Sharia-lain noudattaminen Suomessa

tavoite

Suomalaisilta, ja jopa kaikkialta länsimaisilta ihmisiltä näyttää lähes täysin puuttuvan tieto siitä, mitä Sharia-laki tarkoittaa, ja mistä se tulee. Tätä Koraaniin perustuvaa lakia käytetään ääri-islamilaisissa maissa. Siinä Koraania tulkitaan kirjaimellisesti. Esimerkiksi Raamatun omistamisesta on sharia-lain mukaan rangaistava käden katkaisemisella, varkaudesta katkaistaan oikea käsi. Tätä amputoimista ei tehdä kirurgin veitsellä, vaan miekalla tai kirveellä julkisella paikalla ja ilman nukutusta. Aviorikoksesta tuomitaan kuolemaan kivittämällä tai mestaamalla. Sharia-laissa nainen on vain miehen omaisuutta tai irtaimistoa. Miehet saavat vapaasti piestä tai ruoskia vaimojaan. Nainen perii vain puolet siitä mitä hänen veljensä ja naisen todistus oikeudessa ei ole yhtä pätevä kuin miehen.

Sharia-laki kylvää kauhua ja antaa papeille absoluuttisen vallan. Koraanissa ei ole sijaa anteeksiantamukselle. Raamattukoulussamme sudanissa melkein jokaisella oppilaalla on joku sukulainen tai ystävä, jolta on katkaistu jalka tai käsi, silmä, puhkaistu tai muutoin pahoinpidelty. Eikä seimmissa tapauksissa ole pidetty minkäänlaista oikeudenkäyntiä tai annettu ainakaan oikeudenmukaista tuomiota. Sellaista on siis sharia-laki, ja kuitenkin monet länsimaalaiset, jopa Suomessa, haluaisivat elää tällaisen lain alaisuudessa.

70

5781

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mariouma

      Enpä ole ennen kuullut noin kärjistettyä kuvausta koraanista ja sen laista. En tiedä miten tuohon pitäisi suhtautua, ja vaikea tuollaista tekstiä on uskoa. Voin ainakin omasta puolestani sanoa, että oma muslimimieheni ei noudata tuota sharia-lakia, eikä ikinä kohtelisi minua vääryydellä. Meillä on kotona raamattu, ja isoäidilläni neljä, serkkuni vanhemmilla 2 ja serkuillani myös useita raamattuja. Eli kaikki raajat vain pois, jos tekstiisi on uskominen. Aika epätodennäköiseltä vaikuttaa. Mutta jos tiedät tälläisiä tapauksia, niin onhan se kauheaa ja olen pahoillani.

      Koraanissa ei missään kohdassa anneta miehelle lupaa piestä vaimoaan mielin määrin, vaan läpsäisy on sallittua vain ääritapauksissa. Oma mieheni ei ole koskaan lyönyt, eikä edes läppäissyt minua, ja tiedän ettei hän koskaan tule sitä tekemäänkään. En hyväksy väkivaltaa, muuta kuin itsepuolustuksen muodossa. Ja ymmärtääkeni tämä sharia-laki on nimenomaan shia- ja äärimuslimien perua, joten kaikkiin muslimeihin sitä ei kuuluisi liittää. Tuskin kukaan suomalainen haluaa epäoikeudenmukaista ja väkivaltaista "lakia" Suomeen. Näin minä uskon. Hyvää jatkoa sinulle!

      • reilu hemmo

        Koraani antaa miehelle oikeuden "läpsäistä" tottelematonta vaimoaan milloin vaimo ei tottele mitä mies sanoo, kyseessä ei tarvitse olla mikään ääritapaus niinkuin sinä uskot vaan esimerkiksi jos mies sanoo että keitä minulle kahvia johon nainen sanoo että keitä itse, niin siinä tapauksessa nainen on ollut tottelematon miestään kohtaan ja miehellä on oikeus piestä vaimoaan niin kauan että vaimo tottelee ei siinä mitään ääritapausta tarvita mies on aina oikeassa.

      • mariouma
        reilu hemmo kirjoitti:

        Osaatko koraanisi todella niin hyvin, että osaat kertoa minulle missä kohdassa sanotaan, että jos vaimo ei toteuta pienimpiäkin miehensä pyyntöjä, niin häntä saisi heti lyödä tästä hyvästä? Tunnetko henkilökohtaisesti muslimiehiä, jotka jatkuvasti lyövät vaimoaan? Yrittäisit ensin tutustua islamiin, ja lukea koraania, ja sitten esittää todisteita väitteillesi. Hyvää yötä!

      • 4:34
        mariouma kirjoitti:

        "Mies on naisen pää, koska Jumala on toisia suosinut enemmän kuin (voimalla) kuin toisia, ja koska mies elättää vaimoaan. Hurskas vaimo on nöyrä, vartio siveyttään, koska Jumala on antanut sen vartioitavaksi. Jos pelkäätte vaimonne olevan uppiniskainen, varoittakaa häntä (ensin), välttäkää häntä vuoteessa (seuraavaksi) ja lyökää heitä, mutta jos hän sitten tottelee, älkää ahdistako häntä enää. Jumala on Korkea, Mahtava." (Koraani 4:34

      • kyllä
        4:34 kirjoitti:

        Arabian kielisessä Koraanissa lukee, että vaimoa saa läpsäistä ei hakata ja ei ihan mistä syistä vain.
        Minunlla olevassa suomennoksessa lukee näin:
        Miehet olkoon naisten esimiehiä, koska jumala on asettanut heidät näihin nähden korkeampaan asemaan, ja myöskin näiden suoritusten tähden, joita miesten on omaisuudestaan naisten hyväksi tehtävä. Hyveelliset naiset vaatimattomia ja vaalivat huolellisesti kätkössä kaikkea sitä minkä jumala on kätköön tarkoittanut. Mitä niihin tulee, joiden puolelta kohtaatte uppiniskaisuutta, niin varoittakaa heitä, eroittakaa heidät vuoteesta ja kurittakaa heitä, mutta jos he silloin tottelevat niin älkää etsikö riitaa heidän kanssa. Katso Jumala on ylevä ja suuri.

        Ja tällä yritän näyttää teille että suomennoksia on erilaisia ja oikeaa Koraania on vaikea kääntää ja suomennoksen tekijät käyttävät omaa ilmaisua asioista, mutta tämä sana mikä on koraanissa tarkoittaa ennemminkin läpsäisyä.

      • loogista
        kyllä kirjoitti:

        Naista saa siis läpsiä muttei lyödä, olen kanssasi samaa mieltä.

        Juuri tätä minäkin ajoin takaa, kiitos. Suomenkieliset käännökset koraanista ovat monet hyviä, mutta silti ne eivät vastaa alkuperäistä arabiankielistä teosta. Alkuperäiselle sanalle on vaikea löytää vastinetta, joten siksi käytetään sen synonyymiä. En todellakaan ole mikään arabian tai koraanin tuntija, mutta sen verran minäkin ymmärrän ja tiedän, että koraanin arabia on vaikeaselkoista jopa oppineille muslimeille ja imaameille.

      • toistan
        loogista kirjoitti:

        Naista saa siis läpsiä muttei lyödä, olen kanssasi samaa mieltä.

        Saa läpsäistä yhden kerran. ei monta kertaa ja syy täytyy olla hyvä. Jos jossain maissa miehet uskonnon varjolla tekevät asioita ei tarkoita sitä että se on koko uskonto.

      • loogista
        toistan kirjoitti:

        Saa läpsäistä yhden kerran. ei monta kertaa ja syy täytyy olla hyvä. Jos jossain maissa miehet uskonnon varjolla tekevät asioita ei tarkoita sitä että se on koko uskonto.

        Mistä olet saanut tämän määrän että saa läpsiä vain yhden kerran. Koraanissa sanatarkasti sanotaan "lyökää heitä, mutta jos hän sitten tottelee, älkää ahdistako häntä enää" eli jos tottelemattomuus jatkuu saa läpsiä juuri niin paljon että tottelee. Ja ennenkuin yrität muuttaa totuutta niin esitä siitä todiste älä omaa käsitystäsi tulkinnasta.

      • Pussihukka
        mariouma kirjoitti:

        Osaatko koraanisi todella niin hyvin, että osaat kertoa minulle missä kohdassa sanotaan, että jos vaimo ei toteuta pienimpiäkin miehensä pyyntöjä, niin häntä saisi heti lyödä tästä hyvästä? Tunnetko henkilökohtaisesti muslimiehiä, jotka jatkuvasti lyövät vaimoaan? Yrittäisit ensin tutustua islamiin, ja lukea koraania, ja sitten esittää todisteita väitteillesi. Hyvää yötä!

        Kun aikanaan saatte lapsia, saavatko he valita uskontonsa vapaasti, vaiko tuleeko heistä automaattisesti muslimeja, niinkuin islamin parissa on tapana? Islamissa muslimimiehen jälkeläiset ovat aina muslimeja. Musliminainen ei saa naida ei-muslimimiestä, vaan miehen on käännyttävä islamiin, jotta jälkikasvusta saataisiin muslimeja. Tässä ei ajatella lapsen parasta, vaan halutaan turvata islamin jatkuminen.

      • kuin jo

        sanoin käännökset eivät ole täysin sanan mukaisia koraanista ja hadithit tukevat koraanin jakeita ja kysymys ei ollut omasta tulkinnastani vaan se on ilmennyt suoraan haditheista ja koraanista.

      • reilu hemmo
        mariouma kirjoitti:

        Juuri tätä minäkin ajoin takaa, kiitos. Suomenkieliset käännökset koraanista ovat monet hyviä, mutta silti ne eivät vastaa alkuperäistä arabiankielistä teosta. Alkuperäiselle sanalle on vaikea löytää vastinetta, joten siksi käytetään sen synonyymiä. En todellakaan ole mikään arabian tai koraanin tuntija, mutta sen verran minäkin ymmärrän ja tiedän, että koraanin arabia on vaikeaselkoista jopa oppineille muslimeille ja imaameille.

        Siis onko koraanin mukaan vaimon pahoinpitely luvallista vai ei? älä piiloudu minkään "on niin vaikeaselkoita tekstiä että!" Koraani antaa miehelle oikeuden vaimonsa pahoinpitelyyn jos vaimo ei tottele miestään ja sillä sipuli. Suomen laissa kyse on pahoinpitelystä turha kierrellä jos minä 90 kiloisena miehenä läiskäisen 55 kiloista vaimoani niin pahimmassa tapauksessa vaimolta lähtisi taju ja eikai siinä mikään selittely auta että enhän minä nyrkillä enhän.. Ja muutenkin ajattelin palata islamiin ja alkaa elämään oikeauskoisen muslimin elämää.. oi usko minua kiltti poliisi setä.. allahin nimeen..

