Ehkäisyvinkki!

Mayz

Heips!
Sain ekan migreenin kun olin 11 (periytynyt isältäni), jonka jälkeen sai olla koko ajan varuillaan ettei se iskisi. Teini-iässä oli ihan säännöllisesti kerran kuussa koko hoito, otollisin aika ennen/kuukautisten aikana, ja silloin ei auttanut muu kuin ensin odottaa että aura eli sahalaitaiset näköhäiriöt lipuu näkökentän ohi ja sitten oksentamaan, josta jäljelle jäi se kaamea päänsärky. Onneksi kohtaukseni kestävät "vain" 3-5 tuntia, mutta mielelläni niistäkin luopuisin...

Kaikenlaisia normaaleja ja HALPOJA lääkkeitä on koitettu, nyt parhaiten (nopeiten) toimii Buranan nestekapseli -jos siis ehtii ajoissa. Sitä kun ei koskaa tiedä onko se pieni heijastus silmässä auringosta jäänyt kuvajainen vai alkava migreeni.

Nykyään (olen 23 v) kohtaukset ovat harventuneet, liekö johtuisi siitä että maidon juonnin olen jättänyt pois (mutta juustoa ja suklaata menee kuten ennenkin). Se VINKKI minkä jostain joskus luin on kuitenki seuraavanlainen: migreeniä ennen ja sen jälkeen se kohta kasvoista mistä kulmakarvat alkavat, eli silmäkuopan ja kulmaluun reuna, tuntuu TOSI aralta kun sitä painaa, eikä ihme, siellä pienenpienessä kuopassa jonka voi tuntea molemminpuolin kun tunnustelee, menee jotain hermoja. Kun epäilee että nyt se kohtaus taisi alkaa eli HETI jos näkee vähänkään väräjämistä tai vipinää, pitää etsiä ne kuopat ja painaa etusormilla niitä niin että tuntuu n. 30 sek. ja sitten oottaa vähän aikaa ja uudestaan. Lyhyempikin "pumppaus" joskus auttaa. Se sattuu mutta sen jälkeen tulee helpotuksen tunne, ja usein mulla se kohtaus katkeaa siihen. Hapensaanti silloin on kanssa tosi tärkeää, itse hakeudun aina läähättämään lähimmän ikkunan luo kun painan noita "akupisteitä", usein näköhäiriöt alkavat saunoessa. Siis te jotka kärsitte aura-oireista, kokeilkaapa joskus!

3

818

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kay

      Eli kiitoksia vinkistä. Kysyisin kuitenkin tämmösen tarkistuksen (tyhmä kun olen), että oliko kyse siis silmän ja nenän välisestä kuopasta vai silmän toisen nurkan viereisestä kuopasta? Itse saan joskus hieman lievitettyä ikävää kipua painelemalla noita jälk. main. kohtia - taitavat olla ohimot? ;)
      Tämmönen info myös, että Ibusal on ihan sama aine kun Burana, mutta paljon halvempi. Tosin sehän ei sit oo kylläkään nestekapseli, mut kuiteskin.

      • Mayz

        Moi!
        Jees, kyllä minä tarkoitin niitä silmäkuoppien nenänpuoleiselta reunalta löytyviä nuppineulanpäänkokoisia monttuja, ei ne kuulema kaikilla ole niin helpot löytää, mutta itseltäni ja muilta olen ne löytänyt kun olen tunnustellut siitä kohdin kun kulmakarvat alkavat siitä kulmaluun reunasta ja nenänvarren puoleisesta päästä;)

        Joo, tuo ohimohieronta on kokeiltu, kuten myös jääpusseja niskaan ja tyynyä otsan päälle mutta kehnoin tuloksin. Ibusaliakin olen koittanut ottaa mutta kun minulla se kuvio on niin nopea ettei normaalit pillerit ehdi sulaa/vaikuttaa kun jo pitää mennä oksentamaan ne pois. Nestekapseli ehtii just ja just vaikuttaa jos on otettu ajoissa.

        Migreeni oli tulossa tuossa juhannuksenakin mutta ihme kyllä kaikkosi kun kaveri hieroi ja pingotti hartioita ja niskaa niin että vesi valui silmistä. En tiedä onko se kuinka terveellistä mutta kyllä lähti näköhäiriöt ja päänsärystäkään ei kehkeytynyt kuin pientä jomotusta; verenkierto auttoi kun sitä vuoroin supistettiin ja laskettiin tulemaan sinne aivoihin. Siis jos kaveripiirissä on fysioterapeutteja tai muita hyvänäppisiä, kannattaa kokeilla tätäkin!

        Hyvää ja migreenitöntä kesää!


    • vietnamilainen

      (en ole suomalainen,anteksi kirjoitusvirheeni)olen syönut lukusia särkylääkeita toistsaseksi yksikaan ei ole auttanut,mun pääsrkyni on hyvin vaihdeleva,välilla on raju tai siis vähe mietompi ja aina pari kerta kuukaudessa.Nykisin kui on rajumpi päänsärky ma käytan vietnami salmi(myydan viron apteekeissa)see on hyvin voimakas(tuline)voiteleen sitä paikka missä särkee,sitten see paikka tulee niin tuliseks,että ohitta päänsärkyni(tulisuus on voimakam)see salvi kestaa noin 30min ylensa nukahdan sen aikana ja kun heraan votelen uudestan.Täma ei ole varmasti paras eikä oikea tapaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      52
      3012
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      93
      2816
    3. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      62
      2678
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      72
      2629
    5. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      96
      2593
    6. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      108
      2189
    7. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      52
      2039
    8. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      143
      1900
    9. Joskus tulee niin

      Yksinäinen olo. Ei ole tarpeeksi ihmisiä elämässä, jotka tuntuisivat välitttävän aidosti. Jos mä ny saisin sairaskohtauk
      Ikävä
      63
      1875
    10. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      23
      1757
    Aihe