai tuomitseva tai ankara tai pikkutarkka tai mitä ikinä. Kyllä kaikki varmasti tajusivat viestisi sisällön ilman, että sitä yhtä e:tä piti tulla myöhemmin korjaamaan.

      Itse vihaan, kun näin sanotaan, mutta: relaa. Ihan oikeasti. Jos yhtään olen oikeilla jäljillä, niin pieni ripaus tervettä itserakkautta olisi tarpeen. Rennosti vaan, hyväntuulisesti ja hätäilemättä. Eikä se tarkoita, että miksikään virnuilevaksi tyhjäpääksi tarvitsisi alkaa. Mutta näytä, että olet rakastamisen arvoinen. Ole sellainen mukava heppu! Siten naiselle tulee olo, että voit rakastaa myös häntä - rakkaudestasi itse asiassa tulee halu kohde. "Voi miten mä saisin tuon miehen rakastumaan itseeni?" Jne.

      Tai sitten olet tavannut oikeasti kusipäisiä naisia. Nuoria ja epävarmoja, ehkä?

      No, tsemppiä kuitenkin! Tää voi tuntua pilkun viilaamiselta, mutta pistipä vaan silmään... Joskus tuollaiset pikkujutut voi kertoa aika paljon... Vai olenko väärässä? Hyvällä kuitenkin tarkoitan! :)

    • heppoja

      Ihan oikeaa asiaa mielestäni. Luen kohta kommentit. Ihastun suunnilleen kerran kahdessa vuodessa ja aina minä menen tytölle sanomaan, että pidän hänestä. Ei ehkä pitäisi, mutta kun luonne on mitä on. Puolitoista vuotta olen ollut samaan tyttöön ihastunut ja kertonut hänelle sen. Mielestäni toinen käsittelee asiaa omassa päässään. Nykyään olemme hyviä ystäviä, mutta välillä sydämeen sattuu, että miksi ei osaa edes irti päästää. Ehkä odotan sitä päivää kun tyttö kuitenkin tietää, että minä pidän hänestä niin hän kertoisi minulle pitävänsä minusta. Todennäköisesti sitä päivää ei tule. Eilen juttelimme, että ystävyys on kallista. Haluan olla ystävä jos ei muuta.

      • parempi tietää

        Eihän siinä mitään pahaa ole, jos olet ollut ihastunut ja hän on halunnut olla vain ystävä. Aina ei tunteet kohtaa. Silloin kun tietää, voi valita.

    • jihuuuuu

      Tätä keskustelua vois nostaa ylös.

    • Sara the Serious

      Vakavasti; mikään ei loukkaa ihastunutta naista niin pahasti kuin se, että tuollaista asiaa pimitetään.
      Jos ei minkäänlaista tunteidenilmaisua ala kuulumaan, tuntuu, että kanssani vain pelaillaan, ja alan tilanteesta irtautumaan.
      Se siitä sitten.

      • iajojiosdajiodsioas

        Onhan se näinkin. Välillä on vain pikkasen vaikea tulkita, milloin on vihreä valo päällä. Paljasta tunteesi väärään aikaan väärälle naiselle, niin olet typerä juntti, joka luulee itsestään liikoja. Ole paljastamatta, ja olet typerä juntti, joka ei ymmärrä naisia yhtään. Jos vain kaikki oppisivat puhumaan asioista niiden oikeilla nimillä, niin säästyisi helvetisti aikaa ja vaivaa. Elämä on liian lyhyt pelailuun.

    • jyfrjgfjgf

      jjjjjeeppppppppppuuuuuuuuuuullllllllllllllllllllliiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiissssssssssssss

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      52
      5256
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      75
      4258
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      81
      3761
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      74
      2760
    5. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      163
      2601
    6. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      69
      2443
    7. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      28
      2365
    8. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      79
      2219
    9. Mitä haluaisit sanoa kaivatullesi tänään?

      Mitä ajatuksia hänestä ja tilanteesta ylipäätään 💖
      Ikävä
      149
      1839
    10. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      42
      1596
    Aihe