      • rautalangasta
        reilu hemmo kirjoitti:

        Koraani antaa miehelle oikeuden "läpsäistä" tottelematonta vaimoaan milloin vaimo ei tottele mitä mies sanoo, kyseessä ei tarvitse olla mikään ääritapaus niinkuin sinä uskot vaan esimerkiksi jos mies sanoo että keitä minulle kahvia johon nainen sanoo että keitä itse, niin siinä tapauksessa nainen on ollut tottelematon miestään kohtaan ja miehellä on oikeus piestä vaimoaan niin kauan että vaimo tottelee ei siinä mitään ääritapausta tarvita mies on aina oikeassa.

        Ota nyt se Koraani käteen ja lue sieltä. Kuten joku jo sen kohdan tänne laittoikin, niin miehen tulee ensin varoittaa vaimoaan, sen jälkeen kieltäytyä nukkumasta samassa sängyssä ja vasta sen jälkeen saa fyysisesti läpsäistä. Siis jos joku mies todella tahtoo näin rangaista vaimoaan siitä ettei vaimo keitä kahvia, pitää hänen ensin sanoa vaimolle, ettei tämä saa kieltäytyä kahvinkeitosta. Tämän jälkeen tulee hänen nukkua yö sohvalla erossa vaimostaan ja jos vielä seuraavana päivänä vaimo ei suostu keittämään kahvia voi mies kevyesti läppäistä vaimoaan. Toisin siis kuin jossain muissa kulttuureissa, jossa vaimoa mätkitään saman tien kaljapullolla päähän jos ei uusi nelospullo ilmaannu sohvapöydälle.

      • reilu hemmo
        rautalangasta kirjoitti:

        Lue nyt sinäkin sitä koraania ja älä selitä, koraani antaa miehelle oikeuden pahoinpidellä vaimoaan ja sillä sipuli. Ja muutenkin oletko sinä kasvanut sellaisessa kulttuurissa jossa vaimoa "mätkitään kaljapullolla päähän jos ei uusi nelospullo ilmaannu sohvapöydälle" no ei ihme että etsitkin itsellesi pahoinpitelevän (muslimi) miehen, yritä ihmeessä päästä eroon tuollaisesta itsetuhoisesta käytöksestä vaikka olisitkin lapsuudessasi joutunut todistamaan pahoinpitelyitä, yritä vaikkapa päästä ben furmanin ohjelmaan.. ai niin ethän sinä sellaiseen voisi mennä kun ben on juutalainen ja miehesi kulttuurissa juutalainen on kaiken pahan alku ja juuri..

      • ettei

        Koraanissa kehoiteta toimimaan juuri niikuin kirjoitin? Ja kyllä, Koraani antaa miehelle luvan myös fyysisest rangaista vaimoaan läpsäyttämällä, MUTTA se on vasta VIIMEINEN KEINO. Ei ensimmäinen vain VIIMEINEN keino.

        Ja kyllä, olen kasvanut maassa, jossa 22% parisuhteessa olevista naisista on joutunut avio tai avopuolison fyysisen väkivallan kohteeksi. Samassa maassa, jossa 30 naista vuosittain kuolee puolison väkivallan takia. Että tällainen sivistynyt länsimaa.

      • mariouma
        reilu hemmo kirjoitti:

        Siis onko koraanin mukaan vaimon pahoinpitely luvallista vai ei? älä piiloudu minkään "on niin vaikeaselkoita tekstiä että!" Koraani antaa miehelle oikeuden vaimonsa pahoinpitelyyn jos vaimo ei tottele miestään ja sillä sipuli. Suomen laissa kyse on pahoinpitelystä turha kierrellä jos minä 90 kiloisena miehenä läiskäisen 55 kiloista vaimoani niin pahimmassa tapauksessa vaimolta lähtisi taju ja eikai siinä mikään selittely auta että enhän minä nyrkillä enhän.. Ja muutenkin ajattelin palata islamiin ja alkaa elämään oikeauskoisen muslimin elämää.. oi usko minua kiltti poliisi setä.. allahin nimeen..

        Koraanissa ei todellakaan annata lupaa miehelle vaimonsa pahoinpitelyyn. Läpsyisykin on sallittua vain viimeisenä varokeinona, ja se joka oikeasti vaimoaan hakkaa, kuuluisi vankilaan. Islam ja koraani ovat eri asia kuin väkivalta ja terrorismi, jotka ovat seurausta ihmisten vääristyneestä elämänkatsomuksesta, ei uskonnollisesta vakaumuksesta.

      • mariouma
        Pussihukka kirjoitti:

        Kun aikanaan saatte lapsia, saavatko he valita uskontonsa vapaasti, vaiko tuleeko heistä automaattisesti muslimeja, niinkuin islamin parissa on tapana? Islamissa muslimimiehen jälkeläiset ovat aina muslimeja. Musliminainen ei saa naida ei-muslimimiestä, vaan miehen on käännyttävä islamiin, jotta jälkikasvusta saataisiin muslimeja. Tässä ei ajatella lapsen parasta, vaan halutaan turvata islamin jatkuminen.

        En itse ole muslimi, mutta jos joskus saamme mieheni kanssa lapsia, niin minulla ei ole mitään sitä vastaan, etä heistä tulisi muslimeja, yhtään sen enempää kuin että heistä tulisi kristittyjä. Mutta niin olen ymmärtänyt, että muslimien lapsista yleensä tulee automaattisesti muslimeja, joten olen sinut tämän asian kanssa, koska islamin monista vioista huolimatta ne hyvät puolet vievät voiton. :-)

      • Virallinen?
        kyllä kirjoitti:

        Arabian kielisessä Koraanissa lukee, että vaimoa saa läpsäistä ei hakata ja ei ihan mistä syistä vain.
        Minunlla olevassa suomennoksessa lukee näin:
        Miehet olkoon naisten esimiehiä, koska jumala on asettanut heidät näihin nähden korkeampaan asemaan, ja myöskin näiden suoritusten tähden, joita miesten on omaisuudestaan naisten hyväksi tehtävä. Hyveelliset naiset vaatimattomia ja vaalivat huolellisesti kätkössä kaikkea sitä minkä jumala on kätköön tarkoittanut. Mitä niihin tulee, joiden puolelta kohtaatte uppiniskaisuutta, niin varoittakaa heitä, eroittakaa heidät vuoteesta ja kurittakaa heitä, mutta jos he silloin tottelevat niin älkää etsikö riitaa heidän kanssa. Katso Jumala on ylevä ja suuri.

        Ja tällä yritän näyttää teille että suomennoksia on erilaisia ja oikeaa Koraania on vaikea kääntää ja suomennoksen tekijät käyttävät omaa ilmaisua asioista, mutta tämä sana mikä on koraanissa tarkoittaa ennemminkin läpsäisyä.

        Eikö ole tehty virallista suomennosta Koraanista? Raamatusta on. Se on sitten se kirkkoraamattu, jota ev.luterilaisissa käytetään ympäri maan. Ei tule tulkinnan vaikeuksia yksittäisistä sanoista.

        Outoa, että Suomessa ei ole Koraania virallisella taholla käännetty, vaikka tänne tulee muslimeita useista maista. Vähitellen he kuitenkin alkavat käyttää yleiskielenään suomea.

        Samalla kun Koraania tulkitaan Suomessa, olisi myös paikallaan selvittää Suomen Laki ja sen vaatimukset, joita ei uskonnollinen yhdyskunta voi sivuuttaa ja kieltää.

      • lue seuraavat alaspäin
        Virallinen? kirjoitti:

        Niin jo valkenee ja vieraile vaikka islampalstalla tai hae laajalla haulla sanalla sharia.

      • reilu hemmo
        ettei kirjoitti:

        Koraanissa kehoiteta toimimaan juuri niikuin kirjoitin? Ja kyllä, Koraani antaa miehelle luvan myös fyysisest rangaista vaimoaan läpsäyttämällä, MUTTA se on vasta VIIMEINEN KEINO. Ei ensimmäinen vain VIIMEINEN keino.

        Ja kyllä, olen kasvanut maassa, jossa 22% parisuhteessa olevista naisista on joutunut avio tai avopuolison fyysisen väkivallan kohteeksi. Samassa maassa, jossa 30 naista vuosittain kuolee puolison väkivallan takia. Että tällainen sivistynyt länsimaa.

        Mitä sillä on väliä missä järjestyksessä saa pahoinpidellä, pahoinpitelenkö ensin vai vähän myöhemmin? pahoinpitely on pahoinpitely ja koraani antaa siihen luvan, vai onko raamatussa vastaava kohta? eipä taida olla. Muslimimaassa saat pahoipidellä vaimoasi ilman seurauksia mutta sivistyneessä länsimaassa kyseessä on aina rikos joka rekisteröidään mitä taas ei tehdä muslimimaassa jossa pahoinpitelylle on koraanin lupa tai voisiko ehkä kutsua sitä nimellä kehoitus. Oletko muuten tietoinen että maahanmuuttaja taustaisten tai heidän kanssaan avioituneiden naisten osuus turvakodissa oleilevista on jo noin 50% kaikista asukkaista eli tälläista on meno nykyisin.. Ehkäpä aviomiehet ovat ottaneet sivistyksensä mukanaan muuttaessaan suomeen ja toteuttavat sitä oikein ahkerasti.

      • reilu hemmo
        mariouma kirjoitti:

        Koraanissa ei todellakaan annata lupaa miehelle vaimonsa pahoinpitelyyn. Läpsyisykin on sallittua vain viimeisenä varokeinona, ja se joka oikeasti vaimoaan hakkaa, kuuluisi vankilaan. Islam ja koraani ovat eri asia kuin väkivalta ja terrorismi, jotka ovat seurausta ihmisten vääristyneestä elämänkatsomuksesta, ei uskonnollisesta vakaumuksesta.

        Mietiskeles mariouma että kuinka paljon tälläisia varokeinoja koraanissa oikein on, mistä luulet jihadin ammentavan voimansa? olisikohan se koraani ja islam vai kuinka? islam antaa taas luvan pyhään sotaan islamia ja profeettaa loukanneille (varokeinoko?)terrorismi on..

      • akak

        En osaa arabiaa mutta tiedän, että ko. Koraanin kohdassa käytetään termiä jota käytetään arabian kielessä mm. kamelia tai varasta lyötäessä. Älä vääristele Koraania, se on muslimeille pyhä kirja ja sen mukaan vaimoa saa lyödä.

      • reilu hemmo
        mariouma kirjoitti:

        En itse ole muslimi, mutta jos joskus saamme mieheni kanssa lapsia, niin minulla ei ole mitään sitä vastaan, etä heistä tulisi muslimeja, yhtään sen enempää kuin että heistä tulisi kristittyjä. Mutta niin olen ymmärtänyt, että muslimien lapsista yleensä tulee automaattisesti muslimeja, joten olen sinut tämän asian kanssa, koska islamin monista vioista huolimatta ne hyvät puolet vievät voiton. :-)

        Kerro minulle islamin uskon hyvät puolet kun minusta siinä niitä hyviä puolia on kovin vähän, vai onko neljä kertaa päivässä mekkaan päin kumartaminen jotenkin hyvä asia? vieläpä rukoileminen arabiaksi? entä koraanin totaalinen erehtymättömyys? kenties pyhiinvaellus mekkaan on se hyvä asia? almujen anto köyhille?: tarvitaanko siihen islamia? onko sinusta kehoittaminen jihadiin uskottomia (meitä kristittyjä) vastaan jotain hyvää? onko naisen asema islamissa tasa-arvoisempi kuin länsimaissa? onko koraanin mukaan naisella mahdollisuus päästä paratiisiin?: eipäs muuten ole ! nainen on vain osallinen neitsytarmeijaan joka on kohteena iloiselle miespuoliselle muslimille ja rusinana pullassa osallistuminen jihadiin päästää tämän vekkulin kaverin sinne suoraan nauttimaan myös neitsyiden lisäksi virtaavasta viinistä?: ihan kuin olisin joskus kuullut että alkoholin nauttiminen olisi islamissa kielletty? voiko tälläista uskontoa ottaa todesta? en ainakaan minä ota..valitettavasti tulevaisuudessa nautimme ranskalaisten tapaan öisistä lyhdyistä jotka on tehty autoista, no jos suomessa tulevaisuudessa on muslimi enemmistö niin pääsemme ainakin yhdestä vaivasta, koiranpaskaa ei enää löydy mistään kun koirakin on muslimien mielestä niin hirveän saastainen.. lapsivaimot tulevat olemaan taas mahdollisia koskapa muhammedillakin sellainen oli 9-vuotias aisha tyttönen joka varmasti oli iloinen päästessään lämmittämään isällisen profeetan vuodetta..eli tälläinen vekkuli myös profeetta oli mutta eihän hänestä mitään pahaa voi sanoa koska mitä hän sanoi tai teki niin kaikki oli jumalasta.. suomessa vastaavaan hauskuuteen syyllistyviä perverssejä kutsutaan pedofiileiksi.

      • mariouma
        reilu hemmo kirjoitti:

        Mietiskeles mariouma että kuinka paljon tälläisia varokeinoja koraanissa oikein on, mistä luulet jihadin ammentavan voimansa? olisikohan se koraani ja islam vai kuinka? islam antaa taas luvan pyhään sotaan islamia ja profeettaa loukanneille (varokeinoko?)terrorismi on..

        En itse asiassa tiedä paljoakaan tästä pyhästä sodasta, mutta eivät kaikki muslimit hyökkää esimerkiksi kristittyjen kimppuun, vain siksi että he ovat kristittyjä. On eri asia puhua shia-mulimeista, kiihko- ja äärimuslimeista ja terroristeista, kuin tavallisista hartaista muslimeista. Koraania voi elposti vääritellä ja ymmärtää väärin, eikä kaikki ole niin yksiselitteistä.

      • mariouma
        reilu hemmo kirjoitti:

        Kerro minulle islamin uskon hyvät puolet kun minusta siinä niitä hyviä puolia on kovin vähän, vai onko neljä kertaa päivässä mekkaan päin kumartaminen jotenkin hyvä asia? vieläpä rukoileminen arabiaksi? entä koraanin totaalinen erehtymättömyys? kenties pyhiinvaellus mekkaan on se hyvä asia? almujen anto köyhille?: tarvitaanko siihen islamia? onko sinusta kehoittaminen jihadiin uskottomia (meitä kristittyjä) vastaan jotain hyvää? onko naisen asema islamissa tasa-arvoisempi kuin länsimaissa? onko koraanin mukaan naisella mahdollisuus päästä paratiisiin?: eipäs muuten ole ! nainen on vain osallinen neitsytarmeijaan joka on kohteena iloiselle miespuoliselle muslimille ja rusinana pullassa osallistuminen jihadiin päästää tämän vekkulin kaverin sinne suoraan nauttimaan myös neitsyiden lisäksi virtaavasta viinistä?: ihan kuin olisin joskus kuullut että alkoholin nauttiminen olisi islamissa kielletty? voiko tälläista uskontoa ottaa todesta? en ainakaan minä ota..valitettavasti tulevaisuudessa nautimme ranskalaisten tapaan öisistä lyhdyistä jotka on tehty autoista, no jos suomessa tulevaisuudessa on muslimi enemmistö niin pääsemme ainakin yhdestä vaivasta, koiranpaskaa ei enää löydy mistään kun koirakin on muslimien mielestä niin hirveän saastainen.. lapsivaimot tulevat olemaan taas mahdollisia koskapa muhammedillakin sellainen oli 9-vuotias aisha tyttönen joka varmasti oli iloinen päästessään lämmittämään isällisen profeetan vuodetta..eli tälläinen vekkuli myös profeetta oli mutta eihän hänestä mitään pahaa voi sanoa koska mitä hän sanoi tai teki niin kaikki oli jumalasta.. suomessa vastaavaan hauskuuteen syyllistyviä perverssejä kutsutaan pedofiileiksi.

        -Muslimit rukoilevat 5 kertaa päivässä, joka on minusta aivan normaalia, eikä vaadi liikaa ihmiseltä suorittaa.

        -Pyhiinvaellus Mekkaan kerran elämässä tuskin on kovin kielteinen asia.

        -Almujen antaminen köyhille on hieno asia, ja kaikkien tulisi harjoittaa sitä säännöllisesti.

        -Jihad on niin moniselitteinen asia, joten siitä ei ole kommentoitavaa, muuta kuin JIhad-otsikolla olevalla viestillä.

        -Naista arvotetaaan paljon islamissa. Hunnun on esimerkiksi tarkoitus suojella naista vieraitten miesten katseilta. Naisilla on päävastuu lasten kasvatuksessa.

        -Musliminaisella on yhtäläinen oikeus päästä paratiisiin kuin muslimimiehelläkin. Jos hän on elänyt elämänsä koraania kunnioittaen ja Jumalaa uskoen ja palvoen, niin Jumala palkitee häntä päästämällä hänet paratiisiin.

        -Neitsytarmeija on olemassa, mutta nämä neitsyet eivät ole ihmisiä, vaan Jumalan luomuksia paratiisiin.

        -Koraanissa kielletään alkoholi, eikä sitä todellakaan löydy paratiisissa.

        -Koiran saastaisuudesta en osaa sanoa mitään, mutta ainakin oma muslimimieheni pitää meidän koirastamme ja aina leikkii sen kanssa. Hänen lapsuudenkodissaan oli aina koiria ja kissoja.

        -Se on totta että Profeetta Muhammedilla oli 9-vuotias vaimo. Mutta tuohon aikaan tytöt kehittyivät naisiksi hyvin nuorina, joten tämä tyttö oli jo täysi nainen, kun Muhammed otti hänet vaimokseen. Oudolta se kuulostaa nykypäivään nähden, mutta niin asia ilmeisesti oli. Jumala tuskin olisi kehoittanut Muhammedia avioitumaan 9-vuotiaan kanssa, jos se olisi ollut väärin ja sairasta.

        Tässä oli vastauksia sinun väitteisiisi, ja muitakin asioita voisin mainita.

        -Minusta on hienoa, että koraanissa kielletään esiaviollinen seksi, koska irtosuhteita ja vastuutonta seksuaalista käyttäytymistä on ihan liikaa.

        -Myös alkoholin kieltäminen kannalla olen, itsekin olen absolutisti.

        -Koraanissa kehoitetaan myös kunnioittamaan vanhempia ja olemaan esimerkkinä lapsille.

        -Islamilaisessa kulttuurissa välitetään läheisistä ja naapureista. Siellä pidetään huolta vanhuksista, ja kadulla tervehditään iloisesti tuntemattomia ihmisiä ja aletaan jutella heidän kanssaan. Samaa ei voi sanoa euroopan maista, USA:sta yms.

        Oma mieheni ja hänen perheensä on osoittanut minulle suurempaa ystävällisyyttä, kuin jotkut omista sukulaisistani. Heille perhe ja ystävät merkitsevät äärettömän paljon, samoin Jumalan palvominen ja elämän eläminen oikealla tavalla. Hetken nautinto ei johda mihinkään.

        Itsekään en ymmärrä tätä suomalaisten järkyttävää humalahakuisuutta, väkivaltaisuutta, rasismia, ennakkoluuloja, ulkonäkökeskeisyyttä, itsekkyyttä, jäykkyyttä ja tunteettomuutta toisia ihmisiä kohtaan heidän ongelmissaan eli esimerkiksi vahingoniloa.

        En itsekään ole täydellinen, mutta noista edellisistä ominaisuuksista minulla ei ole mitään, ellei kenties ajoittaista itsekkyyttä, mutta ei suuressa määrin. Enkä väitä, että kaikki suomalaiset kuuluvat tuohon kastiin, mutta on monia, joihin kuvaukseni sopii.

        Mutta tässä oli taas tarinaa, toivottavasti tämän jaksoi lukea läpi. Illanjatkoja!

        Islam on täynnä tapoja jotka ovat outoja, jos sinä rukoilet arabiaksi ja et ymmärrä mitä rukoilet niin miten ihmeessä lähennyt jumalaa? Suurin osa maailman muslimeista ei ole arabiankielisiä. Kerro hyöty mekkaan vaeltamisessa? ahaa! onko se kiven suuteleminen vai kivipatsaiden kivittäminen sinusta jotenkin hyödyllistä? kuulostaa minusta epäjumalain palvelukselta. Köyhäin apu ei vaadi islaminuskoa on onnistunut esim:täällä suomessa hyvin jossa et näe sokaistuja pikkulapsia kadunvarrella kerjäämässä.. Marrakeshissä tämä on yleistä, olen sen itse nähnyt. Jihad on pyhä sota. Näköjään islamilaisissa maissa pitää naista suojella miesten katseilta, Miksi? voiko naisen siis häpäistä jos hän ei ole hunnutettu? näin siis tapahtuu lähi-idässä. Päävastuu kasvatuksessa? minä ainakin kasvatan lapseni yhdessä vaimoni kanssa enkä pakoile vastuuta uskonnon siipien suojaan. Siis onko vaimolla paratiisissa myös "jumalan luomia olentoja ilonaan" jos kerran aviomies saa niistä nauttia. Kysyppä mieheltäsi onko koira saastainen vai ei? hän varmasti myös syö sianlihaa jos kerran hän on muka leikkinyt koirien kanssa. Älä naurata! tytöt eivät ole milloinkaan olleet naisia 9-vuotiaina. Siis eivät koskaan. No päivän jatkoja myös sinulle kyllä minäkin uskoin lapsena joulupukkiin mutta ymmärsin jo 8-vuotiaana että taruahan se joulupukki on..

      • Reilu hemmo
        mariouma kirjoitti:

        En itse asiassa tiedä paljoakaan tästä pyhästä sodasta, mutta eivät kaikki muslimit hyökkää esimerkiksi kristittyjen kimppuun, vain siksi että he ovat kristittyjä. On eri asia puhua shia-mulimeista, kiihko- ja äärimuslimeista ja terroristeista, kuin tavallisista hartaista muslimeista. Koraania voi elposti vääritellä ja ymmärtää väärin, eikä kaikki ole niin yksiselitteistä.

        Minkä mukaan shia-muslimit ovat vääräoppisia? sanotaanko näin koraanissa? eipä taideta sanoa, muslimeja on shia ja sunni-muslimeja. Miten harras muslimi eroaa kiihko muslimista? ymmärtääkseni kummatkin pitävät koraania jumalan sanana ja toteuttavat sitä nimenomaan kirjaimellisesti. Koraania ei voi vääristellä koska muslimin mielestä se on jumalan sanaa eli sanasta sanaan jumalan sanaa jota ei voi ymmärtää väärin. Miksi jumala olisi kaikkivaltiudessaan tehnyt säännöistään jotenkin epätarkkoja vai eikö jumala olekkaan kaiken tietävä, kaiken taitava?

      • mariouma
        Reilu hemmo kirjoitti:

        Koraanissa ei edes erikseen mainita shia tai sunni-muslimeita, koska Jumala ei tarkoittanut, että muslimit olisivat eri ryhmittymissä. Shia-mulimit noudattavat toki koraania, mutta he ovat myäs sanoneet, että se ei ole kokonainen, vaan että siitä puuttuu osia. Heidän mukaansa Muhammed ei ollut se oikea profeetta, vaan enkeli Gabriel teki virheen. Koraani olisi pitänyt ilmoittaa eräälle Mahdille, joka shia-muslimien mukaan olisi ollut se todellinen profeetta. Shia-muslimit siis eivät usko koraaniin sellaisenaan, vaan he lisäävät siihen osia oman näkemyksenä mukaan. Islamissa on myös koulukunta nimeltä suufilaisuus, mutta tästä aiheesta en tiedä oikeastaan mitään. Mutta sunni-muslimit ovat kuitenkin ihan eri maata, kuin nänä kaksi muuta, ja valtaosa heistä todella noudattaa koraania täydellisti Jumalan sanana.

      • paikkaansa

        Shiamuslimit uskovat Koraaniin kuten sunnitkin. Erot tulevat haditheissa eli perimätiedossa. Shiamuslimit hyväksyvät hadithit eri tavalla ja eri kertojaketjuista kuin sunnit. Shiat erottautuivat sunneista, silloin kun profeetan kuoleman jälkeen khalifeja valittiin. Shiat nimikin tulee shiat Ali eli Alin puolue, eli tämä joukko olisi halunnut Alin khalifiksi. Shioille myös erittäin tärkeitä olivat profeetan tyttären Fatiman pojat Hasan ja Hussain. Monet hadithit ovatkin juuri Fatiman tai hänen poikiensa kertomia. Shioilla ja sunneilla on paljon samaa, mutta myös eroavaisuuksia, mutta se ei pidä paikkaansa että shiat uskoisivat Jumalan tehneen virheen. Mahdi on shioille imaami, joka on piilossa ja jonka tuloa odotetaan.

      • etteivät
        reilu hemmo kirjoitti:

        Islam on täynnä tapoja jotka ovat outoja, jos sinä rukoilet arabiaksi ja et ymmärrä mitä rukoilet niin miten ihmeessä lähennyt jumalaa? Suurin osa maailman muslimeista ei ole arabiankielisiä. Kerro hyöty mekkaan vaeltamisessa? ahaa! onko se kiven suuteleminen vai kivipatsaiden kivittäminen sinusta jotenkin hyödyllistä? kuulostaa minusta epäjumalain palvelukselta. Köyhäin apu ei vaadi islaminuskoa on onnistunut esim:täällä suomessa hyvin jossa et näe sokaistuja pikkulapsia kadunvarrella kerjäämässä.. Marrakeshissä tämä on yleistä, olen sen itse nähnyt. Jihad on pyhä sota. Näköjään islamilaisissa maissa pitää naista suojella miesten katseilta, Miksi? voiko naisen siis häpäistä jos hän ei ole hunnutettu? näin siis tapahtuu lähi-idässä. Päävastuu kasvatuksessa? minä ainakin kasvatan lapseni yhdessä vaimoni kanssa enkä pakoile vastuuta uskonnon siipien suojaan. Siis onko vaimolla paratiisissa myös "jumalan luomia olentoja ilonaan" jos kerran aviomies saa niistä nauttia. Kysyppä mieheltäsi onko koira saastainen vai ei? hän varmasti myös syö sianlihaa jos kerran hän on muka leikkinyt koirien kanssa. Älä naurata! tytöt eivät ole milloinkaan olleet naisia 9-vuotiaina. Siis eivät koskaan. No päivän jatkoja myös sinulle kyllä minäkin uskoin lapsena joulupukkiin mutta ymmärsin jo 8-vuotiaana että taruahan se joulupukki on..

        ei-arabiankieliset muslimit tiedä mitä rukoilevat. Vaikka rukous onkin arabiaksi, kyllä jokainen varmasti tietää mitä mikäkin rukouksen kohta tarkoittaa omalla äidinkielellään. Ei se nyt niin vaikeaa ole. ja pyyntörukouksia eili dua'a saa tehdä ihan omalla äidinkielellään.

      • mariouma
        reilu hemmo kirjoitti:

        Islam on täynnä tapoja jotka ovat outoja, jos sinä rukoilet arabiaksi ja et ymmärrä mitä rukoilet niin miten ihmeessä lähennyt jumalaa? Suurin osa maailman muslimeista ei ole arabiankielisiä. Kerro hyöty mekkaan vaeltamisessa? ahaa! onko se kiven suuteleminen vai kivipatsaiden kivittäminen sinusta jotenkin hyödyllistä? kuulostaa minusta epäjumalain palvelukselta. Köyhäin apu ei vaadi islaminuskoa on onnistunut esim:täällä suomessa hyvin jossa et näe sokaistuja pikkulapsia kadunvarrella kerjäämässä.. Marrakeshissä tämä on yleistä, olen sen itse nähnyt. Jihad on pyhä sota. Näköjään islamilaisissa maissa pitää naista suojella miesten katseilta, Miksi? voiko naisen siis häpäistä jos hän ei ole hunnutettu? näin siis tapahtuu lähi-idässä. Päävastuu kasvatuksessa? minä ainakin kasvatan lapseni yhdessä vaimoni kanssa enkä pakoile vastuuta uskonnon siipien suojaan. Siis onko vaimolla paratiisissa myös "jumalan luomia olentoja ilonaan" jos kerran aviomies saa niistä nauttia. Kysyppä mieheltäsi onko koira saastainen vai ei? hän varmasti myös syö sianlihaa jos kerran hän on muka leikkinyt koirien kanssa. Älä naurata! tytöt eivät ole milloinkaan olleet naisia 9-vuotiaina. Siis eivät koskaan. No päivän jatkoja myös sinulle kyllä minäkin uskoin lapsena joulupukkiin mutta ymmärsin jo 8-vuotiaana että taruahan se joulupukki on..

        Jokainen muslimi osaa lausua arabiaksi uskontunnustuksen ja muita tärkeitä kohtia koraanista. Ja he opettelevat koko ajan lisää kieltä, eivätkä todellakaan rukoile sellaista, jota eivät ymmärrä.

        Ensinnäkään pyhiinvaellus Mekkaan ei ole pakollinen, mutta suotavaa se olisi tehdä elämän aikana. Jos on köyhä, eikä ole mahdollisuutta matkustaa Mekkaan, niin se on täysin hyväksyttävää jättää se tekemättä. Paikalla Mekassa on tuhansia muslimeja, ja vain harvat heistä pääsevät suutelemaan rakennusta. Ja se ei todellaaan ole vain velvollisuus, vaan ilo.

        Kivien heittämisellä on tarkoitus pitää saatana poissa, ja he lausuvat sen Jumalan nimeen. Tästä minulla ei ole tämän tarkempaa tietoa.

        Sokaistut lapset eivät liity mitenkään islamiin, vaan eri maiden kulttuuriin, ja yksilöllisten ihmisten julmuuteen ja epäinhimillisyyteen. Kukaan harras muslimi, tai muukaan kunnollinen ihminen ei tekisi mitään epäinhimillistä väkivaltaa viatonta lasta kohtaan.

        Sillä, että nainen hunnutetaan hänen suojelemisekseen, ei silti tarkoiteta sitä, että ilman sitä hänet heti raiskattaisiin. Tuntuu siltä, että haluat tahallasi ymmärtää asiayhteyden väärin.

        Sama tahallinen väärinymmärtäminen näkyy myös seuraavassa väitteessäsi, ja monessa muussa kohdassa. Se, että islamissa äidillä on päävastuu lasten kasvatuksessa, ei tarkoita sitä että mies ei saisi osallistua siihen. Tottakai hän saa ja haluaa osallistua kavatukseen, eikä hän todellakaan piiloudu uskonnon taakse, vaan haluaa huolehtia perheestään.

        Tämä paratiisi-asia on niin moniselitteinen ja vaikea, että en osaa näin äkkiseltään siihen vastata.

        Koira ei ole saastainen, vaan likainen, mutta se ei tarkoita sitä, että siihen ei voisi koskea ja antaa sille huomiota. Oma mieheni on kasvanut koirien parissa, joten ehkä hän tietää asiasta enemmän kuin sinä. Jos Jumala olisi kieltänyt kontaktin koiriin, niin tuskin mieheni olisi rikkonut sitä vastaan. Koira on lemmikki, ja sillä on oma paikkansa perheessä. Mieheni perheessä koiralla oli oma koppinsa ulkona, eli sisällä talossa se ei asunut. Mutta täällä Suomessa koira ei talvea kestäisi ulkona, joten tottakai koira saa olla sisätiloissa.

        Mieheni ei ole koskaan syönyt, eikä tule koskaan syömäänkään sianlihaa.

        Juu joulupukki on tarua, kyllä minäkin sen 6-vuotiaana tajusin. Mutta et tainnut elää 1400 vuotta sitten, joten miten voit tietää miten kehittyneitä 9-vuotiaat tytöt olivat? Mieheni sana, ja myös yli miljardin muun muslimin sana sinun sanaasi vastaan. Ja mikäli et tiennyt, niin esimerkiksi neitsyt Maria oli n. 12-13 vuotias synnyttäesään Jeesuksen.

        Tähän lopuksi haluaisin kysyä, että mitä uskontoa itse edustat? Oletko (tapa)kristitty, ortodoksi, vai joku muu? Käytkö säännöllisesti kirkossa, ja rukoiletko usein? Kuinka hyvin tunnet raamattua, ja noudatatko sitä? Millaiset elämänarvot sinulla on? Ei ole pakko vastata, mutta olisin kiinnostunut tietämään jotain uskonnollisesta taustastasi, jos sellaista on. Hyvää päivänjatkoa!

      • mariouma
        paikkaansa kirjoitti:

        Shiamuslimit uskovat Koraaniin kuten sunnitkin. Erot tulevat haditheissa eli perimätiedossa. Shiamuslimit hyväksyvät hadithit eri tavalla ja eri kertojaketjuista kuin sunnit. Shiat erottautuivat sunneista, silloin kun profeetan kuoleman jälkeen khalifeja valittiin. Shiat nimikin tulee shiat Ali eli Alin puolue, eli tämä joukko olisi halunnut Alin khalifiksi. Shioille myös erittäin tärkeitä olivat profeetan tyttären Fatiman pojat Hasan ja Hussain. Monet hadithit ovatkin juuri Fatiman tai hänen poikiensa kertomia. Shioilla ja sunneilla on paljon samaa, mutta myös eroavaisuuksia, mutta se ei pidä paikkaansa että shiat uskoisivat Jumalan tehneen virheen. Mahdi on shioille imaami, joka on piilossa ja jonka tuloa odotetaan.

        En todella tiedä shia-muslimeista kovinkaan paljon, vain sen mitä olen mieheltäni kuullut. Saattaa olla, että olen käsittänyt jotain väärin. Mutta Alista kuulin, että häntä jotkut shiat pitävät jopa Jumalan vertaisena.

      • paljon

        juttuja, jotka eivät pidä paikkaansa. Ali on todella tärkeä ja se näkyy myös shiojen uskontunnustuksesta johon on lisätty sanat "ja Ali on Jumalan ystävä."

      • reilu hemmo
        mariouma kirjoitti:

        En todella tiedä shia-muslimeista kovinkaan paljon, vain sen mitä olen mieheltäni kuullut. Saattaa olla, että olen käsittänyt jotain väärin. Mutta Alista kuulin, että häntä jotkut shiat pitävät jopa Jumalan vertaisena.

        Jos kuuntelet miehesi totuuksia esim:9-vuotias tyttö oli muhammadin aikana jo täysi nainen? ja jos miljardi muslimia uskoo johonkin niin silloin asia on niin.. haloo onko ketään kotona.. Aivan kuin joku sanosi että syö paskaa koska 100 miljardia kärpästä syö sitä ja eihän tuommoinen joukko voi olla väärässä? Oletko koskaan ajatellut mistään asiasta mitä miehesi sinulle tarinoi että hän puhuu kauniisti sanottuna palturia ja sinä uskot kaiken, voit aivan hyvin palvoa miestäsi se ei minua haittaa mutta onko omien aivojen käyttö kiellettyä?

      • reilu hemmo
        mariouma kirjoitti:

        Jokainen muslimi osaa lausua arabiaksi uskontunnustuksen ja muita tärkeitä kohtia koraanista. Ja he opettelevat koko ajan lisää kieltä, eivätkä todellakaan rukoile sellaista, jota eivät ymmärrä.

        Ensinnäkään pyhiinvaellus Mekkaan ei ole pakollinen, mutta suotavaa se olisi tehdä elämän aikana. Jos on köyhä, eikä ole mahdollisuutta matkustaa Mekkaan, niin se on täysin hyväksyttävää jättää se tekemättä. Paikalla Mekassa on tuhansia muslimeja, ja vain harvat heistä pääsevät suutelemaan rakennusta. Ja se ei todellaaan ole vain velvollisuus, vaan ilo.

        Kivien heittämisellä on tarkoitus pitää saatana poissa, ja he lausuvat sen Jumalan nimeen. Tästä minulla ei ole tämän tarkempaa tietoa.

        Sokaistut lapset eivät liity mitenkään islamiin, vaan eri maiden kulttuuriin, ja yksilöllisten ihmisten julmuuteen ja epäinhimillisyyteen. Kukaan harras muslimi, tai muukaan kunnollinen ihminen ei tekisi mitään epäinhimillistä väkivaltaa viatonta lasta kohtaan.

        Sillä, että nainen hunnutetaan hänen suojelemisekseen, ei silti tarkoiteta sitä, että ilman sitä hänet heti raiskattaisiin. Tuntuu siltä, että haluat tahallasi ymmärtää asiayhteyden väärin.

        Sama tahallinen väärinymmärtäminen näkyy myös seuraavassa väitteessäsi, ja monessa muussa kohdassa. Se, että islamissa äidillä on päävastuu lasten kasvatuksessa, ei tarkoita sitä että mies ei saisi osallistua siihen. Tottakai hän saa ja haluaa osallistua kavatukseen, eikä hän todellakaan piiloudu uskonnon taakse, vaan haluaa huolehtia perheestään.

        Tämä paratiisi-asia on niin moniselitteinen ja vaikea, että en osaa näin äkkiseltään siihen vastata.

        Koira ei ole saastainen, vaan likainen, mutta se ei tarkoita sitä, että siihen ei voisi koskea ja antaa sille huomiota. Oma mieheni on kasvanut koirien parissa, joten ehkä hän tietää asiasta enemmän kuin sinä. Jos Jumala olisi kieltänyt kontaktin koiriin, niin tuskin mieheni olisi rikkonut sitä vastaan. Koira on lemmikki, ja sillä on oma paikkansa perheessä. Mieheni perheessä koiralla oli oma koppinsa ulkona, eli sisällä talossa se ei asunut. Mutta täällä Suomessa koira ei talvea kestäisi ulkona, joten tottakai koira saa olla sisätiloissa.

        Mieheni ei ole koskaan syönyt, eikä tule koskaan syömäänkään sianlihaa.

        Juu joulupukki on tarua, kyllä minäkin sen 6-vuotiaana tajusin. Mutta et tainnut elää 1400 vuotta sitten, joten miten voit tietää miten kehittyneitä 9-vuotiaat tytöt olivat? Mieheni sana, ja myös yli miljardin muun muslimin sana sinun sanaasi vastaan. Ja mikäli et tiennyt, niin esimerkiksi neitsyt Maria oli n. 12-13 vuotias synnyttäesään Jeesuksen.

        Tähän lopuksi haluaisin kysyä, että mitä uskontoa itse edustat? Oletko (tapa)kristitty, ortodoksi, vai joku muu? Käytkö säännöllisesti kirkossa, ja rukoiletko usein? Kuinka hyvin tunnet raamattua, ja noudatatko sitä? Millaiset elämänarvot sinulla on? Ei ole pakko vastata, mutta olisin kiinnostunut tietämään jotain uskonnollisesta taustastasi, jos sellaista on. Hyvää päivänjatkoa!

        Ai eli jumala ei ymmärrä muita kieliä kuin arabiankielen jos hän ymmärtäisi niin kylläkai häntä voisi rukoilla omalla kielellään? eikö vaan? mutta jos jumala on vain arabien jumala kielivaikeuksista päätellen, niin miksi ihmeessä muut kuin arabit häntä palvoisivat? Mekassa muslimit suutelevat kaaban mustaa kiveä? aika outo rituaali mutta se sijoittuu oikeaan viitekehykseen kun tietää että sitä palvottiin jo ennen islamia kuten muitakin epäjumalainkuvia joita kerrotaan olleen kaaban sisällä yli 300.. joten huh.. huh.. vieläpä esineiden( epäjumalan) palvontaa.. kukaan muslimi ei eroita elämäänsä tyyliin uskonto tässä lokerossa, työelämä tässä lokerossa vaan usko on aina mukana kaikessa läpikäyden koko elämän joten sokaistut lapset kuuluvat islamilaiseen kulttuuriin. Miksi islamilaissa maissa naista täytyy suojella erityisesti kun esim:länsimaissa nainen saa pukeutua aivan niinkuin haluaa? raiskataanko muslimimaissa muka vähemmän naisia kuin länsimaissa? enpä usko ainakin suomessa islaminuskoiset ovat kunnostautuneet raiskauksissa oikein hyvin, en tosiaankaan ymmärrä väärin vaan niinkuin pelkään aivan oikein.Jos jumala on luonut naisen myös kuvakseen niin miksi häntä täytyisi peitellä? aika omituista.. miten naiset ja miehet voivat tutustua toisiinsa jos toinen on säkin sisällä piilossa..ai niin muslimimaissa ei tunneta rakkausavioliittoa vaan järjestetty avioliitto on normaali eli ei haittaa jos morsian on säkin sisällä koska kukaan ei häneltä kysy mitään. Kysy sinulta tätä nyt uudelleen eli jos sinä palaat islamiin ja miehesi kanssa kuolette esim: autokolarissa niin miehesi saa paratiisissa liudan neitsyitä (olentoja)sänkyynsä niin saatko sinä sitten liudan komeita urospuolisia olentoja divaanillesi ja miten ratkaiset siinä vaiheessa miehesi ja omasi mustasukkaisuuden vai onko paratiisi vain naimattomille? Aisha leikki vielä nukeillaan kun muhamed otti hänet vaimokseen joten kyllä vaan aisha oli lapsi ja antaisitko oman tyttäresi 9- vuotiaana 60 vuotiaalle vaimoksi? lapsiinsekaantuja minusta ja kaikista ajattelukykyissitä ihmisistä selvästi, mietippä sitä ja älä ole tosissaankin sitä mieltä että jos miljardi muslimia sanoo jumalan nimeksi allah niin kyllä puolitoista miljardia kristittyä on vielä oikeammassa kutsuessaan jumalaa jumalaksi koska allahia on parasta kutsua allahiksi koskapa hän ei kuule (ymmärrä) kuin arabiankieliset rukoukset. Kun kysyit minulta mitä uskoa itse edustan tai mihin uskon niin olen uskonnoton ja suhtaudun myös kriittisesti muihinkin uskontoihin. Ja missään nimessä en halua sinua mariouma henkilökohtaisesti loukata koska vaikutat muuten ihan mukavalta naiselta mutta islaminusko ei todellakaan ole minusta kovin viisasta vaan selkeästi tulevaisuuden suuri ongelma joustamattomuudessaan ja ehdottomuudessaan, hyvät illat Toivoopi:RH

      • mariouma
        paikkaansa kirjoitti:

        Shiamuslimit uskovat Koraaniin kuten sunnitkin. Erot tulevat haditheissa eli perimätiedossa. Shiamuslimit hyväksyvät hadithit eri tavalla ja eri kertojaketjuista kuin sunnit. Shiat erottautuivat sunneista, silloin kun profeetan kuoleman jälkeen khalifeja valittiin. Shiat nimikin tulee shiat Ali eli Alin puolue, eli tämä joukko olisi halunnut Alin khalifiksi. Shioille myös erittäin tärkeitä olivat profeetan tyttären Fatiman pojat Hasan ja Hussain. Monet hadithit ovatkin juuri Fatiman tai hänen poikiensa kertomia. Shioilla ja sunneilla on paljon samaa, mutta myös eroavaisuuksia, mutta se ei pidä paikkaansa että shiat uskoisivat Jumalan tehneen virheen. Mahdi on shioille imaami, joka on piilossa ja jonka tuloa odotetaan.

        Tiedätkö kuka on Abdellah ben Salam????

      • mariouma
        reilu hemmo kirjoitti:

        Ai eli jumala ei ymmärrä muita kieliä kuin arabiankielen jos hän ymmärtäisi niin kylläkai häntä voisi rukoilla omalla kielellään? eikö vaan? mutta jos jumala on vain arabien jumala kielivaikeuksista päätellen, niin miksi ihmeessä muut kuin arabit häntä palvoisivat? Mekassa muslimit suutelevat kaaban mustaa kiveä? aika outo rituaali mutta se sijoittuu oikeaan viitekehykseen kun tietää että sitä palvottiin jo ennen islamia kuten muitakin epäjumalainkuvia joita kerrotaan olleen kaaban sisällä yli 300.. joten huh.. huh.. vieläpä esineiden( epäjumalan) palvontaa.. kukaan muslimi ei eroita elämäänsä tyyliin uskonto tässä lokerossa, työelämä tässä lokerossa vaan usko on aina mukana kaikessa läpikäyden koko elämän joten sokaistut lapset kuuluvat islamilaiseen kulttuuriin. Miksi islamilaissa maissa naista täytyy suojella erityisesti kun esim:länsimaissa nainen saa pukeutua aivan niinkuin haluaa? raiskataanko muslimimaissa muka vähemmän naisia kuin länsimaissa? enpä usko ainakin suomessa islaminuskoiset ovat kunnostautuneet raiskauksissa oikein hyvin, en tosiaankaan ymmärrä väärin vaan niinkuin pelkään aivan oikein.Jos jumala on luonut naisen myös kuvakseen niin miksi häntä täytyisi peitellä? aika omituista.. miten naiset ja miehet voivat tutustua toisiinsa jos toinen on säkin sisällä piilossa..ai niin muslimimaissa ei tunneta rakkausavioliittoa vaan järjestetty avioliitto on normaali eli ei haittaa jos morsian on säkin sisällä koska kukaan ei häneltä kysy mitään. Kysy sinulta tätä nyt uudelleen eli jos sinä palaat islamiin ja miehesi kanssa kuolette esim: autokolarissa niin miehesi saa paratiisissa liudan neitsyitä (olentoja)sänkyynsä niin saatko sinä sitten liudan komeita urospuolisia olentoja divaanillesi ja miten ratkaiset siinä vaiheessa miehesi ja omasi mustasukkaisuuden vai onko paratiisi vain naimattomille? Aisha leikki vielä nukeillaan kun muhamed otti hänet vaimokseen joten kyllä vaan aisha oli lapsi ja antaisitko oman tyttäresi 9- vuotiaana 60 vuotiaalle vaimoksi? lapsiinsekaantuja minusta ja kaikista ajattelukykyissitä ihmisistä selvästi, mietippä sitä ja älä ole tosissaankin sitä mieltä että jos miljardi muslimia sanoo jumalan nimeksi allah niin kyllä puolitoista miljardia kristittyä on vielä oikeammassa kutsuessaan jumalaa jumalaksi koska allahia on parasta kutsua allahiksi koskapa hän ei kuule (ymmärrä) kuin arabiankieliset rukoukset. Kun kysyit minulta mitä uskoa itse edustan tai mihin uskon niin olen uskonnoton ja suhtaudun myös kriittisesti muihinkin uskontoihin. Ja missään nimessä en halua sinua mariouma henkilökohtaisesti loukata koska vaikutat muuten ihan mukavalta naiselta mutta islaminusko ei todellakaan ole minusta kovin viisasta vaan selkeästi tulevaisuuden suuri ongelma joustamattomuudessaan ja ehdottomuudessaan, hyvät illat Toivoopi:RH

        Kiitos pitkästä viestistäsi. Tähän vastaaminen vaatii keskittymistä, joten vastaan myöhemmin. Hyvää päivänjatkoa!

      • läpsäistä miestään,

        kun mies ei tottele?

        Mitä tapahtuu, kun vaimo käskee miestään tekemään viikkosiivouksen tai pesemään pyykit, eikä mies heti ryhdy käskettyihin toimiin?

        Ei kai läpsäisyoikeus ole vain miehellä yksipuolisesti?

      • kaiken saamansa ja tienaamansa
        läpsäistä miestään, kirjoitti:

        kun mies ei tottele?

        Mitä tapahtuu, kun vaimo käskee miestään tekemään viikkosiivouksen tai pesemään pyykit, eikä mies heti ryhdy käskettyihin toimiin?

        Ei kai läpsäisyoikeus ole vain miehellä yksipuolisesti?

        koska mies tyrannisoi eikä täyttänyt islamilaisia velvollisuuksiaan vaimoaan kohtaan.Ja parasta kaikessa se joutuu aikanaan helvettiin sortonsa takia ja vaimo saa hengelliset palkkiot tuonpuoleisessa Allahilta!Tämä sitä tasa-arvoa!

      • sunnit olisivat niitä
        mariouma kirjoitti:

        Koraanissa ei edes erikseen mainita shia tai sunni-muslimeita, koska Jumala ei tarkoittanut, että muslimit olisivat eri ryhmittymissä. Shia-mulimit noudattavat toki koraania, mutta he ovat myäs sanoneet, että se ei ole kokonainen, vaan että siitä puuttuu osia. Heidän mukaansa Muhammed ei ollut se oikea profeetta, vaan enkeli Gabriel teki virheen. Koraani olisi pitänyt ilmoittaa eräälle Mahdille, joka shia-muslimien mukaan olisi ollut se todellinen profeetta. Shia-muslimit siis eivät usko koraaniin sellaisenaan, vaan he lisäävät siihen osia oman näkemyksenä mukaan. Islamissa on myös koulukunta nimeltä suufilaisuus, mutta tästä aiheesta en tiedä oikeastaan mitään. Mutta sunni-muslimit ovat kuitenkin ihan eri maata, kuin nänä kaksi muuta, ja valtaosa heistä todella noudattaa koraania täydellisti Jumalan sanana.

        ääriaineksien alkulahteitä.Eikö niin.Koraani sanoo joka lisää tai poistaa.....lopun tiedätkin niinhän..meitä on seitsemänkymmentä....

      • mariouma
        reilu hemmo kirjoitti:

        Ai eli jumala ei ymmärrä muita kieliä kuin arabiankielen jos hän ymmärtäisi niin kylläkai häntä voisi rukoilla omalla kielellään? eikö vaan? mutta jos jumala on vain arabien jumala kielivaikeuksista päätellen, niin miksi ihmeessä muut kuin arabit häntä palvoisivat? Mekassa muslimit suutelevat kaaban mustaa kiveä? aika outo rituaali mutta se sijoittuu oikeaan viitekehykseen kun tietää että sitä palvottiin jo ennen islamia kuten muitakin epäjumalainkuvia joita kerrotaan olleen kaaban sisällä yli 300.. joten huh.. huh.. vieläpä esineiden( epäjumalan) palvontaa.. kukaan muslimi ei eroita elämäänsä tyyliin uskonto tässä lokerossa, työelämä tässä lokerossa vaan usko on aina mukana kaikessa läpikäyden koko elämän joten sokaistut lapset kuuluvat islamilaiseen kulttuuriin. Miksi islamilaissa maissa naista täytyy suojella erityisesti kun esim:länsimaissa nainen saa pukeutua aivan niinkuin haluaa? raiskataanko muslimimaissa muka vähemmän naisia kuin länsimaissa? enpä usko ainakin suomessa islaminuskoiset ovat kunnostautuneet raiskauksissa oikein hyvin, en tosiaankaan ymmärrä väärin vaan niinkuin pelkään aivan oikein.Jos jumala on luonut naisen myös kuvakseen niin miksi häntä täytyisi peitellä? aika omituista.. miten naiset ja miehet voivat tutustua toisiinsa jos toinen on säkin sisällä piilossa..ai niin muslimimaissa ei tunneta rakkausavioliittoa vaan järjestetty avioliitto on normaali eli ei haittaa jos morsian on säkin sisällä koska kukaan ei häneltä kysy mitään. Kysy sinulta tätä nyt uudelleen eli jos sinä palaat islamiin ja miehesi kanssa kuolette esim: autokolarissa niin miehesi saa paratiisissa liudan neitsyitä (olentoja)sänkyynsä niin saatko sinä sitten liudan komeita urospuolisia olentoja divaanillesi ja miten ratkaiset siinä vaiheessa miehesi ja omasi mustasukkaisuuden vai onko paratiisi vain naimattomille? Aisha leikki vielä nukeillaan kun muhamed otti hänet vaimokseen joten kyllä vaan aisha oli lapsi ja antaisitko oman tyttäresi 9- vuotiaana 60 vuotiaalle vaimoksi? lapsiinsekaantuja minusta ja kaikista ajattelukykyissitä ihmisistä selvästi, mietippä sitä ja älä ole tosissaankin sitä mieltä että jos miljardi muslimia sanoo jumalan nimeksi allah niin kyllä puolitoista miljardia kristittyä on vielä oikeammassa kutsuessaan jumalaa jumalaksi koska allahia on parasta kutsua allahiksi koskapa hän ei kuule (ymmärrä) kuin arabiankieliset rukoukset. Kun kysyit minulta mitä uskoa itse edustan tai mihin uskon niin olen uskonnoton ja suhtaudun myös kriittisesti muihinkin uskontoihin. Ja missään nimessä en halua sinua mariouma henkilökohtaisesti loukata koska vaikutat muuten ihan mukavalta naiselta mutta islaminusko ei todellakaan ole minusta kovin viisasta vaan selkeästi tulevaisuuden suuri ongelma joustamattomuudessaan ja ehdottomuudessaan, hyvät illat Toivoopi:RH

        Tälläistä mm. tuli vastaukseksi. Kannattaa lueskella islam-palstaa, siellä on paljon asiaa eri aiheista. Hyvää päivänjatkoa!

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1000000000000010&posting=22000000011786333

      • mies joka
        mariouma kirjoitti:

        Tiedätkö kuka on Abdellah ben Salam????

        kääntyi islamiin profeetta Muhammadin tulessa Medinaan.

        Miksi kysyt?

      • marille

      • säde
        mariouma kirjoitti:

        -Muslimit rukoilevat 5 kertaa päivässä, joka on minusta aivan normaalia, eikä vaadi liikaa ihmiseltä suorittaa.

        -Pyhiinvaellus Mekkaan kerran elämässä tuskin on kovin kielteinen asia.

        -Almujen antaminen köyhille on hieno asia, ja kaikkien tulisi harjoittaa sitä säännöllisesti.

        -Jihad on niin moniselitteinen asia, joten siitä ei ole kommentoitavaa, muuta kuin JIhad-otsikolla olevalla viestillä.

        -Naista arvotetaaan paljon islamissa. Hunnun on esimerkiksi tarkoitus suojella naista vieraitten miesten katseilta. Naisilla on päävastuu lasten kasvatuksessa.

        -Musliminaisella on yhtäläinen oikeus päästä paratiisiin kuin muslimimiehelläkin. Jos hän on elänyt elämänsä koraania kunnioittaen ja Jumalaa uskoen ja palvoen, niin Jumala palkitee häntä päästämällä hänet paratiisiin.

        -Neitsytarmeija on olemassa, mutta nämä neitsyet eivät ole ihmisiä, vaan Jumalan luomuksia paratiisiin.

        -Koraanissa kielletään alkoholi, eikä sitä todellakaan löydy paratiisissa.

        -Koiran saastaisuudesta en osaa sanoa mitään, mutta ainakin oma muslimimieheni pitää meidän koirastamme ja aina leikkii sen kanssa. Hänen lapsuudenkodissaan oli aina koiria ja kissoja.

        -Se on totta että Profeetta Muhammedilla oli 9-vuotias vaimo. Mutta tuohon aikaan tytöt kehittyivät naisiksi hyvin nuorina, joten tämä tyttö oli jo täysi nainen, kun Muhammed otti hänet vaimokseen. Oudolta se kuulostaa nykypäivään nähden, mutta niin asia ilmeisesti oli. Jumala tuskin olisi kehoittanut Muhammedia avioitumaan 9-vuotiaan kanssa, jos se olisi ollut väärin ja sairasta.

        Tässä oli vastauksia sinun väitteisiisi, ja muitakin asioita voisin mainita.

        -Minusta on hienoa, että koraanissa kielletään esiaviollinen seksi, koska irtosuhteita ja vastuutonta seksuaalista käyttäytymistä on ihan liikaa.

        -Myös alkoholin kieltäminen kannalla olen, itsekin olen absolutisti.

        -Koraanissa kehoitetaan myös kunnioittamaan vanhempia ja olemaan esimerkkinä lapsille.

        -Islamilaisessa kulttuurissa välitetään läheisistä ja naapureista. Siellä pidetään huolta vanhuksista, ja kadulla tervehditään iloisesti tuntemattomia ihmisiä ja aletaan jutella heidän kanssaan. Samaa ei voi sanoa euroopan maista, USA:sta yms.

        Oma mieheni ja hänen perheensä on osoittanut minulle suurempaa ystävällisyyttä, kuin jotkut omista sukulaisistani. Heille perhe ja ystävät merkitsevät äärettömän paljon, samoin Jumalan palvominen ja elämän eläminen oikealla tavalla. Hetken nautinto ei johda mihinkään.

        Itsekään en ymmärrä tätä suomalaisten järkyttävää humalahakuisuutta, väkivaltaisuutta, rasismia, ennakkoluuloja, ulkonäkökeskeisyyttä, itsekkyyttä, jäykkyyttä ja tunteettomuutta toisia ihmisiä kohtaan heidän ongelmissaan eli esimerkiksi vahingoniloa.

        En itsekään ole täydellinen, mutta noista edellisistä ominaisuuksista minulla ei ole mitään, ellei kenties ajoittaista itsekkyyttä, mutta ei suuressa määrin. Enkä väitä, että kaikki suomalaiset kuuluvat tuohon kastiin, mutta on monia, joihin kuvaukseni sopii.

        Mutta tässä oli taas tarinaa, toivottavasti tämän jaksoi lukea läpi. Illanjatkoja!

        Koraanin kehottamien hyvien asioiden suorittamiseen ei kuitenkaan tarvitse islamin uskoa, mielestäni nykyajan terveellä ateistillakin on nämä asiat tiedossa. Tietenkin on erilaisia ihmisiä, mutta valveutuneisuus ja hyväntahtoisuus ei vaadi taaksensa uskontoa. Minä ainakin luotan siinä suhteessa itseeni tarpeeksi, etten halua kirkkoa kertomaan mitä pitäisi tehdä.
        Samoihin hyviin tekoihin kehotetaan sitäpaitsi raamatussakin(10 käskyä, kultainen sääntö jne..), kuten monien muidenkin maailmanuskontojen pyhissä säännöissä. Käsketään myös puhumaan jumalalle rukouksen voimalla.

        -Naisen arvostuksesta islamissa voi olla montaa mieltä. Tottahan nainen suojataan miehen katseilta, mutta eikö tämä samalla tarkoita sitä, että naisen nähdessään miehet eivät pysty enää hillitsemään itseään? Miksei miehiä samantien suojata naisten katseilta? Mielestäni tämä ei ole merkki arvostuksesta, vaan luo epätasa-arvoa. Olen muslimien kanssa jutellessani kuullut usein kannan
        että naisten peittämiseen hunnulla on syynä se, että esiaviollinen seksi ja seksuaalisuus yleensäkin on saastaista, ja siksi naiset pitää peittää, etteivät he herätä näitä saastaisia ajatuksia miehen mieleen. Arvostusta?

        -Myöskään kristinusko ei suosittele alkoholin juontia, en nyt muista kieltääkö se sitä

        -Tytöt ovat olleet aikuisiksi kehittyneitä 9-vuotiaana? Kaikkea ei todellakaan tarvitse uskoa! Kyllä se ON väärin.. 9-vuotias on lapsi, eikä missään vaiheessa historiaa ole kehittynyt aikaisemmin, henkisesti tai fyysisesti. Tietysti olosuhteiden pakosta joutuu kasvamaan...

        -Kristinuskossa kielletään esiaviollinen seksi ja pyydetään kunnioittamaan vanhempia.
        Olen ateisti enkä kuulu mihinkään kirkkoon, ja silti kunnioitan ihan omasta tahdostani vanhempia. Esiaviollinen seksi on kaikkien oma asia. Mieluummin nyt harrastan pitkäaikaisen poikaystäväni kanssa seksiä, kuin pakko avioliitossa jonkun tuntemattoman miehen kanssa, joka on määrätty minun palveltavakseni.

        -Ahdistun jos kaikki ryntää päälle kadulla puhumaan, minusta on hyvä, että saa olla rauhassa jos haluaa.

        Ongelmat mitä luettelit ovat varmasti todellisia myös muslimimaissa. Ne johtuvat ihmisten pahuudesta, ei uskonnonpuutteesta. Todellisuus on kovaa....?

      • Anonyymi
        mariouma kirjoitti:

        Osaatko koraanisi todella niin hyvin, että osaat kertoa minulle missä kohdassa sanotaan, että jos vaimo ei toteuta pienimpiäkin miehensä pyyntöjä, niin häntä saisi heti lyödä tästä hyvästä? Tunnetko henkilökohtaisesti muslimiehiä, jotka jatkuvasti lyövät vaimoaan? Yrittäisit ensin tutustua islamiin, ja lukea koraania, ja sitten esittää todisteita väitteillesi. Hyvää yötä!

        Luettu on jos nainen on tottelematon se siirrerään kolmeen vaiheeseen ensimmäinen älä anna huomiota toinen älä anna seksiä ja jos silloinkan kumpaakaan näistä toimi niin oikeus on kurittaa ei läpsäistä tietenkään sanasta sanaan en muista kun varmasti haluat professorim tai imaamin sanan mutta lueppa naisen suura orjuuss on sallittu eli sota saalis ja se jatkuu myös hänen lapsiin ja lapsien lapsiin ja lueppa islam vero 9:29 jos muista oikein ulkomuistilta . Ja onko ukkos siia vai sunna se on aika merkittävä koska sunna uskoo 6 hadith ja siia 4 hadith mutta sä oot jo ottanut oman kannan niin tuskin olet myöskään valmis vastaan ottamaan

    • taas kerran

      No nyt kyllä ei ole ihan oikeaa tietoa tästä asiasta. Sharia-laki on kyllä tiukka islamilainen laki joka seuraa tarkasti koraanin käskyjä ja joissain islamilaisissa maissa sitä käytetään väärin, mutta kyllä muslimi saa Raamatun omistaa ja islam/Koraani ei sano että nainen on miehen omaisuutta tai että naista saa pahoin pidellä jne... Nyt on joku täällä vain provosoimassa taas islamia. Joku jolla ei ole tarpeeksi tietoa asiasta!!

      • mikä?

        "Nyt on joku täällä vain provosoimassa taas islamia"

        Miten islamia voi provosoida? Palstan lukijoita kyllä sitäkin helpommin.

      • suomalainen muslimi
        mikä? kirjoitti:

        "Nyt on joku täällä vain provosoimassa taas islamia"

        Miten islamia voi provosoida? Palstan lukijoita kyllä sitäkin helpommin.

        niinkuin yleensakin, olen huomannut,etta talla palstalla ja elamassa yleensa, ei-muslimit "tietavat" parhaiten muslimien tavat,Sharia-lain yms. yms.Jos sitten yrittaa korjata naita "tietoja",niin kukaan ei usko kuitenkaan. Parempi puhua ihmisille, joilla on oikeata tietoa, jotka ovat opiskelleet esim. Shariaa tai Islamia yleensa,kylla naitten"tietajien " kanssa lyo vaan paataan seinaan, eivat he edes halua kuulla totuutta. On se niin monta kertaa todettu!!!!!

      • puhumisesta
        suomalainen muslimi kirjoitti:

        Miksi pitäisi uskoa jonkun sinisilmäisen ihmisen jorinoita, kun kuvat uutisissa kertovat jostain ihan muusta kuin suvaitsevasta islamista.

    • tuittu

      hoh hoijaa..............no ei se nyt ihan noin mene. Kumma että itse en huomannut tuollaisia asioita asuessani muslimimaassa. Mutta kenties juuri ne jotka haluavat mustamaalata toisia tietävät-

      • asioita

        Sinun asumassasi maassa ei noudatettu Sharia-lakia? Ei kaikissa muslimimaissa sitä noudateta. Kylläpä hienosti yrität yleistää asiaa mistä et mitään tiedä, kuten itsekin sen myönsit.

    • quran
    • Wildlander

      Koraanin kohta.

      "Mies on naisen pää, koska Jumala on toisia suosinut enemmän kuin (voimalla) kuin toisia, ja koska mies elättää vaimoaan. Hurskas vaimo on nöyrä, vartio siveyttään, koska Jumala on antanut sen vartioitavaksi. Jos pelkäätte vaimonne olevan uppiniskainen, varoittakaa häntä (ensin), välttäkää häntä vuoteessa (seuraavaksi) ja lyökää heitä, mutta jos hän sitten tottelee, älkää ahdistako häntä enää. Jumala on Korkea, Mahtava." (Koraani 4:34)

      Suora käännös lyömisestä ei ole mitään läpsimistä, samaa arabiankielistä kuvausta käytetään rikollisten kohtelusta ja kamelin koulutuksesta. Kyseessä on lupa hakata oikein kunnolla, tämän muslimit kyllä tietävät.

      Etelä Suomen turvataloissa yli puolet naisista on maahanmuuttajien naisia tai maahanmuuttajan kanssa avioituneita suomalaisia naisia. Tätä asiaa käsiteltiin juuri hetki sitten myös televisiossa. Sekulaari uskonnot, kuten esimerkiksi Islam ei sovellu länsimaiseen yhteiskuntaan. Tätä en sano mitenkään pahaa tarkoittaen, totean vain faktat.

      • kyllä voi

        sanoa, että lyöminen sana on suoraan koraanista koska itse tiedän arabiankielisenä, että niin ei ole. Koraania on todella vaikeaa kääntää suomen kielelle jopa arabi oppineille.ja nyt sinä, SUOMALAINEN MIES sanot kääntäväsi sen suoraan lyömiseksi???? Sana voi olla sama mutta se ei vielä merkitse mitään koska pitää lukea koko teksti ymmärtääkseen koko lauseen. Sana voi muuttaa tarkoitustaan. Sama sanma tarkoittaa myös pianon koskettimen näpäytystä.

      • kyllä voi
        kyllä voi kirjoitti:

        ... edes näpäyttää suomessa naista. Minä tunnen suomen rikoslain jä siinä kiellettään näpäyttäminenkin.

      • mutta

        kysymys olikin arabian kielestä ei suomen rikoslaista.

      • JapanilaisenMies
        kyllä voi kirjoitti:

        sanoa, että lyöminen sana on suoraan koraanista koska itse tiedän arabiankielisenä, että niin ei ole. Koraania on todella vaikeaa kääntää suomen kielelle jopa arabi oppineille.ja nyt sinä, SUOMALAINEN MIES sanot kääntäväsi sen suoraan lyömiseksi???? Sana voi olla sama mutta se ei vielä merkitse mitään koska pitää lukea koko teksti ymmärtääkseen koko lauseen. Sana voi muuttaa tarkoitustaan. Sama sanma tarkoittaa myös pianon koskettimen näpäytystä.

        Eli, miten itse sitten kääntäisit tuon kohdan?
        Jos, kysessä on fyysinen kosketus, jolla on tarkoitus näpäyttää/läpsäyttää/löydä/vetää turpaa jne. niin se on joka tapauksessa lähes jokaisen sekulaarisen lain vastainen. Ja näin ollen se tulee aina vastaan jokaisessa Islamista käytävässä keskustelussa.

        Eikö olisi helpompi jos katsottaisiin ettei kyseinen kohta Koraanista ole enää nykyajan hengen mukainen ja näin ollen se voidaan jättää huomiotta? Huomaa vaikka se että vaikka Raamatussa kehotetaan tappamaan noitanaiset, niin tämä on jo kauan sitten katsottu vanhentuneeksi osaksi Raamattua.

      • Jumalalta
        JapanilaisenMies kirjoitti:

        Koraani on Jumalan sanaa, ei ihminen voi katsoa sitä vanhentuneeksi.

        Se, mitä ei huomioida, on että tämä on vain yksi Koraanin kohta ja muualla käsketään kohtelemaan vaimoja hyvin. Toinen asia on, että läppäisy on vasta viimeinen keino, eli hyvä muslimimies kokeilee ensin puhetta ja vuodeyhteydestä kieltäytymistä. Hadithit myös määrittelevät tämän läppäisyn, eli vain kerran eikä kovaa eikä kasvoihin.

      • JapanilaisenMies
        Jumalalta kirjoitti:

        Jos asia on noin, niin tässä kohdassa on ylitsepääsemätön ristiriita Koraanin lain ja Suomen lain välillä.
        Kumman lain mukaan aiot elää?

      • ristiriitaa
        JapanilaisenMies kirjoitti:

        Jos asia on noin, niin tässä kohdassa on ylitsepääsemätön ristiriita Koraanin lain ja Suomen lain välillä.
        Kumman lain mukaan aiot elää?

        Muslimi elää aina sen valtion lakien mukaan, jossa hän asuu, ellei laki määrää tekemään jotain islamin vastaista. Koraani ei määrää miehiä läpsimään vaimojaan, eli läpsimisestä pidättäytyminen ja Suomen lain noudattaminen ei ole islamin vastaista.

      • JapanilaisenMies
        ristiriitaa kirjoitti:

        Muslimi elää aina sen valtion lakien mukaan, jossa hän asuu, ellei laki määrää tekemään jotain islamin vastaista. Koraani ei määrää miehiä läpsimään vaimojaan, eli läpsimisestä pidättäytyminen ja Suomen lain noudattaminen ei ole islamin vastaista.

        Ok.

      • vähän
        JapanilaisenMies kirjoitti:

        Ok.

        Koraani siis antaa miehelle luvan fyysisesti läppäistä vaimoaan jos tämä on tottelematon. Mutta Koraani ei mitenkään vaadi tätä mieheltä. Siksi tässä asiassa muslimi voi hyvin noudattaa Suomen lakia.

        Sen sijaan Koraani määrää mm. päivittäiset rukoukset. Jos muslimi asuisi maassa, jossa nämä rukoukset olisi jostain syystä kielletty, eihän voisi tätä lakia noudattaa, koska silloin hän rikkoisi islamin lakeja.

      • hijjra
        vähän kirjoitti:

        eli maasta muutto.Ja toisekseen sellaista maata ei vielä ole joka rukouksen kieltäisi, kiitos Allahin ja demokratian.

    • ei muslimia

      Tämä sharia asia?Sitähän sovelletaan vain muslimeihin, jos on muslimi tietää pelisäännöt ei harjoittava ei ole muslimi.

    • Heehuu

      ...esimerkiksi naisen pysyvän viikon sisällä kuukautisten aikaan, sillä silloin nainen on likainen. Samoin raamattu (vanha testamentti) suosii muutenkin "silmä silmästä, hammas hampaasta" - periaatetta.

      Huomaa, etteivät kaikki ole fundamentalisteja!

      • mariouma

        Muistaakseni raamatussa sanotaan, että kun naisella on kuukautiset, niin hän on likainen, ja hänen täytyy pysyä ulkona, eikä häneen haluta edes koskea. Saatan tosin muistaa väärin. Kiva kuulla, että olet monikulttuurisessa suhteessa, tervetuloa joukkoon ja tälle palstalle. Keskusteleminen täällä saattaa joskus olla vaikeaa, mutta koita kestää. Hyvää illanjatkoa :-)

        Mä muistelin taas, että sisällä mutta ei toisten kanssa kosketuksissa ruoan, juoman tms. välityksellä sillä silloin hän on likainen.. Mutta jotain sinne päin :)

        Olen seuraillut palstaa jo pitkään.. nyt vasta rekisteröidyin! Onneksi olen kovapintainen, enkä anna hölmöjen kommentteja vaikuttaa..

        Iltoja sinullekin.. Kuulumisiin :D

      • säde
        mariouma kirjoitti:

        Muistaakseni raamatussa sanotaan, että kun naisella on kuukautiset, niin hän on likainen, ja hänen täytyy pysyä ulkona, eikä häneen haluta edes koskea. Saatan tosin muistaa väärin. Kiva kuulla, että olet monikulttuurisessa suhteessa, tervetuloa joukkoon ja tälle palstalle. Keskusteleminen täällä saattaa joskus olla vaikeaa, mutta koita kestää. Hyvää illanjatkoa :-)

        Eikö myös Koraani sano ettei miehen tule olla sukupuoliyhteydessä vaimoonsa kuukautisten aikaan koska hän on likainen?

    • puuttuvan

      hus,hus takaisin koulunpenkille!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      59
      5869
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      26
      3717
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      229
      1988
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      27
      1799
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1236
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1219
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      289
      1027
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      53
      970
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      899
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      858
    Aihe